Mitkä ovat mielestäsi raskauden ja synnytyksen suurimmat tabut?

itselle tuli yllätyksenä, kuinka paljon "vaivoja" raskaus ja synnytys jätti jälkeensä.

Esim Häpyluun kipu, siitä ei puhuta missään, netistäkin vaikea löytää tietoa ja jopa neuvolalääkäri jälkitarkistuksessa ohitti kysymyksen luontevasti vastaamatta siihen.

Minulla häpyliitos ilmeisesti jotenkin revähti/venähti ja jatkuva paineen tunne ja särky jatkui n. 3kk, sitten pikkuhiljaa väheni, mutta edelleen nyt 1.5v synnytyksen jälkeen kuukautisten aikana särky palaa. Ja on muutaman päivän todella paha.

Luulin, että olen yksin vaivan kanssa, kunnes muutaman äidin kanssa puhuin asiasta ja heilläkin molemmilla samaa vaivaa ja tiesivät useamman joilla myös.

Kyseessä siis ilmeisesti hyvinkin yleisesti esiintyvä ongelma josta vaan ei puhuta.



Toinen on sitten laskeumat ja ne peräpukamat ja muutenkin esim limakalvojen oheneminen, josta seurauksena mm. haavoja peräaukon suulla ja hiivatulehduksia.

Suunniteltu sektio voi olla hyvin helppo tapa synnyttää.

Sektiosta toipuminen voi olla hyvin nopeaa (viikon päästä kaikki kivut poissa).

Sektion jälkeen pidätysvaivoja yms. ei ole tai ne ovat usein vähäisemmät (löystyminen vähäisempää) kuin alatiesynnytyksen jälkeen.



Näistähän ei (Suomessa) saa edes puhua...

Se että raskaus ja synnytys ja vauvanhoito laittavat monen äidin fysiikan niin koetukselle, että moni sairastuu niiden seurauksena. Siis kroonisesti. Eli ne ovat oikeasti uhka naisen terveydelle.



Voihan olla, että nainen sairastuisi muutenkin, tai ehkä sairastuisi samaan sairauteen myöhemmin. Mutta tätä ei voi tietää kukaan. Joka tapauksessa reproduktio on kova isku naisen terveydelle ja toimii vähintäänkin sinä laukaisevana rasituksena terveyden huononemiselle.



Minä sairastuin heti synnytyksen jälkeen, raskausaika ja synnytys itsessään menivät ihan ok. Lapsen syntymästä on nyt seitsemän vuotta, enkä ole oikein pystynyt enää palaamaan työelämään. Yritystä on toki ollut, mutta se ei enää oikein onnistu.



Jos olisin tajunnut tämän, ja jos tästä olisi puhuttu enemmän vauvalehdissä ja muutenkin, olisin ainakin harkinnut yksityisen sairausvakuutuksen ottamista ennen raskautta.

ja ne ovat tosiasiaa, en niitä vähättele. Mutta tässä muutamia asioita, joita en vielä huomannut kejussa:



Oma voimattomuuden tunne, jos vauvalla on joku hätänä. Synnytin esikoiseni 3viikkoa sitten ja muutaman kerran olen itkua vääntänyt, kun vauva esim. sätkii unissaan. Tuore äiti kuvittelee siinä mielessään kaikki mahdolliset sairaudet epilepsiasta aivovaurioon ja menettää yöunensa. Omalla vauvallani ei Luojan kiitos ole mitään hätää, mutta voimattomuuden tunne on silti suuri aika ajoin.



Toinen asia on parisuhteen muuttuminen. Enää ei olekaan me kaksi, vaan kolme. Itse ainakin haluaisin kovasti seksiä ja tyydyttää miestäni, mutta väsymykseltäni se on varmaankin viimeisenä asiana mielessä. Kuitenkin pohdin sitä, että miestä kalvaa seksin puute. Keskustelu auttaa juu, mutta kuka mies sanoo tuoreelle äidille, että on ihan oikeasti puutteessa jo yli kuukauden seksittömyyden jälkeen ja ottaa päähän??



