Lue keskustelun säännöt.
ystävyys - kaveruus
09.06.2011 |
Onko teillä paljon ystäviä?
Erotteletteko ystävät ja kaverit (siis ajatuksissanne?) esim. sen perusteella miten hyvin olette samalla aaltopituudella tai miten usein näette?
Vai ovatko kaikki "ystäviänne"?
Itselläni taitaa olla melko ihanteelliset kriteerit ystävilleni... Mutta tiedän, että joillekin ihmisille kaikki kenen kanssa ovat tekemisissä, ovat keveinkin perustein ystäviä.
Olenkohan liian syvällinen ihminen?
Kommentit (9)
Ystävät tietysti kaiksita tärkeimpiä ja läheisimpiä. Heitä minulla on muutama.
Kavereita nähdään kun on aikaa, ei niin läheisiä eikä välttämättä saman henkisiä. Kavereita minulla on kymmenkunta.
Sitten on nämä tutut, joiden kanssa lätistään kun törmätään, ehkä joskus puistossa kahvitellaan yhdessä tms. mutta ei merkittävämpää yhteydenpitoa. 90% facebook-kaveristani kuuluu tähän ryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaveria tai ystävää.
Voiko sanoa ystäväksi jotain, jota näkee ehkä kerran kuussa jos sillonkaan eikä edes koskaan soitella, paitsi jos on jotain oikein ASIAA. En tiedä miten olen tällaiseen jamaan luisunut...
Ei kai työssäkäyvillä/perheellisillä ihmisillä ole useammin aikaa nähdäkään :)
Ystävyys perustuu niin moneen asiaan, ei tapaamiskertojen tiheyteen.
että teen eron ystävien ja kavereiden välille, mutta en ole tehnyt edes mielleni valmiita listoja ketkä kuuluisi mihinkin listaan. Ennemminkin luokittelu tapahtuu vaan tilanteen vaatiessa. Eikä mulla siis ole olemassa myöskään mitään kriteerilistaa ystäville, jonka täytettyään "pääsisi" kaverista ystäväksi. Ystäviä ja ystävyyksiä on niin erilaisia. Toki pystyisin kysyttäessä jonkinlaisen listan kriteereistä varmaan kasaamaan, mutta ei siitäkään tulisi mitään ehdotonta...
vai "pärjääkö" kavereilla?
Itse tunnen joskus oloni yksinäiseksi, vaikka on kavereita, mutta ei oikeastaan tosiystäviä. Siis sellaisia, joille voisi jutella mistä vaan tai olla juttelematta (siis hiljaisuudessa). Siis kaiketi kaipaan syvällistä, aitoa ystävyyttä, jossa ei tarvitsisi "sensuroida" sanomisiaan tai asetella sanojaan/aihepiirejä tai antaa mitään tiettyjä vaikutelmia itsestään. Tuntuu tänä päivänä, että monet haluavat antaa "tietyn vaikutelman" itsestään ja kodistaan. Asiat, esineet, vaatteet, jutustelun aihepiirit ym. ovat tietynlaisia, tiettyyn sävyyn puhuttuja ja niin edelleen. Kaikki on kovin hyvin, ihanasti ja ylitsevuotavan mukavaa, mutta silti tulee "tyhjä" olo kun jälkikäteen miettii asiaa.
Ehkä olen vain yliherkkä, kun väsyn toisinaan tällaisesta. Ihan hyviä kavereita kuitenkin ovat, yhteisiä kiinnostuksen aiheitakin löytyy. Mutta en voisi kaikkea mieleeni pälkähtävää heille kertoa, sen tiedän.
vai "pärjääkö" kavereilla? Itse tunnen joskus oloni yksinäiseksi, vaikka on kavereita, mutta ei oikeastaan tosiystäviä. Siis sellaisia, joille voisi jutella mistä vaan tai olla juttelematta (siis hiljaisuudessa). Siis kaiketi kaipaan syvällistä, aitoa ystävyyttä, jossa ei tarvitsisi "sensuroida" sanomisiaan tai asetella sanojaan/aihepiirejä tai antaa mitään tiettyjä vaikutelmia itsestään. Tuntuu tänä päivänä, että monet haluavat antaa "tietyn vaikutelman" itsestään ja kodistaan. Asiat, esineet, vaatteet, jutustelun aihepiirit ym. ovat tietynlaisia, tiettyyn sävyyn puhuttuja ja niin edelleen. Kaikki on kovin hyvin, ihanasti ja ylitsevuotavan mukavaa, mutta silti tulee "tyhjä" olo kun jälkikäteen miettii asiaa. Ehkä olen vain yliherkkä, kun väsyn toisinaan tällaisesta. Ihan hyviä kavereita kuitenkin ovat, yhteisiä kiinnostuksen aiheitakin löytyy. Mutta en voisi kaikkea mieleeni pälkähtävää heille kertoa, sen tiedän.
Kyllä minua helpottaa, että voin joskus terapeuttisesti jutella muutaman luottoystäväni kanssa. Ikävä kyllä näen heitä aivan liian harvoin, mutta se, että voi jakaa taakan jonkun toisen kanssa helpottaa aina. Monesti olemmekin laittaneet puolin ja toisin tekstiviestejä jälkikäteen että "kiitos terapiasta". Vastavuoroisuus on tärkeää, ja se, että jutellaan niistä iloisistakin asioista.
Vaalin kyllä näitä luottoystäviäni, koska sydämellisiä aidosti kuuntelevia ihmisiä harvemmin kohtaa. Yhteiset kokemukset ja historia ovat tietysti juttu sinänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tasan yksi, kutsun sydänystäväksi, bestikseksi. Ilmankin tietty tulisi toimeen, mutta on todella mahtavaa saada "terapeuttisesti" jutella, olla hiljaa, mitä vaan tämän ystävän kanssa. Eli olla niin oma itsensä kuin vain voi.
Kavereita mulla on sitten pilvin pimein, mutta näiden kanssa keskustelu on rajoittunutta eli en todellakaan kaikkea sisimmästäni halua paljastaa.
Itse teen eron: tosi ystävä on sellainen, jonka kanssa voi vastavuoroisesti todellakin jutella ihan mistä tahansa, siis ihan mistä tahansa! ja se ymmärtää ja mä ymmärrän sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät tietysti kaiksita tärkeimpiä ja läheisimpiä. Heitä minulla on muutama.
Kavereita nähdään kun on aikaa, ei niin läheisiä eikä välttämättä saman henkisiä. Kavereita minulla on kymmenkunta.
Sitten on nämä tutut, joiden kanssa lätistään kun törmätään, ehkä joskus puistossa kahvitellaan yhdessä tms. mutta ei merkittävämpää yhteydenpitoa. 90% facebook-kaveristani kuuluu tähän ryhmään.
Ja todellisia ystäviä on ehkä kymmenkunta. kavereita sitten varmaan 50-100. Tuttuja loput.
kaveria tai ystävää.
Voiko sanoa ystäväksi jotain, jota näkee ehkä kerran kuussa jos sillonkaan eikä edes koskaan soitella, paitsi jos on jotain oikein ASIAA. En tiedä miten olen tällaiseen jamaan luisunut...