Tyytymättömät lapset --- arggh!

Luulisin, että on lasten tempperamentista kiinni. Meillä on juuri tämmöisiä tappelevia lapsia ja noin suurinpiirtein samanikäisiä ja kuulostaa tutulta. Eipä oikein keinoja ole muuta kuin toivotella tsemppiä ja jaksamista - itse en ole ainakaan keksinyt mitään muuta kuin yrittää hyväksyä sen, että meillä nyt sattuu olemaan tempperamenttiset lapset, jotka tykkää narista ja tappelut syntyy helposti...

että nämä, jotka syyllistävät vain äidin toimintaa, eivät ole eläneet tämän luonteisen lapsen kanssa eivätkä tajua sitä, että toiset lapsista vain ovat tämmöisiä... Toiset ovat tyytyväisempiä luonteeltaan ja toisille ei tahdo kelvata mikään.

Rupea tekemään kerran, pari viikossa molempien lasten kanssa kahden jotain niin, että he saavat yksin sinun jakamattoman huomiosi. Tämän ei tarvitse olla mikään ihme juttu, esim. isomman kanssa voi käydä kävelylenkillä ja pienemmän kanssa vaikka kirjastossa tms. Pääasia, että olette ihan kaksin, kuuntelet ja huomioit lastasi sata prosenttisesti intensiivisesti tämän yhteisen hetken verran. TAI vietä molempien kanssa kaksin vartti päivässä, joka päivä.

Mielestäni pienten lasten kanssa ei pitäisi käydä näitä keskusteluja, vaan aikuinen sanelee vaihtoehdot ja on jämäkkä auktoriteetti.



Eihän pieni lapsi ymmärrä mitään mistään keskusteluista ja vieläpä ainaisista sellaisista, mutta oppii kyllä nopeasti milloin äiti tarkoittaa "ei" tosissaan, kun asioilla on aina seurauksensa.

että onkohan heillä mitään sääntöjä noihin tilanteisiin, missä lapset riitelevät. Alkoi heti vaikuttaa siltä, että säännöt eivät ole selkeitä, tai ainakaan niitä ei ole muistettu lapsille teroittaa.

Ja sitten kun ap esitti nuo esimerkit pelitilanteesta ja pyykin lajittelusta, niin ainakin minä huomasin, että meillä toimitaan tuollaisissa tilanteissa ihan eri tavalla.

Eli kun toisen kanssa pelattiin, niin ap on sitä mieltä, että tämä lapsi saa siinä vanhempien huomiota. Kuitenkin sitä huomiota jaettiin sille esiintyvälle toiselle lapselle. Joten ei ole mikään ihmeiden ihme, että pelaava lapsi hermostui, sillä hänhän oli kuvitellut, että nyt on pelihetki ja että vanhempien huomio on nyt pelissä. Niin jokainen muukin olettaisi, että kun pelataan, niin silloin myös oikeasti pelataan eikä pidetä mitään teatteria. Ja kun aikuiset eivät pelaa, niin laspi on pettynyt. Ap taitaa yliarvioida kykynsä jakaa huomiota monelle taholle samaan aikaan.

Ja pyykkihommassa sitten: Se nuorempi lapsi oli jo saanut huomiota siinä pelin aikana. Ja nyt äiti pyysi häntä vielä pyykkiavuksi. Isompi jäi taas vaille huomiota, joten ei mikään ihme, ettei hän alkoi kerjätä huomiota muilla keinoilla.

Lapset nukkumassa, ennen kuin joku ehtii siitä moittimaan ;)

Mielestäni pienten lasten kanssa ei pitäisi käydä näitä keskusteluja, vaan aikuinen sanelee vaihtoehdot ja on jämäkkä auktoriteetti.

Eihän pieni lapsi ymmärrä mitään mistään keskusteluista ja vieläpä ainaisista sellaisista, mutta oppii kyllä nopeasti milloin äiti tarkoittaa "ei" tosissaan, kun asioilla on aina seurauksensa.

Ap ei käy lastensa kanssa kasvatuskeskusteluja. Se oli joku vastaaja, joka moista ehdotti heti ensimmäisestä niskottelusta. Tyrmäsin ajatuksen.

Olen miettinyt ketjua ja saamiani vastauksia. Yhtä pointtia en ole tuonut esille, mikä tuli tänään iltapäivällä mieleeni. Lapseni ovat mitä ihanampia tapauksia kun olen (tai mieheni on) jomman kumman kanssa kaksin. Meillä ei oikeastaan ole mitään ongelmia silloin. Em. ongelmat tulevat kun molemmat lapset ovat yhtäaikaa kotosalla, erityisesti sisällä.

