Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vertaistukea kynnysmatolle: Kun puolustan itseäni asiat menevät vain huonompaan suuntaan

Vierailija
16.03.2026 |

Vuosia on sanottu, että "älä ole kynnysmatto" ja "puolusta itseäsi", mutta joka kerta, kun teen niin reaktio on sama 1) Minulle suututaan ja ryhdytään kostamaan sitä, että pidin rajojani, joko olemalla vihaisia, ilkeitä tai ikäviä suoraan, tai käynnistämällä viha/juorukampanja seläntakana 2) Asiat menevät vain huonompaan suuntaan, myös konkreettisella käytännön tasolla. Olen siis nyt jo ainakin 10 vuoden ajan yrittänyt olla jotain muuta kuin kynnysmatto ja pitää niitä puoliani, mutta se ei ikinä ole johtanut hyvään tulokseen. 

Esimerkiksi muutama vuosi sitten jouduin terveydenhoidossa hoitovirheen kohteeksi ja tein kantelun asiasta, kuten neuvottiin. No, se johti tasan siihen, että perussairauteni hoito hankaloitui, suhtautuminen minua kohtaan muuttui entistä ikävämmäksi ja sitä lähdettiin kostamaan, että olin valittanut. Siitä eteenpäin muutama vuosi, jouduin ilkivallan kohteeksi ja poliisi jätti koko asian tutkimatta, vaikka olin jättänyt rikosilmoituksen. Mistään ei vaan tule yhtään mitään, en saa oikeutta mitään kautta. Olen oppinut, että minua saa kohdella miten tahansa, saa tehdä mitä vaan, eikä siitä seuraa tekijälle koskaan mitään. 

Olenko ikuisesti tuomittu olemaan kynnysmatto? Joudun kiltisti vaan kestämään ja jaksamaan kaiken?

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoja kokemuksia. 

Vierailija
2/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän sinua, minulla on ollut ihan samoja kokemuksia. Nykyään teen niin että jos palvelu on huonoa, en enää valita, vaan vaihdan toiseen paikkaan. En myöskään tee enää rikosilmoituksia, otan asiat kameralle ja sitten käyn leipomossa pesäpallomailalla. Hoitoonpääsyn suhteen siirryin yksityisille. Kalliiksi tulee, mutta saa ainakin apua. 
Ex-kynnysmatto.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turhauttaa etenkin se, että aina sanotaan asioiden ratkeavan sillä, kunhan vaan jaksaa sanoa. Ei se mene niin. 

Vierailija
4/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näytä perävaloa.

Vierailija
5/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näytä perävaloa.

Toki, mutta aina niin ei ole mahdollista tehdä ilman taloudellisia menetyksiä. 

Vierailija
6/30 |

Mitä sitten jostain rahasta? 

Naura ja mene eteenpäin. 😂 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaiset kokemukset turhauttavat ja voivat saada tuntumaan siltä, ettei omien rajojen pitämisestä ole mitään hyötyä. Silti se ei tarkoita, että sinun pitäisi luovuttaa ja hyväksyä huono kohtelu. Oman puolen pitäminen on usein pitkä ja raskas tie, ja joskus tulee myös vastoinkäymisiä.

Hoitovirheasioissa asiaa voi viedä eteenpäin vielä esimerkiksi potilasasiamiehen kautta. Sen lisäksi kantelun voi tehdä aluehallintovirastolle (AVI) tai Valviralle, jos epäilee vakavaa hoitovirhettä tai epäasiallista kohtelua. Heidän tehtävänsä on valvoa terveydenhuoltoa, joten asia ei jää vain yhden yksikön sisälle.

Jos taas poliisi on jättänyt rikosilmoituksen tutkimatta, siitä päätöksestä voi pyytää syyttäjän arviointia tai tehdä tutkintapyynnön uudelleen, jos tulee lisäselvityksiä. Myös oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille voi kannella, jos kokee viranomaisen toimineen väärin tai välinpitämättömästi.

