Lue keskustelun säännöt.
Tutkijaäidit tai -isät, tunnetteko riittämättömyyttä?
12.10.2011 |
Olen tutkijana yliopistolla ja minulla on pienet lapset, joista esikoinen alaluokilla ja muut alle kouluikäisiä. Teen väitöskirjaa (muka) ja työskentelen tutkijana, mutta minusta tuntuu etteivät aika, energia ja kapasiteetti yksinkertaisesti riitä molemmille elämänalueille. Olen priorisoinut lapset, mutta oma tutkimuksen laahaa äljessä ja nykyisillä tulospaineilla koen jatkuvaa riittämättömyyttä ja ahdistusta.
Yritän kovasti torjua ajatuksia, jotka sanovat ettei minusta ole tähän ja että olen ihan väärässä paikassa juuri nyt. Esimiehet ja ohjaaja odottavat ihmesuorituksia, vaikka takanani ovat elämäni kaksi kuormittavinta vuotta. Alan masentua ja itseluottamukseni rapisee, vaikka aika ajoin tunnen iloa onnistumisesta.
Voikoiminenolla hyvä pienten lasten äiti ja menestyä tutkijana, vai onko akateemisella uralla mahdotonta pärjätä jos sille ei anna kaikkeaan? Arrrggggh!
Kommentit (95)
Mulla on vasta yksi leikki-ikäinen lapsi, jonka sain kesken väitöskirjan teon. En kokenut itse asiassa juuri mitään vaikeuksia asiassa: väitöskirjani oli jo yli puolessa välissä, tein väikkäriä myös äitiyslomalla viikottain, palasin töihin lapsen ollessa 9kk ja mies jäi kotiin, lapsi nukkui hyvin jo pienestä pitäen.
Tiedän, että olen ollut onnekas. Toisaalta olen myös persoonaltani sellainen, että en ole helposti syyllistyvää tyyppiä. Töissä kesityin hyvillä mielin töihin, kotona taas kotiasioihin. Kun lapsi meni/menee nukkumaan, minulla on usein energiaa myös tehdä työjuttuja, jos tilanne niin vaatii.
Lisäksi minulla on aktiivinen mies eli ei ole ongelmana jäädä välillä illoiksi töihin, jos siltä tuntuu tai tilanne vaatii. Toisaalta vastapainoksi pidän välillä lapsen kanssa vapaapäiviä.
Silti oli henkisesti valtava helpotus saada väitöskirja valmiiksi, sitä en voi kiistää. Ja ihan varmasti on haastavampaa sumplia asioita useamman lapsen kanssa.
Hieman aiheesta sivuun: Oletteko te kaikki väitöskirjantekijät todellakin tutkijoita? Luulin, että joku aika sitten yliopistolla ainakaan tutkijan nimikkeellä ei voi olla, ellei ole väitellyt? Mielestäni on hiukan sekoittavaa, jos sekä väitöskirjan tekijät että jo väitelleet puhuvat itsestään tutkija-nimikkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väitöskirjantekijää kutsutaan tohtorikoulutettavaksi, väitellyt tutkija taas on tutkijatohtori.
Kiitos ap:lle tästä aloituksesta. En ole vielä itse selvittänyt miten selviän omasta elämästäni, mutta ehkä tämä auttaa sillä tiellä ja joskus keksin sen. Harmi vaan, että sitten lapset on jo isoja.
Sama juttu: kiitos aloituksesta. Itse olen pahemmassa kuin pulassa (väitöskirja kesken, työn ohessa teen, ja yh olen).
Minä olen ollut tutkija ja projektitutkija, vaikkenole väitellyt.
Ja onneksi niin, tohtorikoulutettava on terminä aika kamala ja passivoiva.
yliopistolla väitöskirjan (myös äitinä siis) ja huomasin yhden asian. Luulen, että se on osittain tabu, mutta otan sen silti esille: Erittäin harvat tutkijat tekivät täyttä työviikkoa. Siis jos oikeasti lasketaan se työhön kuluva aika. Monien päivät alkoivat vähän myöhemmin, usein lähdettiin aikaisemmin kotiin - tai myöhemmin, mutta silloin oli yleensä joko tultu myöhemmin tai notkuttu pitkillä kahvi- ja lounastauoilla.
Jutteluun muiden kanssa plus syömiseen, kahvin juontiin jne. kului paljon aikaa. Enkä siis väitä, että olisin itsekään ollut tästä poikkeus. Aloin vain miettiä sitä, että kuinka moni oikeasti käyttää työaikaa siihen tutkimukseen ja siihen liittyviin toimintoihin edes 30 tuntia viikossa? Aika harva, uskon. Sitten taas, jos ei yli 30 tuntisilla työviikoilla (siis tutkimustyötä tuo aika) saa väitöskirjaa tehtyä, todennäköisesti ohjauksessa tai omassa työskentelytavassa tai aiheessa on jokin pielessä.
