Miksi ulkomailla saa heti ystäviä mutta suomessa ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska suomalaiset pääsevät tästä lapsekkaasta sinisilmäisyydestä ja oppivat erottamaan ystävyyden ja tavan vuoksi esitetyn kohteliaisuuden?

Noin sanoo hyvin varautunut ihminen. Hyvä käytös on kaikkien etu, syistä riippumatta. 

Suomalainen metsäläinen varoittaa lajitovereitaan muiden perusystävällisestä käytöksestä, jota muualla edellytetään jokaiselta jo ihan peruskäytöstapojen vuoksi. Hih.

Hajota ja hallitse. Nuo haluavat olla ainoita joihin kaverit luottaa. Pelkäävät menettävänsä kaverit jos joku on niille ystävällinen, muuttuvat siis kateellisiksi. Hyvin toksista jos miettii esim., että tuollainen olisi parisuhteessa. Todellisuudessa muissakin suhteissa pitää olla henkisesti terve.

Vierailija kirjoitti:

No minua ei oikeastaan ainakaan edes kiinnosta "ystävät" ellei ole näiden kanssa joku todella selkeä yhteinen mielenkiinnonkohde, kuten harrastus tai vaikkapa joku aate. Ystävyys tarkoittaa kansankielessä toisen ongelmien kuuntelemista ja hänen draamoihinsa sotkeentumista, enkä halua sellaista elmää. Harrastuskavereiden kanssa ei sitten tarvitse kuunnella mitään terapioita, juoruja tai politikointia, kun tekeminen pyörii sen harrastuksen ympärillä. 

Eli vinkkini on, että etsi joku aihe mikä sinua kiinnostaa tai ala harrastamaan jotakin, jos kaipaat seuraa. Mikään juorukerhon ylläpitäminen ei ole cool ja pop

Juuri siksi olisi hyvä, että ihmisillä olisi käytöstavat ja voisi vuorovaikuttaa heidän kanssaan ihan muuten vaan kuulumatta kerhoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut ja opiskellut sekä Suomessa että ulkomailla. Suomessa on tapana tehdä jaotteluja: on aina jokin jengi joka pitää itseään muita parempana. ”Alempien” kanssa ei paljoa jutella eikä edes moikata. Moni ryhmä on jakautunut kahtia. Rajojen yli ei kommunikoida. Muualla en ole havainnut tarvetta erottaa ”jyvät akanoista”. Yleensä itsensä paremmiksi luokittelevilla on pohjimmiltaan huono itsetunto. Muualla jokainen kasvatetaan luottamaan itseensä eikä tällaista jakoa synny. 

Ihanko oikeasti luulet, ettei jossain brittein saarilla ole havaittavissa mitään luokkajakoa :-). Puhumattakaan jostain Intiasta tai miksei jenkeistäkin.

Britannia ei kiinnosta minua. Minua kiinnostavissa maissa on ollut ainakin nuorten aikuisten kesken mutkaton suhtautuminen. Vanhojen ihmisten piirejä en niin tunne.

Joo siis me ei olla ton porukassa, me ei puhuta sille. Ei tod ees mulkaista sen suuntaan.

Samoja kokemuksia kuin AP:llä. Oli minulla Suomessakin ystäviä, mutten ollut mitenkään suosittua seuraa. Ei mitenkään muiden vika, vaan olen itse vetäytyvämpää sorttia. Muutin ulkomaille ensin töiden vuoksi, mutta jäin tänne pysyvästi, koska tuo sosiaalinen puoli on täällä paljon helpompaa. Olen samanlainen kuin edelleenkin, mutta kulttuuri itsessään on täällä enemmän sellainen "kaikki mukaan" -henkinen, joten aina jos työkavereista tai harrastusseuran ihmisistä joku järjestää jotain, niin kaikki kutsutaan luontevasti mukaan. Tämän seurauksena on itselleni täällä ihmisiin tutustuminen helpompaa. En väitä, että ihmiset noin aluksi olisivat yhtään sen kiinnostuneempia minusta kuin Suomessakaan, isommalla joukolla kokoontuminen on vaan heille luontainen tapa. Olen itsekin hiljalleen aktivoitunut tämän kokemuksen seurauksena, jottei olisi ihan yksipuolista.