Miksi Nordic Noir-dekkareissa aina sotketaan rikosetsivän parisuhdeongelmat ja addiktiot mukaan juonessa?

Koska niissä on tapahtumajuonen lisäksi myös psykologinen juoni.

koska halutaan normalisoida päihteiden käyttäminen. Se auttaa osaltaan liikakansoitusongelmaan

Nykyään dekkarit tuntuvat olevan liiaksi sarjamuotoisia. Jotenkin kaipaan pitkiä ja polveilevia rikosromaaneja, joissa yksi kirja sisältää yhden tarinan ja siinä se. Nyt kirjoitetaan sarjoja, jotka jatkuvat, jatkuvat, jatkuvat ja jatkuvat.

Mustaharmaaelokuvan tylsä tusinajuoni on pakko täyttää jollain. Päähenkilön henkilökohtaisia ongelmia pidemmälle ei näiden tekijöiden mielikuvitus ja taidot kanna. Luulen, että Sorjonen ja se toinen kotimainen (joku vaalea nainen sankarina) on kaksi huonointa sarjaa, jota olen koskaan edes osittain viitsinyt katsoa, ellei Spedevisiota oteta lukuun. 

Vierailija kirjoitti:

Koska niissä on tapahtumajuonen lisäksi myös psykologinen juoni.

Two turkeys dont make an eagle.

Sankarit ovat aina traumatisoituneita jo jane austinin romaaneista lähtien.

Sherlock Holmes käytti kokaiinia ja opiumia.

Olavi Susikoski joi viskiä ja poltti Colt-savukkeita. Jussi Vares joi Kukko-olutta ja Jallua.

Ylipäätään mua dekkareissa ärsyttää se, että loppujen lopuksi rikosetsivä joutuu aina murhaajan silmätikuksi ja on lopulta murhaajan kohde ym. Kuinka usein oikeassa elämässä murhaaja alkaa jahtaamaan poliiseja!?! 

Siksi, että naisetkin jaksaisivat lukea dekkareita.

Komisario Koskisella Tampereella on jo neljäs vaimo menossa. Mieslukijoita asia ei kiinnosta, naislukijat ovat lääpällään: "Joko kerrankin Kossun parisuhde on kunnossa?"

Se, saadaanko murhaaja käpälälautaan, on sivuseikka.

Ärsyttää koko genre. En lue tai katso. Ehkä kirjoittajat tintevat alaa ja keksivät ideansa oikeasta elämästä.