Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!

Ekat 20 vuotta on uuvuttavia, sen jälkeen se vähän helpottaa.

Ap jatkaa: olen jopa miettinyt eroa tämän vuoksi. Puolisoni suhtautuu lapsikysymykseen asiana, joka nyt vain kuului ihmisen elämään. En tiedä onko hän pysähtynyt lainkaan pohtimaan, haluaako lapsia oikeasti vai vain siksi, että niitä kuuluu olla. Minäkään en tiedä vastausta tuohon kysymykseen omalla kohdallani, ja olen kuitenkin miettinyt sitä viimeiset 10 vuotta.

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Ei ollut mahdollista tehdä lapsia yhtään tämän aiemmin. Ei ollut sellaista parisuhdetta. Tämä nykyinen puolisoni on ensimmäinen kumppani, jonka kanssa lapsen hankinta olisi realistisesti mahdollista.

Voi tietysti olla parempi, että jätän tekemättä, sitäkin tässä pohdin. En tosin ymmärrä, mikä merkittävä ero tässä iässä on siihen, että moni saa lapsia 30-vuotiaana.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa: olen jopa miettinyt eroa tämän vuoksi. Puolisoni suhtautuu lapsikysymykseen asiana, joka nyt vain kuului ihmisen elämään. En tiedä onko hän pysähtynyt lainkaan pohtimaan, haluaako lapsia oikeasti vai vain siksi, että niitä kuuluu olla. Minäkään en tiedä vastausta tuohon kysymykseen omalla kohdallani, ja olen kuitenkin miettinyt sitä viimeiset 10 vuotta.

"Puolisoni suhtautuu lapsikysymykseen asiana, joka nyt vain kuului ihmisen elämään"

Ymmärrän puolisoasi hyvin. Olen itse kahden lapsen äiti, ja kyllähän se vanhemman rakkaus omaa lasta kohtaan on ihan omaa luokkaansa ihmiselämän kokemuksena. Epäröin aikanaan lasten hankkimista, mutta nyt jälkikäteen näen että se oli paras ratkaisu mitä olen ikinä elämässäni tehnyt.

Sanoisin että patikointia. Minulla oli samoja fiiliksiä, itselläni asia ratkesi kun 34v tulin pillereistä huolimatta vahingossa raskaaksi. 

Olin lähdössä ulkomaille avustustöihin, rokotteet oli jo otettu ja lentoja oli tarkoitus alkaa katsella seuraavalla viikolla. 

Lapsi on nyt 3v, en kadu että muut jutut jäi tekemättä, itse asiassa hommattiin vielä toinen lapsikin. Olen kuitenkin jo ennen lasta ehtinyt matkustella ja elää lapsetonta riittävästi.  Nyt elämä on tätä ja myöhemmin se voi taas olla jotain muuta. Ja lapsen kanssakin pääsee tekemään vaikka mitä. 

Mutta olet oikeassa että lapsiarki on ajoittain hyvinkin raskasta. Ja se on myös ihanaa. On jotenkin ihan äärettömän palkitsevaa nähdä pienen ihmisen kasvavan ja kehittyvän. Uskoisin että jos minä, peruslaiska, huonosti nukkuva, siivoamista ja ruoan laittoa vihaava ihminen selviän siitä, selviää moni muukin. On se iso elämänmuutos silti, mutta ehdottomasti mielestäni enemmän positiivisen kuin negatiivisen puolella.

Mietin tosi paljon samoja asioita 3v sitten. Realiteetit on kuitenkin että sinulla on jo ikää ja vaikka voi olla ihan mahdollista että voit saada lapsia vielä pitkälle päälle 40 vuotiaaksi niin on myös mahdollista että nyt alkaa olla viimeiset hetkesi. Tsemppiä, mihin ratkaisuun päädytkään

Vierailija kirjoitti:

Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.

Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.

Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Ja paskat. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli Suomessa 28 vuotta jo 1987, jolloin sain esikoiseni. Se oli koulutetuilla naisilla ihan normaalia. Oma äitini oli 22 saadessaan minut, ja hän oli täysin kypsymätön vanhemmuuteen.

Ei lapsia sen vuoksi hankita että ne muuttavat pois kotoa.

Olen vanha eikä lapsia ole . Välillä surettaa ettei ole jälkikasvua ja ollaan miehen kanssa kahdestaan .

