Lue keskustelun säännöt.
Lapsen ongelmallinen syöminen
20.01.2025 |
Minua kiinnostaa onkohan kellään muulla ollut samanlaista tapausta ja mikä on siihen lopulta auttanut?
3-vuotiaalla on ollut jo aika kauan ongelmia syömisen kanssa. Aina sama homma "en halua syödä, ei mennä syömään". Ihan sama kuka on ruoan laittanut, syökö joku muu kaverina vai syökö yksin, ollaanko hassun hauskalla eväsretkellä pihalla tai pöydän alla, miten paljon ollaan ulkoiltu/harrastettu liikuntaa, miten paljon kehutaan ja kannustetaan, leikitään ja höpötellään tai ollaan asiaa noteeraamatta, syökö perheen kanssa vai mummolassa vai kerhossa vai tuttava perheen luona vai ravintolassa.
Mummi ja vaari aina yrittävät lahjoa, mutta ei sekään auta. Eikä se kyllä oikein pitemmän päälle ole edes järkevää aina lahjoa jollakin syömään. Sehän vain saa sen ruokailun kuulostamaan semmoiselle ei mieluisalle huonolle jutulle, joka saadaan vain tehtyä jos siitä saa jonkun palkinnon.
Hän syö itse jos jaksetaan häntä muistuttaa syömään monta kertaa per ruokailu. Aina kaikki muu on mielenkiintoisempaa mitä syöminen, niin kirjaimellisesti aina unohtaa syödä. Tällaiset ruokailut vie sitten paaaljon aikaa, kun joka haarukallisen jälkeen ruetaan touhuamaan muuta tai haaveilemaan. Jos häntä syöttää, niin alku vastustelun jälkeen2 syö kivasti ja ripeästi, mutta silloinkin hänellä tuntuu olevan tosi hankalaa keskittyä. Pakko saada tehdä jotain siinä samalla. Ongelma siinä vain on se, että eikös tuon ikäinen nyt jo saisi ihan joka aterian itse syödä. Varsinkin kun meillä on toinenkin lapsi, 7kk vanha.
Ollaan myös tehty niin, että annetaan se ruoka naaman eteen 5-6 kertaa päivässä, eikä sanota tai tehdä mitään, niin sillon hän pieniä nöttösiä sitä sun tätä syö, ei koskaan tarpeeksi. Sitten nälkäkiukkuisena mistään ei tule mitään, kun kaiken aikaa itkee, huutaa ja raivoaa. Sitten kun syöttää tai laittaa hänet syömään tarpeeksi, on taas normaali iloinen lapsi.
Jos taas ollaan annettu niin tehdä, että saa ihan kokonaan päättää miten syö, niin hän pitkin päivää sitä sun tätä syö, ei juuri koskaan kunnon aterioita vaan mielellään sellaisia aamu/iltapala juttuja. Silloin hän pysyy jotenkuten hyväntuulisena, mutta aika usein kuitenkin menee siihen nälkäkiukun puolelle. Ei haluttaisi antaa sen mennä näinkää, sehän on jatkuvaa happohyökkäystä hampaille, jos ei tule kunnon ateriavälejä. Puhumattakaan siitä, että eihän se ole edes terveellistä elää pelkällä pikku napostelulla. Esimerkkinä vaikka että hänellä saattaa yhden leivän syömiseen mennä 1,5-3 tuntia. Samaa omenaa syödään aamusta iltaan. Ns. oikeaa lämmintä ruokaa jos pyytää niin siitä otetaan ehkä 3 haarukallista ja se oli siinä. Puolentunnin päästä ehkä otetaan toiset kolme. Sitten joku smoothie vetäistään. Sitten tuorepuuroa menee muutama lusikallinen. Jne jne.
Ei oleteta, että hän aina mitenkään yltiömäisen innoissaan söisi, mutta kun olisi edes sellainen normaali neutraali "Ok, nyt on ruoka-aika. Syödäänpäs kerralla tarpeeksi ruokaa ja sitten taas jatketaan muuta" -asenne niin se olisi ihan taivaallista. Vaan kun aina vaan se sama nurina "ei ruokaa, en halua syödä" kuuluu heti kun on ruoka-aika.
Niiiiin, onko kellään muulla ollut samanlaista tapausta itsellä tai lähipiirissä? Ja millä keinolla tämän tilanteen saisi paremmaksi?
Neuvolasta kun kysyi neuvoa, niin kehottivat tarjoamaan lapselle ruokaa silloin kun muutkin syö ja hän saa päättää mitä syö itse ja miten paljon, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin se ei oikein toiminut.
Kommentit (101)
Pimeetä touhua. Sanot et tos on ruoka, syö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopettakaa ylimääräisten välipalojen tarjoilu.
Toisaalta, lapsi ei ehkä tunne nälän tunnetta jos ruokailu ei IKINÄ kiinnosta?
Onko makuaisti tutkittu?
Lapsi on kuitenkin kasvanut normaalisti? Nyt rutiinit ja johdonmukaisuus ruokailuun. Lautaselle ruokaa vain vähän esim viisi lusikallista ja lapsi istuu siinä ruokapöydässä kunnes ruoka on syöty. Lisää saa sitten ottaa tai leipää lisäksi, mutta se ihan pieni annos on syötävä ennen poistumista. Seuraava ruoka on 2-3 tunnin kuluttua. Ei leluja, ei pelleilyä ei leipää yhtaikaa sen lämpimän ruoan kanssa.
