Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut haluavat ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole?
Kommentit (387)
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
Minä kasvoin Pirkanmaalla pienessä teollisuuskaupungissa 60- ja 70-luvuilla. Siellä tulivat kyllä tutuksi nimitykset "herrojen kakara" ja "porvarin pentu" jne. Joidenkin duunariperheen kavereiden isät eivät suostuneet edes katsomaan kohti, ja monia oli suoraan kielletty olemasta tekemisissä meidän kanssamme. Kansalaissodasta oli vain 50 vuotta. Se tuntui muinaishistorialta silloin, mutta nyt tajuaa että 50 vuotta ei ole paljon mitään kun syvistä traumoista on kyse. Silloin ja siellä ei tarvinnut miettiä onko yhteiskuntaluokkia olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
Minä kasvoin Pirkanmaalla pienessä teollisuuskaupungissa 60- ja 70-luvuilla. Siellä tulivat kyllä tutuksi nimitykset "herrojen kakara" ja "porvarin pentu" jne. Joidenkin duunariperheen kavereiden isät eivät suostuneet edes katsomaan kohti, ja monia oli suoraan kielletty olemasta tekemisissä meidän kanssamme. Kansalaissodasta oli vain 50 vuotta. Se tuntui muinaishistorialta silloin, mutta nyt tajuaa että 50 vuotta ei ole paljon mitään kun syvistä traumoista on kyse. Silloin ja siellä ei tarvinnut miettiä onko yhteiskuntaluokkia olemassa.
Kokemus toiselta puolen luokkakuilua: kasvoin työväenluokkaisessa duunariperheessä pienessä maalaiskunnassa. Kuntaan muutti perhe, jonka isä teki jotain konsultointityötä ja kulki puvussa töissä, äiti oli opettaja ja soitti isomman kaupungin orkesterissa. Meidän silmissämme he olivat suorastaan herroja.
Heidän tyttärensä kutsui alakoulussa kaikki luokan tytöt syntymäpäivilleen. Muistan edelleen, miten jokaisen vieraan vanhemmat vuorollaan keksivät tekosyitä tulla taloon sisään, jotkut tulivat omalla luvalla nopean koputuksen jälkeen. Uutta omakotitaloa ihmeteltiin kuin nähtävyyttä. Sisustusta, huonekaluja ja esineitä osoiteltiin sormella. Sellaisetkin asiat kuin Marimekon keittiöpyyhe tai Aalto-maljakko näyttäytyivät meille porvarismaisena ylellisyytenä ja hienosteluna.
Kotimatkalla omat vanhempani päivittelivät perhettä aika värikkäin sanankääntein. Heitä pidettiin ylimielisinä porvareina, vaikka nyt aikuisena ajateltuna kyse oli enemmän siitä, että heidän elämäntyylinsä, koulutuksensa ja kotinsa edustivat jotain meille vierasta maailmaa. Me lapset tietenkin omaksuimme vanhempiemme oletukset ja tavat.
Siksi minua aina hieman hymyilyttää, kun joku väittää ettei Suomessa ole ollut tai ole yhteiskuntaluokkia. Monessa paikassa ne eivät ehkä näkyneet avoimena vihamielisyytenä, mutta kyllä ihmiset tunnistivat hyvin tarkasti, kuka oli "meikäläisiä" ja kuka tuli erilaisesta taustasta.
Häh. Tietenkin on yhteiskuntaluokkia. Yhteiskuntaluokat on jaoteltu eritavoin historian saatossa. Yhteiskuntaluokat ovat tietenkin riippuvaisia kulloisenkin yhteiskunnan systeemistä. Tutkijat ovat päätyneet nykyisen yhteiskuntamme kohdalla esim. jaotteluun, johon kuuluu mm. Asiantuntijat, Prekariaatti, eliittiin jne.
Nykyään ihmiset kuuluvat yleensä useampaan, kuin yhteen luokkajaon ryhmistä.