Ei siis millään pahalla tätä, mutta nyt välillä muualla työskennelleenä olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon saa aikaiseksi, jos tunnit käyttää oikeasti työhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 1 lapsi ja olen ollut hänen kanssaan kotona lähemmäs 2 vuotta. Ja haluan myös lisää lapsia. Väitöskirjani oli esikoisen syntymän aikaan hyvässä vaiheessa. Väittelin kun lapsi oli 2 ja sain hyvän post-doc paikan, jossa olen pystynyt tekemään tutkimusta, johon olen tyytyväinen, ja julkaisemaan. Kohta rahoitus loppuu ja uusia haussa. Oikeastaan vasta nyt tämän haun jälkeen tiedän, olenko tuhonnut urani täysin tuolla kotonaololla vai en :) en usko, koska olen julkaissut hyvissä lehdissä tänä aikana eli uskon että kun pääsen täydellä teholla töihin niin saan vaikka mitä aikaan :)
SA muuten laskee äitiyslomat ja hoitovapaat pois tuosta 3 vuoden säännöstä.
Musta äitiys ja tutkijanura on ollut varsin helppoa yhdistää. Itse asiassa ihmettelen miten "oikeissa töissä" olevat vanhemmat, joilla on kiinteät työajat, selviävät. Mä koen usein saavani aikaan jo esim. 5 tunnissa tarpeeksi koko työpäivälle (esim. voin kirjoittaa lähes putkeen tuon ajan ja sitten tulee stoppi), joten voin hyvällä omallatunnolla lähteä kotiin tuon jälkeen (vapaat työajat). Tai lähden kahvilaan lukemaan artikkeleita.
Mutta olen myös ollut todella onnekas tutkimusryhmän, työyhteisön tuen sekä mieheni osallistumisen suhteen (tai siis ei hän osallistu vaan hoitaa vanhemmuuttaan omalta osaltaan tasapuolisesti). Mulla on aikaa harrastuksiin, ystävien tapaamiseen jne. ja elämä tuntuu helpolta ja onnelliselta.
Toki yhden lapsen kanssa on helppoa. Meilläkin lapsiluku varmaan jää kahteen, koska haluan olla jokaisen lapseni kanssa pitkään kotona ja keskittyä heihin, mutta kuitenkin myös tehdä tutkijanuraa.
paljonko saat aikaiseksi? Esim. sivumäärissä? Käytätkö montaa lähdettä kerralla?
Mulla on 1 lapsi ja olen ollut hänen kanssaan kotona lähemmäs 2 vuotta. Ja haluan myös lisää lapsia. Väitöskirjani oli esikoisen syntymän aikaan hyvässä vaiheessa. Väittelin kun lapsi oli 2 ja sain hyvän post-doc paikan, jossa olen pystynyt tekemään tutkimusta, johon olen tyytyväinen, ja julkaisemaan. Kohta rahoitus loppuu ja uusia haussa. Oikeastaan vasta nyt tämän haun jälkeen tiedän, olenko tuhonnut urani täysin tuolla kotonaololla vai en :) en usko, koska olen julkaissut hyvissä lehdissä tänä aikana eli uskon että kun pääsen täydellä teholla töihin niin saan vaikka mitä aikaan :) SA muuten laskee äitiyslomat ja hoitovapaat pois tuosta 3 vuoden säännöstä. Musta äitiys ja tutkijanura on ollut varsin helppoa yhdistää. Itse asiassa ihmettelen miten "oikeissa töissä" olevat vanhemmat, joilla on kiinteät työajat, selviävät. Mä koen usein saavani aikaan jo esim. 5 tunnissa tarpeeksi koko työpäivälle (esim. voin kirjoittaa lähes putkeen tuon ajan ja sitten tulee stoppi), joten voin hyvällä omallatunnolla lähteä kotiin tuon jälkeen (vapaat työajat). Tai lähden kahvilaan lukemaan artikkeleita. Mutta olen myös ollut todella onnekas tutkimusryhmän, työyhteisön tuen sekä mieheni osallistumisen suhteen (tai siis ei hän osallistu vaan hoitaa vanhemmuuttaan omalta osaltaan tasapuolisesti). Mulla on aikaa harrastuksiin, ystävien tapaamiseen jne. ja elämä tuntuu helpolta ja onnelliselta. Toki yhden lapsen kanssa on helppoa. Meilläkin lapsiluku varmaan jää kahteen, koska haluan olla jokaisen lapseni kanssa pitkään kotona ja keskittyä heihin, mutta kuitenkin myös tehdä tutkijanuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5-10 sivua eli esim. koko johdannon tai puolet diskussiosta. En oikein ymmärtänyt tuota lähdekysymystä? Mä olen yleensä lukenut kirjoittamastani aiheesta ensin paljon, ja kirjoitan artikkelia enimmäkseen muistin varassa, ja sitten lisään lähteet myöhemmin. Välillä tarkistan kesken kirjoituksen jonkun asian viitetietokannasta. Teen nk. kvantitatiivista tutkimusta eli viitteitä tulee paljon, jatkuvasti.
