Kukaan muu sitä mieltä, että ei ikuista rakkautta ole kuin harvoin naisen ja miehen välillä? ov

että kasvetaan yhdessä. Se vaatii paljon työtä, eikä sitä työtä moni halua nykyään tehdä. Rakkaus vaatii sitoutumista ja ennen kaikkea tahtoa, siksi kai alttarilla luvataan, että tahdon rakastaa, eikä rakastan.

ikuisuus lyhyempi toisilla pitempi aika.

Ikuinen rakkaus ja se oikea -puheista ajattelen nykyään lähinnä että buahaha, vieläkö joku noihin uskoo. t. nainen 40+

joilla on takana pitkä avioliitto, niin usko ikuiseen rakkauteen palaa kyllä. Tuskin nämäkään parit ovat jatkuvaa onnea ja kiihkoa toisiaan kohtaan elässään jatkuvasti kokeneet, mutta ovat siis yhdessä selvinneet elämän karikoista ja vanhoina ovat kaunista katseltavaa :)

Kadehdin epäuskoisena niitä jotka on pitkässä liitossa ja toitottavat olevansa edelleen rakastuneita, kummallakaan ei tulisi sivusuhteet mieleenkään ja makuuhuoneessakin on yhtä kiihkeää kuin alkuaikoina,tai jos ei ole niin sitä ei kumpikaan kaipaakaan.



Itselleni avioliitto on perhesuhde ja kumppanuus - aika epäromanttista, mutta niin turvallinen ja tärkeä elämän pilari.

Mutta kyllä mä uskon pitkään rakkauteen, ikuisuudetsa en tiedä. Voiko mikään rakkaus voittaa ihan mitä vaan? Mutta parisuhteessa on erilaisia kausia, mutta kyllä rakkauttakin, ystävyyttä, kunnioitusta. Me olemme olleet yhdess' yli 20 vuotta, ja molemmilla oli jo elämänkokemusta ja suhteita takana, ja vielä löytää intohomoa, rakkautta, ja ystävyyttä:-)

Tarkoittaako se, että vaikka toinen kuolisi (jopa nuorena), niin eloonjäänyt rakastaa vain häntä?

Vai voiko toisen kuoleman jälkeen rakastua johonkin toiseenkin?

Entä jos molemmat kuolevat vanhoina, niin onko se ikuista rakkautta?

Jospa sekin olisi päättynyt eroon vaikka ensi vuonna?

Jos tapaa jonkun vanhoilla päivillään ja on kuolemaansa asti yhdessä, niin onko se ikuista rakkautta?

Onko ikuisella rakkaudella joku vähimmäisaika?

"Täydellinen" suhde on kuin kolmio: Ystävyys, romanttiset tunteet ja seksi kaikki tasapainossa ja yhtä tärkeitä. Jos on tunteita ja seksiä, ilman ystävyyttä, suhde on ns. hullu suhde, joka rikkoo ja satuttaa. Jos on ystävyyttä ja kiintymystä ilman seksiä, kyseessä on sisko-velisuhde, joka toimii, kunnes joku muu tulee väliin. Ystävyys ja seksi toimii usein ja saattaa johtaa pitkäikäiseen suhteeseen, mutta riskinä on siinäkin, että jompi kumpi rakastuu ulkopuoliseen.



Tahto elää yhdessä vaatii tietyn määrän yhteisiä arvoja, yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia ja todella paljon kunnioitusta. Toisessa pitää nähdä hyvät puolet, eikä ainoastaan sitä, mitä parannettavaa olisi.

ei tunteitaan voi manipuloida niin, että löytää intohimoisen rakkauden saman kanssa kerta toisensa jälkeen. Jos voisi, niin sen keksijä ja kouluttaja olisi biljonääri. Mutta uskon kyllä, että yhdessäeläminen, niin että molemmilla on mukava olla on tahdon asia. Ja tähän jälkimmäiseen luulen, että suurin osa niistä pitkistä avioliitoista perustuu.



Kysymys kuuluukin, että onko aina pakko tahtoa? Jos on mennyt avioliittoon ja huomaa 20 vuoden jälkeen että ei vaan enää halua tahtoa. Onko pakko yrittää tahtoa jos ei halua? Ja jos kyllä, niin miksi? Jos esim. lapsetkin ovat jo isoja ja omassa elämässään kiinni. Onko silloin ihmisellä velvollisuus pakottaa itsensä tahtomaan sen vuoksi että 1) se ken leikkiin ryhtyy, sen kestäköön, 2) kristilliset arvot pakottavat yksiavioisuuteen 3) aikuiset lapset pahoittavat hetkeksi mielensä 4) jokin muu syy.



Näin pohtii AP