Juorujen ja selän takana puhumisen kanssa kannattaa yrittää olla välittämättä.

Vierailija
8/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika usein henkilöt, jotka kokevat olleensa kynnysmattoja heittäytyvät jääräpäisesti puolustamaan omia oikeuksiaan, oli niissä mitää järkeä tai ei kykenemättä näkemään suurempaa kuvaa ja joustamaan silloin kun se on järkevää.

Esimerkiksi veljeni vaimo oli juuri tällainen. En mitenkään huomannut, että häntä olisi jotenkin syrjitty tai käytetty hyväksi, mutta kun hän ensi oli 3 vuotta pitänyt kiinni lapsistaan antamatta kenenkään auttaa millään tavalla (myöskään lasten isän) hän yhtäkkiä löysin oman tahtonsa kodin ulkopuolella.  Hän bookkasi kaksi iltaa viikossa, jolloin hän harrastaa omiaan ja niistä ei joustettu vaikka mikä olisi ollut. Ei, vaikka veljelläni olisi ollut töitä, harrastusta ei voinut siirtää vasn paikalle oli hankittava lastenvahti. Kyse ei ollut mistään ohjatusta harrastuksesta vasn omatoimisesta, jonka olisi helposti voinut siirtää toiseen ajankohtaan.

Jotenkin se koko oman tahdon löytyminen meni kaikessa ihan yli eikä missään voinut enää joustaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täysin samoja kokemuksia. Voisinpa auttaa sinua jotenkin. Mutta muista, että meitä on muitakin samoin tuntevia.

Vierailija
10/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuollaiset kokemukset turhauttavat ja voivat saada tuntumaan siltä, ettei omien rajojen pitämisestä ole mitään hyötyä. Silti se ei tarkoita, että sinun pitäisi luovuttaa ja hyväksyä huono kohtelu. Oman puolen pitäminen on usein pitkä ja raskas tie, ja joskus tulee myös vastoinkäymisiä.

Hoitovirheasioissa asiaa voi viedä eteenpäin vielä esimerkiksi potilasasiamiehen kautta. Sen lisäksi kantelun voi tehdä aluehallintovirastolle (AVI) tai Valviralle, jos epäilee vakavaa hoitovirhettä tai epäasiallista kohtelua. Heidän tehtävänsä on valvoa terveydenhuoltoa, joten asia ei jää vain yhden yksikön sisälle.

Jos taas poliisi on jättänyt rikosilmoituksen tutkimatta, siitä päätöksestä voi pyytää syyttäjän arviointia tai tehdä tutkintapyynnön uudelleen, jos tulee lisäselvityksiä. Myös oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille voi kannella, jos kokee viranomaisen toimineen väärin tai välinpitämättömästi.

Juorujen ja selän takana puhumisen kanssa kannattaa yrittää olla välittämättä.

Niin. Pitkä ja raskas tie, jolla on tullut lähinnä lunta tupaan tähän mennessä. Syö voimavaroja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on niin tuttua . Tsemppiä sinne. Kunpa osaisi tähän kertoa jonkun neuvon . Itsellä jäänyt iso osa ihmissuhteista pois kun ei jaksa tätä kuviota. Kai se on jotenkin koodattu joihinkin ihmisiin että heidän yli vaan kävellään ja toisten rajoja kunnioitetaan. Rajan vedän silti jatkossakin olipa siitä hyötyä tai ei .

Vierailija
12/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin joskus, että monilla kiltteys on oikeasti konfliktin pelkoa ja ikäänkuin sosiaalinen strategia, jolla alistuu jo valmiiksi, jotta ei tule pahemmin satutetuksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ihmiset näkee ja tajuaa ketkä niitä umpiluupäitä on. 