Sain esikoiseni 35-vuotiaana eikä todellakaan ole kaduttanut. Hän on nyt 2-vuotias ja niin hauskaa seuraa. Jokaisesta vaiheesta olen ajatellut, että tämä on parasta. Hän nukkui 7 tuntia putkeen 3kk lähtien, eikä mitään huutamista vaan heräsi syömään ja jatkoi unia. Nytkin nukkuu ihan hyvin koko yön omassa sängyssään tai välillä haluaa viereen ja jatkaa unia. Ihan turha pelätä jotain superuupumusta, ei sitä kaikille tule. Media antaa lapsiperhe elämästä todella ankean ja väsyttävän kuvan, vaikka melkein kaikki oikeasti sanoo, että pikkulapsi aika on ollut elämän onnellisinta aikaa.

Tottakai on aina mahdollisuus koliikkiin ja muihin ongelmiin, mutta äitihormonit ja rakkaus auttaa jaksamaan.

Olen nyt 37-vuotiaana uudestaan raskaana ja en pelkää tulevaa, odotan vain miten mahtavaa meillä tulee olemaan :)

Veikkailen, että et kadu, jos lähdet yrittämään, kerta kuitenkin noin kovasti asiaa pohdit.

Sori, ei pahalla.  Kirjoitit sen itse... AHDISTUN VALTAVASTI.

Ehkä on parempi antaa olla sen lasten hankinnan. Taidat olla näitä nykypäivän ahdistujia, joille kaikki voi olla ahdistuksen aiheita. Jos sulla on joku sairaus, liittyen ahdistuksiin, niin se on sitten eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Ei ollut mahdollista tehdä lapsia yhtään tämän aiemmin. Ei ollut sellaista parisuhdetta. Tämä nykyinen puolisoni on ensimmäinen kumppani, jonka kanssa lapsen hankinta olisi realistisesti mahdollista.

Voi tietysti olla parempi, että jätän tekemättä, sitäkin tässä pohdin. En tosin ymmärrä, mikä merkittävä ero tässä iässä on siihen, että moni saa lapsia 30-vuotiaana.

Ap

Jätä tekemättä. Kukaan ei ole muuten luvannut sinulle että edes saat lapsia vaikka haluaisitkin. Kukaan ei myöskään ole luvannut sinulle että saat sellaisia lapsia kuin olet tilannut. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna.

Aamukakka haaveissa mutta jännittää liikaa. Pelkään että on isompi kuin ikinä. Ehkä jatkan vain kahvin juomista.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa: olen jopa miettinyt eroa tämän vuoksi. Puolisoni suhtautuu lapsikysymykseen asiana, joka nyt vain kuului ihmisen elämään. En tiedä onko hän pysähtynyt lainkaan pohtimaan, haluaako lapsia oikeasti vai vain siksi, että niitä kuuluu olla. Minäkään en tiedä vastausta tuohon kysymykseen omalla kohdallani, ja olen kuitenkin miettinyt sitä viimeiset 10 vuotta.

Onko miehesi tullut aikakoneella 60-luvulta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.

Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.

Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.

Hyvät kokemukset eivät kuulu. Aika harvoin ne elämäänsä tyytyväiset äidit on täällä hehkuttamassa, että onpas lapsiarki kivaa. Teen nyt tähän poikkeuksen, kun kipeä lapsi nukkuu vieressä ja on kerrankin aikaa pyöriä täällä. 

Lapsen kanssa prioriteetit muuttuvat, sitä alkaa löytää elämään ihan uudenlaista merkityksellisyyttä. Itse koin että elämä oli ennen lasta tosi hyvää ja nyt se on tosi hyvää eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Mitä siitä vaikka on 55v kun lapsi muuttaa pois kotoa? Elämää on jäljellä jotain 30-40 vuotta. Mitä sä et ehdi tuossa ajassa tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.

Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.

Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.

Keskustelupalstat ja somet on kärjistyneitä ääri-esimerkkejä. Ja siitä ei käy ilmi se, että kuitenkin kaikesta huolimatta he eivät vaihtaisi toisin, koska lapsi on niin tärkeä ja rakas, pieni ihme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.

Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.

Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.

Jos sinunkin äitisi olisi veivannut päätöstään tarpeeksi kauan, sinäkin olisit jäänyt syntymättä. Mietipä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Sori, ei pahalla.  Kirjoitit sen itse... AHDISTUN VALTAVASTI.

Ehkä on parempi antaa olla sen lasten hankinnan. Taidat olla näitä nykypäivän ahdistujia, joille kaikki voi olla ahdistuksen aiheita. Jos sulla on joku sairaus, liittyen ahdistuksiin, niin se on sitten eri asia.

En tunnista itsessäni tällaista. Olen muuten aika reipas tyyppi, en valita turhista, mutta tämä lapsikysymys jännittää. Kiitos silti mielipiteestäsi, on hyvä aina huomata miten eri vinkkelistä ihmiset tulkitsevat asioita ja sanoja.

Ap