Luulenko vain vaan onko ihmisillä hirveästi ystäviä ja ihmisiä ympärillä?

Kaipaisin juhlan humua, laittautumista, nauraamista, joku kenen kanssa jaka elämän ilot ja kokemukset.

up

Mulla ihan sama. Kaikilla tuntuu olevan hirveästi ystäviä, tuttuja. Itse aina yksin ja taas myös joulu ja uusivuosi yksin.

Luulet, ei mulla ainakaan ole.

Kyllä kokemukseni perusteella useimmilla on, ei kyseessä ole aina vain salaa onnettomien ihmisten luoma someilluusio. 

Palstalta päätellen täällä lähinnä kadehditaan työttömiä naapureita ja ystäviä ja mietitään millaisen ilmoituksen niistä voisi tehdä, jos ovat vaikka pomineet mansikoita. Kuka edes jaksaa kadehtia työttömiä? Ihan kuin se työttömyys olisi jotain tavoiteltavaa juhlaa. En kutsuisi ihmissuhteiksi.

Onko mulla ollut vaa huono tuuri kun omat vanhemmat ovat etäisiä. Pari hassua kaveria jotka eivät jaksa ylläpitää ystävyyttä.

Kaikki asuvat kaukana. Onko todellakin olemassa ihmisiä jolla on samalla paikkakunnalla perhe, suku ja kaikki ystävät??

Vierailija kirjoitti:

Palstalta päätellen täällä lähinnä kadehditaan työttömiä naapureita ja ystäviä ja mietitään millaisen ilmoituksen niistä voisi tehdä, jos ovat vaikka pomineet mansikoita. Kuka edes jaksaa kadehtia työttömiä? Ihan kuin se työttömyys olisi jotain tavoiteltavaa juhlaa. En kutsuisi ihmissuhteiksi.

No täällä nyt ei käy ketkään normaalit ihmiset. 

Osalla on ja osalla ei. Ei voi yleistää.

Minäkin tunsin nuorempana olevani yksin, toiset ovat luonteeltaan sosiaalisempia ja tarvitsevat hälisevän seurapiirin ympärilleen. Yksi ystävä riittää, luotettava sellainen. Itse en aina muista sitä, että omat perheenjäsenet voivat samalla  olla  myös rakkaita ystäviä. 

Olen sinua vanhempi mutta minulla ei ole ketään. Lähinnä se on oma valinta. Voisin olla somessa tyrkyllä tai muuttaa jonnekin missä on paljon tuttuja. Mutta olen valinnut näin. Poistuin somesta ja muutin yksin susirajalle (riippuen mistä suunnasta katsoo).

Kyllä suurimmalla osalla on haaremi ns. Kavereita ympärillään.

Eri asia on sitten se, ketkä näistä on niitä tosiystäviä. Yleensä se paljastuu vasta vaikeuksien kautta. Mummollani oli hirveästi kavereita ja heistä kaikkosi 90% sen jälkeen, kun hän sairastui syöpään. Eivät enää koskaan edes soitelleet ja jos tulivat kaupassa vastaan, käänsivät katseen maahan. 

Samat ajatukset minulla. Tuntuu, että esim töissä ihmisillä on aina menoja ja uusia suunnitelmia. Itsellä ei juuri ole, kun kaikki pitäisi tehdä yksin.

Minulla on veli, mutta hän ei halua olla tekemisissä. On jotenkin surullista, että on jäänyt näin yksin. En ole ikinä ollut mikään passiivinen, mutta kyllä vuosikymmenten aikana on tullut sellainen olo, että ei enää viitsi. En ole ikinä kieltäytynyt, kun minulle on jotain menoa ehdotettu. Minun ehdotuksiin on sanottu kieltävä vastaus usein.