Vertaistukea kynnysmatolle: Kun puolustan itseäni asiat menevät vain huonompaan suuntaan

Vierailija kirjoitti:

Turhauttaa etenkin se, että aina sanotaan asioiden ratkeavan sillä, kunhan vaan jaksaa sanoa. Ei se mene niin. 

No ei, mutta sillä ei ainakaan ratkea mikään, että ei sano mitään ja harmittelee asioita vain omassa päässään. Lähinnä sanominen varmaan kuitenkin auttaa siinä tilanteessa, että toinen osapuoli ei ole ollut tahallaan ilkeä, vaan ajattelematon tai sosiaalisesti kömpelö. Silloin voi oikeasti auttaa, jos joku sanoo suoraan sen, että en tykkää kun teet asian x. Okei, en tiennyt/tajunnut että siinä on jokin ongelma, mutta hyvä kun sanoit niin en sitten tee sitä enää! Tahallisen ilkeyden kanssa on sitten ihan toiset kuviot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika usein henkilöt, jotka kokevat olleensa kynnysmattoja heittäytyvät jääräpäisesti puolustamaan omia oikeuksiaan, oli niissä mitää järkeä tai ei kykenemättä näkemään suurempaa kuvaa ja joustamaan silloin kun se on järkevää.

Esimerkiksi veljeni vaimo oli juuri tällainen. En mitenkään huomannut, että häntä olisi jotenkin syrjitty tai käytetty hyväksi, mutta kun hän ensi oli 3 vuotta pitänyt kiinni lapsistaan antamatta kenenkään auttaa millään tavalla (myöskään lasten isän) hän yhtäkkiä löysin oman tahtonsa kodin ulkopuolella.  Hän bookkasi kaksi iltaa viikossa, jolloin hän harrastaa omiaan ja niistä ei joustettu vaikka mikä olisi ollut. Ei, vaikka veljelläni olisi ollut töitä, harrastusta ei voinut siirtää vasn paikalle oli hankittava lastenvahti. Kyse ei ollut mistään ohjatusta harrastuksesta vasn omatoimisesta, jonka olisi helposti voinut siirtää toiseen ajankohtaan.

Jotenkin se koko oman tahdon löytyminen meni kaikessa ihan yli eikä missään voinut enää joustaa.

Miksi juuri hänen olisi pitänyt joustaa niistä kahdesta vapaa-illastaan? Monet harrastukset ja jumpat ovat tiettyinä ajankohtina, ei niitä voi siirtää. 

Niin kuin mainitsin oli kyseessä ihan oma juttu, ei ohjattu tai sovittua aikaa. Hän olisi voinut joustaa sen verran, että olisi harrastanut joko edellisenä tai seuraavana iltana, ei silloin kun toiselle napsahtaa yllättäen ylitöitä.

Kukaan ei aiemminkaan ollut millään tavalla estänyt ottamasta omaa sinua,pikemmi kin päinvastoin, mutta jostain syystä kun lapset vähän kasvoivat tämä mamma päätti voimaantua ja ruveta pitämään "oikeiksistaan" kiinni. Niistä oikeuksista, jotka koko ajan olivat olleet olemassa, mutta hän oli omassa päässään kehittänyt sen, että häntä rajoitetaan.

 

Mitä olen seurannut niin aika monella kynnysmatolla vaatimukset ja rajoitteet ovat ihan oma päänsä sisällä ja he kokevat jokaisen kysymyksen ja pyynnön olevan velvoite, josta ri voi kieltäytyä.

Ja kun kerran joustaa niin kohta saa joustaa joka viikko. 

Joo. Sama. Onko muilla muuten myös näin, että kaikkien muiden tunteet ovat tärkeimpiä kuin sinun? Minulla on. Kaikkien muiden pikkujutut, suuttumiset, mielenpahoittamiset ovat aina tärkeimpiä kuin minun tunteeni. Jouduin työpaikkakiusaajan ( miehen) uhriksi ja en saanut työpaikallani mistään apua. Työnantajani keksi vaan tekosyitä miehen käytökselle ja käski ryhdistäytymään ja antamaan anteeksi. Auta armias jos olisi ollut joku muu työntekijä. Sitten olisi järjestetty kriisiapua ja palavereja. Sanon suoraan, että olen tosi katkera ja en ole toivonut ko henkilöille ainakaan hyvää. Toivottavasti paha saisi joskus palkkaansa ja karma kostaa. Tsemppiä teille kaikille samaa kokeville. Joskus tuntuu, että on ihan yksin, mutta meitä taitaa ( valitettavasti) olla muitakin. 

