Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea kynnysmatolle: Kun puolustan itseäni asiat menevät vain huonompaan suuntaan
16.03.2026 |
Vuosia on sanottu, että "älä ole kynnysmatto" ja "puolusta itseäsi", mutta joka kerta, kun teen niin reaktio on sama 1) Minulle suututaan ja ryhdytään kostamaan sitä, että pidin rajojani, joko olemalla vihaisia, ilkeitä tai ikäviä suoraan, tai käynnistämällä viha/juorukampanja seläntakana 2) Asiat menevät vain huonompaan suuntaan, myös konkreettisella käytännön tasolla. Olen siis nyt jo ainakin 10 vuoden ajan yrittänyt olla jotain muuta kuin kynnysmatto ja pitää niitä puoliani, mutta se ei ikinä ole johtanut hyvään tulokseen.
Esimerkiksi muutama vuosi sitten jouduin terveydenhoidossa hoitovirheen kohteeksi ja tein kantelun asiasta, kuten neuvottiin. No, se johti tasan siihen, että perussairauteni hoito hankaloitui, suhtautuminen minua kohtaan muuttui entistä ikävämmäksi ja sitä lähdettiin kostamaan, että olin valittanut. Siitä eteenpäin muutama vuosi, jouduin ilkivallan kohteeksi ja poliisi jätti koko asian tutkimatta, vaikka olin jättänyt rikosilmoituksen. Mistään ei vaan tule yhtään mitään, en saa oikeutta mitään kautta. Olen oppinut, että minua saa kohdella miten tahansa, saa tehdä mitä vaan, eikä siitä seuraa tekijälle koskaan mitään.
Olenko ikuisesti tuomittu olemaan kynnysmatto? Joudun kiltisti vaan kestämään ja jaksamaan kaiken?
Kommentit (80)
Kannattaa valita taistelunsa.
Esimerkiksi lähisuhteet kannattaa priorisoida tässä asiassa (kynnysmattoilusta eroon). Hankkiutua eroon tai kauemmas ikävistä hyväksikäyttäjistä, joiden kanssa suhde on ihan vino. Pitää huolta, että omien kaikista läheisimpien kanssa homma on reilua, niin että sekä saa että antaa. Tämä on homman perusta.
Jos ympärillä olevat ihmiset ovat tottuneet toisen kynnysmattoiluun, niin vastareaktioita todellakin voi siinä vaiheessa tulla, kun alkaa hommaa oikomaan. Tämä työ kannataa kuitenkin sinnikkäästi hoitaa loppuun.
Jos sitten omat rajat ja puolet pitämällä ihmiset (tai osa heistä) vaihtuu lähipiirissä toisiin, että saa tasapuoliset hyvät ihmissuhteet itselleen, niin sitten se on niin ja Good for you. Ne jotka ovat ok tyypejä, sopeutuvat näihin uusiin reiluihin rajoihin ja tapoihin, jos suhteen dynamiikka onkin ajan saatossa päässyt vinksahtamaan.
Eli ap, luo näin ensin hyvä perusta tasapuoliseen arkeen omassa elämässä. Voimavarojen mukaan sitten valitsee tärkeimmät muut taistelunsa elämän eteen tuomissa muissa asioissa. Joskus voi olla myös järkevämpi säästää omia voimia ja keskittyä muuhun, kuin taistella tuulimyllyjä vastaan joka suuntaan. Pitää opetella priorisoimaan ja järkeä saa käyttää tässäkin asiassa, se ei ole enää mitään kynnysmattoilua, vaan omien voimavarojen järkikäyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein henkilöt, jotka kokevat olleensa kynnysmattoja heittäytyvät jääräpäisesti puolustamaan omia oikeuksiaan, oli niissä mitää järkeä tai ei kykenemättä näkemään suurempaa kuvaa ja joustamaan silloin kun se on järkevää.
Esimerkiksi veljeni vaimo oli juuri tällainen. En mitenkään huomannut, että häntä olisi jotenkin syrjitty tai käytetty hyväksi, mutta kun hän ensi oli 3 vuotta pitänyt kiinni lapsistaan antamatta kenenkään auttaa millään tavalla (myöskään lasten isän) hän yhtäkkiä löysin oman tahtonsa kodin ulkopuolella. Hän bookkasi kaksi iltaa viikossa, jolloin hän harrastaa omiaan ja niistä ei joustettu vaikka mikä olisi ollut. Ei, vaikka veljelläni olisi ollut töitä, harrastusta ei voinut siirtää vasn paikalle oli hankittava lastenvahti. Kyse ei ollut mistään ohjatusta harrastuksesta vasn omatoimisesta, jonka olisi helposti voinut siirtää toiseen ajankohtaan.
Jotenkin se koko oman tahdon löytyminen meni kaikessa ihan yli eikä missään voinut enää joustaa.
Miksi juuri hänen olisi pitänyt joustaa niistä kahdesta vapaa-illastaan? Monet harrastukset ja jumpat ovat tiettyinä ajankohtina, ei niitä voi siirtää.
Niin kuin mainitsin oli kyseessä ihan oma juttu, ei ohjattu tai sovittua aikaa. Hän olisi voinut joustaa sen verran, että olisi harrastanut joko edellisenä tai seuraavana iltana, ei silloin kun toiselle napsahtaa yllättäen ylitöitä.
Kukaan ei aiemminkaan ollut millään tavalla estänyt ottamasta omaa sinua,pikemmi kin päinvastoin, mutta jostain syystä kun lapset vähän kasvoivat tämä mamma päätti voimaantua ja ruveta pitämään "oikeiksistaan" kiinni. Niistä oikeuksista, jotka koko ajan olivat olleet olemassa, mutta hän oli omassa päässään kehittänyt sen, että häntä rajoitetaan.
Mitä olen seurannut niin aika monella kynnysmatolla vaatimukset ja rajoitteet ovat ihan oma päänsä sisällä ja he kokevat jokaisen kysymyksen ja pyynnön olevan velvoite, josta ri voi kieltäytyä.
Sinun perusolettamus silti on, että nimenomaan hänen tulee joustaa. Et voi tietää toisen aikatauluja, tai parasta ajankohtaa esim liikkua. Joillain vaikuttaa uneen, jos tekee treenin vaikka liian myöhään illalla. 2 iltaa viikossa omiin menoihin ei voi olla liikaa vaadittu ilman, että niistä pitää koko ajan joustaa muiden hyväksi.
