Vietinkö teitä lapsena tapaturmien takia lääkäriin vai käskettiinkö vaan lopettaa itkeminen? Etenkin 70 ja 80 luvuillla syntyneet

Mulla on aikuisiällä murtunut sormi. En näyttänyt kellekkään. Ja varvas. En näyttänyt sitäkään. Tuossa nuo jolkottaa mukana edelleen kiinni vartalossa. Sormeen ei mene enää sama sormus ja varvas on vähän vino.

Aika harvoin vietiin lääkäriin. Yleensä silloin oli sattunut jotain vakavaa, tyyliin kirveellä jalkaan.

Käskettiin lopettaa itkeminen ja mennä takaisin leikkimään.

Ainoastaan silloin  vietiin kiireellä sairaalaan kun kaadoin kiehuvat teevedet jaloille.

Mut vietiin, kun leikkasin kädessä appelsiinin niin että koko kämmenen poikki meni viilto. Oon syntyny 60-luvulla.

Eipä helposti lääkäriin lähdetty, itse asiassa en koskaan käynyt lapsena lääkärissä minkään tapaturman takia, eikä kaksi pikkuveljeänikään tietääkseni. Itselläni juttuja joiden takia ei tarvinnut vanhempieni mielestä lääkäriin vaivautua:

- liukastuin saunassa saippuaveteen mökillä, ja löin pääni pahasti, vieläkin vanhemmat joskus kertovat hassua juttua siitä, miten sekavia puhuin kun tulin sieltä saunasta ja oli aivotärähdys

- keitin teetä, mutta jostain syystä keitin lipesi käsistä, ja kiehuvaa vettä meni jalkaterille ja nilkoille, jotain aloe vera rasvaa äiti vaan niihin laittoi ja syötti aspiriinia kipuun - vieläkin on keloidiarpia niissä kohdissa missä roiskeita oli eli oli ihan kunnon palovammat

- kerran toinen lapsi heitti suuttuessaan hiekkaa silmiini, se sattui aivan järjettömästi pitkään, mutta äiti vaan tiuskaisi että et sä siihen kuole

- s. 1974

Jos jalka nyrjähti ei lähdetty päivystykseen vaan laitettiin lyijyvesikääre ja kyllä se jalka niinkin parani.

Vietiin tottakai. Ei jouduttu kärsimään.

Ei todellakaan viety toisten vaivoiksi mihinkään lääkäreihin. 

Ja kipeää korvaa hoidettiin hönkimällä sinne tupakansavua,sitten raivottiin kun paha tulehdus alensi kuuloa eikä kakara kuule mitään.

Vietiin, tottakai. Sehän on suorastaan pahoinpitelyä, jos lapsi ei pääse murtuman kanssa lääkäriin. Ristus sentään, miten törkeät vanhemmat. Olen syntynyt 80-luvulla.

Olen 80-luvun äiti. Totta kai vein omat lapseni lääkäriin, mutta 60-luvulla lasten tapaturmia ja sairastumisia vähäteltiin. Vanhemmat röökasivat kotona, siskoni sai 60-luvun lopulla vakavan ruoka-aineallergian, mutta hän sai selkäänsä kun ei pystynyt syömään esim. kalaa.

Varmaan olisi viety, jos jotain olisi murtunut, runsaasti vuotava haava tms. akuuttia. Mutta semmoiset lievemmät kuitattiin sanomalla "ei mukuloilla mittään oo". Esim. mulla oli niin paha allergia, että kevään niistin, köhin, silmät vuosi, hengitys vinkui, tosin en silloin tiennyt että se on allergia, vanhemmat sanoi että se on kevätflunssaa vaan ei haittaa. Toinen juttu oli vatsavaivat joita mulla oli lähes aina. Niistä lähinnä valitettiin, koska mun vessakäyntitarpeet häiritsi esim. matkoilla. Aikuisena todettiin keliakia. Varmasti se oli jo lapsena, mutta kun vatsaa valitin, niin kuvittelin ja ei mukuloilla mittään oo.

Ei viety. Veljeni vietiin, kun katkaisi solisluunsa, mutta ei todellakaan muuten koskaan. Oli häpeällistä olla sairastelevainen ja muiden vaivaamista mennä nyrjähtäneen nilkan vuoksi lääkäriin. 70-luvulla synnyin. Tosin ei ollut viejiäkään, kun viina maistui vanhemmille iltaisin töiden jälkeen. Siihen aikaan tosin oli böndelläkin takseja.

Tuohon aikaan ei viety aina lääkäriin vaikka olisi pitänyt. Ainakin 2 luun murtumaa parantelin ihan normaalisti eläen. Toinen niistä tuntuu vieläkin jatkuvasti, jos ajattelen murtumakohtaa.

OT: Ei mitään allergioita tai astmoja olisi suvaittu meillä, eihän silloin olisi voinut kehua suvulle, että meilläpä onkin terveet lapset.

Vietiin kyllä lääkäriin tapaturmista,mutta eläinallergia ja siitepölyallergia  todettiin vasta aikuisena vaikka ja jo lapsena olin aina räkäinen ja silmät turvoksissa aamuisin,kun kissa nukkui samassa sängyssä. 

Äitini ei vienyt omaa tytärtäni, joka mummolassa kaatui ja käsi murtui. Paheksui vain itkeskelyä. Vasta kotiin tultua parin päivän päästä lapsi pääsi siis lääkäriin, kun asia kävi ilmi.

Mä kerran kaaduin pyörällä ja hengittäminen sattui kamalasti. Äiti totesi vaan, että sulla on varmaan kylkiluita murtunut, mutta ei satu niin paljon kun liikut vähemmän etkä hengitä niin syvään. Lääkäriin menoa ei edes harkittu.

Vierailija kirjoitti:

OT: Ei mitään allergioita tai astmoja olisi suvaittu meillä, eihän silloin olisi voinut kehua suvulle, että meilläpä onkin terveet lapset.

Joo tämä oli meilläkin, että olisi ollut häpeä jos lapsilla on mitään sairauksia tai vaivoja. Semmoisista ei saanut kodin ulkopuolella puhua. Piti ylpeillä siitä miten terveitä meidän lapset on.

Vierailija kirjoitti:

Ei viety. Veljeni vietiin, kun katkaisi solisluunsa, mutta ei todellakaan muuten koskaan. Oli häpeällistä olla sairastelevainen ja muiden vaivaamista mennä nyrjähtäneen nilkan vuoksi lääkäriin. 70-luvulla synnyin. Tosin ei ollut viejiäkään, kun viina maistui vanhemmille iltaisin töiden jälkeen. Siihen aikaan tosin oli böndelläkin takseja.

Mutta kukapa nyt kalliilla taksilla ajelisi lapsen takia?