Vierailija
14/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika usein henkilöt, jotka kokevat olleensa kynnysmattoja heittäytyvät jääräpäisesti puolustamaan omia oikeuksiaan, oli niissä mitää järkeä tai ei kykenemättä näkemään suurempaa kuvaa ja joustamaan silloin kun se on järkevää.

Esimerkiksi veljeni vaimo oli juuri tällainen. En mitenkään huomannut, että häntä olisi jotenkin syrjitty tai käytetty hyväksi, mutta kun hän ensi oli 3 vuotta pitänyt kiinni lapsistaan antamatta kenenkään auttaa millään tavalla (myöskään lasten isän) hän yhtäkkiä löysin oman tahtonsa kodin ulkopuolella.  Hän bookkasi kaksi iltaa viikossa, jolloin hän harrastaa omiaan ja niistä ei joustettu vaikka mikä olisi ollut. Ei, vaikka veljelläni olisi ollut töitä, harrastusta ei voinut siirtää vasn paikalle oli hankittava lastenvahti. Kyse ei ollut mistään ohjatusta harrastuksesta vasn omatoimisesta, jonka olisi helposti voinut siirtää toiseen ajankohtaan.

Jotenkin se koko oman tahdon löytyminen meni kaikessa ihan yli eikä missään voinut enää joustaa.

Miksi juuri hänen olisi pitänyt joustaa niistä kahdesta vapaa-illastaan? Monet harrastukset ja jumpat ovat tiettyinä ajankohtina, ei niitä voi siirtää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaiset kokemukset turhauttavat ja voivat saada tuntumaan siltä, ettei omien rajojen pitämisestä ole mitään hyötyä. Silti se ei tarkoita, että sinun pitäisi luovuttaa ja hyväksyä huono kohtelu. Oman puolen pitäminen on usein pitkä ja raskas tie, ja joskus tulee myös vastoinkäymisiä.

Hoitovirheasioissa asiaa voi viedä eteenpäin vielä esimerkiksi potilasasiamiehen kautta. Sen lisäksi kantelun voi tehdä aluehallintovirastolle (AVI) tai Valviralle, jos epäilee vakavaa hoitovirhettä tai epäasiallista kohtelua. Heidän tehtävänsä on valvoa terveydenhuoltoa, joten asia ei jää vain yhden yksikön sisälle.

Jos taas poliisi on jättänyt rikosilmoituksen tutkimatta, siitä päätöksestä voi pyytää syyttäjän arviointia tai tehdä tutkintapyynnön uudelleen, jos tulee lisäselvityksiä. Myös oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille voi kannella, jos kokee viranomaisen toimineen väärin tai välinpitämättömästi.

Juorujen ja selän takana puhumisen kanssa kannattaa yrittää olla välittämättä.

Niin. Pitkä ja raskas tie, jolla on tullut lähinnä lunta tupaan tähän mennessä. Syö voimavaroja. 

Toki näin. Uskon silti karmaan, että jossain vaiheessa paha saa palkkansa.

Vierailija
16/30 |

Enpä tiedä uskonko tähänkään edes enää. Pahat porskuttaa ja hyvät jää jalkoihin tässä maailmassa. 

Vierailija
17/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama juttu.

Tunnun saavan oikein erityiskohtelua siinä, että mun suhteen on nollatoleranssi, että yhtään ei siedetä itseni puolustamista. 

Ilmennyt esim näin:

- Töissä työkaveri huusi ja käski lähteä menemään kesken työpäivän. Koitin tilanteessa rauhallisesti ja jämäkästi sanoa, että puhuttaisko ihan asiallisesti toisillemme. Koko huomio kääntyi tähän mun "vastaansanomiseen" ja koko n 5 hengen työyhteisö kääntyi mua vastaan tän jälkeen. Puhuttiin perättömiä juttuja, vaikeutettiin työtehtäviä, vähäteltiin osaamista - savustettiin siis ulos.