Tässäkin tarinassa taas nainen on se pahis, kun haluaa hieman omaa aikaa edes kaksi kertaa viikossa.
Juuri näin. Raskas liikunta täytyy aikatauluttaa, että välissä on riittävä palautuminen. Ja miksi ei saisi hankkia lapsenvahtia! Silloinhan äiti pääsee jumppaan, ja isä ylitöihin.
Usein käy niin että kun kerran joustaa, joutuukin jatkossa joustamaan vähän väliä, eikä se oma harrastus enää onnistu/ tuota iloa, kun joutuu koko ajan vekslaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhauttaa etenkin se, että aina sanotaan asioiden ratkeavan sillä, kunhan vaan jaksaa sanoa. Ei se mene niin.
No ei, mutta sillä ei ainakaan ratkea mikään, että ei sano mitään ja harmittelee asioita vain omassa päässään. Lähinnä sanominen varmaan kuitenkin auttaa siinä tilanteessa, että toinen osapuoli ei ole ollut tahallaan ilkeä, vaan ajattelematon tai sosiaalisesti kömpelö. Silloin voi oikeasti auttaa, jos joku sanoo suoraan sen, että en tykkää kun teet asian x. Okei, en tiennyt/tajunnut että siinä on jokin ongelma, mutta hyvä kun sanoit niin en sitten tee sitä enää! Tahallisen ilkeyden kanssa on sitten ihan toiset kuviot.
Näinpä. On myös hyvä opetella erottamaan, milloin kannattaa oikeasti luopua jostain ihmissuhteesta, jos normaalilla kommunikoinnilla asiat ei mene perille ja suhteesta puuttuu reiluus ja tasapuolinen toistensa kunnioitus.
Ns. "liian kiltti", joustava tai empaattinen ihminen on kuin houkuttavaa hunajaa näille tällaisille päsmäreille ja itsekkäille ylikävelijöille sekä hyväksikäyttäjille, jopa persoonallisuuhäiriöisille.
Joskus on aiheellista aika rankallakin kädellä karsia tällaisia haitallisia ihmissuhteita elämästään. Ei se homma välttämättä muuten muutu. Kyllä niitä toisiakin kunnioittavia empaattisiakin ihmisiä kuitenkin on. Kannattaa hyvinkin tietoisesti kiinnittää heti huomiota tällaisiin ominaisuuksiin ja asioihin prioriteettinä, kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ettei itsekään sitten toista samaa vanhaa tuttua kaavaa näissä uusissakin ihmissuhteisaan.
Jos on tottunut olemaan ylikäveltävä, joskus ihan lapsesta asti, niin siinä saa tehdä itsekin itsensä kanssa aika paljon töitä muutoksen eteen. Vahvistaa itseään, omaa tahtoaan ja itsetuntoaan. Ihminen kun toistaa aika automaattiseti itselleen tuttua kavaa. Tämä omakin kaava pitää saada perustuksia myöten muutettua, muuten alitajunta hoitaa helpostikin homman taas samaan vanhaan suohon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ensimmäinen joka joutuu puolustamaan itseään ja olemaan "hankala" esim. hoitovirhe-asioissa. Sitä se valitettavasti on. Se on vain pakko käydä läpi. On pakko olla kova ja ajaa asioitaan vaikka olisi kuinka konflikteja karttava. Siis vahvistakoot ja voimaannuttakoot tämä kokemus sinua. Me emme saa niitä kokemuksia "universumilta" joita haluamme vaan niitä joita tarvitsemme.
Lähisuhteissa "kynnysmaton" sisuuntuminen aiheuttaa ilman muuta vastareaktioita ja totuttelua koska kaikki ovat tottuneet että sinua voi kohdella ja komennella miten tykkää ja sinun kiltteyttäsi saa käyttää mennentullen hyväkseen.
Kaikissa näissä negatiivisissa reaktioissa on usein pohjasyynä häpeä. "Olen kohdellut tuota ihmistä huonosti ja käyttänyt surutta hyväkseni ja kynnysmattona koska olen luullut että hän ei tajua mitään mutta hän tajuaakin kaiken ja saa nyt MINUT näyttämään huonolta ihmiseltä ja hyväksikäyttäjältä sekä omissani että hänen silmissään"
Ei välttämättä häpeä. Joistakin kynnysmatoista ei saa selvää, mitä oikeasti haluavat. Kun kerrankin ilmaisevat asiansa selvästi, se voi olla muille jopa helpottavaa. Kommunikointi paranee, kun tietää toisen rajat. Ehkä jotkin saattavat pitää sitä uhkana, muttei kaikki.
Olen itsekin aika kiltti ja joustava ihminen, mutta on ollut joskus ollut aika hämmentävää, loukkaavaakin, jos joku ei osaa normaalisti ollenkaan kertoa omaa tahtoaan ja näkemystään. Kun jostain asiasta olin vaikkapa aidosti kysynyt. Sitten tyyliin seuraavana päivänä toinen romahtaa ja itkee kun ei pystykään johonkin. Tulee itselle aika puun takaa, kun on vasta kysynyt asiasta. Mikset silloin voinut vastata rehellisesti? Jouduin itse tällaisen yhtäkkisen suunanmuutoksen ja purkautumisen takia valmistautumatta hankalaan tilanteeseen. Tuntui aika ikävältä, petetyltäkin. Näin minulle ei annettu mahdollisuutta järjestää itselleni tärkeää asiaa ajoissa toisin.
Ei muut oikeasti voi tietää, eikä ottaa huomioon, jos ei reilusti ääneen kerro omaa kantaansa tai tunteitaan. Mielestäni olen aika hyvä toisinaan tulkitsemaankin muita, ja kysyn myös miten toinen haluaa jne, mutta en sentään mikään ajatustenlukija kuitenkaan ole. Uskon useimmiten kyllä, mitä ääneen sanotaan, enkä ala sooloilemaan muuta. Sellainen olisi mielestäni helposti myös sitä ylikävelemistä.
Joskus tällainen "ylikiltti" ihminen on niin kiinni siinä omassa ylijoustamisensa suossa, ettei aidosti hoksaa itsekään katsoa toisten kannalta tilanteita. Kuinka kilttiä sellainen itse asiassa sitten lopulta on?