Vierailija kirjoitti:
Häh. Tietenkin on yhteiskuntaluokkia. Yhteiskuntaluokat on jaoteltu eritavoin historian saatossa. Yhteiskuntaluokat ovat tietenkin riippuvaisia kulloisenkin yhteiskunnan systeemistä. Tutkijat ovat päätyneet nykyisen yhteiskuntamme kohdalla esim. jaotteluun, johon kuuluu mm. Asiantuntijat, Prekariaatti, eliittiin jne.
Nykyään ihmiset kuuluvat yleensä useampaan, kuin yhteen luokkajaon ryhmistä.
Kuulun asiantuntijaluokkaan ja prekariaattiin, vanhempani kuuluvat prekariaattiin. Oma sukutaustani koostuu niin porvareista, sivistyneistöstä kuin työläisistäkin. mieheni on myös asiantuntijaluokkaa, mutta kuuluu myös eliittiin/syntyperältään hyväosaisiin vaikka kauemmas sukujuuria katsoessa hänen sukunsa on voimakkaammin työväenluokkaista kuin minun sukuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
En nyt tiedä tuosta vihanpidosta. Ennemminkin nämä lapset eivät vaan nykyisin enää kohtaa. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Työväenluokan ja keskiluokan lapset eivät kohtaa enää edes peruskoulussa, jonka on ajateltu olevan armeijan kaltainen laitos, jossa kokoontuu koko kulloinenkin ikäluokka. Välitunneilla jo porukka eroaa ja koulun jälkeen ei vietetä aikaa yhdessä. Keskiluokan lapset ja nuoret ovat vapailla kiireisinä harrastuksissaan, joihin yleisimmin vanhemmat jopa kuskaavat. Työväenluokan lapset viettävät aikaansa kotona pelikoneilla tai ostareilla. Toisen maailma ei tule tutuksi eikä ystävyyssuhteita synny yli yhteiskuntaluokkarajojen. Pikkupaikkakunnilla on eri asia, koska siellä ei montaa esim. ylemmän keskiluokan perhettä ole. Siellä on pakko löytää ystävät eri yhteiskuntaluokasta tai olla yksin. Äiti sitten mersullaan hakee kunnan vuokrakasarmista lapsensa kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
En nyt tiedä tuosta vihanpidosta. Ennemminkin nämä lapset eivät vaan nykyisin enää kohtaa. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Työväenluokan ja keskiluokan lapset eivät kohtaa enää edes peruskoulussa, jonka on ajateltu olevan armeijan kaltainen laitos, jossa kokoontuu koko kulloinenkin ikäluokka. Välitunneilla jo porukka eroaa ja koulun jälkeen ei vietetä aikaa yhdessä. Keskiluokan lapset ja nuoret ovat vapailla kiireisinä harrastuksissaan, joihin yleisimmin vanhemmat jopa kuskaavat. Työväenluokan lapset viettävät aikaansa kotona pelikoneilla tai ostareilla. Toisen maailma ei tule tutuksi eikä ystävyyssuhteita synny yli yhteiskuntaluokkarajojen. Pikkupaikkakunnilla on eri asia, koska siellä ei montaa esim. ylemmän keskiluokan perhettä ole. Siellä on pakko löytää ystävät eri yhteiskuntaluokasta tai olla yksin. Äiti sitten mersullaan hakee kunnan vuokrakasarmista lapsensa kotiin.
