Miksi teillä jotka ootte naimisissa on sama sukunimi?

Joko yhdysnimi tai miehen sukunimi. Yhdysnimet on musta tyhmiä, joten otin miehen sukunimen, joka on myös tyhmä, mutta ei niin pitkä kuin yhdysnimi.

ja miehet tyytyväisempiä nimiinsä, vai olisikohan asian takana kuitenkin jotain muutakin.



kun tapana on ottaa se miehen sukunimi, tuttu tapa ja turvallinen, ja mies ja miehen suku on tyytyväinen.

Olihan se jotenkin jännää kun pitikin muistaa aina että nimi on vaihtunut ja piti ajokortti yms. vaihtaa. Hullulla on hullun huvit :)

ja miehet tyytyväisempiä nimiinsä, vai olisikohan asian takana kuitenkin jotain muutakin.

kun tapana on ottaa se miehen sukunimi, tuttu tapa ja turvallinen, ja mies ja miehen suku on tyytyväinen.

Olisi pitänyt odottaa vuosi naimisiinmenoa. Miehen sukunimi ei todellakaan ole hieno, mutta kestettävä on. Meidän täysi-ikäiset lapset ovat aikeissa vaihtaa sukunimensä mun tyttönimeksi. - 35

ja koska miehen sukunimi on ruma (tyyliin Möliskö) on kaikilla "minun" sukunimeni.

Kuten jo toiseen ketjuun kirjoitin, ei se tyttönimikään mikään niin "oma" ollut, vaan isän nimi, isän josta äiti erosi jo kun lapsi. Jostain syystä äitini ei lähtenyt omaansa ja meidän lasten sukunimeä muuttamaan, vaikka välit meidän isään katkesivatkin lähes kokonaan.

Kun sitten naimisiin mennessä tuli hyvä tilaisuus vaihtaa sukunimeä, niin oli helppo valita miehen sukunimi, etenkin kun se on tosi hyvä, eikä tavallinen -nen, joka sukunimeni oli ennen.



Ehkä jos oma sukunimeni olisi ollut äidin tyttönimi, olisin harkinnut asiaa enemmän, mutta se nyt on jo jossittelua.

mutta otin mieheni sukunimen, koska halusin, että koko perheellä on sama nimi. Muutenhan kukaan ulkopuolinen, esim. postilaatikkoa vilkuileva, ei edes tietäisi, että olemme naimisissa:) Taidan olla siis vanhanaikainen.

Mutta miettiikö joku täysin tuntematon oikeasti kahden nimen nähdessään, että onkohan ne naimisissa vai mikä kuvio tässä on? Vaihtoehtojahan on useita - muitakin kuin avioliitto tai avoliitto. Mutta jos postilaatikossa on vain yksi nimi, niin sittenhän joku voi luulla, että asut ihan YKSIN, hui! Tai että asut veljesi kanssa. Kaksi nimeä kertoisi ainakin sen, että siinä asuu enemmän kuin yksi ihminen.

Tosin tuskin ketään kiinnostaa vieraiden ihmisten siviilisäädyt...

Halusimme olla samannimisiä koko samassa osoitteessa asuva perhe. Minun nimeäni ei voitu ottaa, koska miehen lasten nimiä ei haluttu vaihtaa.

kun menin ensimmäistä kertaa naimisiin.

Siihen oli 2 syytä: Olimme salaa naimisissa ja miehen nimi oli mielestäni karmea.

Pidin siis oman tyttönimeni.



Toisella kierroksella otin miehen nimen, koska se oli hieno nimi ja halusin koko perheelle saman sukunimen.

Miehen ei olisi ollut järkeä ottaa minun nimeäni koska se olisi kuulostanut melko tyhmältä.



Nyt eron jälkeen kannan edelleen exäni sukunimeä ja myös yhteinen lapsemme on samanniminen.

Olen löytänyt uuden rakkauden ja meillä on yhteinen lapsi, jolla myös on exäni sukunimi.

Olen taas raskaana ja tämä tulevakin lapsi saa exäni sukunimen ;-)

Nyt eron jälkeen kannan edelleen exäni sukunimeä ja myös yhteinen lapsemme on samanniminen.

Olen löytänyt uuden rakkauden ja meillä on yhteinen lapsi, jolla myös on exäni sukunimi.

Olen taas raskaana ja tämä tulevakin lapsi saa exäni sukunimen ;-)

Joo, uskotaan, uskotaan...

Oma tyttönimeni ei ollut mitenkään erikoinen. Tulevien lasten kanssa ei tarvinut pähkäillä annetaanko isän vai äidin nimi. Mun mielestä se on kiva perinne.

