Onko Sanna nyt ihan ajan tasalla että Venäjälle pitää antaa opetus?
Sanna on niin periaatteen ihminen että tällaista ei nyt vaan sallita ja toiset saa käydä vuosien sotaa sen takia. Hän matkustelee hovinsa kanssa ja käy Emma gaalassa sen aikaa.
https://x.com/ricwe123/status/2012132774954836288
Antaako maailmalla oikeasti vakuuttavan kuvan itsestään vai kuvitteleekohan itse vaan niin? Vakuuttaako se ulkomailla? Iskikö "vauhtisokeus" kuten ajettaessa ulkonaliikkumiskieltoa tai kun lähti maailmankiertueelle Australiaan jota seurasi joku WEF mediakampanjakin jonka piti siivittää Sanna vaalivoittoon. Oliko houkutus olla esillä vaan liian suuri? Ne tarkotti sitä kun kysyivät että ihan oikeasti mitä oikein teet täällä? Sen takia ihmiset niihin puolisalaisiin täysin nihilistisiin järjestöihin liittyy saadakseen niistä etuja ja kontakteja. Siksi se on niin salaista.
Sanna ei ulkoapäin kuulosta vakuuttavalta vaan lähinnä vaivaannuttavalta kuulla englanniksi varsinkin eikä siinä yleensä mitään järkeäkään ole ja kuitenkin sellainen ihminen on päässy niinkin pitkälle. Se että näin ikäänkuin yliarvioi omat kykynsä on kuitenkin tyypillistä eräälle persoonallisuushäiriöllekin niin ihan siksikin utelen. Ja ettei oikeen tajua mitä tiuku vetää oikeesti muutenkaan. Tää ei mitenkään lopullinen lista ole piirteistään jotka siihen ehkä viittaa mutta ihmisten pitäisi ehkä sellaistakin pohtia millaisia ihmisiä demokratia valtaan nostaa ja vetääköhän ne niin kuin vetää ihan vaan koska niillä itsellä viiraa päässä.