Ennen ohjatutkin harrastukset olivat halpoja. Herrasväen ja duunarin lapset kävivät karate, judotunneilla, harrastivat yleisurheilua paikallisessa seurassa tai jalkapalloa. Kustannukset olivat ihan nimellisiä. Ohjaajat olivat urheiluseurojen vapa-ehtoisia. Vielä 90-luvulla jos joku aikuinen olisi sanonut olevansa junnujen ammattivalmentaja hänelle olisi naurettu ja sanottu mene jo oikeisiin töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
En nyt tiedä tuosta vihanpidosta. Ennemminkin nämä lapset eivät vaan nykyisin enää kohtaa. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Työväenluokan ja keskiluokan lapset eivät kohtaa enää edes peruskoulussa, jonka on ajateltu olevan armeijan kaltainen laitos, jossa kokoontuu koko kulloinenkin ikäluokka. Välitunneilla jo porukka eroaa ja koulun jälkeen ei vietetä aikaa yhdessä. Keskiluokan lapset ja nuoret ovat vapailla kiireisinä harrastuksissaan, joihin yleisimmin vanhemmat jopa kuskaavat. Työväenluokan lapset viettävät aikaansa kotona pelikoneilla tai ostareilla. Toisen maailma ei tule tutuksi eikä ystävyyssuhteita synny yli yhteiskuntaluokkarajojen. Pikkupaikkakunnilla on eri asia, koska siellä ei montaa esim. ylemmän keskiluokan perhettä ole. Siellä on pakko löytää ystävät eri yhteiskuntaluokasta tai olla yksin. Äiti sitten mersullaan hakee kunnan vuokrakasarmista lapsensa kotiin.
Pienemmillä paikkakunnilla on tosiaan pakko olla yhteyksissä ja tutustua toisiin yli yhteiskuntaluokkarajojen. Tämä aiheuttaa kitkaa, mutta myös ymmärrystä. Syntyy käsitys jaetusta ihmisyydestä ja demonisointi on vaikeampaa. Jossain Espoon tai Helsingin porvarighetossa tai syrjäytyneiden kaupunginosassa tuota ymmärrystä ei synny. Ja kyllä
kai pienemmillä paikoilla sentään kersat vielä kulkevat itse, jalkaisin tai pyörällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
En nyt tiedä tuosta vihanpidosta. Ennemminkin nämä lapset eivät vaan nykyisin enää kohtaa. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Työväenluokan ja keskiluokan lapset eivät kohtaa enää edes peruskoulussa, jonka on ajateltu olevan armeijan kaltainen laitos, jossa kokoontuu koko kulloinenkin ikäluokka. Välitunneilla jo porukka eroaa ja koulun jälkeen ei vietetä aikaa yhdessä. Keskiluokan lapset ja nuoret ovat vapailla kiireisinä harrastuksissaan, joihin yleisimmin vanhemmat jopa kuskaavat. Työväenluokan lapset viettävät aikaansa kotona pelikoneilla tai ostareilla. Toisen maailma ei tule tutuksi eikä ystävyyssuhteita synny yli yhteiskuntaluokkarajojen. Pikkupaikkakunnilla on eri asia, koska siellä ei montaa esim. ylemmän keskiluokan perhettä ole. Siellä on pakko löytää ystävät eri yhteiskuntaluokasta tai olla yksin. Äiti sitten mersullaan hakee kunnan vuokrakasarmista lapsensa kotiin.
Pienemmillä paikkakunnilla on tosiaan pakko olla yhteyksissä ja tutustua toisiin yli yhteiskuntaluokkarajojen. Tämä aiheuttaa kitkaa, mutta myös ymmärrystä. Syntyy käsitys jaetusta ihmisyydestä ja demonisointi on vaikeampaa. Jossain Espoon tai Helsingin porvarighetossa tai syrjäytyneiden kaupunginosassa tuota ymmärrystä ei synny. Ja kyllä
kai pienemmillä paikoilla sentään kersat vielä kulkevat itse, jalkaisin tai pyörällä?
Eikös ne pikkukylien pennut ole lihavia kaikki, kun pirssillä kuskataan kouluun. Eivätkä harrasta mitään, koska ei pääse pirssillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niitä on, mutta nykyään niiden välillä liikkuminen on helpompaa. Rikkaasta voi törsäilyllä tulla köyhä ja köyhästä sijoittamisella ja yrittämisellä rikas
VAURAUS ei ole YHTEISKUNTALUOKKA.