Kolmantena on oman vartalon muuttuminen. Palautuminen raskaudesta ei tapahdu sormia napsauttamalla. Itse en tunne itseäni millään tasolla viehättäväksi juuri nyt, toivottavasti sitten myöhemmin. Onneksi mies pitää kuitenkin vielä kauniina, vaikka ei sanokaan sitä niin usein kuin haluaisin sen kuulla (joka päivä ja monta kertaa :)

Minulle kukaan ei kertonut, että jos nänninpäät ovat kovin matalat niin imetys ei onnistu ilman rintakumia. Tunsin itseni epäonnistuneeksi kun vauva ei pystynyt ottamaan rintaa suuhunsa :/ Sitten mulle törkättiin rintakumi parin tunnin yrityksen jälkeen :( ja sitten ne kamalat kivut ja tulehdukset, joita imetys aiheutti. Imetyksen piti olla helppoa ja ihanaa!

en nyt jaksa selata ja lukea koko juttua läpi, mutta sanoisin että suurimmat tabut ovat tosiaan kohtukuolema tai lapsen kuolema synnytyksessä/pian sen jälkeen. tosiaankin kaikki oppaat kertovat kyllä kätkytkuoleman riskistä vastasyntyneellä...eli siitä tietää kaikki, vaikka niitä sattuu vain n 30 vuodessa, kun taas kohtukuolemia yli 300 vuodessa.



moni kohtukuoleman kokenut sanoo, ettei ollut aiemmin kuullut koko sanaa kohtukuolema tai ollut tiennyt että lapsi voi ns. varhaisten keskenmenoviikkojenkin jälkeen kuolla vatsaan.



kohtukuolemiahan tapahtuu ns riskillä ja ilman eli yllättäen (mitkään merkit eivät viittaa sen mahdollisuuteen) joten noiden riskien tiedostaminen olisi tärkeää jokaiselle raskaana olevalle. Siis raskaana olevanhan olisi hyvä tietää, että mikäli lapsi loppuraskaudesta lakkaa liikkumista tai liikkuu vähemmän kuin normaalisti, olisi hyvä käydä tarkistuksessa..jokunen kohtukuolema kun voidaan mahdollisesti ehkäistä jos nämä riskit huomioidaan ajoissa.

Muita:

- Alapää näyttää heti synnytyksen jälkeen siltä kuin siitä ei tulisi enää hyvää (tuli seur. päivänä katsottua peilillä). Mutta se palautuikin ennalleen.

-Jälkisupistukset

-Virtsanpidätysvaikeudet muutamana synnytystä seur. päivänä. Esim. yhtäkkiä yöllä kun vaihtoi vauvan vaippaa sairaalassa huoneessaan, huomasin että oho, lattia kastui.

-Ekat 1-2 viikkoa ei voi liikuntaa harrastaa juurikaan, laskeumavaaran vuoksi. Ei tee mielikään, kun huomaa kuinka kipeältä kohdunseudulla tuntuu.

-Kutina spinaalipuudutuksessa

-Peräpukamat, jotka tuli ekassa synnytyksessä ja seuraavaa lasta odottaessa jo sitten raskausaikana. Apteekista sai juosta hakemassa pukamavoidetta. Jotkut joutuu leikkauttamaan pukamat, jos voide ei auta.

-Ummetus raskausaikana. Itkin kun niin vaikeeta, vaikka oli Vi-Siblinit ja muut apteekin tropit, söin kuituja, join vettä ja välillä peräruiskeitakin laitoin. Ihan kamalaa kun vessattaa eikä mitään saa tulemaan ulos.

alapäässä himot hyrräämään. Ihan koko ajan teki mieli. Onneksi miestäkin, ei estänyt vauvamaha haluja.

