Ihailetteko ihmisiä jotka tekee todella paljon töitä?
Niin paljon että vapaa-aikaa ei ole ja kaikki muu elämä jää. Läheiset jää aina kakkoseksi työlle. Moni tällainen kehuskelee työnteollaan ja pitää itseään parempana ihmisenä. Esimerkiksi jotkut yrittäjät tai sellaiset jotka voivat tehdä rajattomasti ylitöitä. Minä en ole vielä tajunnut mitä hienoa tuossa on...?
Kommentit (73)
Ei mitään. Sehän on marttyyriutta, aika vastenmielistä.
Kertoo myös sosiaalisesta kyvyttömyydestä ja ongelmista tunne-elämässä.
En ihaile, mutta jokainen elää tyylillään.
Riippuvuutta on työriippuvuuskin. Illuusiota omasta merkityksellisyydestä.
Ihan hirveää perheelle.
En ihaile työnarkomaaneja. Silloin on jokin mennyt elämässä pieleen, jos työ on ainoa sisältö. Itse tienaan vallan mainiosti tekemällä 80% työaikaa, ja sopii minulle hyvin. Mutta kukin eläköön niin kuin tahtoo.
Joillekin se on elämän sisältö. Ei siinä ole mitään ihailtavaa, paitsi jos kovalla työllä selviää vastoinkäymisistä parempaan elämään.
Kiva jos työssään viihtyy, mutta eihän sillä tyypillä sitten mitään perhettä ole. Se luulee että on.
Oikeasti perhe elää omaa elämäänsä ja kuilu kasvaa. Jos tyyppi menettää työnsä, hänellä ei ole mitään.
En ihaile. Normaali ihminen ymmärtää että työ on vain osa elämää.
Erityisen väärin on asua töissä jos on puoliso.
Kaveri aina valittelee kun naisystävät häipyy ja ei ehi missää käymään tai lomailemaan.
Noh kaveri työmaalla joka viikonpäivä klo 6-23 sitte vielä puolilta öin vanhoja auton räikkiä laittamaan että joo. Ei kesä lomia tai muitakkaa lomia. En tiiä miten kaveri oikiasti jaksaa. Sama jatkunu kohta 30 vuotta
En mitenkään ihaile, mutta jokaisen oma asia. Mikäs siinä jos nauttii työstään. Kunhan tulee työllään toimeen.
En tietenkään ihaile.
Kukin tekee ne omat valinnat elämässään ja kantaa myös vastuun niistä.
Jos mielipidettä kysyttäisiin, niin sanoisin, että ei kannata.
Kaveri on yrittäjä. Hänellä on koko ajan ajatukset töissä. Ja kuvittelee että kaikkia muitakin niin hirveästi kiinnostaa hänen yrityksensä päivittäiset käänteet. Tapaamisistamme suurin osa meneekin siihen kun selittää yksityiskohtaisesti työsuunnitelmiaan. Jostain syystä tapaamisemme harvenevat vuosi vuodelta.
Joidenkin on pakko tehdä paljon töitä, että jotenkin pärjää näiden elinkustannusten kanssa.
Ja kun tehdään paljon töitä, maksetaan myös paljon veroja.
Sitten kaikkien ei tarvitse osallistua, vaan niillä veroilla kustannetaan esim. toimeentulotuet.
Tunnen pari miestä, joille työpaikka on myös eräänlainen pakopaikka. Sanovat suoraan, että töissä pääsee helpommalla kuin kotona perheen kanssa.
En. Itse en kävisi töissä hetkeäkään jos ei olisi pakko.
uskon kuitenkin kapitalismiin siinä mielessä että vapaa markkinatalous korjaa itse itsensä ajan kuluessa, voi olla naivia uskoa ihmisen hyvyyteen mutta ei muutakaan voi. Eli vaatisi taloudellisen riippumattomuuden ennenkuin jään töistä pois, loiseksi en ala ja pidän kuitenkin työnteon mahdollistamista vapaa-ajan harrastuksistani ja perheestä.
En, säälin. Jos on kutsumusammatti, mahdollisesti jokin taiteilija tai vastaavan. tyyppinen työ, niin sitten voin ymmärtää, mutta sitä en ymmärrä, että normaalissa palkkatyössä tehdään aina töitä. Siinä menee vain oma terveys eikä siitä lopulta mitään kiitosta saa. Jos aletaan irtisanoa niin työnarkomaani saa kenkää siinä missä muutkin.
Ihmettelen. Ennenkaikkea sitä että "mietitään" miten paljon on lomia käyttämättä ja miten paljon on plussatunteja. Oikeasti taitavat kehuskella. Sairaslomallakin yritetään mennä töihin jos vain suinkin pystyy. Ja nämä ovat täysin tavallisia työntekijöitä.
Meillä on nyt käsittelyssä kaksi eri keissiä. Yrittäjä tekee itselleen töitä: ymmärrän sinänsä, koska se kertoo yleensä ahdistuksen pakoilusta töiden perään. On myös helppoa tehdä itselleen töitä, kun kukaan ulkopuolinen ei määräile. Alaisena töiden paiskiminen... En ymmärrä kuka haluaa omistaa elämänsä toisen yritykselle ja miksi vtussa. En ymmärrä sen paremmin sitäkään että miten tällaiset jaksavat paiskia jatkuvasti. Haluaisin itse olla hieman motivoituneempi työntekoon, mutta toisaalta en ole löytänyt omaa juttuani edelleenkään, enkä ole siinä tilanteessa, jossa haluaisin olla. Asiat ovat periaatteessa hyvin, mutta eivät kuitenkaan tarpeeksi.
Ihailen niitä, jotka tekevät töitä yli 80-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiva jos työssään viihtyy, mutta eihän sillä tyypillä sitten mitään perhettä ole. Se luulee että on.
Oikeasti perhe elää omaa elämäänsä ja kuilu kasvaa. Jos tyyppi menettää työnsä, hänellä ei ole mitään.
Joo, mitä sitä töihin menemään, mukavampaa on vain oleilla, ja odottaa, että kyllä joku toinen käy töissä.
Jos tykkää siitä niin ok, mutta mulle vapaa-aika on töitäkin tärkeämpää. Kerran täällä vaan eletään kuitenkin.