Vierailija kirjoitti:
Ellette ole huomanneet, keskiluokallakin on jo talousahdinko. Menee työt, kämpät ja jäljelle jää vain asuntovelka, joka pannaan ulosottoon kun kämppä myydään halvalla jollekin saatanan sijoittajalle.
Kukaan ei ole turvassa, paitsi ylin tulokymmenes.
no kannattaisiko käyttää tilaisuus hyväksi ja alkaa "saatanan sijoittajalle" ja ostelemaan "halvalla kämppiä"....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
En nyt tiedä tuosta vihanpidosta. Ennemminkin nämä lapset eivät vaan nykyisin enää kohtaa. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Työväenluokan ja keskiluokan lapset eivät kohtaa enää edes peruskoulussa, jonka on ajateltu olevan armeijan kaltainen laitos, jossa kokoontuu koko kulloinenkin ikäluokka. Välitunneilla jo porukka eroaa ja koulun jälkeen ei vietetä aikaa yhdessä. Keskiluokan lapset ja nuoret ovat vapailla kiireisinä harrastuksissaan, joihin yleisimmin vanhemmat jopa kuskaavat. Työväenluokan lapset viettävät aikaansa kotona pelikoneilla tai ostareilla. Toisen maailma ei tule tutuksi eikä ystävyyssuhteita synny yli yhteiskuntaluokkarajojen. Pikkupaikkakunnilla on eri asia, koska siellä ei montaa esim. ylemmän keskiluokan perhettä ole. Siellä on pakko löytää ystävät eri yhteiskuntaluokasta tai olla yksin. Äiti sitten mersullaan hakee kunnan vuokrakasarmista lapsensa kotiin.
Pienemmillä paikkakunnilla on tosiaan pakko olla yhteyksissä ja tutustua toisiin yli yhteiskuntaluokkarajojen. Tämä aiheuttaa kitkaa, mutta myös ymmärrystä. Syntyy käsitys jaetusta ihmisyydestä ja demonisointi on vaikeampaa. Jossain Espoon tai Helsingin porvarighetossa tai syrjäytyneiden kaupunginosassa tuota ymmärrystä ei synny. Ja kyllä
kai pienemmillä paikoilla sentään kersat vielä kulkevat itse, jalkaisin tai pyörällä?
Tarkoitat siis suomennettuna sitä että yhteiskuntaluokkasi koskettaa enää kourallisia ihmisiä, mutta silti puhut yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Ja samaan hengenvetoon väität ettet ole jääräpäinen jankkaaja ilman asiallisia argumentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
Minä kasvoin Pirkanmaalla pienessä teollisuuskaupungissa 60- ja 70-luvuilla. Siellä tulivat kyllä tutuksi nimitykset "herrojen kakara" ja "porvarin pentu" jne. Joidenkin duunariperheen kavereiden isät eivät suostuneet edes katsomaan kohti, ja monia oli suoraan kielletty olemasta tekemisissä meidän kanssamme. Kansalaissodasta oli vain 50 vuotta. Se tuntui muinaishistorialta silloin, mutta nyt tajuaa että 50 vuotta ei ole paljon mitään kun syvistä traumoista on kyse. Silloin ja siellä ei tarvinnut miettiä onko yhteiskuntaluokkia olemassa.
Kokemus toiselta puolen luokkakuilua: kasvoin työväenluokkaisessa duunariperheessä pienessä maalaiskunnassa. Kuntaan muutti perhe, jonka isä teki jotain konsultointityötä ja kulki puvussa töissä, äiti oli opettaja ja soitti isomman kaupungin orkesterissa. Meidän silmissämme he olivat suorastaan herroja.
Heidän tyttärensä kutsui alakoulussa kaikki luokan tytöt syntymäpäivilleen. Muistan edelleen, miten jokaisen vieraan vanhemmat vuorollaan keksivät tekosyitä tulla taloon sisään, jotkut tulivat omalla luvalla nopean koputuksen jälkeen. Uutta omakotitaloa ihmeteltiin kuin nähtävyyttä. Sisustusta, huonekaluja ja esineitä osoiteltiin sormella. Sellaisetkin asiat kuin Marimekon keittiöpyyhe tai Aalto-maljakko näyttäytyivät meille porvarismaisena ylellisyytenä ja hienosteluna.
