Lue keskustelun säännöt.
On vähän surullinen mieli. :(
14.11.2011 |
Nyt on käynyt selväksi, että poikamme ei pysty aloittamaan koulua "normaalissa" iässä, ei edes pidennetyssä alkeisopetuksessa. :( Toivoimme kovasti, mutta edistys ei ole ollut toivottua. Poika tulee itsekin pettymään pahasti. Surettaa, vaikka tottakai on tärkeämpää, että lapsi saa tarvitsemansa tuen!
Niin, ja siis lievästi kehitysviiveisestä adopojasta on kyse... *huokaus* Äitinä on joskus raskas olla.
Kommentit (4)
Olin lisäämässä, että on ihanaa kun saa kerrankin rohkaisua ja vertaistukea! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hän saa erityislapsena erityisen huolellista ja yksilöllistä opetusta, vahvuudet ja heikkoudet huomioidaan. Jokainen lapsi ansaitsisi samanlaisen paneutumisen. Koita kannustaa lastasi ja kätkeä pettymys, hänestä kasvaa hieno ihminen joka tapauksessa. Iloitkaa onnistumisista älkääkä keskittykö siihen mikä ei suju kuin muilla.
hän saa erityislapsena erityisen huolellista ja yksilöllistä opetusta, vahvuudet ja heikkoudet huomioidaan. Jokainen lapsi ansaitsisi samanlaisen paneutumisen. Koita kannustaa lastasi ja kätkeä pettymys, hänestä kasvaa hieno ihminen joka tapauksessa. Iloitkaa onnistumisista älkääkä keskittykö siihen mikä ei suju kuin muilla.
mieltä erityisopetuksessa hän saa yksilöllistä opetusta ja tulevaisuutta ajatellen se on kaikkien tärkeintä. Hän saa onnistumisen kokemuksia, jotka voisivat olla normaalikoulussa olla mahdottomia. Näiden kokemusten kautta hänestä kasvaa itseensa luottava ja terveella tavalla itseään arvostava poika. Siinä teillä vahemmilla on suuri rooli yhdessä koulun kanssa taata pojalle hyvä pohja elämälle. Ei tarvitse olla huippuälykäs ja korkekoulutettu ollakseen onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Ihminen on onnellinen silloin kun hän osaa arvostaa itseään sellaisena kuin hän on ja silloin ei tarvitse kadehtia muiden osaamista. Tämä itsensä arvostamisen lahjan te vanhempana voitte pikkupojallenne antaa. Toivon teidän perheelle monia onnistumisen ja ilon kokemuksia elämässä.
Me ollaan kyllä jo nyt ihan hillittömän ylpeitä pojasta ja tuetaan ja kannustetaan kaikessa, me rakastetaan meidän villikkoa ihan hurjasti! :) Mä en oikeastaan ole niinkään pettynyt, olin vain vähän surullinen ensin alkuun kun asia selvisi...
Päivän mittaan olen rauhoittunut ja itseasiassa on todella HYVÄ olo. Mä tajusin, että nyt me saatiin samalla "lupa" edetä ihan omaan tahtiin pojan kanssa, ei tarvitse yrittää pinniä ikätovereita kiinni vaan kaikki tapahtuu ajallaan. :)
Eniten harmittaa pojan puolesta, koska toivoisi niin kovin KOULUUN ja erityisesti samaan kouluun parhaan kaverinsa kanssa... Mutta onneksi ollaan naapureita kuitenkin. :)
Jo aiemmin keväällä neurologin mielestä oli ihan hyvä että meillä on sellaisena "henkisenä tavoitteena" että poika olisi kutakuikin ikätasolla yläasteikään mennessä. :)
Kiitos teille.