Pomo huusi mulle - sanoin että "ai anteeksi en kuullut että puhelin soi, mutta älä huuda mulle" - tyylillä. Jouduin isomman pomon puhutteluun ja koeaika katki.

Ystävyyssuhteet. Vain muiden rajat huomataan, mun ei ja suututaan jos vaikka pyydän että ilmoita edes, jos oot kaksi tuntia myöhässä.

Eli en tiedä. Kai ihminen on sellainen eläin, et se vaistoaa ja raatelee heikot heti.

Vierailija
18/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika usein henkilöt, jotka kokevat olleensa kynnysmattoja heittäytyvät jääräpäisesti puolustamaan omia oikeuksiaan, oli niissä mitää järkeä tai ei kykenemättä näkemään suurempaa kuvaa ja joustamaan silloin kun se on järkevää.

Esimerkiksi veljeni vaimo oli juuri tällainen. En mitenkään huomannut, että häntä olisi jotenkin syrjitty tai käytetty hyväksi, mutta kun hän ensi oli 3 vuotta pitänyt kiinni lapsistaan antamatta kenenkään auttaa millään tavalla (myöskään lasten isän) hän yhtäkkiä löysin oman tahtonsa kodin ulkopuolella.  Hän bookkasi kaksi iltaa viikossa, jolloin hän harrastaa omiaan ja niistä ei joustettu vaikka mikä olisi ollut. Ei, vaikka veljelläni olisi ollut töitä, harrastusta ei voinut siirtää vasn paikalle oli hankittava lastenvahti. Kyse ei ollut mistään ohjatusta harrastuksesta vasn omatoimisesta, jonka olisi helposti voinut siirtää toiseen ajankohtaan.

Jotenkin se koko oman tahdon löytyminen meni kaikessa ihan yli eikä missään voinut enää joustaa.

Miksi juuri hänen olisi pitänyt joustaa niistä kahdesta vapaa-illastaan? Monet harrastukset ja jumpat ovat tiettyinä ajankohtina, ei niitä voi siirtää. 

Niin kuin mainitsin oli kyseessä ihan oma juttu, ei ohjattu tai sovittua aikaa. Hän olisi voinut joustaa sen verran, että olisi harrastanut joko edellisenä tai seuraavana iltana, ei silloin kun toiselle napsahtaa yllättäen ylitöitä.

Kukaan ei aiemminkaan ollut millään tavalla estänyt ottamasta omaa sinua,pikemmi kin päinvastoin, mutta jostain syystä kun lapset vähän kasvoivat tämä mamma päätti voimaantua ja ruveta pitämään "oikeiksistaan" kiinni. Niistä oikeuksista, jotka koko ajan olivat olleet olemassa, mutta hän oli omassa päässään kehittänyt sen, että häntä rajoitetaan.

Mitä olen seurannut niin aika monella kynnysmatolla vaatimukset ja rajoitteet ovat ihan oma päänsä sisällä ja he kokevat jokaisen kysymyksen ja pyynnön olevan velvoite, josta ri voi kieltäytyä.

Vierailija
19/30 |

Sinun perusolettamus silti on, että nimenomaan hänen tulee joustaa. Et voi tietää toisen aikatauluja, tai parasta ajankohtaa esim liikkua. Joillain vaikuttaa uneen, jos tekee treenin vaikka liian myöhään illalla. 2 iltaa viikossa omiin menoihin ei voi olla liikaa vaadittu ilman, että niistä pitää koko ajan joustaa muiden hyväksi. 

Tässäkin tarinassa taas nainen on se pahis, kun haluaa hieman omaa aikaa edes kaksi kertaa viikossa. 

Vierailija
20/30 |
16.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitten kaiken päätteksi joku inisee, että "miksi et vaan puolustanut itseäsi, miksi et sanonut jotain, miksi olet tuommoinen kynnysmatto ja annat muiden kävellä ylitse, ryhdistäydy." Heh heh. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kolme