Vierailija kirjoitti:

Joo. Sama. Onko muilla muuten myös näin, että kaikkien muiden tunteet ovat tärkeimpiä kuin sinun? Minulla on. Kaikkien muiden pikkujutut, suuttumiset, mielenpahoittamiset ovat aina tärkeimpiä kuin minun tunteeni. Jouduin työpaikkakiusaajan ( miehen) uhriksi ja en saanut työpaikallani mistään apua. Työnantajani keksi vaan tekosyitä miehen käytökselle ja käski ryhdistäytymään ja antamaan anteeksi. Auta armias jos olisi ollut joku muu työntekijä. Sitten olisi järjestetty kriisiapua ja palavereja. Sanon suoraan, että olen tosi katkera ja en ole toivonut ko henkilöille ainakaan hyvää. Toivottavasti paha saisi joskus palkkaansa ja karma kostaa. Tsemppiä teille kaikille samaa kokeville. Joskus tuntuu, että on ihan yksin, mutta meitä taitaa ( valitettavasti) olla muitakin. 

Kyllä vaan! Ja omalla kohdallani havahduin jokunen aika siihen, että minusta on tullut ns. rikkinäinen levy. Kun läpi elämän on elänyt siten, ettei koskaan se, kun kerran sanot jostain asiasta riitä, vaan aina joutuu toistamaan ja toistamaan ja väittelemään, niin lopulta jo tiedostamattasi toistat itseäsi eri tilanteissa, kun olet jo valmiina siihen, ettei kerrasta uskota. 

Itse olen ainakin muuttunut tämän seurauksena tosi katkeraksi ja vihaiseksi, vaikka olen hyväntahtoinen ja melko kiltti ihminen. 

Pitää olla ihan varma että on oikeassa kun hakee oikeutta. Kaverin polvi tekonivelleikkaus ei ollut hoitovirhe vaikka luusementtiä ei laitettu. Koska se voidaan jättää laittamattakin. Vaikka ongelmat johtuivat siitä ettei sitä oltu laitettu.

Vierailija kirjoitti:

Pitää olla ihan varma että on oikeassa kun hakee oikeutta. Kaverin polvi tekonivelleikkaus ei ollut hoitovirhe vaikka luusementtiä ei laitettu. Koska se voidaan jättää laittamattakin. Vaikka ongelmat johtuivat siitä ettei sitä oltu laitettu.

Melkoista sattumankauppaa vaikuttavat kyllä olevan kaikki nämä ratkaisut. Yksi taho sanoo yhtä ja toinen sanoo toista. 

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu.

Tunnun saavan oikein erityiskohtelua siinä, että mun suhteen on nollatoleranssi, että yhtään ei siedetä itseni puolustamista. 

 

Ilmennyt esim näin:

- Töissä työkaveri huusi ja käski lähteä menemään kesken työpäivän. Koitin tilanteessa rauhallisesti ja jämäkästi sanoa, että puhuttaisko ihan asiallisesti toisillemme. Koko huomio kääntyi tähän mun "vastaansanomiseen" ja koko n 5 hengen työyhteisö kääntyi mua vastaan tän jälkeen. Puhuttiin perättömiä juttuja, vaikeutettiin työtehtäviä, vähäteltiin osaamista - savustettiin siis ulos.

 

Pomo huusi mulle - sanoin että "ai anteeksi en kuullut että puhelin soi, mutta älä huuda mulle" - tyylillä. Jouduin isomman pomon puhutteluun ja koeaika katki.

 

Ystävyyssuhteet. Vain muiden rajat huomataan, mun ei ja suututaan jos vaikka pyydän että ilmoita edes, jos oot kaksi tuntia myöhässä.

 

Eli en tiedä. Kai ihminen on sellainen eläin, et se vaistoaa ja raatelee heikot heti.

Mikä se mekanismi oikein on? Onko se fermonit, lihasmassan määrä, traumatausta, kotikasvatus, vai mikä? Jotain toivoa muutokseen täytyy olla, koska ei tätä oikeasti jaksa enää. Koko elämä valuu hukkaan ja kaikki asiat menevät pieleen, kun toistuvasti kävellään ylitse. 

Itse vetelen henkisellä aikido tekniikalla menemään. En lyö henkisesti takaisin taivun minimit joustan ja väistyn. Isken sitten joskus takaisin ehkä. Eleensä en. En ole kokenut että kaikki juräisi. Moni toki koittaa. Välttää vaan niiden kanssa plemista minimiin. Muista hymyillä

Kilteillä ei ole resilienssiä tässä suhteessa. Kyllä puoltansa pitävienkin yli kävellään ja se voi vituttaa paljonkin. Mutta entä sitten? Märehtiminen ei auta, etsitään vaihtoehdot ja ratkaisut ja eteenpäin. 

Oon miettinyt tätä myös.

Yhdellä entisellä kaverillani oli tapana kommentoida pukeutumistani epäkohteliaasti. Kuulemma oli minulle epäimartelevia malleja ja värejä.

Pari kertaa annoin tuon olla ja vaihdoin puheenaihetta. Sitten sanoin, että tuo ei tunnu mukavalta, päätän itse mitä puen päälleni. Esitin asian rauhallisesti ja ystävällisesti.