Toki nämä voimakkaasti tämäntyyppiset ihmiset usein myös ajautuvat hyväksikäyttäjien kanssa epäterveisiin ihmissuhteisiin, mikä pahentaa tällaista käytösmallia ja huonoa kierrettä entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu.
Tunnun saavan oikein erityiskohtelua siinä, että mun suhteen on nollatoleranssi, että yhtään ei siedetä itseni puolustamista.
Ilmennyt esim näin:
- Töissä työkaveri huusi ja käski lähteä menemään kesken työpäivän. Koitin tilanteessa rauhallisesti ja jämäkästi sanoa, että puhuttaisko ihan asiallisesti toisillemme. Koko huomio kääntyi tähän mun "vastaansanomiseen" ja koko n 5 hengen työyhteisö kääntyi mua vastaan tän jälkeen. Puhuttiin perättömiä juttuja, vaikeutettiin työtehtäviä, vähäteltiin osaamista - savustettiin siis ulos.
Pomo huusi mulle - sanoin että "ai anteeksi en kuullut että puhelin soi, mutta älä huuda mulle" - tyylillä. Jouduin isomman pomon puhutteluun ja koeaika katki.
Ystävyyssuhteet. Vain muiden rajat huomataan, mun ei ja suututaan jos vaikka pyydän että ilmoita edes, jos oot kaksi tuntia myöhässä.
Eli en tiedä. Kai ihminen on sellainen eläin, et se vaistoaa ja raatelee heikot heti.
Mikä se mekanismi oikein on? Onko se fermonit, lihasmassan määrä, traumatausta, kotikasvatus, vai mikä? Jotain toivoa muutokseen täytyy olla, koska ei tätä oikeasti jaksa enää. Koko elämä valuu hukkaan ja kaikki asiat menevät pieleen, kun toistuvasti kävellään ylitse.
Ihminen on täysi elukka. Ainakaan lihaksikkuudesta ei ole kuitenkaan kyse kiusatuksi joutumisessa, sillä isokokoista ihmistäkin voidaan pitää kynnysmattona pienten ja pippuristen taholta. Sanoisin että se on pelko, alistuvuus ja kiltteys silmissä, mikä saa muut aistimaan veren ja käymään henkisesti kimppuun läpi elämän. Sellaisia joilla on kivettyneet, pahantahtoiset silmät ja uhmaava saalistajakatse ei poljeta. Kaikki menee niin kuin eläinlaumassa, joku yksilö on pahnanpohjimmainen ja arvoasteikossa alimpana koko elämänsä, eikä yksilössä välttämättä ulospäin näy mitään vikaa/poikkeavaa. Kuin ne pelokkaat silmät.
Jos terve omanarvontunto puuttuu, niin sen "haistaa". Eli näkyy ihan pienissäkin elessä ja vivahteissa käytöksessä ja puheessa.
Ääripäiden väliin mahtuu sitten se aidosti terveitsetuntoinen, joka osaa pitää luontevasti puoliaan, tarvittaessa jämäkästikin, mutta myös joustaa. Kun pohjalla on terveet rajat, niin joustaakin voi järkevästi. Ei ole jäkittänyt ääripäiden moodiin, vaan vuorovaikutus muiden kanssa muotoutuu joustavasti ja tilannekohtaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on.
Heti, jos ilmaisen oman tahtoni johonkin asiaan tai ilmoitan etten jotain halua, niin siitä on vain haittaa.
Joko olen maailman suurin paskapää tai sitten ei vain välitetä ja jätetään yksin.
Tyylillä välit katki, jos sanon että toivoisin vastavuoroisuutta ystävyyteemme. Matkustan aina hänen luokseen hänen aikataulussaan, sanoin että mua vaivaa tämä. Suuttui ja loukkaantui tosi paljon ja alkoi luettelemaan kaikkia asioita mitä mä en nyt ymmärrä. Puhuin ihan vaan tästä logistiikasta ja olisi reilua ottaa molempien aikataulut huomioon ja onnistuisiko se jatkossa. Niin tästä sitten pillastui täysin ja kun mä en muka mitään ymmärrä.
Muiden kavereiden kanssa oli myös tää "my way or no way", että jos en extempore lähtenyt vaikka lasilliselle tai mulle ei käynyt tismalleen hänen aikatauluehdotuksensa, niin ei sitten halunnut nähdä ollenkaan eikä edes ajatellut, että pitäisi mun haluja huomioida.
Kaveriporukan mökkireissulla oli 5 nukkujaa, kolmelle sängyt ja kaksi joutuu patjalle. Tuli aika viileä tunnelma, kun ehdotin, että ne arvotaan enkä vaan itse alistunut patjalle.
Samat jutut täällä, aina tämä että olen itse paskapää tai ei välitetä mitään ja hylätään kokonaan. Kiinnostaisi tietää mitä noiden toisten osapuolien päässä liikkuu, onko ne oikeasti niin pahoja sisimmässään vai täysin törppöjä sosiaalisesti. Niillä tosin on aina sitten muita ystäviä ympärillä, että tuntuu ettei voi olla syynä
täysi sosiaalinen kädettömyys, ja ovat usein ihan hyvistä lähtökohdistakin eikä ihan roskapöntössä kasvaneita. Eli miten voi puuttua käytöstavatkin. En ymmärrä?
"Pahin vaihtoehto on olla aluksi liian kiltti. Ihmiset suuttuvat kun joutuvat luopumaan saavutetuista eduistaan."
Tässä on minusta yksi aivan oleellinen ydinasia, kun tällaisesta kynnysmattopuuhasta puhutaan.
Jos tuollaisesta asemasta haluaa ulos, niin saa olla sinnikäs, vakaa ja jämäkkä, jotta asia muuttuu.
Omaa käytöstä mm. rajanpidossa olisi usein paras muuttaa vakaasti ja järjestelmällisesti, eikä kikutellen ja patoutuneita höyryjä päästellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttaa sekin, että laitetaan toisen vastuulle "pitää puolensa ja sanoa vastaan" jos joku on törkeä
Ai että se on joku lupa soittaa sitä suuta ihan vapaasti, jos ei erikseen kerrota että ei noin saa tehdä? jollekin 5-vuotiaalle ehkä joo.
Että ainut mikä saa aikuisen lopettamaan tai olemaan v*ttuilematta on mahdollinen uhka että saa turpaan tai tieto siitä että takasin tulee?