On myös mielenkiintoista huomata jälleen kerran, että aika heppoisin tiedon monet ovat tuomitsemassa. Kiitos kuitenkin näille muutamille, jotka toivat tuon temperamenttikysymyksen esille. Luulen, että tilanne on hyvin pitkälle juuri sellainen.

ap

meillä toimii opetettu vuorotellen, aina vuorotellen esim. painaa hissin nappulaa, valon katkaisia jne.. sitten isommalle lasken kolmeen ja kolmannesta napsahtaa pelikoneiden peli kielto päiväksi. eli teilläkin aamu palalla 7 vee saa ekaksi maitoa sitten seuraavalla kerralla 4-vee jne ja lasten on itse huolehdittava kumman vuoroon jäi.

en jaksanut koko ketjua lukea, mutta tähän on pakko kommentoida, että kyllä kuulostaa hullulta tuo teidän vuorottelu...ymmärrän vielä, että jos vaikka hissillä mennään, toinen painaa hissin ulkopuolella ja toinen sisäpuolella. mutta että kumpi saa ensin maitoa! Meillä lapset 7v., 4v. ja 1v., eikä yhdellekään tulisi mieleenkään kitistä kuka sai ensin maitoa...kun jokainen sitä kuitenkin saa. en ikinä alkaisi pitää mitään vuorottelua tuollaisesta asiasta!

on 7- ja 3-vuotiaat pojat. Aina toistensa kurkussa kiinni. Mutta tänäänkin kun lääkärissä toiselta otettiin verikoetta ja itki, niin kyllä vääntyi toisenkin suupielet. Eli ovat silti toisiinsa rajattoman kiintyneitä, nukkuvatkin vierekkäin. En osaa pitää riitelyä kovin vakavana asiana, rasittavana lähinnä. Meillä myös pojat ovat yksitellen pääosin ihania ja tottelevaisiakin, ja kodin ulkopuolella yksiä enkeleitä kuulemma ;)



Itse ajattelen, että tietyt säännöt on tehtävä selväksi ja on oltava niissä jämäkkä (esim. vaikka se kuskin häiritseminen ajaessa, mistä oli puhetta). MUTTA musta tuntuu, että suurin vaikutus on kodin ilmapiirillä. Jos vanhemmat ovat turvallisia ihmisiä, mutta osaavat myös hullutella, nauraa ja antaa pikkuasioissa periksi, vähenee kinastelu. Tiedän perheitä, joissa jokaisesta rikkomuksesta kiikutetaan jäähylle, ja lapset ovat kyllä tosi rasittavia... Joskus tekisi mieli sanoa, että relaa, elämä voi olla hauskaakin! Tietty ne kuuluisat temperamenttierot vaikuttavat, ja joillekin lapsille ei kai vaan sovi joustaminen ja periksi antaminen. Mutta yllättävän usein lapsista tulee joustavia ja toiset huomioon ottavia ja empaattisia, jos näkevät samaa käytöstä ympärillään...



Tsemppiä :)

Eihän vain joku "salaa" lipsu näistä asioista? Riitelettekö te suhteessa ilman, että lapset näkevät teidän sopivan?

kai riitelevät.

Niin tuttu juttu. Kyllä meillä miehen kanssa on yhdessä ihanaa, mutta nuo lapset on kamalia.



Lasten tyytymättömyys on omassa päässäsi. Olet opettanut heidät siihen, että paras tapa saada huomiota (ja äiti suuttumaan), on olla tyytymätön ja riidellä. Anna ruuan olla pahaa! Sano, että sinunkin mielestäsi tällä kertaa tuli täysi floppi ja naurakaa yhdessä asialle. Lapsesi tulevat järkyttymään huomatessaan, että osaat nauraa etkä ota jokaista sanaa kirjaimellisesti.



Lapsesi tietävät, että he eivät ole tärkeitä ja siksi he riitelevät koko ajan ja kaikesta.

Niin tuttu juttu. Kyllä meillä miehen kanssa on yhdessä ihanaa, mutta nuo lapset on kamalia.

Lasten tyytymättömyys on omassa päässäsi. Olet opettanut heidät siihen, että paras tapa saada huomiota (ja äiti suuttumaan), on olla tyytymätön ja riidellä. Anna ruuan olla pahaa! Sano, että sinunkin mielestäsi tällä kertaa tuli täysi floppi ja naurakaa yhdessä asialle. Lapsesi tulevat järkyttymään huomatessaan, että osaat nauraa etkä ota jokaista sanaa kirjaimellisesti.

Lapsesi tietävät, että he eivät ole tärkeitä ja siksi he riitelevät koko ajan ja kaikesta.

ei aina kaikki ole äitien syytä:) Mutta voi kyllä olla, että huomioimatta jättäminen saatta tehota.