Kaverini suuttui ihan kunnolla tästä ja sanoi, ettei mulle voi mitään sanoa, kun "vedän heti herneet nenään"! ja oli oikeasti tosi vihainen. Se ongelma oli se mun yhden kerran vastaan sanominen, eikä suinkaan se, ettei tuollaista ole ok toiselle kommentoida. 

Olen aina ajatellut, ettei ystävällisyydellä, rehellisyydellä, avoimuudella ja joustamisella voi mennä metsään. Valitettavasti noiden kanssa saa olla tosi varovainen ja tuosta on ollut paradoksaalisesti enemmän haittaa kuin mistään muusta ihmissuhteissa.

Mulle myös yksi pomo suutahti, kun ilmoitin kolmea viikkoa ennen lähiomaisen hautajaispäivästä. Näytin sen kohdan TES:istä, että se on työntekijälle palkallinen vapaa. Ehdotin, että pyydä sitä yhtä nuorta tuntityöläistä siihen, niin mutisi vaan "ei kun se ei niitä viikonloppuja tee tai ota ylimääräisiä vuoroja..." niin. Pitäisikö sitä vaan sitten olla jotenkin ihan ehdoton ja ruveta m*lkuksi, kun ihan laillisista oikeuksistakin näytetään hapanta naamaa. Ne, jotka on heti tehnyt selväksi, että ei on ei saa kunnioituksen ja rajat on tiedossa.

Kannattaa muistaa, että joskus kokemukset vääristävät tulkintoja ja saattaa esimerkiksi kokea tulleensa ohitetuksi tai jyrätyksi, vaikka on kohdeltu samalla tavalla kuin muitakin. 

Kiltit ihmiset saattavat kokea muiden kiireen, ärtymyksen ja kaikenlaisen väittelynkin itseen kohdistettua, vaikeana konfliktina tai kostona ja olettaa, että muilla on jokin alistava tms. motiivi taustallaan, vaikka kyse olisi pohjimmiltaan vain kuormituksesta tai erimielisyydestä. 

Ensin kannattaakin tarkastella omia olettamuksia ja tulkintoja sekä niistä kumpuavia, mahdollisesti vääristyneitäkin uskomuksia ja vasta sitten syytellä muita. Ei siksi, että kaikki vika olisi itsessä, vaan ymmärryksen ja itsetuntemuksen lisäämiseksi. Silloin näkee paremmin myös sen, missä toisten käytös on väärää ja kykenee puolustamaan itseään täsmällisemmin ja bongaa ne aidosti jyräävät yksilöt, joista kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa etäisyyttä. Puhun kymmenien vuosien kokemuksesta kynnysmattona olemisesta, enkä siis ohjeista mitenkään ylhäältä päin.

Kun en töissä saanut tarvitsemiani tietoja, eräs esimies totesi minulle vinosti hymyillen: "Olet liian kiltti". Siis miten kiltteys siihen liittyy? Tarvitsen tiedot, ja ne pitää säännöllisesti saada. 

No, sitten en enää ollut ns. kiltti, eli lakkasin hymyilemästä ja pyytämästä "voisitko toimittaa../muistathan lähettää.." ja sanoin "lähetä tiedot viimeistään huomenna", alkoi ihme kitinä, että olen töykeä. En kyllä saanut tietoja silloinkaan. Silti tämä käännettiin minun syykseni.

Et ole ensimmäinen joka joutuu puolustamaan itseään ja olemaan "hankala" esim. hoitovirhe-asioissa. Sitä se valitettavasti on. Se on vain pakko käydä läpi. On pakko olla kova ja ajaa asioitaan vaikka olisi kuinka konflikteja karttava. Siis vahvistakoot ja voimaannuttakoot tämä kokemus sinua. Me emme saa niitä kokemuksia "universumilta" joita haluamme vaan niitä joita tarvitsemme.

Lähisuhteissa "kynnysmaton" sisuuntuminen aiheuttaa ilman muuta vastareaktioita ja totuttelua koska kaikki ovat tottuneet että sinua voi kohdella ja komennella miten tykkää ja sinun kiltteyttäsi saa käyttää mennentullen hyväkseen. 

Kaikissa näissä negatiivisissa reaktioissa on usein  pohjasyynä häpeä. "Olen kohdellut tuota ihmistä huonosti ja käyttänyt surutta hyväkseni ja kynnysmattona koska olen luullut että hän ei tajua mitään mutta hän tajuaakin kaiken ja saa nyt MINUT näyttämään huonolta ihmiseltä ja hyväksikäyttäjältä sekä omissani että hänen silmissään"

Kyllä se lopulta palkitaan. Ehkä yksinäisyydellä? kuten kohdallani. Kuitenkaan enää ei tarvi taipua mulukkujen hommiin, siinäkin osa voittoa.

Et tarvi heidän lupaansa omalle tahdollesi! Et tarvi alistajia. Et vaan avaa etkä vasta. Keksi uusia kuvioita.