Kuten jo toiseen ketjuun kirjoitin, ei se tyttönimikään mikään niin "oma" ollut, vaan isän nimi, isän josta äiti erosi jo kun lapsi. Jostain syystä äitini ei lähtenyt omaansa ja meidän lasten sukunimeä muuttamaan, vaikka välit meidän isään katkesivatkin lähes kokonaan. Kun sitten naimisiin mennessä tuli hyvä tilaisuus vaihtaa sukunimeä, niin oli helppo valita miehen sukunimi, etenkin kun se on tosi hyvä, eikä tavallinen -nen, joka sukunimeni oli ennen. Ehkä jos oma sukunimeni olisi ollut äidin tyttönimi, olisin harkinnut asiaa enemmän, mutta se nyt on jo jossittelua.

mutta koska etunimeni jo on sellainen niin päätin ottaa vain miehen nimen. Siihen aikaan ei vielä tainnut saada jäädä vain omalle nimelleen. Ehkä olisin muuten tehnyt niin.

on vanha perinne ennen vaimo otti miehen sukunimen

tämä ei ole kovin vanha perinne. Oli voimassa muutama kymmenen vuotta. Tuli muistaakseni 1900-luvun alkupuolella tämä laki. Ennen sitä kumpikin piti oman nimensä..

Nyt eron jälkeen kannan edelleen exäni sukunimeä ja myös yhteinen lapsemme on samanniminen. Olen löytänyt uuden rakkauden ja meillä on yhteinen lapsi, jolla myös on exäni sukunimi. Olen taas raskaana ja tämä tulevakin lapsi saa exäni sukunimen ;-)

Joo, uskotaan, uskotaan...

Koska minulla on edelleen exäni nimi.

Lapselle piti antaa nimi ennenkuin isä oli tunnustanut hänet,

joten mitäs luulet, että mikä sukunimi ipanalle tuli???

Ja sama tulee jälleen toistumaan...

Ei kuulemma häiritse avokkiani.

Olen kyllä vihjannut, että toki lapset voisivat olla hänen nimellään heti kun minäkin,

mutta se vaihtoehto ei taida toteutua tässä elämässä :(

Sointui omaankin nimeeni kivammin kuin oma nimeni ja lisäksi harvinainen nimi kun omani oli tusinatavaraa. Ja ihan selkeydenkin vuoksi mielestäni perheellä on hyvä olla sama nimi kaikilla. Omien nimien pitäminen ei ollut minulle mikään vaihtoehto.

ei liittynyt mitään erityistä tunnelatausta; se ei ollut mitenkään tärkeä osa identiteettiäni joten sen vaihtaminen kävi tunnetasolla helposti. Pidin ja pidän miehen sukunimestä, se sopii hyvin omaan etunimeeni.

Tosin mieheni nimi on myös tusinatavaraa, mutta mitä väliä. Olin jo teininä päättänyt vaihtavani nimen, eikä siitä edes keskusteltu ennen naimisiin menoa. Miehelleni oli ihan sama minkä nimen valitsen.

minulla oli yksi lapsi aiemmasta suhteesta(jolla oli biologisen isän sukunimi, joskus annettu, vaikkei lapsen elämässä ollut juuri lainkaan) ja jolle isäpuoli ainoa isä jonka tuntenut ja naimisiinmenon jälkeen oli ihanaa kun vain yksi nimi postilootassa kolmen sijaan. Alusta asti meille molemmille oli selvää, että naimisiin mennään ja yksi sukunimi riittää, kun ollaan yksi perhe. miehen sukunimi molemmista meistä se "nätimpi" joten sillä mennään

mielestäni koko ap:n aloitus. Ajatusmallisi on nimittäin hieman kivikautinen. Mulla on avioliiton myötä mieheni sukunimi. Ei, en koe mitenkään alistuneeni siihen. Kummallakin ihan hyvät sukunimet ja mietimme kauan kumman ottaisimme.

Päädyimme miehen sukunimeen enimmäkseen siitä syystä että hän on perheensä ainoa lapsi (ja koostaa myös 50% koko suvun tästä sukupolvesta) kun minulla taas on sisaruksia jotka voivat "jatkaa" sukunimeä.



Anoppinikin oli hirveän otettu että päätimme estää sukunimeä häviämästä. Ja sitä päätöstä ei tehty kenenkään painostuksesta. Meillä koko parisuhdekin näet perustuu siihen että keskustellaan kaikesta ja päätetään yhdessä. Onkos ap sellaisestakaan kuullut?

Koska minulla on edelleen exäni nimi.

Lapselle piti antaa nimi ennenkuin isä oli tunnustanut hänet,

joten mitäs luulet, että mikä sukunimi ipanalle tuli???

Ja sama tulee jälleen toistumaan...

Ei kuulemma häiritse avokkiani.

Olen kyllä vihjannut, että toki lapset voisivat olla hänen nimellään heti kun minäkin,

mutta se vaihtoehto ei taida toteutua tässä elämässä :(

että kenellekään miehelle olisi ok, että lapsi saisi äitinsä exän sukunimen. Sekin on tietysti ihan käsittämätöntä, että nainen pitää miehen nimen vielä eron jälkeenkin, miksi ihmeessä? Se on tiedossa, että ennen isyyden tunnustamista lapsella on se nimi, joka äidillä on (vaikka se sitten olisi vieraan miehen nimi), mutta isyyden tunnustamisen jälkeen lapselle voi kyllä antaa oman vanhemman sukunimen - tässä kuvitteellisessa tapauksessasi siis isän nimen, koska äidillähän ei omaa sukunimeä enää olekaan.