Miksi jotkut haluavat ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole?

Vierailija kirjoitti:

Matematiikon ja humanistin ero on siinä, että matemaatikko luopuu teoreemasta, jos ryhmien sisäinen varianssi kasvaa liian suureksi. Alkuperäinen tilanne ei enää päde. Humanisti alkaa siirtelemään maalitolppia ja selittelemään mustaa valkoiseksi, ettei tarvitsisi muuttaa fakkiintuneita käsityksiä.

Matematiikassa laskelmat ja niihin perustuvat väitteet pysyvät samoina riippumatta siitä, kuka laskee edellyttäen, että kaikki muuttujat pysyvät samoina. Humanisteilla muuttujia on verrattomasti enemmän, ja tulokset tulkinnanvaraisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Kyllähän se habituksesta näkee kuka minnekin kuuluu. Pukumies tuskin on maanantaiaamuna menossa varastomiehen töihin tai nirunarutopeissa tuleva nainen menossa juristin hommiin. Kun avataan suut ja kuunnellaan hetki, voi olla varma yhteiskuntaluokan osuvuudesta. Minusta on hämmentävää miten sokeita ihmiset ovat ilmiselville eroille. Työskentelen itse sotessa ja tapaan aivan laidasta laitaan ihmisiä päivittäin. Kyllä osaan nähdä, että Haglöfsin ulkoilutakissa tuleva on eri maata kuin haalarimies. Mitä tulee niihin seiväsmatkoihin, niin valtaosa taisi olla kielitaidotonta porukkaa, jolle Teneriffan possujuhlat olivat käsitys valtavasta luksuksesta. Eri ihmiset siellä Veronassa silloinkin kävivät ja käyvät edelleen. Työväenluokka käy Rohdoksella ja Analayassa, talvisin varakkaammat Thaikuissa ja Dubaissa. Itselleni työssäni on oleellista kyetä erottamaan ihmisen yhteiskuntaluokka, koska pystyn siitä miettimään paljonko tukea he oikeasti tarvitsevat pärjätäkseen. Esim. ylempi keskiluokka hankkii itse tarvitsemansa avut, jos niitä kaipaa. 

Aha, kuulun siis ylempään keskiluokkaan matkustelun perusteella. Takissani on kirjaimet HH. 

Suomessa koulutetaan vuosittain liian paljon työttömiä humanisteja ja tässä tulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Eri kommentoi sivusta:

Oletko ikinä poistunut oman keskiluokkaisen kuplasi ulkopuolelle? Kuulostaa pahasti siltä, että et ole. Tekee oikein pahaa lukea, kun et ymmärrä muiden todellisuutta. Keihäsmatkat ja Seiväsmatkat eivät todellakaan olleet kaikille saatavissa oleva vaihtoehto 70-luvulla, eivät edes tänä päivänä. Suomessa on sellaista köyhyyttä ja huono-osaisuutta, että et ole tietoinenkaan. 

Olen poistunut. Olen siirtyillyt eri elämänvaiheissa duunarista  ylempään ja alempaan keskiluokkaan, työttömyyttä unohtamatta. Tässähän on väitetty, että ei vain taloudellinen tilanne määritä yhteiskuntaluokkaa vaan kulttuuri, arvot ja tavat! Nyt sinä kuitenkin jumitut köyhyyteen. Eikö sivistynyt,  pukuun arkipäivinäkin totuttuun tapaan pukeutuva akateemisen tutkinnon suorittanut ja muut yläluokan tunnusmerkit täyttävä enää olekaan edes keskiluokkaa, jos yritys on tehnyt konkurssin ja siitä jäänyt muutama miljoona velkaa? Siinä joutuu myymään pois purjeveneen, golfosakkeen ja tyttären kilparatsun. Pojan mopo sentään saa jäädä, kun oli pojan nimissä. Ja piano, mutta yksityistuntien sijasta jonotetaan kansalaisopiston pianokurssille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Eri kommentoi sivusta:

Oletko ikinä poistunut oman keskiluokkaisen kuplasi ulkopuolelle? Kuulostaa pahasti siltä, että et ole. Tekee oikein pahaa lukea, kun et ymmärrä muiden todellisuutta. Keihäsmatkat ja Seiväsmatkat eivät todellakaan olleet kaikille saatavissa oleva vaihtoehto 70-luvulla, eivät edes tänä päivänä. Suomessa on sellaista köyhyyttä ja huono-osaisuutta, että et ole tietoinenkaan. 