Mulle työkaveri läppävittuili tosi rumasti ja ikävästi. Tyylillä et "huomenta, haluisin toivottaa sulle oikein paskaa päivää!" ja tää oli kuulemma vitsi. Mä katsoin tätä ihmistä kummissani ja sanoin että moi vaan sullekin ja jatkoin matkaani.
Juttelin tästä toisen työkaverini kanssa niin oli sitä mieltä et "sano takas vaan" tai "jos sä oot henkisesti vahva ni et sä välitä tollasesta"
Oon niin eri mieltä etenkin tosta viimesestä kun voi olla.
Jatkossa vaan katsoin tätä tyyppiä hiljaa kylmästi. Mulla ei ole kuulemma huumorintajua.
Olen sitä mieltä, että ikävästi ja väärin tekijällä on aina vastuu omista puuhistaan.
Sitten kuitenkin jokaisella on myös vastuu pitää itse huolta itsestään. Sitä ei vain yksinkertaisesti aikuinen ihminen voi ulkoistaa muille ja heittäytyä avuttomaksi.
Kyllä monet toimivat ikävästi ja väärin, mutta se ei kauheasti auta, että itkee pelkästään vaan että yyh taas mulle tehtiin väärin. Kyllä ne omat rajat on myös joskus näytettävä toisille. Uudestaan ja uudestaan, tavalla tai toisella. Elämme sellaisessa maailmassa ja sellaisten vajavaisten ihmisten keskellä, ettei voi kertakaikkiaan olettaa, että kaikki aina toimii hyvin ja oikein. Kyllä itse on itselleen velvollinen puolustamaan omia rajojaan ja huolehtimaan itsestään. Toki ymmärrän, ettei tämä aina auta, mutta monta kertaa myös auttaa.
Minua vähän turhauttaa kunnella, jos joku kerta toisensa jäkeen valittaa, että hänelle tehtiin taas ikävästi, mutta itse ei laita juuri tikkua ristiin ja toisten toiminnalle (ajoissa) stoppia eikä huolehti omista rajoistaan. Sanoisi vaikka edes jämäkästi, kyllä sekin monesti toimii. Tilanteet eskaoituu ja sitten ollaankin taas jo uhriasemassa.
Ilmeisesti hän olettaa, että joku muu aina rientäisi hätiin tai että ne ilkimykset vaan maagisesti toimisivat seuraavalla kerralla toisin. Eipä ole kauhean realistista ajattelua sellainen. Sitten oma tehtäväni on taas lohduttaa ja haukkua väärintekijät. Toki, mutta voisiko itsekin vähän paremmin opetella huolehtimaan itsestään ja kantaa omassa elämässään sellaistakin vastuuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttaa sekin, että laitetaan toisen vastuulle "pitää puolensa ja sanoa vastaan" jos joku on törkeä
Ai että se on joku lupa soittaa sitä suuta ihan vapaasti, jos ei erikseen kerrota että ei noin saa tehdä? jollekin 5-vuotiaalle ehkä joo.
Että ainut mikä saa aikuisen lopettamaan tai olemaan v*ttuilematta on mahdollinen uhka että saa turpaan tai tieto siitä että takasin tulee?
Mulle työkaveri läppävittuili tosi rumasti ja ikävästi. Tyylillä et "huomenta, haluisin toivottaa sulle oikein paskaa päivää!" ja tää oli kuulemma vitsi. Mä katsoin tätä ihmistä kummissani ja sanoin että moi vaan sullekin ja jatkoin matkaani.
Juttelin tästä toisen työkaverini kanssa niin oli sitä mieltä et "sano takas vaan" tai "jos sä oot henkisesti vahva ni et sä välitä tollasesta"
Oon niin eri mieltä etenkin tosta viimesestä kun voi olla.
Jatkossa vaan katsoin tätä tyyppiä hiljaa kylmästi. Mulla ei ole kuulemma huumorintajua.
Olen sitä mieltä, että ikävästi ja väärin tekijällä on aina vastuu omista puuhistaan.
Sitten kuitenkin jokaisella on myös vastuu pitää itse huolta itsestään. Sitä ei vain yksinkertaisesti aikuinen ihminen voi ulkoistaa muille ja heittäytyä avuttomaksi.
Kyllä monet toimivat ikävästi ja väärin, mutta se ei kauheasti auta, että itkee pelkästään vaan että yyh taas mulle tehtiin väärin. Kyllä ne omat rajat on myös joskus näytettävä toisille. Uudestaan ja uudestaan, tavalla tai toisella. Elämme sellaisessa maailmassa ja sellaisten vajavaisten ihmisten keskellä, ettei voi kertakaikkiaan olettaa, että kaikki aina toimii hyvin ja oikein. Kyllä itse on itselleen velvollinen puolustamaan omia rajojaan ja huolehtimaan itsestään. Toki ymmärrän, ettei tämä aina auta, mutta monta kertaa myös auttaa.
Minua vähän turhauttaa kunnella, jos joku kerta toisensa jäkeen valittaa, että hänelle tehtiin taas ikävästi, mutta itse ei laita juuri tikkua ristiin ja toisten toiminnalle (ajoissa) stoppia eikä huolehti omista rajoistaan. Sanoisi vaikka edes jämäkästi, kyllä sekin monesti toimii. Tilanteet eskaoituu ja sitten ollaankin taas jo uhriasemassa.
Ilmeisesti hän olettaa, että joku muu aina rientäisi hätiin tai että ne ilkimykset vaan maagisesti toimisivat seuraavalla kerralla toisin. Eipä ole kauhean realistista ajattelua sellainen. Sitten oma tehtäväni on taas lohduttaa ja haukkua väärintekijät. Toki, mutta voisiko itsekin vähän paremmin opetella huolehtimaan itsestään ja kantaa omassa elämässään sellaistakin vastuuta?
Itse ajattelisin, että kyseinen henkilö on väsynyt siihen, millainen tämä maailma on, ja väsynyt aina puolustamaan itseään. Ymmärrän täysin, olen lähestulkoon erakoitunut samasta syystä. Tosiasia vain on se, ettei ketään toista ihmistä pysty muuttamaan. Ei vain pysty. Täytyy kaivertaa sellainen pesäkolo ja kupla itselleen, jossa pystyy elämään. Tai haluaa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on.
