Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Niin miksiköhän ihmiset saivat noita tulehduksia ja kuolivat nuorempina?

Et ole nainen, vaan palstauli. Sut tunnistaa kirjoitustyylistä Allu.  

Silloin asiat tehtiin porukalla, ei äitiä jätetty yksin lasten ja huushollin kanssa. 

Koska 1800-luvulla kotona vallitsi kuri ja järjestys, toisin kuin nykyään.

No ensinnäkin ne lapset pantiin tekemään myös talon töitä ja siellä oli apuna kaikenmaailman pikkupiikaa, jotka oli otettu työavuksi. Oli vanhaa emäntää jne. Eikä ne jaksaneetkaan; elinikä oli paljen alhaisempi kuin meillä ja niitä lapsiakin kuoli paljon, ei moni nähnyt aikuisikää. Sitäkö sinä nyt kaipailet takaisin?

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

Paremmalla väellä oli liuta palvelijoita (piiat ja rengit) tekemässä töitä. Köyhempi väki varmaan piti riman matalammalla ja lapset oppi nuorena työntekoon.

Sukututkimusta tehneeneenä voi sanoa että 1800-luvun Suomessa lapsikuolleisuus oli  huomattavasti nykyistä korkeampaa. Sen ajan kirkonkirjoistaa näkee miten 10 lapsesta 5 on voinut menehtyä ensimmäisen elinvuoden aikana sen kaltaisiin tauteihin tuhkarokko, hinkuyskä tai jonkin muu epämääräisempi syy, jota lääketiede ei tunnistanut.  Ennen naiset usein kuolivat miehiä nuorempina jatkuvien raskauksien takia silläl silloin ei tunnettu mitään tehokkaita ehkäisymenetelmiä. Maatalossa lapset osallistuivat myös nuoresta pitäen monenlaisiin kotitöihin, jonka rinnalla koulunkäynti saattoi olla hyvin toissijaista. Vanhemmat lapset katsoivat samalla nuorempien lasten perään.

Miten määrittelet jaksamisen? Mikä on sinusta sitä, että jaksaa? Miten nykyään ei jakseta? Mistä tiedät, etteivät he olleet uupuneita? 

Se oli heidän työnsä, nykynaisia vaaditaan hoitamaan koti ja lapset palkkatyön ohessa. Silloin aikoinaan laitettiin isommat lapset kodin töihin hyvin nuorina. Niillä metodeilla millä lapsia kasvatettiin ja heidän työpanostaan hyödynnettiin 1800-luvulla joutuisi nykyään sossun asiakkaaksi ja lastensuojeluilmoituksia paukkaisi päivittäin.

Ei sellaista aikaa ole koskaan ollutkaan.

Pienessäkin torpassa asui iso joukko sukua ja muuta porukkaa, yhdessä sängyssäkin nukkui useampi ihminen. Oli tätiä ja setää ja orpolapsia jne. Koko huusholli teki noita töitä, eikä kukaan nainen yksinään.

Koko ajatus ydinperheestä on aika uusi.

Mun isoisäni on ollut mukana talon raskaissa töissä 8-vuotiaasta ja tukkimetsällä 12-vuotiaasta. Olen lukenut kirjan, jossa kerrotaan hänen itekeen yhden tietyn, kivisen pellon niittämisen aikoihin, kun työ oli niin raskasta. Olipa tosiaan ihanaa aikaa

Se miksi naiset jaksoivat liittyy vahvasti siihen, että oli pakko. Lapsia tuli vaikkei olisi niin monta halunnut. Pellolla piti kuokkia koko kesä, tehdä kankaita ja vaatteita kaikki illat ja pyykit pestä käsin, huuhdella avannossa talvella sormet tunnotomina. Siivoaminen oli kuitenkin helpompaa, ei ollut tavaravuoria. Luudalla lakaisit tupasi ja laitoit pari takkia naulaan, niin oli siivottu. Asioitakaan ei ollut kuin yksi kuppi, lusikka ja lautanen per pää, jokainen pesi vadissa omansa varmaan 4 vuotiaasta alkaen. 



Ei hosuttu ja heiluttu jatkuvasti kaikenlaisissa harrastuksissa kodin ulkopuolella, keskityttiin ns. olennaiseen, siihen, että saatiin jossain ruokaa ja että tupa oli talvella lämmin. Tietyssä mielessä elämä saattoi olla jopa helpompaa, ainakin, jos lapsia oli vain muutama ja porukka pysyi terveenä. Eipä tarvinnut iltapimeällä lähteä lenkille kuntoa hoitamaan. Halonhakkuu ja peltotyöt hoiti sen puolen jo päiväsaikaan.

Isoisäni isoäiti sai kaksi lasta ja elätti lapsensa yksin maatilalla. Oli syntynyt 1700-luvun lopulla ja kuoli suuren nälänhädän aikana heikennyttyään ihan tavalliseen kuumeeseen. Hänen oli kirjattu olevan huono nainen kun oli itsellinen.

Eipä sitä silloin pitkään elettykään.

Oma edesmennyt mummoni (syntynyt 1924) sanoi, että ei silloin ollut aikaa miettiä jaksamista. Ei sitä edes mietitty. Ei ollut aikaa istua ja mietiskellä, kun kotona oli koko ajan jotain tehtävää. 

Vierailija kirjoitti:

No ensinnäkin ne lapset pantiin tekemään myös talon töitä ja siellä oli apuna kaikenmaailman pikkupiikaa, jotka oli otettu työavuksi. Oli vanhaa emäntää jne. Eikä ne jaksaneetkaan; elinikä oli paljen alhaisempi kuin meillä ja niitä lapsiakin kuoli paljon, ei moni nähnyt aikuisikää. Sitäkö sinä nyt kaipailet takaisin?

Lapset osallistuivat kyllä myös tuon käsityöläisammatin ylläpitoon perheessä. En tiedä, mitä muita töitä tekivät. Paitsi tuo vanhin tytär, joka otti tosiaan koko äitinsä roolin tämän kuoltua. 

Sillä tavalla että kuolivat suhteellisen nuorina, näyttivät nykyaikaan verrattuna hyvin vanhoilta ikävuosiin nähden. Paljon sairautta ja kurjuutta. Oli pakko. Oli eri standardit:)

Naisten resilienssi on laskenut. Ennen oli Naisia, nyt pelkkiä valittavia pissaliisoja. Valitusta päivästä toiseen. Jos sen kaiken energian mikä asioiden vatvomiseen ja valittamiseen tuhlaantuu käyttäisi lapsiin, silloin ei olisi ongelmaa. 

Se on syy miksi osa äideistä hoitaa lapset helposti ja osa ei.

Ajattele kuinka ihan 1900-luvulla kaupungissakin asui pienessä yksiössä kokonainen monilapsinen perhe. Maaseudulla pienissäkin mökeissä asui 1800-luvulla vielä sitäkin enemmän ihmisiä. Oli koko suku ja kumminkaimat siellä mukana. Kaikki he tekivät niitä kotitalouden ja maatalon töitä, ei kukaan ihminen yksin siis.