Lue keskustelun säännöt.
En jaksa olla aina se huonompi sisko!!!
12.10.2011 |
Aina mä olen se siskoista, joka on ruma, tyhmä ja epäonnistunut elämässään. Onhan sen aina vaistonnut, mut nyt tuli mitta täyteen, kun kuulin kotona käydessä kuinka äitini puhui kaukaiselle tuttavalleen puhelimessa meistä. Tai siskostani - ei minusta.
Kuulumisten pääasia oli se, kuinka loistavasti sisareni pärjää: ura huipulla, ihana menestyvä aviomies, uusi upea koti hyvällä paikalla, kauniit ja pärjäävät lapsenlapset, kaikki niiiiiiiiin perr** hyvin. Minusta äiti ei kertonut halaistua sanaakaan. Ehkä mä olen se luuseri, joka on poistettu perheen kartalta. Joo, olen valinnut paskan alan, johon ei työllisty millään eikä ura urkene. Mun mieheni on kiltti tavis hissukka, lapseni neurologisine ongelmineen kai jotain niin epäonnistunutta, ettei kannata edes mainita serkkujen kanssa yhtä aikaa. Mummin kullat on vaan niitä terveitä menestyjälapsia.
Okei, ei taida mulla tai perheelläni olla mitään syytä enää olla tässä perheessä. Onko kellään muulla yhtä läpinäkyvää, mätää mutsia, joka pimittää asioita ja teeskentelee, että kaikki on vallan upeesti?
Kommentit (5)
on maailman mukavimmat ja suloisimmat lapset ja teidän parisuhdekin voi paljon paremmin kuin monella muulla:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen poistanut sen typerine mielipiteineen mun elämästä. Nähdään joskus ja jouluna pikaisesti, lapsetkaan ei välitä käydä sen luona. Ei sureta yhtään.
mieti nyt, eikö se ois tuntunut _melko_ nololta sitä kuunnella, sanottiin siinä sit ihan mitä tahansa?
Veljeni on kaikki kaikessa vanhemmilleni.
Hänellä on hyvä ammatti, ihana vaimo, ihanat terveet lapset, ihana asunto ihanalla paikalla jne..Mulla tavis ammatti, mies, kaksi lasta jolla toisella lukihäiriö, kerrostalossa asumme.. jne.
Veljestäni puhuu aina kaikkialla mutta meistä ei.
Pahimmalta tuntuu kun äitini puhuu mulle veljen lapsista, jotka saa stipendejä kun tekevät kaikkensa koulussa. Niin meilläkin lapsi yrittää kaikkensa mutta ei onnistu vaikka tekee kaikkensa.
Tämä ei riitä äidilleni.
En jaksa kuunnella niitä äitini kehujuttuja siskoni lapsista. Lapsia painostetaan jatkuvaan ja vakavaan tuloksen tekoon niin koulussa kuin harrastuksissa. Äitini ei halua nähdä serkkujen stressiä ja ilmeettömyyttä, kun he kehuvat joka sukupäivällisillä, kuinka taas osasivat hienosti. Ja siskoni miehineen myhäilevät. Mun lapseni onnistumiset ohitetaan itsestään selvyyksinä (jota ne eivät hänelle ole!) ja taas palataan serkkujen loistavaan tulevaisuuteen. Lapseni käytökseen taas puututaan isosti ihmetellen ja suureen ääneen päivitellen ja taas ollaan saatu mummilan annos vähättelyä, leimaamista ja mitätöintiä, joka tekee varmasti todella hyvää itsetunnolleen. ap
Veljeni on kaikki kaikessa vanhemmilleni.
Hänellä on hyvä ammatti, ihana vaimo, ihanat terveet lapset, ihana asunto ihanalla paikalla jne..
Mulla tavis ammatti, mies, kaksi lasta jolla toisella lukihäiriö, kerrostalossa asumme.. jne.
Veljestäni puhuu aina kaikkialla mutta meistä ei.
Pahimmalta tuntuu kun äitini puhuu mulle veljen lapsista, jotka saa stipendejä kun tekevät kaikkensa koulussa. Niin meilläkin lapsi yrittää kaikkensa mutta ei onnistu vaikka tekee kaikkensa.
Tämä ei riitä äidilleni.