Mutta myönnettäköön että tuo 5h tekstiä putkeen on kyllä poikkeustapaus, yleensä teen vaihtelevasti erilaisia tehtäviä ja harvoin teksti noin soljuu.
että mä esim. kirjoitan jonkin lähteen pohjalta tietyn määrän ja lisään lähteen välittömästi viitteineen. Muuten en voi muistaa mikä mistäkin oli tai mikä viittaus kuuluu mihinkin lähteeseen. Ja mullakin on todella paljon lähteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ollut samassa tilanteessa (olen tavallaan vieläkin, vaikka vakipaikalla nyt olenkin). Siinä on pakko tehdä kompromissejä. Itse olen laittanut lapset etusijalle mutta tehnyt myös paljon töitä. Tämä tarkoittaa sitä, että olen sitten tinkinyt omista harrastuksista ja vapaa-ajasta. Esim. silloin, kun lapset olivat pieniä ja nukkuivat päiväunia (ja olin heidän kanssaan kotona), tein unien aikaan tutkimustyötä. Moneksi vuodeksi linnoittautuminen kotiin ilman tutkimustyön etenemistä olisi kyllä varmaan tipauttanut minut täysin kelkasta :/.
Tiedän tutkijoita, jotka ovat priorisoineet työn lasten sijaan ja he ovat toki edenneet akateemisesti nopeammin (julkaisuluettelo on pidempi). En osaa kadehtia heitä, koska olen itse valintani tehnyt. Mielestäni akateemisella uralla on mahdollista edetä ja menestyä, vaikka antaisikin osan vuosistaan lapsille :). Se eteneminen tapahtuu hieman hitaammin mutta tapahtuu kuitenkin.
Tsemppiä!
yliopistolla väitöskirjan (myös äitinä siis) ja huomasin yhden asian. Luulen, että se on osittain tabu, mutta otan sen silti esille: Erittäin harvat tutkijat tekivät täyttä työviikkoa. Siis jos oikeasti lasketaan se työhön kuluva aika. Monien päivät alkoivat vähän myöhemmin, usein lähdettiin aikaisemmin kotiin - tai myöhemmin, mutta silloin oli yleensä joko tultu myöhemmin tai notkuttu pitkillä kahvi- ja lounastauoilla. Jutteluun muiden kanssa plus syömiseen, kahvin juontiin jne. kului paljon aikaa. Enkä siis väitä, että olisin itsekään ollut tästä poikkeus. Aloin vain miettiä sitä, että kuinka moni oikeasti käyttää työaikaa siihen tutkimukseen ja siihen liittyviin toimintoihin edes 30 tuntia viikossa? Aika harva, uskon. Sitten taas, jos ei yli 30 tuntisilla työviikoilla (siis tutkimustyötä tuo aika) saa väitöskirjaa tehtyä, todennäköisesti ohjauksessa tai omassa työskentelytavassa tai aiheessa on jokin pielessä. Ei siis millään pahalla tätä, mutta nyt välillä muualla työskennelleenä olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon saa aikaiseksi, jos tunnit käyttää oikeasti työhön.
Itse kuulun siihen joukkoon, joka tulee hieman myöhemmin ja lähtee joskus aikaisemmin MUTTA joka tekee sitten taas töitä iltaisin lasten mentyä nukkumaan ja myös viikonloppuisin sopivan tilaisuuden tullen. Pidin joskus kirjaa työtunneista ja niitä kertyi ihan uskomaton määrä (en tosin itse ole pelkästään tutkija vaan opetustyötäkin on vuodessa aika paljon).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä mäkin noin teen mutta usein muistan ne tärkeimmät lähteetkin ulkoa eli ei pysäytä kirjoittamista (meidän alalla siis harvoin laitetaan esim. suoria lainauksia muilta artikkeleihin).
Mutta itse asiaan piti vielä sanoa että kyllä minäkin tunnen riittämättömyyttä, nimenomaan työssäni, äitinä en. Rakastan työtäni ja aina joskus mietin mitä olisinkaan jo saanut aikaan jos olisin keskittynyt täysin siihen (joo, itsepetosta :). Kuitenkin olen tyytyväinen valintaani, koska olen ehdottomasti halunnut lapsia ja minulle ainoa tapa olla äiti on keskittyä lapsiin paljon, muuten tuntisin aivan musertavaa syyllisyyttä. Kaikkea ei voi saada.
että mä esim. kirjoitan jonkin lähteen pohjalta tietyn määrän ja lisään lähteen välittömästi viitteineen. Muuten en voi muistaa mikä mistäkin oli tai mikä viittaus kuuluu mihinkin lähteeseen. Ja mullakin on todella paljon lähteitä.