Tuo riitelykö? En tiedä kuka se olisi joka lipsuu, kun rutiinit hoidetaan aikalailla yhdessä, itse esim. olen lähes joka ilta kotona, jos jotain tunnin lenkkiä ei lasketa mukaan.



Miehen kanssa emme oikeastaan juuri riitele. Sanomista tulee pikkuasoista, mutta se ei mielestäni ole riitaa.



ap

Lapsesi tietävät, että he eivät ole tärkeitä ja siksi he riitelevät koko ajan ja kaikesta.

ap

Tuo riitelykö? En tiedä kuka se olisi joka lipsuu, kun rutiinit hoidetaan aikalailla yhdessä, itse esim. olen lähes joka ilta kotona, jos jotain tunnin lenkkiä ei lasketa mukaan. Miehen kanssa emme oikeastaan juuri riitele. Sanomista tulee pikkuasoista, mutta se ei mielestäni ole riitaa. ap

Lapsesi haluavat huomiota ja olet opettanut, että sitä ei saa kuin tekemällä pahojaan.

että sisarusten riitely on normaalia ja harjoittaa ja valmistaa elämää varten. Mutta jatkuvaan tyytymättömyyteen pitää tietenkin panna stoppi. Tulee mieleen, yritättekö liikaa? yritätkö (tiedostamattasikin) olla täydellinen vanhempi? Pitäiskö teidän vanhempien itse asiassa riidelläkin vähän enemmän, ettei lasten tarvitse olla ainoita, jotka tuovat aggressiivisia tunteita esiin. kaikillahan niitä on, myös teillä vanhemmilla keskenään. Lapset saattavat ikään kuin olla teidän "tulkkejanne", ottaa sen hankalan roolin kun te olette niin virheettömiä? Ymmärrätkö, mitä ajan takaa, lyhyessä viestissä on vaikea selittää juurta jaksaen sitä pointtia.



Eli ehdottaisin, että muutat omaa käyttäytymistä toisaalta löysemmäksi, nauravaisemmaksi, hulluttelevammaksi, ja annat omienkin "pahojen" joskus näkyä. Mutta toisaalta samaan aikaan pidät tietyn rajan, jos autossa melskataan niin että se häiritsee kuskia niin auto vaikka tien sivuun ja vanhemmat ulos ja sanotte että sitten jatkuu matka kun täällä jaksaa istua kuuntelematta huutoa. Ei ne puolta tuntia autossa kilju. Eli selkeetä stoppia silloin kun on stopin paikka.

Ne haluis molemmat olla ainoita sun ja isänsä elämässä eikä kestä sitä et joutuu odottamaan vuoroa ja jakamaan vanhempansa.

Kokeile dr Phillin keinoa eli KAIKKI etuudet pois.Ihan kaikki.Tarvittaessa huoneeseen/huoneisiin jäisi pelkkä patja molemmille.Ota lamppukin katosta kunnes käytös muuttuu.Todennäköisesti ei tarvitse mennä niinkään pitkälle.Otat viikkorahat pois,karkkipäivä pois,lelut pois yksitellen jne. kunnes käytös muuttuu.

Tuo riitelykö? En tiedä kuka se olisi joka lipsuu, kun rutiinit hoidetaan aikalailla yhdessä, itse esim. olen lähes joka ilta kotona, jos jotain tunnin lenkkiä ei lasketa mukaan. Miehen kanssa emme oikeastaan juuri riitele. Sanomista tulee pikkuasoista, mutta se ei mielestäni ole riitaa. ap

Lapsesi haluavat huomiota ja olet opettanut, että sitä ei saa kuin tekemällä pahojaan.

Ainakin mulla huomaa kun raskausaikana en ole jaksanut aidosti huomioida lapsia, niin niistä on tullut ihan KAMALIA! Nyt otin sitten tavaksi joka ilta lähteä tunniksi puistoon ilman puhelimia yms ja joka päivä toteuttaa kaikkien kolmen lapsen yhden n vartin vievän henk koht toiveen (esim luetaan kirjaa, pelataan tms). Ovat rauhoittuneet valtavasti.

Millaiset vanhemmat, sellaiset lapset - se on ikävä tosiasia.

meidät pojat kanssa ekaluokkalainen ja 4-vuotias ja ihan samanlaista on. Kyllä leikkivätkin yhdessä,mutta. nykyään riitelevät silti joka asiasta.Uskon että se kuuluu tähän ikään jotenkin. Tosi raskasta on tämmönen.Uskon että tää tästä helpottuu ajan kanssa.