Heti, jos ilmaisen oman tahtoni johonkin asiaan tai ilmoitan etten jotain halua, niin siitä on vain haittaa.
Joko olen maailman suurin paskapää tai sitten ei vain välitetä ja jätetään yksin.
Tyylillä välit katki, jos sanon että toivoisin vastavuoroisuutta ystävyyteemme. Matkustan aina hänen luokseen hänen aikataulussaan, sanoin että mua vaivaa tämä. Suuttui ja loukkaantui tosi paljon ja alkoi luettelemaan kaikkia asioita mitä mä en nyt ymmärrä. Puhuin ihan vaan tästä logistiikasta ja olisi reilua ottaa molempien aikataulut huomioon ja onnistuisiko se jatkossa. Niin tästä sitten pillastui täysin ja kun mä en muka mitään ymmärrä.
Muiden kavereiden kanssa oli myös tää "my way or no way", että jos en extempore lähtenyt vaikka lasilliselle tai mulle ei käynyt tismalleen hänen aikatauluehdotuksensa, niin ei sitten halunnut nähdä ollenkaan eikä edes ajatellut, että pitäisi mun haluja huomioida.
Kaveriporukan mökkireissulla oli 5 nukkujaa, kolmelle sängyt ja kaksi joutuu patjalle. Tuli aika viileä tunnelma, kun ehdotin, että ne arvotaan enkä vaan itse alistunut patjalle.
Samat jutut täällä, aina tämä että olen itse paskapää tai ei välitetä mitään ja hylätään kokonaan. Kiinnostaisi tietää mitä noiden toisten osapuolien päässä liikkuu, onko ne oikeasti niin pahoja sisimmässään vai täysin törppöjä sosiaalisesti. Niillä tosin on aina sitten muita ystäviä ympärillä, että tuntuu ettei voi olla syynä
täysi sosiaalinen kädettömyys, ja ovat usein ihan hyvistä lähtökohdistakin eikä ihan roskapöntössä kasvaneita. Eli miten voi puuttua käytöstavatkin. En ymmärrä?
No monelta puuttuu käytötavat tai luonne on syvemminkin tuollainen. Ei kannata ainakaan läheisesti kaveerata tällaisten kanssa. Siinäpä ratkaisu. Kivojakin ihmisiä maailmassa kuitenkin on, vaikka toki jokaisella on omat puuttena, en sillä. Mutta noita tuonkaltaisia liian isoja perustavanlaatuisia puutteita ei kannata itse katselemaan ja ihmettelemään jäädä.
On monia syitä, miksi ihmisestä voi kasvaa tuollainen, ei ole edes harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttaa sekin, että laitetaan toisen vastuulle "pitää puolensa ja sanoa vastaan" jos joku on törkeä
Ai että se on joku lupa soittaa sitä suuta ihan vapaasti, jos ei erikseen kerrota että ei noin saa tehdä? jollekin 5-vuotiaalle ehkä joo.
Että ainut mikä saa aikuisen lopettamaan tai olemaan v*ttuilematta on mahdollinen uhka että saa turpaan tai tieto siitä että takasin tulee?
Mulle työkaveri läppävittuili tosi rumasti ja ikävästi. Tyylillä et "huomenta, haluisin toivottaa sulle oikein paskaa päivää!" ja tää oli kuulemma vitsi. Mä katsoin tätä ihmistä kummissani ja sanoin että moi vaan sullekin ja jatkoin matkaani.
Juttelin tästä toisen työkaverini kanssa niin oli sitä mieltä et "sano takas vaan" tai "jos sä oot henkisesti vahva ni et sä välitä tollasesta"
Oon niin eri mieltä etenkin tosta viimesestä kun voi olla.
Jatkossa vaan katsoin tätä tyyppiä hiljaa kylmästi. Mulla ei ole kuulemma huumorintajua.
Olen sitä mieltä, että ikävästi ja väärin tekijällä on aina vastuu omista puuhistaan.
Sitten kuitenkin jokaisella on myös vastuu pitää itse huolta itsestään. Sitä ei vain yksinkertaisesti aikuinen ihminen voi ulkoistaa muille ja heittäytyä avuttomaksi.
Kyllä monet toimivat ikävästi ja väärin, mutta se ei kauheasti auta, että itkee pelkästään vaan että yyh taas mulle tehtiin väärin. Kyllä ne omat rajat on myös joskus näytettävä toisille. Uudestaan ja uudestaan, tavalla tai toisella. Elämme sellaisessa maailmassa ja sellaisten vajavaisten ihmisten keskellä, ettei voi kertakaikkiaan olettaa, että kaikki aina toimii hyvin ja oikein. Kyllä itse on itselleen velvollinen puolustamaan omia rajojaan ja huolehtimaan itsestään. Toki ymmärrän, ettei tämä aina auta, mutta monta kertaa myös auttaa.
Minua vähän turhauttaa kunnella, jos joku kerta toisensa jäkeen valittaa, että hänelle tehtiin taas ikävästi, mutta itse ei laita juuri tikkua ristiin ja toisten toiminnalle (ajoissa) stoppia eikä huolehti omista rajoistaan. Sanoisi vaikka edes jämäkästi, kyllä sekin monesti toimii. Tilanteet eskaoituu ja sitten ollaankin taas jo uhriasemassa.
Ilmeisesti hän olettaa, että joku muu aina rientäisi hätiin tai että ne ilkimykset vaan maagisesti toimisivat seuraavalla kerralla toisin. Eipä ole kauhean realistista ajattelua sellainen. Sitten oma tehtäväni on taas lohduttaa ja haukkua väärintekijät. Toki, mutta voisiko itsekin vähän paremmin opetella huolehtimaan itsestään ja kantaa omassa elämässään sellaistakin vastuuta?
Itse ajattelisin, että kyseinen henkilö on väsynyt siihen, millainen tämä maailma on, ja väsynyt aina puolustamaan itseään. Ymmärrän täysin, olen lähestulkoon erakoitunut samasta syystä. Tosiasia vain on se, ettei ketään toista ihmistä pysty muuttamaan. Ei vain pysty. Täytyy kaivertaa sellainen pesäkolo ja kupla itselleen, jossa pystyy elämään. Tai haluaa elää.