Kyllä se huomenna syö jos ei tänään kelpaa
Niin sittenkö hän jossain vaiheessa rupesi olemaan ok syömisen suhteen? Eli kärsivällisest ajan kanssa vaan muuttuu helpommaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruokailuun suhtauduttiin neutraalisti, ei tehty ruokailusta maanittelunumeroa. Mukana oli joku lelu ja todennäköisesti myös syötettiin välillä.
Lapsella oli oma lusikka ja vanhemmalla toinen lapsen lautasta varten. Varmaankin juteltiin jotain leppoista. Todennäköisesti oli usein sellaisia ruokaa, josta lapsi piti.
Lapsi on jo 20 v.
Niin sittenkö hän jossain vaiheessa rupesi olemaan ok syömisen suhteen? Eli kärsivällisesti ajan kanssa vaan muuttuu helpommaksi?
Syömisestä tulee ongelma kun siitä saa huomiota. Nyt heti stoppi kaikelle tuolle. Säännölliset ruoka-ajat kotona ja kylässä. Kaikki yhdessä pöydän ääreen, jos syö saa kehuja, jos ei niin ei anneta lainkaan huomiota siitä, ei aleta kertomaan että pitäis syödä ja muuta, sanotaan jos ei ole nälkä saa poistua pöydästä. Ei välipaloja. Syödään taas kun on ruoka-aika. Jossain vaiheessa syö kyllä. 3v on yleensä todella pieni ruokainen, mitä moni aikuinen ei näytä ymmärtävän, lapsi ei kuole nälkää, vaikka sinusta näyttäisi että ei syö mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustasukkaisuus tuossa nyt taitaa olla syy kun näköjään teillä on vauva, syötä lasta, hänkin haluaa erityistä huomiota välillä.
Sormiruoka on kiva tapa syödä ja sitä voi tarjota molemmille lapsille yhtäaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos kakara ei halua syödä, niin kuolkoot nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Pimeetä touhua. Sanot et tos on ruoka, syö.
Joo, sitähän se joka päivä on. Joka ruokailu, monta kertaa per ruokailu, niin kuin kirjoitin :) Mutta kun ois kiva, ettei tarvis sanoa, vaan että se söisi ihan noin vaan ja mielellään ilman ainaista nurinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mustasukkaisuus tuossa nyt taitaa olla syy kun näköjään teillä on vauva, syötä lasta, hänkin haluaa erityistä huomiota välillä.
Ei. Päinvastoin isompaa lasta täytyy kannustaa syömään itse, koska hän osaa jo kun on niin ISO. Vain vauvoja syötetään.
Vierailija kirjoitti:
Niin sittenkö hän jossain vaiheessa rupesi olemaan ok syömisen suhteen? Eli kärsivällisest ajan kanssa vaan muuttuu helpommaksi?
Kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokailuun suhtauduttiin neutraalisti, ei tehty ruokailusta maanittelunumeroa. Mukana oli joku lelu ja todennäköisesti myös syötettiin välillä.
Lapsella oli oma lusikka ja vanhemmalla toinen lapsen lautasta varten. Varmaankin juteltiin jotain leppoista. Todennäköisesti oli usein sellaisia ruokaa, josta lapsi piti.
Lapsi on jo 20 v.
Niin sittenkö hän jossain vaiheessa rupesi olemaan ok syömisen suhteen? Eli kärsivällisesti ajan kanssa vaan muuttuu helpommaksi?
Kyllä.
Kts. ARFID. Löytyy myös suomenkielinen seminaari aiheesta YouTubesta.
Vierailija kirjoitti:
Sormiruoka on kiva tapa syödä ja sitä voi tarjota molemmille lapsille yhtäaikaa.
Se on pelleilyä. Oikeat ruokailutavat heti vain.
Sano uudestaan neuvolassa. Toimintaterapeutista voisi olla apua sen selvittämisessä, mitä juurisyynä/syinä.
Ensimmäisenä tulee mieleen että lapsella on jokin allergia tai ongelmia suussa/hampaissa. Syöminen on yksi ihmisen perustarve. Luulen että jokin fyysinen asia vaikuttaa siihen miksi lapsi on ehdollistunut, ettei pidä syömisestä. Tai haju-makuaistin puute?
Pieni annos ruokaa ja voileipä ja sanoa että syömään, jos alkaa vikisemään tai kiukuttelemaan niin menee muualle odottamaan, että muut syö ja sitten takaisin pöytään. Ei mitään kehuja ei mitään jos ei syö on syömättä. Siinäpä sitten on nälissään
Ruokailuun suhtauduttiin neutraalisti, ei tehty ruokailusta maanittelunumeroa. Mukana oli joku lelu ja todennäköisesti myös syötettiin välillä.
Lapsella oli oma lusikka ja vanhemmalla toinen lapsen lautasta varten. Varmaankin juteltiin jotain leppoista. Todennäköisesti oli usein sellaisia ruokaa, josta lapsi piti.
Lapsi on jo 20 v.