Tutkija: Tunteita pitäisi ”vatvoa” enemmän työpaikoilla

En kerro mitään omia henkilökohtaisia asioitani työ"kavereille", eivät ole mitään kavereita ja todella kaukana ystävistä.

Vierailija kirjoitti:

En kerro mitään omia henkilökohtaisia asioitani työ"kavereille", eivät ole mitään kavereita ja todella kaukana ystävistä.

No eihän tuosta ollutkaan kyse.

Ainakin työasioihin liittyviä haasteita tulisi ratkoa ennen kuin niistä kasvaa suoranaisia ongelmia. Nykyjohtamisen trendi on kaverijohtaminen, jossa johdolle pitää jutella vain mukavia. Ikävistä työasioista ei saisi puhua vaan haastavat tilanteet henkilöitetään. Tuo tylsä tyyppi vain valittaa, vaikka kyseessä olisi työasia jota työntekijä ei pysty yksin ratkaisemaan, koska ei ole päätösvaltaa tai välttämättä tietoa kokonaiskuvasta. Päädytään toksisen positiivisuuden kehälle, jossa vain höpötellään kivoja ja kehutaan toisia, mutta ei tehdä kunnolla töitä.

Suomen työelämän suurin ongelma on huonot johtajat jotka eivät uskalla kohdata omaa heikkoa johtajuuttaan.

Jospa nyt yhteiskuntana ensin ratkotaan nämä töihinpääsyn ongelmat ennen kuin aletaan miettimään mitä siellä töissä tapahtuu🤔🤔

Ennen mentiin töihin ja tehtiin työt ilman mitään kiemuroita  , ei ollut kivaa ja tahtikin oli raskasta ja työ usein epämukavaa. Työt valmistu ajallaan ja homma rullasi .

Osa ymmärtää asian väärin. Ei tässä omista tunteista vaikkapa naapurin Liisaan puhuta. Mutta pitäisi puhua tunteista mitkä vaikuttaa työntekoon. Esimerkiksi kuinka henkilöstö kokee esihenkilön tai työkaverin käyttäytymisen, töiden jakamisen, palkinnan, haastavat työtilanteet jne.

Helposti esimerkiksi johtaja tekee päätöksen ajattelematta asiaa kunnolla ja osa pahoittaa mielensä. Sitten ei enää haluta tehdä jonkun toisen kanssa yhteistyötä, aletaan tarkasti rajaamaan mitä tekee ja mitä ei jne. Ihminen kun ottaa helposti jotain henkilökohtaisena vaikka alkujaan se ei ole ollut tarkoitus. Se oli Kekkosen aikaa, jolloin piti vain hyväksyä kaikki ja olla purnaamatta. Muistelkaapa vaikkapa Kela-case: "tulijoita riittää". Tunteista voisi puhua jo heti alkuun eikä vasta sitten kun napit on vahvasti vastakkain?

Olen helvetin kyllästynyt siihen, että työpaikan nuoret naiset ovat milloin minkäkin kriisin pyörteissä ja yhtenään saa pelätä kansliaan mennessä, että itkeekö siellä taas joku.

Ei niitä pidä jankata missää työpaikoilla, vaan ne pitää ihmisen itse hokaa ja tehdä se työ itse yksinää itsensä kanssa. Se on niin jännä, että yhteiskunta, missä esitetään kokoajan ja luullaan tekevän asioita oikein, kun niitä vatvotaan jossain julkisesti, menee silti kokoajan toksisempaan suuntaan. Se julkinen keskustelu on ihan yks hailee, jos ihminen ei sisäistä itse itsesään yhtää mitää. Sillon se on vaan puhetta ja lätinää, mikä ei johda mihinkään hyvään, päinvastoin sen varjolla aletaan suorittamaan taas kauheuksia ja vaikeutetaan kaikki. Se lähtee ensiksi aina sieltä kotoolta ja itsestä. Sitten se voi tulla automaationa sinne julkiselle puolelle. Se ei mene niin, että se lähtee julkiselta puolelta se asia liikenteeseen, se lähtee aina sieltä yksityiseltä puolelta, eli itsestä ensin ja muuttuu automaationa sinne ulkopuolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen mentiin töihin ja tehtiin työt ilman mitään kiemuroita  , ei ollut kivaa ja tahtikin oli raskasta ja työ usein epämukavaa. Työt valmistu ajallaan ja homma rullasi .

Aika kultaa muistot? Itse kyllä muistan, että osalla oli pahojakin riitoja, ei niitä selvitelty. Sitten yhtenä iltana tyypit sattuivat samaan ravintolaa, toinen löi nyrkillä ja toinen kuoli. Sitten asiaa aletiin selvittelemään, mutta käräjäoikeudessa. En ole ihan varma hommien rullaamisesta. Yksi henkilö oli jatkuvaan sairaslomalla kun ei tullut muiden kanssa toimeen. Esihenkilö ohjeisti kaikkia: ettekö te voisi jotenkin sopia asiaa kun tämä tulee työnantajalle kalliiksi. Varmasti tuli kalliiksi, ei hommat rullaa kun ristiriitojen takia ollaan sairaslomalla ja yhteishenki on nollassa, mutta pitäisi tehdä jotain kuin vain toivoa jotain ihmesopua?