Kotimatkalla omat vanhempani päivittelivät perhettä aika värikkäin sanankääntein. Heitä pidettiin ylimielisinä porvareina, vaikka nyt aikuisena ajateltuna kyse oli enemmän siitä, että heidän elämäntyylinsä, koulutuksensa ja kotinsa edustivat jotain meille vierasta maailmaa. Me lapset tietenkin omaksuimme vanhempiemme oletukset ja tavat.
Siksi minua aina hieman hymyilyttää, kun joku väittää ettei Suomessa ole ollut tai ole yhteiskuntaluokkia. Monessa paikassa ne eivät ehkä näkyneet avoimena vihamielisyytenä, mutta kyllä ihmiset tunnistivat hyvin tarkasti, kuka oli "meikäläisiä" ja kuka tuli erilaisesta taustasta.
Minuakin haukuttiin koulussa ivallisesti porvariksi, syy: isäni oli paikallisella tehtalla muiden lasten isien esimies. Samaa kolmivuorotyötä kaikki tekivät, ja kaikkien äidit olivat hoitajia. Oliko porvari joku sen aikainen muotisana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
En nyt tiedä tuosta vihanpidosta. Ennemminkin nämä lapset eivät vaan nykyisin enää kohtaa. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Työväenluokan ja keskiluokan lapset eivät kohtaa enää edes peruskoulussa, jonka on ajateltu olevan armeijan kaltainen laitos, jossa kokoontuu koko kulloinenkin ikäluokka. Välitunneilla jo porukka eroaa ja koulun jälkeen ei vietetä aikaa yhdessä. Keskiluokan lapset ja nuoret ovat vapailla kiireisinä harrastuksissaan, joihin yleisimmin vanhemmat jopa kuskaavat. Työväenluokan lapset viettävät aikaansa kotona pelikoneilla tai ostareilla. Toisen maailma ei tule tutuksi eikä ystävyyssuhteita synny yli yhteiskuntaluokkarajojen. Pikkupaikkakunnilla on eri asia, koska siellä ei montaa esim. ylemmän keskiluokan perhettä ole. Siellä on pakko löytää ystävät eri yhteiskuntaluokasta tai olla yksin. Äiti sitten mersullaan hakee kunnan vuokrakasarmista lapsensa kotiin.
Pienemmillä paikkakunnilla on tosiaan pakko olla yhteyksissä ja tutustua toisiin yli yhteiskuntaluokkarajojen. Tämä aiheuttaa kitkaa, mutta myös ymmärrystä. Syntyy käsitys jaetusta ihmisyydestä ja demonisointi on vaikeampaa. Jossain Espoon tai Helsingin porvarighetossa tai syrjäytyneiden kaupunginosassa tuota ymmärrystä ei synny. Ja kyllä
kai pienemmillä paikoilla sentään kersat vielä kulkevat itse, jalkaisin tai pyörällä?
Tarkoitat siis suomennettuna sitä että yhteiskuntaluokkasi koskettaa enää kourallisia ihmisiä, mutta silti puhut yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Ja samaan hengenvetoon väität ettet ole jääräpäinen jankkaaja ilman asiallisia argumentteja.
Sieltä pieniltä paikkakunnilta lähdetään sitten isoihin kaupunkeihin opiskelemaan ainakin, jos ollaan keskiluokan lapsia. Työväenluokan lapset saattavat vielä jäädä ihmettelemään, kun tehtaita ei ole enää kuten vanhempien nuoruudessa.
Yhteiskuntajankkaaja! Yhteiskuntajankkaaja! Keksi uusi harrastus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä.
