Onko ihminen mielestäsi syyllinen siihen jos ei pärjää?

On heikkolahjaisia ihmisiä, jotka pärjäävät omien rajoitustensa kanssa ja elävät siedettävää elämää.

Laiskat ihmiset heittäytyvät yhteiskunnan hoidettavaksi, ovat avuttomia ja saamattomia, vaikka ns. terveitä.

Alkoholistit ovat säälittävin porukka, eivät edes yritä nousta suostaan, hakevat sääliä ja syyttävät muita kurjuudestaan. Rahat aina loppu, elämä vaikeaa, jos kalja uhkaa loppua. Tuossakin pärjäämättömyys on ihan oma valinta, vaikka geeniperimä olisikin osasyyllinen.

On syyllinen jos ei yritä omien kykyjensä rajoissa (siis ei esim opiskele lainkaan ja valittaa ettei pärjää koulussa). Ei ole syyllinen jos vaikka ei pärjää koulussa joka on liian vaativa omille kyvyille jos opiskelee kohtuullisesti. Sama monissa muissa asioissa.



Toisaalta jos ei koskaan saisi "olla pärjäämättä" niin monet hyvät asiat jäisivät tapahtumatta. Jos pitäisi mennä vain siihen kouluun jossa varmasti pärjää. Aloittaa uusi firma vain jos varmasti pärjää. Hommata lapsia VAIN JOS VARMASTI pärjää (kuten täällä usein vinkataan) niin eipä paljon lapsia syntyisi.

Riippuu kyllä missä pitäisi pärjätä mutta periaatteessa ihminen on aika haavoittuvainen ja heikko, joten ei voi asettaa kovin isoja vaatimuksia.

On ihmisiä jotka kämmäävät asiansa ihan omasta syystään. Sitten on ihmisiä joilla on elämässään käsittämättömän huono tuuri eli heillä on huonojen lähtökohtien lisäksi esimerkiksi vakavia sairauksia.

Kyllä tavallaan jokaisen terveen pitäisi edes johonkin työhön pystyä, mistä saa palkkaa.



Mutta jos joku "normaali ihminen" ei pärjää, hän ei ole saanut tarpeeksi tukea (perheeltään?) itsetunnon kehitykselle.

Jos puhutaan vaikka jostain synnynnaista lahjakkuutta vaativasta asiasta, ei tietenkaan. Ja jos sosiaaliset lahtokohdat ovat olleet kovin heikot, niin varmaan ei valttamatta - ilman omaa syytaan - parjaa juuri missaan. Mutta tietysti voi olla tilanteita, joissa ihminen ei jostain syysta yrita tarpeeksi vaikka lahjoja ja lahtokohtia riittaisikin.

mutta elämä on rankka ja kolhii. Kaikista kolhuista ei kukaan selviä, ja riippuu missä tilanteissa ne tulevat ja millaista tukea niihin saa. Ja miten käsittää pärjäämisen: kenenkään ei tarvitse aina pärjätä erinomaisesti, kaikilla on heikot hetkensä.

Ihminen yrittää yleensä sen hetkisen parhaansa mukaan. Elämä on epäreilu ja jokainen saa omanlaisensa elämäneväät; näille ei mitään voi, vaikka moni ratkaiseekin ettiset ongelmat ajattelemalla että koska mulla menee hyvin mä oon hyvä ja jotenkin se on mun ansiota ja koska tolla toisella menee huonosti se on huono ja se on jotenkin sen oma vika. Tällä palstalla tämä vähä-älyinen logiikka kukoistaa.

Aikuisen kuuluu ottaa vastuu itsestään, mutta se voi olla todella vaikeaa. Masennus yms tekevät siitä vielä vaikeampaa. JOkaisella on heikot kohdat ja moni tarvitsee apua. sitä apua ei vain tahdo saada. Pärjääminenkin on suhteellista; kaikki pärjääminen ei edes näy ulospäin. Mun mielestä jos on syy herätä aamuisin, jos on syytä olla kiitollinen elämästään- pärjää jo ihan ok.