Se ketä tässä nyt käytin vähän esimerkkinä, ei ole ollenkaan erkoitunut, vaan päästä tuosta noin vaan uudestaan ja uudestaan ties ketä satunnaisia uusia tuttavuuksia heti lähelle. Vaikka on todella ikäviäkin kokemuksia jo pidemmältä ajaltakertynyt ihmissuhteissaan.
Ja jos hän menee ymmälleen, niin tekee silloin miten toinen haluaa. Kappas kun taas on kohta ikävässä tilanteessa. En tiedä mitä voisin sivusta tehdä. Ei kertakaikkian osaa pitää terveesti omia rajojaan ja näyttää niitä. Ehkä ei tiedä, missä ne omat rajansa edes kulkee. Kaipaa kovasti toisten huomiota ja hyväksyntää. Minulta tulee hakemaan lohtua ja tukea, kun taas on jotain ikävää käynyt, mutta ei oikein näe, että itsellään todellakin olisi aihetta muuttaa omaakin käytöstä vähän terveellisemmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttaa sekin, että laitetaan toisen vastuulle "pitää puolensa ja sanoa vastaan" jos joku on törkeä
Ai että se on joku lupa soittaa sitä suuta ihan vapaasti, jos ei erikseen kerrota että ei noin saa tehdä? jollekin 5-vuotiaalle ehkä joo.
Että ainut mikä saa aikuisen lopettamaan tai olemaan v*ttuilematta on mahdollinen uhka että saa turpaan tai tieto siitä että takasin tulee?
Mulle työkaveri läppävittuili tosi rumasti ja ikävästi. Tyylillä et "huomenta, haluisin toivottaa sulle oikein paskaa päivää!" ja tää oli kuulemma vitsi. Mä katsoin tätä ihmistä kummissani ja sanoin että moi vaan sullekin ja jatkoin matkaani.
Juttelin tästä toisen työkaverini kanssa niin oli sitä mieltä et "sano takas vaan" tai "jos sä oot henkisesti vahva ni et sä välitä tollasesta"
Oon niin eri mieltä etenkin tosta viimesestä kun voi olla.
Jatkossa vaan katsoin tätä tyyppiä hiljaa kylmästi. Mulla ei ole kuulemma huumorintajua.
Olen sitä mieltä, että ikävästi ja väärin tekijällä on aina vastuu omista puuhistaan.
Sitten kuitenkin jokaisella on myös vastuu pitää itse huolta itsestään. Sitä ei vain yksinkertaisesti aikuinen ihminen voi ulkoistaa muille ja heittäytyä avuttomaksi.
Kyllä monet toimivat ikävästi ja väärin, mutta se ei kauheasti auta, että itkee pelkästään vaan että yyh taas mulle tehtiin väärin. Kyllä ne omat rajat on myös joskus näytettävä toisille. Uudestaan ja uudestaan, tavalla tai toisella. Elämme sellaisessa maailmassa ja sellaisten vajavaisten ihmisten keskellä, ettei voi kertakaikkiaan olettaa, että kaikki aina toimii hyvin ja oikein. Kyllä itse on itselleen velvollinen puolustamaan omia rajojaan ja huolehtimaan itsestään. Toki ymmärrän, ettei tämä aina auta, mutta monta kertaa myös auttaa.
Minua vähän turhauttaa kunnella, jos joku kerta toisensa jäkeen valittaa, että hänelle tehtiin taas ikävästi, mutta itse ei laita juuri tikkua ristiin ja toisten toiminnalle (ajoissa) stoppia eikä huolehti omista rajoistaan. Sanoisi vaikka edes jämäkästi, kyllä sekin monesti toimii. Tilanteet eskaoituu ja sitten ollaankin taas jo uhriasemassa.
Ilmeisesti hän olettaa, että joku muu aina rientäisi hätiin tai että ne ilkimykset vaan maagisesti toimisivat seuraavalla kerralla toisin. Eipä ole kauhean realistista ajattelua sellainen. Sitten oma tehtäväni on taas lohduttaa ja haukkua väärintekijät. Toki, mutta voisiko itsekin vähän paremmin opetella huolehtimaan itsestään ja kantaa omassa elämässään sellaistakin vastuuta?
Itse ajattelisin, että kyseinen henkilö on väsynyt siihen, millainen tämä maailma on, ja väsynyt aina puolustamaan itseään. Ymmärrän täysin, olen lähestulkoon erakoitunut samasta syystä. Tosiasia vain on se, ettei ketään toista ihmistä pysty muuttamaan. Ei vain pysty. Täytyy kaivertaa sellainen pesäkolo ja kupla itselleen, jossa pystyy elämään. Tai haluaa elää.
Se ketä tässä nyt käytin vähän esimerkkinä, ei ole ollenkaan erkoitunut, vaan päästä tuosta noin vaan uudestaan ja uudestaan ties ketä satunnaisia uusia tuttavuuksia heti lähelle. Vaikka on todella ikäviäkin kokemuksia jo pidemmältä ajaltakertynyt ihmissuhteissaan.
Ja jos hän menee ymmälleen, niin tekee silloin miten toinen haluaa. Kappas kun taas on kohta ikävässä tilanteessa. En tiedä mitä voisin sivusta tehdä. Ei kertakaikkian osaa pitää terveesti omia rajojaan ja näyttää niitä. Ehkä ei tiedä, missä ne omat rajansa edes kulkee. Kaipaa kovasti toisten huomiota ja hyväksyntää. Minulta tulee hakemaan lohtua ja tukea, kun taas on jotain ikävää käynyt, mutta ei oikein näe, että itsellään todellakin olisi aihetta muuttaa omaakin käytöstä vähän terveellisemmäksi.
No herää epäilys, että on jäänyt paitsi sekä turvasta että rakkaudesta varhaisemmassa vaiheessa elämäänsä. Hankala sen seurauksia on aikuisena muuttaa. Sinähän sen sijaan voisit omat rajasi vetää ko. ihmisen kanssa, kun tuo nykyinen roolisi hänen tukenaan vaikuttaa ärsyttävän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu.
Tunnun saavan oikein erityiskohtelua siinä, että mun suhteen on nollatoleranssi, että yhtään ei siedetä itseni puolustamista.