se nyt ei ole varsinaisesti tabu, mutta ihmetyttää suomalaise sairaalakulttuurin suhtautuminen vastasynnyttäneeseen äitiin. valtavan fyysisen rasituksen, usein loppuraskauden univajeen, rankan synnytyksen jälkeen naisen odotetaan hoitavan heti niin vauva kuin itsensä ilman apuja. Toki onnistuuhan se yleensä, mutta eikö voitais antaa äideille sairaalassa leävhdyshetki "täysihoidolla". Esim sektion kokenut äiti joutuu yleensä heti hoitamaan lapsensa täysin itse yösyöttöineen...kun taas vastaavantyyppisen vatsaalueen leikkauksen kokenut muu sairaalapotilas saa ruokansa tuotuna sängynviereen, saa levätä yöllä jne



monissa muissa kulttuureissa todellakin annetaan äidin levätä ja hoitaa vain vauvaa alkupäivät (usein esim anoppi tulee auttamaan muissa kodin töissä siksi ajaksi), kun suomessa taas odotetaan että äiti käy äkkiä sairaalassa synnyttymässä, huolehtii sielläkin niin sänkynsä lakanan vaihdot kuin lapsenkin ja lähtee mielellään jo kahden päivän päästä kotiin hoitamaan kodin ja muun perheen.



tuoretta äitiä tulisi mielestäni passata ja hemmotella...edes se aika kun hän on synnytyksen jälkeen vauvan kanssa sairaalassa.

Kätilöiden/synnytysosaston hoitajien erilaisuus, ehdottomasti!

Luulisi, että olisi joku "kätilöstandardi", joka heille opetetaan opinnoissa, mutta ei taida olla. On täysin tuurista kiinni millaisen saa ja millaista tietoa/opastusta saa.



Joku kirjoitti hyvin, että synnytysosastolla "synnyttänyt äiti on vaan lihapala", jota voi kohdella melkein miten vaan. Tällainen olo tosiaan tuli synnytysosastolla. Hoitaja tulee ronskisti kourimaan ja tökkimään mahaa ja rintoja ennakkoarvaamatta. Vessassa istuessani hoitaja tuli sisään tökkimään virtsarakkoa, ja ihmetteli siinä, kun en pysty pissaamaan. Piti pyytää, että jos saisin itse hoitaa nämä vessa-asiat kuitenkin.



Itselläni oli ensisynnyttäjänä hyvä tuuri, kun osastolla yksi vanhempi hoitaja tunsi anoppini nuoruusvuosiltaan ja otti minut jotenkin erityispotilaaksi. Hän opetti kärsivällisesti päivien saatossa imetysotteita, kuunteli kärsivällisesti kaikki kysymykset, seurasi rauhallisesti omaa toimintaani vauvan kanssa, kehui, autteli, oli tosi "mummomaisen" lämmin ja mukava. Samalla kertoili myös juttuja mieheni perheestä.

Toisen lapsen synnyttyä en saanut hoitajiin juuri mitään kontaktia. Joka päivä ja ilta oli eri hoitaja, joka hätäisesti pyörähti huoneessa. Kohtelu oli hyvin yliolkaista ja jopa tylyä. Ekana yönä en pystynyt nukkumaan ollenkaan, vauva syntyi puolenyön maissa joten yö meni hikoillessa ja synnytyksestä toipumisessa. Sitten aamu kuudelta huoneeseen tuli toinen äiti itkuisen vauvan kanssa. Se siitä lepäämisestä. Seuraavana yönä vein lapsen yöllä muutamaksi tunniksi yöhoitajalle, jotta voisin nukkua edes 3 tuntia putkeen. Hoitaja kiukustui hieman, kun pyysin ettei lapselle annettaisi lisämaitoa, vaan minut voisi herättää heti kun vauva on nälissään. "Se on ainoa keino rauhoittaa lapsi!" Vauvan koppaan kirjoitettiin iso lappu: "EI PULLOMAITOA!"



Jos kokemukseni esikoisen kanssa olisi ollut osastolla sama kun myöhemmän kanssa, olisi lähtökohtani vauvan kanssa kotiutumisessa ollut täysin erilainen! Täysin.