 

Olen poistunut. Olen siirtyillyt eri elämänvaiheissa duunarista  ylempään ja alempaan keskiluokkaan, työttömyyttä unohtamatta. Tässähän on väitetty, että ei vain taloudellinen tilanne määritä yhteiskuntaluokkaa vaan kulttuuri, arvot ja tavat! Nyt sinä kuitenkin jumitut köyhyyteen. Eikö sivistynyt,  pukuun arkipäivinäkin totuttuun tapaan pukeutuva akateemisen tutkinnon suorittanut ja muut yläluokan tunnusmerkit täyttävä enää olekaan edes keskiluokkaa, jos yritys on tehnyt konkurssin ja siitä jäänyt muutama miljoona velkaa? Siinä joutuu myymään pois purjeveneen, golfosakkeen ja tyttären kilparatsun. Pojan mopo sentään saa jäädä, kun oli pojan nimissä. Ja piano, mutta yksityistuntien sijasta jonotetaan kansalaisopiston pianokurssille.

Minusta vastaat edelleen argumenttiin, jota en ole esittänyt. En ole väittänyt, että yhteiskuntaluokka määräytyisi sen perusteella purjehtiiko vai käykö kaljakellunnassa. Olen puhunut kasvatuksesta, kulttuurisista koodeista, verkostoista ja siitä, mitä pidetään omassa ympäristössä normaalina.

En myöskään puhu tämänhetkisestä tulotasosta. Päinvastoin olen yrittänyt sanoa koko ajan, ettei palkka tai tilin saldo yksin määritä yhteiskuntaluokkaa.

Luulen kuitenkin, että puhumme tässä täysin eri asioista. Sinä tarkastelet luokkaa ensisijaisesti tulojen kautta, minä sosiaalisen taustan ja kulttuurisen pääoman kautta. Jätän keskustelun omalta osaltani tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Pikkuisessa tehdaskaupungissa 70-luvulla niin keskiluokan kuin työväenkin lapset olivat kesätöissä Yhtiöllä. Keskiluokan lapset lähtivät palkkarahoillaan interrailille, työväenluokan lapset ostivat mopon tai kevytmoottoripyörän. Työväen lapset eivät muuten olleet vähävaraisista perheistä, yleensä molemmat vanhemmat tekivät kolmivuorotyötä Paperiliiton neuvottelemilla palkoilla ja tienasivat hyvin. Matkustaminen vain oli heille kulttuurisesti vieras ajatus, joskin hippiaatteiden vaikutuksesta duunarilapsikin lähti reissuun. Kielitaidossa ja kielitaidon arvostamisessakin oli tietysti eroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt varmaan halusta ole kiinni ajatteleeko yhteiskuntaluokkia olevan. Itse en jaksa luokitella ihmisiä tulojen perusteella. Ihan turhaa.

Mä ajattelisin, että yhteiskuntaluokka on ihan eri asia kuin ihmisten luokittelu tulojen perusteella.

Itse työskentelen omasta tahdostani osa-aikaisesti. Voisin koska vain siirtyä täysiin työtunteihin. Nostaisiko se minua luokka-asteikolla ylemmäksi? Ottaen huomioon, miten vapaa-aikani käytän, kävisi omasta mielestäni pikemminkin päinvastoin.

Hyvä pointti. Itse näkisin, että jos on asemassa, jossa voi nipistää taloudellisesta pääomasta ja kehittää sivistyksellistä ja kulttuurillista pääomaa ja harkitsee näin tekevänsä, on selvästi siellä keskiluokkaisuuden ytimessä.

eri

Ja minä taas olen hyvin tietoinen siitä, että ainoastaan pohjoismaisen mallin yhteiskunnassa voin jättäytyä osa-aikaiseksi, eikä veroprogression ansiosta se pahasti edes näy kukkarossani. Puhumattakaan siitä, että voin tehdä sen tietäen, että lasteni mahdollinen sairastuminen tai yliopisto-opinnot eivät kaada perheemme taloutta.

Eli periaatteessa suomalainen yhteiskunta mahdollistaa hyvin aineettomien keskiluokkaisten arvojen viljelemisen. 
- se jota kommentoit.

Miksi täällä on ihan outoja luuloja siitä miten sellaiset perheet missä vanhemmat on opettajia elävät? Opettajatkin ovat ihmisiä ja ihmisiä on erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Pikkuisessa tehdaskaupungissa 70-luvulla niin keskiluokan kuin työväenkin lapset olivat kesätöissä Yhtiöllä. Keskiluokan lapset lähtivät palkkarahoillaan interrailille, työväenluokan lapset ostivat mopon tai kevytmoottoripyörän. Työväen lapset eivät muuten olleet vähävaraisista perheistä, yleensä molemmat vanhemmat tekivät kolmivuorotyötä Paperiliiton neuvottelemilla palkoilla ja tienasivat hyvin. Matkustaminen vain oli heille kulttuurisesti vieras ajatus, joskin hippiaatteiden vaikutuksesta duunarilapsikin lähti reissuun. Kielitaidossa ja kielitaidon arvostamisessakin oli tietysti eroja.