Ilmennyt esim näin:
- Töissä työkaveri huusi ja käski lähteä menemään kesken työpäivän. Koitin tilanteessa rauhallisesti ja jämäkästi sanoa, että puhuttaisko ihan asiallisesti toisillemme. Koko huomio kääntyi tähän mun "vastaansanomiseen" ja koko n 5 hengen työyhteisö kääntyi mua vastaan tän jälkeen. Puhuttiin perättömiä juttuja, vaikeutettiin työtehtäviä, vähäteltiin osaamista - savustettiin siis ulos.
Pomo huusi mulle - sanoin että "ai anteeksi en kuullut että puhelin soi, mutta älä huuda mulle" - tyylillä. Jouduin isomman pomon puhutteluun ja koeaika katki.
Ystävyyssuhteet. Vain muiden rajat huomataan, mun ei ja suututaan jos vaikka pyydän että ilmoita edes, jos oot kaksi tuntia myöhässä.
Eli en tiedä. Kai ihminen on sellainen eläin, et se vaistoaa ja raatelee heikot heti.
Mikä se mekanismi oikein on? Onko se fermonit, lihasmassan määrä, traumatausta, kotikasvatus, vai mikä? Jotain toivoa muutokseen täytyy olla, koska ei tätä oikeasti jaksa enää. Koko elämä valuu hukkaan ja kaikki asiat menevät pieleen, kun toistuvasti kävellään ylitse.
Mä sanoisin, että traumatausta. Ihmiset on niin saatanan eläimellisiä raatelijoita, vallankin laumassa. Erityisesti työpaikoilla joku otetaan hampaisiin, ja sillä jollakulla lukee tyyliin otsassa "trauma".
Ei kaikilla, kun joistain traumatisoituneista tulee niitä raatelijoita ja narsisteja tai jopa väkivaltaisia. Kaikilla traumatisoituminen ei ilmene kynnysmattoutumisena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttaa sekin, että laitetaan toisen vastuulle "pitää puolensa ja sanoa vastaan" jos joku on törkeä
Ai että se on joku lupa soittaa sitä suuta ihan vapaasti, jos ei erikseen kerrota että ei noin saa tehdä? jollekin 5-vuotiaalle ehkä joo.
Että ainut mikä saa aikuisen lopettamaan tai olemaan v*ttuilematta on mahdollinen uhka että saa turpaan tai tieto siitä että takasin tulee?
Mulle työkaveri läppävittuili tosi rumasti ja ikävästi. Tyylillä et "huomenta, haluisin toivottaa sulle oikein paskaa päivää!" ja tää oli kuulemma vitsi. Mä katsoin tätä ihmistä kummissani ja sanoin että moi vaan sullekin ja jatkoin matkaani.
Juttelin tästä toisen työkaverini kanssa niin oli sitä mieltä et "sano takas vaan" tai "jos sä oot henkisesti vahva ni et sä välitä tollasesta"
Oon niin eri mieltä etenkin tosta viimesestä kun voi olla.
Jatkossa vaan katsoin tätä tyyppiä hiljaa kylmästi. Mulla ei ole kuulemma huumorintajua.
Olen sitä mieltä, että ikävästi ja väärin tekijällä on aina vastuu omista puuhistaan.
Sitten kuitenkin jokaisella on myös vastuu pitää itse huolta itsestään. Sitä ei vain yksinkertaisesti aikuinen ihminen voi ulkoistaa muille ja heittäytyä avuttomaksi.
Kyllä monet toimivat ikävästi ja väärin, mutta se ei kauheasti auta, että itkee pelkästään vaan että yyh taas mulle tehtiin väärin. Kyllä ne omat rajat on myös joskus näytettävä toisille. Uudestaan ja uudestaan, tavalla tai toisella. Elämme sellaisessa maailmassa ja sellaisten vajavaisten ihmisten keskellä, ettei voi kertakaikkiaan olettaa, että kaikki aina toimii hyvin ja oikein. Kyllä itse on itselleen velvollinen puolustamaan omia rajojaan ja huolehtimaan itsestään. Toki ymmärrän, ettei tämä aina auta, mutta monta kertaa myös auttaa.
Minua vähän turhauttaa kunnella, jos joku kerta toisensa jäkeen valittaa, että hänelle tehtiin taas ikävästi, mutta itse ei laita juuri tikkua ristiin ja toisten toiminnalle (ajoissa) stoppia eikä huolehti omista rajoistaan. Sanoisi vaikka edes jämäkästi, kyllä sekin monesti toimii. Tilanteet eskaoituu ja sitten ollaankin taas jo uhriasemassa.
Ilmeisesti hän olettaa, että joku muu aina rientäisi hätiin tai että ne ilkimykset vaan maagisesti toimisivat seuraavalla kerralla toisin. Eipä ole kauhean realistista ajattelua sellainen. Sitten oma tehtäväni on taas lohduttaa ja haukkua väärintekijät. Toki, mutta voisiko itsekin vähän paremmin opetella huolehtimaan itsestään ja kantaa omassa elämässään sellaistakin vastuuta?
Itse ajattelisin, että kyseinen henkilö on väsynyt siihen, millainen tämä maailma on, ja väsynyt aina puolustamaan itseään. Ymmärrän täysin, olen lähestulkoon erakoitunut samasta syystä. Tosiasia vain on se, ettei ketään toista ihmistä pysty muuttamaan. Ei vain pysty. Täytyy kaivertaa sellainen pesäkolo ja kupla itselleen, jossa pystyy elämään. Tai haluaa elää.
Se ketä tässä nyt käytin vähän esimerkkinä, ei ole ollenkaan erkoitunut, vaan päästä tuosta noin vaan uudestaan ja uudestaan ties ketä satunnaisia uusia tuttavuuksia heti lähelle. Vaikka on todella ikäviäkin kokemuksia jo pidemmältä ajaltakertynyt ihmissuhteissaan.
Ja jos hän menee ymmälleen, niin tekee silloin miten toinen haluaa. Kappas kun taas on kohta ikävässä tilanteessa. En tiedä mitä voisin sivusta tehdä. Ei kertakaikkian osaa pitää terveesti omia rajojaan ja näyttää niitä. Ehkä ei tiedä, missä ne omat rajansa edes kulkee. Kaipaa kovasti toisten huomiota ja hyväksyntää. Minulta tulee hakemaan lohtua ja tukea, kun taas on jotain ikävää käynyt, mutta ei oikein näe, että itsellään todellakin olisi aihetta muuttaa omaakin käytöstä vähän terveellisemmäksi.