Synnytin samassa sairaalassa kahden vuoden välein.

se nyt ei ole varsinaisesti tabu, mutta ihmetyttää suomalaise sairaalakulttuurin suhtautuminen vastasynnyttäneeseen äitiin. valtavan fyysisen rasituksen, usein loppuraskauden univajeen, rankan synnytyksen jälkeen naisen odotetaan hoitavan heti niin vauva kuin itsensä ilman apuja. Toki onnistuuhan se yleensä, mutta eikö voitais antaa äideille sairaalassa leävhdyshetki "täysihoidolla". Esim sektion kokenut äiti joutuu yleensä heti hoitamaan lapsensa täysin itse yösyöttöineen...kun taas vastaavantyyppisen vatsaalueen leikkauksen kokenut muu sairaalapotilas saa ruokansa tuotuna sängynviereen, saa levätä yöllä jne

monissa muissa kulttuureissa todellakin annetaan äidin levätä ja hoitaa vain vauvaa alkupäivät (usein esim anoppi tulee auttamaan muissa kodin töissä siksi ajaksi), kun suomessa taas odotetaan että äiti käy äkkiä sairaalassa synnyttymässä, huolehtii sielläkin niin sänkynsä lakanan vaihdot kuin lapsenkin ja lähtee mielellään jo kahden päivän päästä kotiin hoitamaan kodin ja muun perheen.

tuoretta äitiä tulisi mielestäni passata ja hemmotella...edes se aika kun hän on synnytyksen jälkeen vauvan kanssa sairaalassa.

Näin se menee Suomessa. Jotenkin alkukantaista kohtelua, sellaista, että nytpä sitten katsotaan mihin sinusta on ähäkutti. Valittaa ei saa, koska itse sen lapsen on halunnut ja tehnyt.

ja odotin, että raskaus on kamalaa, imetys on inhottavaa ja ällöttävää, synnytys se vasta kamalaa onkin...



Nautin molemmista raskauksistani, minusta se oli ihanaa aikaa. Synnytykset sujuivat hyvin, ensimmäinen epiduraalin voimin, toinen luomuna (joka sujui vielä ensimmäistäkin paremmin). Imetys on mahtava juttu!



Ainut asia, mistä muistan hämmästyneeni, oli esikoisen pitkän ponnistamisen jälkeen pieni imukupilla avustus (ponnistusten tukena) ja lääkärin lausahdus lapsen syntymän jälkeen: "vauva ei kärsinyt missään vaiheessa hapen puutteesta". Silloin olin vähän että täh, olisiko tässä ollut sellainenkin vaihtoehto...

en tiedä tuliko jo jossain, mutta myös se, että lapsi voi syntyä siten, ettei sukupuoli ole täysin selvää kenellekään heti syntymän jälkeen. Eli että osaa varautua siihen, että kysymykseen tyttö vai poika ei olekaan niin helppo vastata :/

tupakointi ja sen vaikutus raskausaikana vauvaan sekä syntymän jälkeen jos imettää! Suurella osalla (ainakin kaikki ketkä tupakoi) on kuvitelma, etei mitään haittaa ole! Ja neuvolantätit ei tarpeeksi puhu tupakoivalle äidille niistä haitoista.

Ei siinä mitään, yllätyksiin varmasti perhe on varautunut. Mutta tabua on antaa palvelusta palautetta! Jotkut vetoavat säälittävään surkeapalkkaiseen raskaaseen hoitajan työhön, mutta kait silti saisi sanoa, jos palvelu ei pelaa. Säälistäkö hymisteltävä kiitokseksi?



Sairaalassa kerättiin kyselykaavakkeella, millaista oli, mutta eihän sitä voinut täyttää, kun se palautettiin hoitajille. Menee hymistelyksi, koska olet heidän armoillaan, se on osa selviytymistaktiikkaa. Ja jos vielä aiot tulla uusiksi, niin varmaan kirjoitettu jonnekin sairaalapapereihin, että hankala potilas, jos valittaisi jotain.



Ulkopuolinen riippumaton taho pitää tehdä asiakastyytyväisyyskyselyt, pari viikkoa vasta synnytyksen jälkeen, jolloin on päässyt kelaamaan asiat kertaalleen päässään ja saa niihin perspektiiviä ja saatua raporttia sitten pitää käyttää asioiden parantamiseen, eikä pelkästään etsiä epäkohdille "hyväksyttäviä selityksiä".