Jotkut köyhien perheiden lapset käyttivät rahansa perheensä tukemiseen. Sain itse vaatteita isoveljeni kesätyörahoilla, kun yläkouluun ei enää isoveljien vanhoilla vaatteilla kehdannut mennä, eikä heiltä tietenkään periytynyt esim. rintaliivejä. Vanhempien pienistä palkoista joka ikinen sentti meni jo päihteisiin, asumiskustannuksiin ja ruokaan, siinä järjestyksessä. Parempien perheiden lapset käyttivät kesätyörahansa johonkin kivaan, kuten matkusteluun. Irvokasta väittää, että kaikki olisivat alusta lähtien samalla viivalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Pikkuisessa tehdaskaupungissa 70-luvulla niin keskiluokan kuin työväenkin lapset olivat kesätöissä Yhtiöllä. Keskiluokan lapset lähtivät palkkarahoillaan interrailille, työväenluokan lapset ostivat mopon tai kevytmoottoripyörän. Työväen lapset eivät muuten olleet vähävaraisista perheistä, yleensä molemmat vanhemmat tekivät kolmivuorotyötä Paperiliiton neuvottelemilla palkoilla ja tienasivat hyvin. Matkustaminen vain oli heille kulttuurisesti vieras ajatus, joskin hippiaatteiden vaikutuksesta duunarilapsikin lähti reissuun. Kielitaidossa ja kielitaidon arvostamisessakin oli tietysti eroja.

Jotkut köyhien perheiden lapset käyttivät rahansa perheensä tukemiseen. Sain itse vaatteita isoveljeni kesätyörahoilla, kun yläkouluun ei enää isoveljien vanhoilla vaatteilla kehdannut mennä, eikä heiltä tietenkään periytynyt esim. rintaliivejä. Vanhempien pienistä palkoista joka ikinen sentti meni jo päihteisiin, asumiskustannuksiin ja ruokaan, siinä järjestyksessä. Parempien perheiden lapset käyttivät kesätyörahansa johonkin kivaan, kuten matkusteluun. Irvokasta väittää, että kaikki olisivat alusta lähtien samalla viivalla.

Olen eri, mutta vanhempien päihdeongelmat eivät ole luokkasidonnainen juttu. Niitä on kaikissa luokissa. Köyhä perhe, jossa rahat menevät päihteisiin, on taatusti helvetillinen ympäristö, mutta rikas perhe, jossa ei nähdä nälkää mutta jossa päihteet pilaavat perhedynamiikan ja turvallisuuden, tulee hyvänä kakkosena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Pikkuisessa tehdaskaupungissa 70-luvulla niin keskiluokan kuin työväenkin lapset olivat kesätöissä Yhtiöllä. Keskiluokan lapset lähtivät palkkarahoillaan interrailille, työväenluokan lapset ostivat mopon tai kevytmoottoripyörän. Työväen lapset eivät muuten olleet vähävaraisista perheistä, yleensä molemmat vanhemmat tekivät kolmivuorotyötä Paperiliiton neuvottelemilla palkoilla ja tienasivat hyvin. Matkustaminen vain oli heille kulttuurisesti vieras ajatus, joskin hippiaatteiden vaikutuksesta duunarilapsikin lähti reissuun. Kielitaidossa ja kielitaidon arvostamisessakin oli tietysti eroja.

Jotkut köyhien perheiden lapset käyttivät rahansa perheensä tukemiseen. Sain itse vaatteita isoveljeni kesätyörahoilla, kun yläkouluun ei enää isoveljien vanhoilla vaatteilla kehdannut mennä, eikä heiltä tietenkään periytynyt esim. rintaliivejä. Vanhempien pienistä palkoista joka ikinen sentti meni jo päihteisiin, asumiskustannuksiin ja ruokaan, siinä järjestyksessä. Parempien perheiden lapset käyttivät kesätyörahansa johonkin kivaan, kuten matkusteluun. Irvokasta väittää, että kaikki olisivat alusta lähtien samalla viivalla.