Siis todellakin on niin, että kun aletaan pöyhiä fiiliksiä jossain "työnohjauksessa", kuona nousee pintaan. Osa porukasta pitää suunsa kiinni periaatteesta, koska tunteilu ei kuulu töihin. Osa hyödyntää asiaa niin, että todella ottaa tilan ja "avautuu". Taustalla puhdas kateus työkavereita kohtaan, mutta osaavat puhua itsensä uhriksi. Työ työnä ja normaali kohteliaisuus toisia kohtaan.

Vatvokaas tytöt sitä kahvia tulemaan - täällä yritetään tehdä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen helvetin kyllästynyt siihen, että työpaikan nuoret naiset ovat milloin minkäkin kriisin pyörteissä ja yhtenään saa pelätä kansliaan mennessä, että itkeekö siellä taas joku.

Pelkäätkö oikeasti sitä jos joku itkee? Kerran olen nähnyt nuoren naisen itkevän töissä ja hänellä oli siihen pätevä syy. Joskus olen miettinyt, saako nuoret miehet itkeä? Olen itse mies ja kun veljeni kuoli reilu 20-vuotiaana äkillisesti sairauteen, olisinko saanut itkeä vai pelottiko se jotakuta? Työehtosopimuksen mukaan perheenjäsenen hautajaispäivä oli palkallinen vapaa, tosin heti maanantaina esihenkilö alkoi sättimään että minun olisi pitänyt tehdä yksi asia sinä päivänä (tuoda hänelle paperit joita hän ei tarvinnut ennen kuin joulukuussa ja silloin oli maaliskuu). Ehkä olisi pitänyt itkeä? Minä en jaksanut katsoa touhua vaan lähdin kotiin. Seuraavana päivänä tuli soitto kotiin, esihenkilöltä alennettiin rivityöntekijäksi. Oikea ratkaisu, mutta ehkä koko roska olisi kannattanut siivota, esihenkilö syytti lopputyöuran minua kun menetti esihenkilöroolin.

Vierailija kirjoitti:

Ennen mentiin töihin ja tehtiin työt ilman mitään kiemuroita  , ei ollut kivaa ja tahtikin oli raskasta ja työ usein epämukavaa. Työt valmistu ajallaan ja homma rullasi .

Nykyään kaikki tunteet pitää sanoittaa ja käydä läpi, elää tunteella, keskustella niistä ja rypeä kaikissa tunteissa. Ollaan niin herkkänahkaisia ja pikkulapsen tasolla ettei työnteosta tule mitään. Aikuiset käyttäytyy huonommin kuin tenavat päiväkodeissa.

Uskomattoman typeriä ideoita. Kohta tulee joku pakollinen terapia. 

Kyllä nyt normaalilla työpaikalla voi sanoa että "tuo hankala taas tulee" ja kyllä yhdellä työpaikalla sanoin pomolle, etten kestä yhtä asiakasta joka tinkaa ja tinkaa, pomon luvalla sain poistua kassalta kun siihen oli tulossa 

Jos minulla on yksi 10min tauko ja 20min ruokailu työpäivän aikana, niin en helkkarissa käytä niitä "tunteiden vatvomiseen" . Tämä on taas jotain hyväpalkkaisten toimistotanttojen käypähoitoa joiden työpäivään kuuluu pari teams-palaveria ja muutama sähköposti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen mentiin töihin ja tehtiin työt ilman mitään kiemuroita  , ei ollut kivaa ja tahtikin oli raskasta ja työ usein epämukavaa. Työt valmistu ajallaan ja homma rullasi .

Aika kultaa muistot? Itse kyllä muistan, että osalla oli pahojakin riitoja, ei niitä selvitelty. Sitten yhtenä iltana tyypit sattuivat samaan ravintolaa, toinen löi nyrkillä ja toinen kuoli. Sitten asiaa aletiin selvittelemään, mutta käräjäoikeudessa. En ole ihan varma hommien rullaamisesta. Yksi henkilö oli jatkuvaan sairaslomalla kun ei tullut muiden kanssa toimeen. Esihenkilö ohjeisti kaikkia: ettekö te voisi jotenkin sopia asiaa kun tämä tulee työnantajalle kalliiksi. Varmasti tuli kalliiksi, ei hommat rullaa kun ristiriitojen takia ollaan sairaslomalla ja yhteishenki on nollassa, mutta pitäisi tehdä jotain kuin vain toivoa jotain ihmesopua?

Aikuiset ihmiset ovat töissä tekemässä töitä, eikä riitelemässä tai kiusaamassa toisiaan. Pitääkö koulujen kasvatuskeskustelut tuoda jo aikuisten töihinkin? 

Päinvastoin. Työpaikoilta tulisi heittää pihalle nämä jotka heijastaa kaiken ympärillä ensin omiin tunteisiin

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nyt normaalilla työpaikalla voi sanoa että "tuo hankala taas tulee" ja kyllä yhdellä työpaikalla sanoin pomolle, etten kestä yhtä asiakasta joka tinkaa ja tinkaa, pomon luvalla sain poistua kassalta kun siihen oli tulossa 

Onko kyseessä tunne vai vaikea asiakas?

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on yksi 10min tauko ja 20min ruokailu työpäivän aikana, niin en helkkarissa käytä niitä "tunteiden vatvomiseen" . Tämä on taas jotain hyväpalkkaisten toimistotanttojen käypähoitoa joiden työpäivään kuuluu pari teams-palaveria ja muutama sähköposti. 

Jakkukalkkunat keksii kaikkea tällaista oheistoimintaa jota tuntisivat itsensä tärkeiksi.