Miksi ei saisi arvostella, ainoa paikka haukkua saatu palvelu on sitten tällaiset nimettömät keskustelupalstat.

Tämä on todellinen tabujen tabu!

sektiota pidetään helppona ja kivuttomana, mutta minulle se oli ihan toista! Kaikki meni niin kuin pitikin (paitsi verta vuosi leikkauksessa 1 litra, mikä aiheutti heikkoutta), mutta siitä huolimatta ne kivut spinaalipuudutuksen lakattua oli jotain aivan tajutonta. Kun kohtua tultiin painelemaan, meinasi taju lähteä, ja huusin niin kovaa, että koko osasto kaikui, en vain pystynyt hillitsemään itseäni. Sektiosta on jo aikaa, ja siltikään vatsan alueelle ei ole palautunut tunto joka kohtaan. Kipuja sektion jälkeen oli kuukausia! Ja kun imetin, en voinut kunnon kipulääkkeitäkään syödä. Sairaalassa ne kyllä antoi jotain "tehokasta", mikä ei juuri auttanut ja joskus vain Panadolia (mikä ei TOD auttanut!) kun ei kuulemma liikaa voi niitä hyviä kipulääkkeitä syödä.. Jäi ikuiset traumat.

hyvin rintoihin, mutta ne oli ihan kivikovat kipeet kukkulat, ja se maito ei tullut sieltä kunnolla ulos... Noin 5pvää lapsen syntymästä alkoi sujumaan.

Vakavasti vammainen sikiö ja siihen liittyvänä geneettinen raskauden keskeytys on aika suuri tabu edelleen.



Silloinkin on lapsensa menettänyt, silloinkin saa surra ja sureekin todella kovasti, vaikka päätös tehdäänkin itse.

se nyt ei ole varsinaisesti tabu, mutta ihmetyttää suomalaise sairaalakulttuurin suhtautuminen vastasynnyttäneeseen äitiin. valtavan fyysisen rasituksen, usein loppuraskauden univajeen, rankan synnytyksen jälkeen naisen odotetaan hoitavan heti niin vauva kuin itsensä ilman apuja. Toki onnistuuhan se yleensä, mutta eikö voitais antaa äideille sairaalassa leävhdyshetki "täysihoidolla". Esim sektion kokenut äiti joutuu yleensä heti hoitamaan lapsensa täysin itse yösyöttöineen...kun taas vastaavantyyppisen vatsaalueen leikkauksen kokenut muu sairaalapotilas saa ruokansa tuotuna sängynviereen, saa levätä yöllä jne

monissa muissa kulttuureissa todellakin annetaan äidin levätä ja hoitaa vain vauvaa alkupäivät (usein esim anoppi tulee auttamaan muissa kodin töissä siksi ajaksi), kun suomessa taas odotetaan että äiti käy äkkiä sairaalassa synnyttymässä, huolehtii sielläkin niin sänkynsä lakanan vaihdot kuin lapsenkin ja lähtee mielellään jo kahden päivän päästä kotiin hoitamaan kodin ja muun perheen.

tuoretta äitiä tulisi mielestäni passata ja hemmotella...edes se aika kun hän on synnytyksen jälkeen vauvan kanssa sairaalassa.

12 tuntia niin hirveissä tuskissa, että itkin ja huusin. Sitten kärrättiin kiirelliseen sektioon, josta sain komplikaation ja sen jälkeen antibioottitiputuksen. Valuin verta ja olin sekaisin morfiinista. Silti seuraavana päivänä kiskottiin ylös sängystä ja kätilöt paheksuivat kun en ollut tarpeeksi reipas.

Synnyttäneille äideille ei annettu mitään armoa.

Myöhemmin kaveri kävi pienemmässä leikkauksessa ja sai tolkuttamasti sairaslomaa. Lepäsi viikkoja toipumassa. Minä muutaman tunnin.