Olen eri, mutta vanhempien päihdeongelmat eivät ole luokkasidonnainen juttu. Niitä on kaikissa luokissa. Köyhä perhe, jossa rahat menevät päihteisiin, on taatusti helvetillinen ympäristö, mutta rikas perhe, jossa ei nähdä nälkää mutta jossa päihteet pilaavat perhedynamiikan ja turvallisuuden, tulee hyvänä kakkosena. 

Eri minäkin. Minusta tuo vertailu menee vähän harhaan. Päihdeongelmat eivät ole luokkasidonnainen ilmiö. Niitä esiintyy varmasti kaikissa yhteiskuntaluokissa, ja ne ovat lapselle vahingollisia riippumatta perheen varallisuudesta.

Silti on mielestäni aika erikoista vähätellä sitä lisäkuormaa, jonka köyhyys tuo muutenkin vaikeaan tilanteeseen. Jos perheessä on päihdeongelmia ja samalla jatkuva rahapula, vuokravelkoja, ulosottoa, sähköt katkeamisvaarassa tai epävarmuutta siitä, riittävätkö rahat ruokaan, lapsi kantaa aivan erilaisen taakan kuin perheessä, jossa perustarpeet ovat turvattuja vanhempien alkoholismista riippumatta.

En lähtisi laittamaan kärsimystä kilpailuun, mutta en myöskään allekirjoita ajatusta, että varakas päihdeperhe olisi automaattisesti lähes sama asia kuin köyhä päihdeperhe. Taloudellinen turva ei poista perheen ongelmia, mutta se poistaa kokonaisen joukon sellaisia huolia, joiden kanssa köyhän perheen lapsi joutuu elämään päivittäin.

Suomessa ihmisiä erottaa enemmän suhde hyvinvointivaltioon ja tulonsiirtoihin kuin joku vanha luokkajako.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Pikkuisessa tehdaskaupungissa 70-luvulla niin keskiluokan kuin työväenkin lapset olivat kesätöissä Yhtiöllä. Keskiluokan lapset lähtivät palkkarahoillaan interrailille, työväenluokan lapset ostivat mopon tai kevytmoottoripyörän. Työväen lapset eivät muuten olleet vähävaraisista perheistä, yleensä molemmat vanhemmat tekivät kolmivuorotyötä Paperiliiton neuvottelemilla palkoilla ja tienasivat hyvin. Matkustaminen vain oli heille kulttuurisesti vieras ajatus, joskin hippiaatteiden vaikutuksesta duunarilapsikin lähti reissuun. Kielitaidossa ja kielitaidon arvostamisessakin oli tietysti eroja.

Jotkut köyhien perheiden lapset käyttivät rahansa perheensä tukemiseen. Sain itse vaatteita isoveljeni kesätyörahoilla, kun yläkouluun ei enää isoveljien vanhoilla vaatteilla kehdannut mennä, eikä heiltä tietenkään periytynyt esim. rintaliivejä. Vanhempien pienistä palkoista joka ikinen sentti meni jo päihteisiin, asumiskustannuksiin ja ruokaan, siinä järjestyksessä. Parempien perheiden lapset käyttivät kesätyörahansa johonkin kivaan, kuten matkusteluun. Irvokasta väittää, että kaikki olisivat alusta lähtien samalla viivalla.

Päihdeongelmaton paperiduunariperhe oli kyllä varsin samalla viivalla kuin keskiluokkainen perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matematiikon ja humanistin ero on siinä, että matemaatikko luopuu teoreemasta, jos ryhmien sisäinen varianssi kasvaa liian suureksi. Alkuperäinen tilanne ei enää päde. Humanisti alkaa siirtelemään maalitolppia ja selittelemään mustaa valkoiseksi, ettei tarvitsisi muuttaa fakkiintuneita käsityksiä.

 

Matematiikassa laskelmat ja niihin perustuvat väitteet pysyvät samoina riippumatta siitä, kuka laskee edellyttäen, että kaikki muuttujat pysyvät samoina. Humanisteilla muuttujia on verrattomasti enemmän, ja tulokset tulkinnanvaraisia.

Ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Matemaattisessa yhtälössä ei tiputeta tekijöitä pois eli yhtälö voi olla äärettömän monimutkainen. Poliitikot ja humanistit tiputtavat muuttujia aivan tarkoituksellisesti myydäkseen omaa mielipidettä. Mielipide on mielipide, ei fakta. Sen kun esimerkiksi poliitikot sisäistäisivät, oltaisiin askelen lähempänä parempaa yhteiskuntaa ja saattaisi tapahtua edistystäkin kehän kiertämisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Pikkuisessa tehdaskaupungissa 70-luvulla niin keskiluokan kuin työväenkin lapset olivat kesätöissä Yhtiöllä. Keskiluokan lapset lähtivät palkkarahoillaan interrailille, työväenluokan lapset ostivat mopon tai kevytmoottoripyörän. Työväen lapset eivät muuten olleet vähävaraisista perheistä, yleensä molemmat vanhemmat tekivät kolmivuorotyötä Paperiliiton neuvottelemilla palkoilla ja tienasivat hyvin. Matkustaminen vain oli heille kulttuurisesti vieras ajatus, joskin hippiaatteiden vaikutuksesta duunarilapsikin lähti reissuun. Kielitaidossa ja kielitaidon arvostamisessakin oli tietysti eroja.

Jotkut köyhien perheiden lapset käyttivät rahansa perheensä tukemiseen. Sain itse vaatteita isoveljeni kesätyörahoilla, kun yläkouluun ei enää isoveljien vanhoilla vaatteilla kehdannut mennä, eikä heiltä tietenkään periytynyt esim. rintaliivejä. Vanhempien pienistä palkoista joka ikinen sentti meni jo päihteisiin, asumiskustannuksiin ja ruokaan, siinä järjestyksessä. Parempien perheiden lapset käyttivät kesätyörahansa johonkin kivaan, kuten matkusteluun. Irvokasta väittää, että kaikki olisivat alusta lähtien samalla viivalla.

Päihdeongelmaton paperiduunariperhe oli kyllä varsin samalla viivalla kuin keskiluokkainen perhe.

Paperipaikkakunnalta kotoisin olevana sanoisin, että kyllä näissä näki luokkaeron. Paperiduunarien lapsilla oli hienot vaatteet, keskiluokan lapsilla hienot harrastukset. Itselläni ei ollut kumpiakaan, joten tämä täysin sivusta todettuna.

Ap, jotkut voivat olla olevinaan jotain hienompia, mutta siinäpähän ovat, so what, mitä välii? 

Vierailija kirjoitti:

Ap, jotkut voivat olla olevinaan jotain hienompia, mutta siinäpähän ovat, so what, mitä välii? 

Lisään: kannattaa keskittyä omaan elämään ja perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Pikkuisessa tehdaskaupungissa 70-luvulla niin keskiluokan kuin työväenkin lapset olivat kesätöissä Yhtiöllä. Keskiluokan lapset lähtivät palkkarahoillaan interrailille, työväenluokan lapset ostivat mopon tai kevytmoottoripyörän. Työväen lapset eivät muuten olleet vähävaraisista perheistä, yleensä molemmat vanhemmat tekivät kolmivuorotyötä Paperiliiton neuvottelemilla palkoilla ja tienasivat hyvin. Matkustaminen vain oli heille kulttuurisesti vieras ajatus, joskin hippiaatteiden vaikutuksesta duunarilapsikin lähti reissuun. Kielitaidossa ja kielitaidon arvostamisessakin oli tietysti eroja.

Jotkut köyhien perheiden lapset käyttivät rahansa perheensä tukemiseen. Sain itse vaatteita isoveljeni kesätyörahoilla, kun yläkouluun ei enää isoveljien vanhoilla vaatteilla kehdannut mennä, eikä heiltä tietenkään periytynyt esim. rintaliivejä. Vanhempien pienistä palkoista joka ikinen sentti meni jo päihteisiin, asumiskustannuksiin ja ruokaan, siinä järjestyksessä. Parempien perheiden lapset käyttivät kesätyörahansa johonkin kivaan, kuten matkusteluun. Irvokasta väittää, että kaikki olisivat alusta lähtien samalla viivalla.

Päihdeongelmaton paperiduunariperhe oli kyllä varsin samalla viivalla kuin keskiluokkainen perhe.

Paperipaikkakunnalta kotoisin olevana sanoisin, että kyllä näissä näki luokkaeron. Paperiduunarien lapsilla oli hienot vaatteet, keskiluokan lapsilla hienot harrastukset. Itselläni ei ollut kumpiakaan, joten tämä täysin sivusta todettuna.

Minun piti ylemmän keskiluokan lapsena olla tarkkana ettei ollut hienoja vaatteita. Pidin 30 asteen pakkasellakin Hai-saappaita, koska tiesin että uudet talvikengät olisivat aiheuttaneet pilkkaa ja aggressiota "herrojen kakaran" hienoista kengistä. Duunarien lapset myös esittelivät lompsiensa seteleitä, joita minulla ei ollut enkä tosiaankaan olisi niistä hiiskahtanut jos olisi ollut.