Ei 80-luvulla tavoiteltu mitään unelmien ammattia tai asuntoa
Nyt monen pää on sekaisin vaihtoehdoista. Käsittääkseni myös ala mihin mentiin oli monelle se oikea. Nykyään pitäisi lähinnä olla unelmien työ ja työtä pitäisi rakastaa.
Suomessa on ollaan liian tutkintokeskeisiä. Esim tiedän yhden jolla oli yliopistotutkinto taidehistoriassa. Oli työtön mutta muutti Austrasliaan ja pääsi siellä töihin kaupunkisuunnitteluun. Sai paikan koska katsottiin että akateeminen tutkinto ja kyky oppia ala.
Kommentit (119)
Toisin sanottuna nykymalli on "kaikki mulle nyt heti", mikään muu kuin paras ei kelpaa. No eihän siinä yleensä hyvin käy.
Mitä nyt Suomesta on hävinnyt monta kymmentä ammattia sitten 80-luvun.
Jep, juuri näin. Silloin päästiin eläkkeelle suht nuorena ja hyväkuntoisena ja siinä vaiheessa oli maksetut asunnot ja mökit jo plakkarissa. Nykyään täytyy yrittää elää jotenkin mielekästä elämää jo ennen eläkettä, kun noita em. ei ole enää luvassa.
Minä pääsin ylioppilaaksi 80-luvun lopussa ja kyllä silloin pyrittiin opiskelemaan unelma-alaa, ostamaan asunto ja elämää aivan kuin nykyisinkin.
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin ylioppilaaksi 80-luvun lopussa ja kyllä silloin pyrittiin opiskelemaan unelma-alaa, ostamaan asunto ja elämää aivan kuin nykyisinkin.
Mutta ei tässä mittakaavassa mitä nykyään. Itsekin opiskelin alaa joka tuntui sopivalta. Eikä ensiasunto ollut mikään hulppea omakotitalo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin ylioppilaaksi 80-luvun lopussa ja kyllä silloin pyrittiin opiskelemaan unelma-alaa, ostamaan asunto ja elämää aivan kuin nykyisinkin.
Mutta ei tässä mittakaavassa mitä nykyään. Itsekin opiskelin alaa joka tuntui sopivalta. Eikä ensiasunto ollut mikään hulppea omakotitalo.
Mielipiteensä itse kullakin. Minusta maailma ei tuossa mielessä ole kovin paljon muuttunut. Minun ensiasuntoni oli yksiö helsinkiläisessä lähiössä. Kaverilla samalla rahalla iso omakotitalo syrjäseudulta.
Kävin yhdeksänkymmentä luvun alussa pääsykokeissa, joissa matematiikan osiossa sisään päästäkseni oli vara menettää yksi piste. Olipa outo juttu, että päädyin alalle, joka ei suuria intohimoja herättänyt. Vain yksi tuttu jaksoi jauhaa "unelma-ammatista" johon hän ei päässyt, samalla kun muut kaikki kuulemma pääsivät unelma-ammattiinsa.
Ajat oli toiset ja muutos nopea. Mun vanhemmat oli tehdastyössä. Rakensivat uuden tiilitalon järven rantaan ja maksoivat sen 12 vuodessa kasarin loppuun mennessä. Kyllä se oli heidän unelma-asunto. Tehdastyö oli ehkä tylsää, mutta aika leppoisaa ja raha riitti hyvin. Oli talot, autot ja mökit. Palkan vuoksi ei tarttenut korkeampaa koulutusta, mutta isäni alkoi haaveilla yrittäjyydestä harratuksensa parissa nelikymppisenä, kun tavallaan oli jo kaikki.
Pääsin ylioppilaaksi ysärillä ja meno oli jo ihan toista asumisen, työpaikkojen ja koulutuspolun kanssa. Se mikä riitti kasarilla, ei ollut ysärillä enää mitään. Maksoin jo valmiiksi vanhaa taloani lähes 20 vuotta. Ei todella unelmakoti. Vanha auto, eikä mökkejä tms, vaikka oli koulutus ja ns hyvä duuni.
Vierailija kirjoitti:
Jep, juuri näin. Silloin päästiin eläkkeelle suht nuorena ja hyväkuntoisena ja siinä vaiheessa oli maksetut asunnot ja mökit jo plakkarissa. Nykyään täytyy yrittää elää jotenkin mielekästä elämää jo ennen eläkettä, kun noita em. ei ole enää luvassa.
