Onko joku ottanut äitiysvaatteita käyttöön jo rv15+ ?
Mun maha on yhtäkkiä viikossa pullahtanut, mutta tuntuu kovin aikaiselta alkaa käyttämään mammavaatteita.
Ed raskaudessa pärjäsin 20 viikolla vanhoilla vaatteillani.
Kommentit (7)
Ekassa raskaudessa aloin käyttää äitiysvaatteita vasta rv 23, jolloin maha sitten kerralla pullahti esiin.
Toisessa maha tuli hiljalleen ja rv 16 jäi vielä yhdet tavalliset housut, joita käytin ja muuten siirryin äitiyskamoihin.
olin silloin pienikokoinen, alkupainoni oli 43 kg
Omat vaatteet (lähinnä housut) kiristivät ja tuntuivat muutenkin epämiellyttäviltä, joten ostin äitiyshousut. Rv oli tuolloin 15 tai 16.
Ja ensimmäisestä oli kyse, mut vatsa pullahti lähestulkoon heti ja esim omat farkut ym ei menny kiinni eikä viitsinyt pelkissä verkkareissa kulkea :) tosin myöhemmin jouduin ostaa uusia housuja kun alko muutkin paikat levii :D
niin että kun loman jälkeen yritin vetää italialaisia stretsfarkkuja jalkaan,pursui joka puolelta..eiku testi ja äitiysfarkkuja ostaan
mulla on ulospäin työntyvä kohtu, joten hoikkana ihmisenä vatsa on tosiaan tullut esiin jo aiemmin. Mulla tulee ihan alkuraskaudessa turvotusta ja se jo saa esiin sen tunteen, että housut eivät mene kiinni.
pidän siis aika istuvia vaatteita, kyllä mä varmaan kaikissa kolmessa raskaudessa olen viimeistään rv 12 joutunut vaihtamaan äitiyshousut.
ja nytkin käytän vaikka viikkoja vasta 13-14