No herää epäilys, että on jäänyt paitsi sekä turvasta että rakkaudesta varhaisemmassa vaiheessa elämäänsä. Hankala sen seurauksia on aikuisena muuttaa. Sinähän sen sijaan voisit omat rajasi vetää ko. ihmisen kanssa, kun tuo nykyinen roolisi hänen tukenaan vaikuttaa ärsyttävän?
Olet aivan oikeassa. Ja tätä omaa rajanvetoani olen tässä nyt myös tehnyt. Tuntuu kyllä vähän ikävältä, kun on myös monella tavalla kivasta ihmisestä kuitenkin kyse. Vähän hassua hänen muuhun toimintaansa nähden peilaten on tosiaan ollut se, että meidän välinen suhde ei ole ollut niin kovin tasapuolinen ja vastavuoroinen toisinpäin, ja jostain kumman syystä minulta on välillä odotettu venymistä ja joustoa aika toispuoleisesti. Mutta hän ei tunnu oikein näkevän sitä, kun olen asiasta vähän sanonut. Minun kanssani hänellä ei näytä olevan vaikeuksia pitää omia rajojaan ja on vähän venytellyt minun omiani :D omituista. Myöskään tuki ja kuuntelevana kovana olo ei ole ollut niin vastavuoroista.
Nyt olen siis itse ollut jo jonkin aikaa tällaisessa vähän epäsuhtaisessa roolissa, eikä tilanne näytä juurikaan muuttumisen merkkejä, sanominen ei ole auttanut ja rajani näyttää tulleen vastaan asian suhteen. Pidänkin nyt jatkossa varmastikin enemmän etäisyyttä, vaikka se toisaalta vähän surulliselta tuntuukin. Ja yhteensä kaikkien näiden asioiden takia, on tosiaan alkanut myös ärsyttämään, vaikka kaikenlaista hyvää ja kivaakin tässä ystävyssuhteessa on ollut.
Tuntuu usein, että aina näillä ketkä ovat tahallaan ilkeitä on oikeus olla, näkyä ja kuulua ja niille ketkä ei ole sellaisia on ne omat säännöt . just tätä et "pitää vaan sanoa" ja "pitää vaan näyttää" Aina sen kiltimmän pitäs sitä ja pitäs tätä.
Samoin on itsellä ystävien kanssa.. On monta sellaista ketkä ei epäröi hetkeäkään sanoa tosi tiukasti, puolustaa itseään ja omia rajojaan. Samaa ei multa siedetä, ei siis pätkän vertaa.
Kyllästyttää.
Vierailija kirjoitti:
Kilteillä ei ole resilienssiä tässä suhteessa. Kyllä puoltansa pitävienkin yli kävellään ja se voi vituttaa paljonkin. Mutta entä sitten? Märehtiminen ei auta, etsitään vaihtoehdot ja ratkaisut ja eteenpäin.
Naulan kantaan. Asioita voi käsitellä asiasisältöön tai tunteisiin vedoten.
Mulla on sellainen ongelma, että jos sanon oman eriävän mielipiteeni saatika puolustan itseäni, niin siitä mun reaktiosta tehdään se juttu. Eli ruvetaan tyylillä "no ootpas sä nyt aggressiivinen", oon muka itse törkeä, liian herkkä, mulla ei ole huumorintajua ja mitä näitä nyt on. Kun yritän vetää aiheen takaisin siihen alkuperäiseen asiaan, niin huudetaan vaan päälle että mikä mä nyt olen ja mitä mä tein. Jos tämä tapahtuu työyhteisössä, melkein poikkeuksetta tämä menee pomon korviin, jolloin vain minä olen ongelmissa. Jos jossain muussa ihmissuhteessa, tilanne rauhoittuu, kun minä pyydän anteeksi. Jos en pyydä, niin koko ihmissuhde on sitten katkolla ja se on sitten mun syytä.
Onko kellään neuvoa, että miten kierre katki?
Käytätkö sitä hyvin monelle naiselle tyypillistä puolustus mekanismia että alat huutamaan päälle ja heittelemään henkilökohtaisuuksiin meneviä loukkauksia?
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä että ne henkilöt, jotka ovat jatkuvasti äänessä, valittavat asioista ja ovat vähän vaativiakin, saavat rauhassa olla sellaisia kuin ovat, ja ihmiset ympärillä ovat tottuneet hyppimään heidän pillinsä mukaan tai vähintään vähän mielistelevät. Mutta sitten kun me jotka emme tee itsestämme numeroa ja jotka yleensä olemme rauhallisia, pitkäpinnaisia ja vähän äänessä, kerrankin sanomme vastaan tai näytämme mitä mieltä olemme, niin ihmiset ympärillä ovat että "oho, onpas joku vähän herkkä ja hankala", ja sitten aletaan suhtautumaan kuin olisi jokin tikittävä aikapommi, joka voi taas yhtäkkiä kilahtaa (vaikka kyseessä olisi joku täysin rauhallisesti mutta jämerästi argumentoitu asia, tai vaikka jopa tiuskaisu ensimmäisen kerran kahden vuoden aikana).
Paras viesti minkä olen ikinä täällä nähnyt.
Tunnen itseni nähdyksi. Ja olen samalla pahoillani että niin moni näköjään tietää tai on kokenut täsmälleen samaa.
Minkähän sille voisi että on perusluonteeltaan kiltti, ystävällinen, avoin ja joustava. Siis selkeä kohde hyväksikäytölle. Ja voi kuulkaa sitä hyväksikäyttöä on riittänyt. Katkera olen, mutta se ei siltikään ole muuttanut minua kovaksi, töykeäksi, jämäkäksi, vaativaksi tai miksikään muuksi joka muiden silmissä oikeuttaisi minut pitämään puoleni. Kynnysmatto on muita varten, kynnysmatolta ei hyväksytä omia mielipiteitä.
Te jotka käskette ottamaan vastuuta omasta kohtelusta: juuri siitähän tässä on kyse! Siitä ei saa sanoa!
Mä sanoisin, että traumatausta. Ihmiset on niin saatanan eläimellisiä raatelijoita, vallankin laumassa. Erityisesti työpaikoilla joku otetaan hampaisiin, ja sillä jollakulla lukee tyyliin otsassa "trauma".