En nyt tiedä tuosta vihanpidosta. Ennemminkin nämä lapset eivät vaan nykyisin enää kohtaa. Tästä on ihan tutkimuksiakin. Työväenluokan ja keskiluokan lapset eivät kohtaa enää edes peruskoulussa, jonka on ajateltu olevan armeijan kaltainen laitos, jossa kokoontuu koko kulloinenkin ikäluokka. Välitunneilla jo porukka eroaa ja koulun jälkeen ei vietetä aikaa yhdessä. Keskiluokan lapset ja nuoret ovat vapailla kiireisinä harrastuksissaan, joihin yleisimmin vanhemmat jopa kuskaavat. Työväenluokan lapset viettävät aikaansa kotona pelikoneilla tai ostareilla. Toisen maailma ei tule tutuksi eikä ystävyyssuhteita synny yli yhteiskuntaluokkarajojen. Pikkupaikkakunnilla on eri asia, koska siellä ei montaa esim. ylemmän keskiluokan perhettä ole. Siellä on pakko löytää ystävät eri yhteiskuntaluokasta tai olla yksin. Äiti sitten mersullaan hakee kunnan vuokrakasarmista lapsensa kotiin.
Pienemmillä paikkakunnilla on tosiaan pakko olla yhteyksissä ja tutustua toisiin yli yhteiskuntaluokkarajojen. Tämä aiheuttaa kitkaa, mutta myös ymmärrystä. Syntyy käsitys jaetusta ihmisyydestä ja demonisointi on vaikeampaa. Jossain Espoon tai Helsingin porvarighetossa tai syrjäytyneiden kaupunginosassa tuota ymmärrystä ei synny. Ja kyllä
kai pienemmillä paikoilla sentään kersat vielä kulkevat itse, jalkaisin tai pyörällä?
Tarkoitat siis suomennettuna sitä että yhteiskuntaluokkasi koskettaa enää kourallisia ihmisiä, mutta silti puhut yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Ja samaan hengenvetoon väität ettet ole jääräpäinen jankkaaja ilman asiallisia argumentteja.
Sieltä pieniltä paikkakunnilta lähdetään sitten isoihin kaupunkeihin opiskelemaan ainakin, jos ollaan keskiluokan lapsia. Työväenluokan lapset saattavat vielä jäädä ihmettelemään, kun tehtaita ei ole enää kuten vanhempien nuoruudessa.
Ei vaan kourallinen ihmisiä voi omasta päätöksestä eristäytyä muusta maailmasta, kuten mikä tahansa uskonlahko ja kuvitella olevansa laajempikin ilmiö.
Niin sanotun vanhan rahan sukuja käy melkeinpä sääliksi, koska hehän ovat jääneet nykymaailmassa yhtä pahasti jalkoihin kuin Winklewossien soutupojat jäivät Zuckerbergin. Maiilmaa muovaavat uudeksi aivan muut ihmiset kuin homehtuneet ja sammaloituneet suvut.
Vierailija kirjoitti:
Niin sanotun vanhan rahan sukuja käy melkeinpä sääliksi, koska hehän ovat jääneet nykymaailmassa yhtä pahasti jalkoihin kuin Winklewossien soutupojat jäivät Zuckerbergin. Maiilmaa muovaavat uudeksi aivan muut ihmiset kuin homehtuneet ja sammaloituneet suvut.
Ei ne takapirut ole minnekään kadonneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sanotun vanhan rahan sukuja käy melkeinpä sääliksi, koska hehän ovat jääneet nykymaailmassa yhtä pahasti jalkoihin kuin Winklewossien soutupojat jäivät Zuckerbergin. Maiilmaa muovaavat uudeksi aivan muut ihmiset kuin homehtuneet ja sammaloituneet suvut.
Ei ne takapirut ole minnekään kadonneet.
Takapirutkin ovat tänä päivänä aivan muunlaisia henkilöitä.
Ainoa syy, miksi teillä on rahaa, on se, että minä synnyin tänne ja ulkomaalaiset alkoivat kiusata teitä elävältä rakentamalla 80-luvulla.