EU keskusteluun ei ole eväitä, lopettakaamme siis turhauttava jankutus!
EU arviointiin ja Kreikan tukiin ei ole tällä palstalla osaamista. Eikä muuten ole Timo Soinillakaan. Osaaminen talouspolitiikan puolelta puuttuu. Niinistöön ehkä voisi jotenkin luottaa, kokoomuslaisilla on hallituksessa ainoana puolueena vahva talousosaaminen. Mutta ei Niinistökään ole profeetta. Joten aivan turhaa jappasua tästä aiheesta siis palstamammojen keskuudessa.
On niin turhauttavaa lukea höpsöjä mielipiteitänne politiikasta ja taloudesta, huomiokaa siis että lähestulkoon kaikki palstakommentit ovat mutu- tuntumaa, subjektiivista mielipidettä joka on imetty ympäristöstä ja on myös vahvasti yhteydessä henkilön sosiaaliseen taustaan ja asemaan jo lapsuudesta asti. Ei persuja voi kääntää mielipiteillään kokoomuslaiseksi tai päinvastoin.
EIKÄ KUKAAN TIEDÄ, onko Soini oikeassa. Tällä hetkellä vakauspolitiikka hakee suuntaansa eikä EUta voi noin vain lakkauttaa tai olemme kurjassa asemassa kaikki. Jos haetaan muutosta, se lienee paikallaan, mutta annetaan nyt sille työlle rauha. Täällä tappelemalla ei tuokaa asia edisty, tulee vain jokaiselle raivo päälle ja eriarvoisuus lisääntyy entisestään. Suomihan on umpirasistinen maa, kuten Tervo Iltasanomissa totesi. Ja rasismin piirteet kopioituvat täällä vihapuheiksi, kun persut inhoaa kokoomuslaisia ja kokoomuslaiset persuja.
Lopettakaa tunteilu ja vaihtakaa aihetta siihen, jonka hallitsette. Esimerkiksi lihavuus, kodinhoito, lapset, koulunkäynti, syrjäytyminen, pakolaispolitiikka jne voisivat olla aiheita, joissa taviskin pärjää ihan ok:-) Miksi ei kohdistaa samaa hullun tarmoa asioihin, joihin voi vaikuttaa?
Kommentit (2)
Kyllähän tosiasioilla voi todistaa mitä tahansa, mutu-keskustelu vaatii paljon enemmän mielikuvitusta ja retoriikkaa. On tosi tylsää keskustella asiantuntevasti melkein mistään.
Kaikki EU kommentit voisi poistaa roskakoriin. Turhaan tunteilua. Jätetään viisaammille.