Oli kauheaa vauvan syntymän jälkeen kun tuntui kuin meillä olisi joku vieras ihminen
joku käärö huusi pinnasängyssä eikä se tuntunut yhtään omalta vauvalta. Onneksi lapseen rakastui aika nopeasti, mutta tuo alun tunne oli tosi hämmentävä. Siitä pitäisi kertoa äideille enemmänkin, että vaikka sellainen tunne tulisi, se on ohmimenevää.
Kommentit (3)
"leimaantuminen". Olen itse kiintynyt jo vatsassa olevaan vauvaan tosi varhain ja ollut nyytistä ihan erottamaton jo synnärillä, mutta kaikilla ei mene niin.
Viimeisen lapsen kohdalla symbioosin löytäminen oli todella hankalaa, meni varmaan 2kk päästä samaan yhteyteen. Syy oli mielestäni se, etten saanut vauvaa syliini kolmeen vuorokauteen, kun makasi kipeänä happikaapissa.
No vierashan se vauva alussa onkin. Mutta ei se tarkoita, etteikö tähän vieraaseen tulisi heti tutustua ja pitää häntä sylissä itseään vasten yms. Mitä tiiviimmin vauvan kanssa on, sitä nopeammin vieraasta tulee tuttu. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
mutta moni ei halua kuunnella, koska ei millään voi uskoa, ettei oma vauva tuntuisi omalta.
Minulle tuli tuollainen tunne ekan lapsen kanssa. Kun oli pitkään odottanut ja hellinyt "masuvauvaa", olikin vaikea mieltää se rinnalla räpöttävä ruttuinen käärö samaksi vauvaksi kuin mahanahan alla potkinut ja ultrakuvissa vilkuttanut sikiö. Ensimmäinen vuorokausi meni haparoiden, en osannut edes pussata pientä... Vietin sairaalassa useamman päivän, seuraava shokki olikin kotona, kun en osannut sijoittaa vauvaa minnekään. Juuri kuten sanoit, ihan kuin ois yhtäkkiä joku vieras ylimääräinen kotona :)
Hullu tunne ja hävettäväkin, itseäni ainakin ihan kauhistutti nuo tunteet ja mietteet. Onneksi seuraavien lasten kanssa ei enää tuntunut tuolta, vaan olivat omia heti ensirääkäisystä lähtien.