Meduusalla ei ole sydäntä -oletko nähnyt?
Olipa kaikessa rankkuudessaan hiljaiseksi vetävä elokuva. Olin jotenkin aivan puulla päähän lyöty pitkään ja mielessä riittää jäsenneltävää. Paljon oli omaan elämään samaistuttavia tunnetiloja, vaikkei samanlaisia kokemuksia olekaan. Hienot näyttelijät ja jotenkin vangitsevalla otteella ohjattu. Hyvä Temoset
Kommentit (25)
En ole nähnyt. Kuullut olen että oli huono. Pliisu ja mitäänsanomaton.
En ole nähnyt, mutta haluaisin mennä.
Miten niin pliisu? Arvosteluissa sanotaan ainakin ihan toista.
Ei ole pliisu, on hyvä elokuva, kannattaa katsoa
Mielestäni hyvin tehty elokuva rankasta aiheesta. Kannattaa käydä katsomassa. Itseäni elokuva kosketti erityisen paljon, sillä itselläkin on nyt teini - ikäinen tytär, joka sai alkunsa ei toivottuna vaikeassa tilanteessa. Onneksi traumani eivät ihan noin pahoja kuin tässä elokuvassa ja olen niitä päässyt myös ammattilaisen avullakin käsittelemään, mutta samaistuin kyllä voimakkaasti.
Tosi huono elokuva. Liian pitkä ja hidastempoinen epäuskottavuudessaan.
Kuuluu valitettavasti myös kulutsboikottini piiriin, joten en mene. Suomenkin elokuvaväki on porvaristunut liiaksi ja leikkivät kapitalistitähtiä.
Jostain kohdin ehkä liian hidastempoinen, oliko sitten liian pitkä veteinen vai antoiko päälle niin paljon kerralla sulateltavaa että piti katsoa osissa🤔 sitä pohdin itseni kohdalla. Aiheena traaginen ja kova .. loppuratkaisu jotenkin inhimillinen ja ymmärrettävä päähenkilön kautta ajateltuna.
Puolivälissä piti jättää kesken, kohdassa jossa tyttö kaulailee raiskaajaisäänsä. Jos elokuvan sanoma on anteeksianto raiskaajalle niin vikaan menee!
Kannattaisi katsoa elokuva loppuun asti.
" Taiteellista" tylsäilyä. Kuin W.
En ole katsonut, eikä kiinnosta mässäily menneisyydellä, draamalla ja traumoilla muutenkaan.
Suomalaista mediaa sävyttää väkivalta ja seksiväkivalta naisia kohtaan. Tekeekö tämä filmi poikkeuksen? Pikkuisen kulahtanut teema ja mielenmaisema itselleni. Hupakot, insesti, pedofilia, seksuaaliväkivalta, h uorien tappaminen ... Hohhoijakkaa. Koittakaapa nyt kehittää jotain muuta mielenkiintoa elämään kuin tällainen.
Katsoin ruudusta, ihan katsottava muttei mitenkään suuria tunteita sykäyttävä. Sanoisin, että keskinkertainen leffa.
On se nyt vähän naurettavaa, että elokuvassa on koko ohjaajan perhe näyttelemässä.
Vierailija kirjoitti:
On se nyt vähän naurettavaa, että elokuvassa on koko ohjaajan perhe näyttelemässä.
Tämän ketjun avauksenkin on tehnyt joku ohjaajan perheestä.
Todella hyvä elokuva, parhain pitkään aikaan. Hyvät näyttelijät. Raskas aihe.847
Karkean yksinkertaistettu tökerö tarina, töksähtelevää ja kulmikasta näyttelemistä, puheesta ei tahtonut saada selvää.
Vierailija kirjoitti:
On se nyt vähän naurettavaa, että elokuvassa on koko ohjaajan perhe näyttelemässä.
Siinä hevosonnettomuudesta kertovassa elokuvassa oli myös perhe hyvin edustettuna. Koskettava tositarina siinä taustalla mutta toteutus ohut ja pliisu.
Vierailija kirjoitti:
On se nyt vähän naurettavaa, että elokuvassa on koko ohjaajan perhe näyttelemässä.
Hahah, onko?!
Olenko siis ainoa täällä joka on sen nähnyt? :D