Tekoäly vie duunit
Olen päälle nelikymppinen juristi valtiolla. Siskoni väittää, että tekoäly vie juuri minun kaltaisteni työpaikat.Työni on tavallaan aika yksinkertaista esim. tuotan erilaisia koosteita, joita kutsutaan arvioiksi. Osallistun lainvalmisteluun. Työ on minulle riittävän haasteellista ja nimikkeeni on hyvä, koska näihin työpaikkoihin ei ole hakijoita, jolloin annetaan houkutteeksi hyvä tehtävänimike. En pääsisi enää muualle töihin, koska olen ollut vain valtion töissä. Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia?
Kommentit (165)
Duunistasi suuri osa kaikkoaa mutta pieni osa jää.Eri juttu pystytkö selviytymään jäljelle jäävästä päättelyä vaativasta osuudesta.
Olen assistentti ja minulla sama tilanne😢
Tosi on, että juuri keskinkertaisuudet ovat pahimmassa tilanteessa AI.n myötä. Ehkä voit uudelleenkouluttautua.
Oikeustieteilijöiden tarve vähenee rutkasti. Poikamme vaihtaa toiselle alalle toisen opiskeluvuoden jälkeen ja moni kurssikaverinmiettii samaa. Skenaario on pelottava. Olen itse lyhyen kiulutuksen käynyt notaari ja pääsen eläkkeelle muutaman vuoden päästä. Nämä työt loppuvat.
Huono homma koska tota duunia ei voi varmaan tehdä muualla kuin Suomessa. Monessa ammatissa voi lähteä muualle, jos arpa osuu itselle!
Vierailija kirjoitti:
Oikeustieteilijöiden tarve vähenee rutkasti. Poikamme vaihtaa toiselle alalle toisen opiskeluvuoden jälkeen ja moni kurssikaverinmiettii samaa. Skenaario on pelottava. Olen itse lyhyen kiulutuksen käynyt notaari ja pääsen eläkkeelle muutaman vuoden päästä. Nämä työt loppuvat.
Mille alalle vaihtaa? Tuskin löytyy mitään yhtä työllistävää, hyvin palkattua ja arvostettua alaa.
Nykyisenkaltainen tekoäly ei osaa käytännössä mitään ja on silti lähes kaikissa tehtävissä parempi kuin 99 % väestöstä. Tekoälyn ei tarvitse päihittää ylintä 0,01 % väestöstä että rytinä alkaisi.

Hyvin palkattu valtiolla: 4600e. Onhan se hyvä ottaen huomioon työni vaatimuksen. Arvostus koskee oikeita juristitöitä, ei näitä valtion töitä niinkään.
Teko-äly ei vie raksaduunarin paikkaa vielä pitkään aikaan.
Jurristin työn arvostuksesta voidaan olla useampaakin mieltä...
M58
Vierailija kirjoitti:
Nykyisenkaltainen tekoäly ei osaa käytännössä mitään ja on silti lähes kaikissa tehtävissä parempi kuin 99 % väestöstä. Tekoälyn ei tarvitse päihittää ylintä 0,01 % väestöstä että rytinä alkaisi.
En kuulu ylimpään ryhmään kuten harva juristi muutenkaan. Kirjoitin C paperit ja pääsin aikoinaan opiskelemaan. Nykyinen hakusysteemi erilainen.
Tolla AI touhulla vaan copetetaan epäonnistumisia. Oikeasti supistutaan ja väkeä on pakko vähentää, varsinkin brainrot osastoilta.
Miksi olet päätynyt tollaseen duuniin?! kuulostaa tylsältä ja mitättömältä, sori.eikö tosiaan ollut vaihtoehtoa?
Täällä toinen lakimies👋 Otan AIn hyödyt. Teen työt jo nyt puolessa ajassa ja vietän lopun aikaa esm lukien ja ulkoillen etätyössä. Virastoissa menee kauan ennen kuin työtavat muutetaan😊
Niin vie myös dildo miehiltä työt 👀
Oletko niitä kurssin ei niin viehkoja tyttöjä tai komeita poikia. Et päässyt osakaspolulle. Voivoi.
Siivoojia aina tarvitaan kuten muitakin kädentaitajia. Niitä ammatteja ei voi tekoäly korvata.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen lakimies👋 Otan AIn hyödyt. Teen työt jo nyt puolessa ajassa ja vietän lopun aikaa esm lukien ja ulkoillen etätyössä. Virastoissa menee kauan ennen kuin työtavat muutetaan😊
Tyyppillinen työn vieroksuja valtion leivissä😡
Luovilta aloilta (journalismi, kirjallisuus, muotoilu, graafinen suunnittelu, kuvataide, musiikki, radio-, teatteri-, tv- ja elokuva-ala) katoaa suurin osa työpaikoista jo alle 5 vuoden päästä. Elokuviakin voidaan nyt jo tehdä aika pitkälti tekoälyllä.
ChatGPT tekee jo nyt osan kuvaamastasi työstä paremmin kuin ihminen. Tilastojen / arvioiden mukaan AI vaikuttaa eniten juuri vastaaviin tehtäviin.