Käykää laittamassa vielä viesti sille Järviskä-käyttäjälle (ilmoitustaulu käyttäjäprofiilissa) ja viitatkaa vaikka tähän ketjuun. Ryhmä on ilmeisesti sen verran suljettu, että pikku esittely on tarpeen.
T. Juuri jäseneksi päässyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuohon kahvipöytään. Ehkä tästä vertaistuen avulla selviää.
- ketjun alkupäässä kommentoinut -
Joku muukin jo kirjasta vinkkasi, mutta mainostan minäkin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa Tutkimusmatkoja äitiyteen, jossa käsitellään juuri näitä ongelmia, joiden kanssa moni äiti (ja varmasti isäkin) tutkijanuralla painii.
Ks. arvio vaikkapa täältä: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1800
vähempikin noilla palkoilla. Siis 4 sellaista tuntia, että saa oikeasti jotakin aikaan (vaikka ajatuksen tasolla). Ei mitään 40 h viikossa! (Välillä toki voi olla sellaisiakin viikkoja, mut sit seuraava lungisti). Jos enemmän käytätte aikaa, väikkärin pitäisi valmistua nopeasti tai sitten olette vain tekevinänne jotakin. Vähän niin kuin yks täti, joka puhuu aina moninaisin sanankääntein ja liirum laarumein, vaikka vaan vähän on asiaa.
Periaatteessa sama tilanne minullakin mutta hieman eri tavalla. Itse olen post-doc tutkija ja sain lapsen n. 2 vuotta sitten. Itse kuitenkin koen syyllisyyttä lähinnä siitä että laiminlyön lapsen hoitamisen aivan täysin, koska en vain yksinkertaisesti pysty motivoitumaan siihen.
En sanoisi että tutkimuksen tekeminen on koko elämäni. Päinvastoin yksi syy tutkijan ammattiin on se aikataulullinen joustavuus, minkä vuoksi voin muita töitä paremmin tehdä miellyttäviä asioita mutta jonkinlaiseen "haastavaan elämään" olen täysin koukussa. 6kk äitiysloman aikana, jolloin piti enimmäkseen huolehtia vauvasta minulla oli koko ajan semmoinen pysähtynyt olo, joka parani heti kun vaihdoimme miehen kanssa päälastenhoitajan tehtävät ja pääsin taas kodin ulkopuolelle. Onhan tämä näissä piireissäkin tabu mutta on meitäkin, joita vaan lapset eivät jaksa kiinnostaa yhtä paljon kuin oma tutkimusaihe.
Se ei olisi ollut oikein lapsia kohtaan. En koe olevani niin lahjakas, että olisin ilman kovaa työtä ja pitkiä päiviä voinut menestyä tutkijana, jossa on oltava älyllisen suorituskyvyn huipulla koko ajan.
Tutkijan työtä ei oikein voi verratan muihin uranluontiammatteihin sikäli, että siinä pitää koko ajan antaa täysi henkinen panos, niitä tutkimusasioita miettii unessakin ja lomia ei siten käytännössä ole. Ja tämä jatkuu koko uran ajan, et voi delegoida hommiasi muille, vaan olisi kyettävä julkaisemaan aina uutta, uutta ja entistä parempaa.
Väitöskirjantekijää kutsutaan tohtorikoulutettavaksi, väitellyt tutkija taas on tutkijatohtori.
Sori ohis, mutta pakko avautua tästä. Se kuvaa ehkä jotain 25-vuotiasta fyysikonplanttua, jolla on vasta 1 julkaisu, mutta on mielestäni alentava esim. monen humanistisen alan väitöskirjan tekijälle, joka saattaa olla lähes 40-v. ja tehnyt paljon tutkimuksia, mutta kaikki silppuhommia, joista saa väikkärin kasaan lopulta melko hitaasti (Mielestäni nippuväikkärin sääntöjäkin voisi muuttaa juuri tämän takia...).
että tosiaan on väärällä alalla, jos työ tuntuu noin raskaalta. Itselläni on kolme lasta, väitöskirja tehty ja post-doc-projekti menossa.Olen kokenut, että harva työ on yhtä joustavaa perheen suhteen kuin tutkijan työ, enkä todellakaan ole tehnyt ylitöitä kuin hyvin harvoin. Tietysti tutkimusasioita tulee pohtineeksi muun elämän lomassa, mutta joku kirjoittikin hyvin siitä, etteivät ideat synny tynnyrissä elämällä. Minusta on yllättävää, ettei ap tunne muita perheellisiä tutkijoita. Omassa työyhteisössäni (ihmistieteitä myös) enemmistöllä on lapsia.