Tämä. Pääsi putkeen ysärin lamassa 53-vuotiaana jolloin kaikki oli jo maksettu.
Kasarilla opetettiin ettei kannata opiskella, sillä duunarilla on jo talo maksettu silloin kun maisteri vasta valmistuu velkoineen. Näin itselle sanottiin ihan kirjaimellisesti. Opiskelua pidettiin kasarilla vähän tyhmänä, tarpeettomana. Kasarilla nuoren miehen ensimmäinen asia mikä piti ostaa oli hyvä auto, ei asunto. Autoilukulttuuri oli vahva silloin.
Juurikin päin vastoin. Tiedän tuttuja, jotka silloin pyrki neljä - viisikin kertaa haluamaansa opiskelupaikkaan. Toiset pääsi lopulta, jotkut vaihtoi suosiolla.
Myös elämä oli paljon ennustettavampaa. Kesätöihin haluttiin ja sellainen jokaiselle löytyi, rahalla maksettiin ensin mopo, myöhemmin ajokortti. Valmistumisen jälkeen piti saada auto ja ostaa ASP-säästöillä ensiasunto. Kumppanikin löytyi jotenkin luonnostaan, eikä tarvinnut ghostata kymmenittäin narsisteja pois radalta.
Nykyään ollaan ihan eksyksissä monessa helpossa perusasiassa?
Mutta kyllä silloinkion tavoiteltiin ammattia, työpaikkaa ja omaa asuntoa. Tavoitteet vain olivat paljon realistisempia .
Nykyään ei haluta mennä enää ulkomaille töihin. Nääki vauvafoorumin aihe vapaan työttömät on vaan vihasia hallitukselle sen sijaan et menis ulkomaille töihin.
Tuon aikakauden kasvattina, olen unelmien työssä. Pääsin tähän asemaan noin 35 vuotiaana eli takana oli 20 vuotta opiskelua ja työskentelyä vähemmän mieluisissa tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin yhdeksänkymmentä luvun alussa pääsykokeissa, joissa matematiikan osiossa sisään päästäkseni oli vara menettää yksi piste. Olipa outo juttu, että päädyin alalle, joka ei suuria intohimoja herättänyt. Vain yksi tuttu jaksoi jauhaa "unelma-ammatista" johon hän ei päässyt, samalla kun muut kaikki kuulemma pääsivät unelma-ammattiinsa.
Olitko unessa? Miten 2000-luvulla syntynyt pystyy käymään pääsykokeissa 90-luvulla?
Vierailija kirjoitti:
Ajat oli toiset ja muutos nopea. Mun vanhemmat oli tehdastyössä. Rakensivat uuden tiilitalon järven rantaan ja maksoivat sen 12 vuodessa kasarin loppuun mennessä. Kyllä se oli heidän unelma-asunto. Tehdastyö oli ehkä tylsää, mutta aika leppoisaa ja raha riitti hyvin. Oli talot, autot ja mökit. Palkan vuoksi ei tarttenut korkeampaa koulutusta, mutta isäni alkoi haaveilla yrittäjyydestä harratuksensa parissa nelikymppisenä, kun tavallaan oli jo kaikki.
Pääsin ylioppilaaksi ysärillä ja meno oli jo ihan toista asumisen, työpaikkojen ja koulutuspolun kanssa. Se mikä riitti kasarilla, ei ollut ysärillä enää mitään. Maksoin jo valmiiksi vanhaa taloani lähes 20 vuotta. Ei todella unelmakoti. Vanha auto, eikä mökkejä tms, vaikka oli koulutus ja ns hyvä duuni.
eli yksin maksoit
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei haluta mennä enää ulkomaille töihin. Nääki vauvafoorumin aihe vapaan työttömät on vaan vihasia hallitukselle sen sijaan et menis ulkomaille töihin.
Ei ulkomaille mennä noin vain töihin. Tämä on sitä pullistelua, mitä on totuttu joskus kuulemaan yliopistoväeltä. Että kouluttautuneet jättää Suomen ja Aivovienti lähtee maasta pois.
Mutta kyllä siellä "ulkomailla" on työttömyyttä ihan omasta takaa. Ei ne odottele kieli pitkällä että suomalainen tulee näyttämään, miten ne hommat oikein hoituu.
80-luvun työelämä oli kovin erilaista kuin 2020-luvun.