Työkaveri uhrautuu, mutta ei huoli apua

Älä kuuntele. Totea vaan, että apua on tarjottu, mutta se ei näytä kelpaavan ja lähde pois tilanteesta.

Äitini on ollut koko elämänsä samanlainen marttyyri. Hän nauttii siitä, kun saa huomiota ja sääliä ainaisella uhriutumisella ja marinalla. Jos huomioita ei enää tipu, niin hommasta lähtee järki. Toki saattaa siinä vaiheessa harrastaa ihan tottumuksesta samaa napinaa.

Klassinen esimerkki mun lapsuudenkotoa. Äiti siivoaa ja raivoaa itku kurkussa, miten hän joutuu aina tekemään kaiken yksin kotona ja muut vain laiskottelee, eikä apua ikinä saa. Menen tarjoutumaan, että minä voin imuroida. Äiti sanoo vihaisesti, ettei siitä ole apua, kun en osaa imuroida ja hän joutuu kuitenkin sen itse tekemään mun jälkeen ja jatkaa raivoamista.

Sitten lakkaa kiinnostamasta avun tarjoaminen, koska aina saa lähinnä haukut ja ilmeisesti äiti on tyytyväinen, kun saa jatkossakin uhriutua. Sen sijaan olisi vaikka voinut näyttää, että miten se imurointi sitten tehdään hänelle mieleisellä tavalla, mutta tavoitteena ei ollutkaan saada apua vaan ihan vaan märistä ja kiillottaa omaa marttyyrinkruunua. 

Itsellä oli samanlainen työkaveri. Tuli työpaikalle joka aamu useampi tunti ennen töiden alkua, kun tekemistä oli muka liikaa. Teki minunkin työni etukäteen ja valitti että on niin raskasta että pitää jäädä saikulle. 

Onneksi oli määräaikainen sopimus, en hakenut jatkoa. 

Tarjoat apua, mikäli ei kelpaa, käske sen pitää turpansa kiinni. Loppuu se nillitys! NiiN!

Mun edellinen pitkäaikainen työpaikka oli ihan samanlainen ja näitä valittajia oli useampi. Syynä lie ollut se, jos työstä olisi tullut jotakin kiitosta, se kiitos olisi sitten mennyt väärille henkilöille eikä näille rutiskoille ollenkaan. Lisäksi näillä kiireistä valittajilla meni työajasta aika siivu omien asioiden hoitamiseen ja turhaan puhelinrumbaan ja netin tultua sen sisältöön.

Vierailija kirjoitti:

Älä kuuntele. Totea vaan, että apua on tarjottu, mutta se ei näytä kelpaavan ja lähde pois tilanteesta.

Äitini on ollut koko elämänsä samanlainen marttyyri. Hän nauttii siitä, kun saa huomiota ja sääliä ainaisella uhriutumisella ja marinalla. Jos huomioita ei enää tipu, niin hommasta lähtee järki. Toki saattaa siinä vaiheessa harrastaa ihan tottumuksesta samaa napinaa.

Klassinen esimerkki mun lapsuudenkotoa. Äiti siivoaa ja raivoaa itku kurkussa, miten hän joutuu aina tekemään kaiken yksin kotona ja muut vain laiskottelee, eikä apua ikinä saa. Menen tarjoutumaan, että minä voin imuroida. Äiti sanoo vihaisesti, ettei siitä ole apua, kun en osaa imuroida ja hän joutuu kuitenkin sen itse tekemään mun jälkeen ja jatkaa raivoamista.

Sitten lakkaa kiinnostamasta avun tarjoaminen, koska aina saa lähinnä haukut ja ilmeisesti äiti on tyytyväinen, kun saa jatkossakin uhriutua. Sen sijaan olisi vaikka voinut näyttää, että

Mun anoppi. Hirvee valitus kun ei ikinä saa kiitosta mistään eikä kukaan tee hänen eteensä mitään, ja jos sanoo että vois auttaa, niin alkaa toinen valitus että eihän hänellä ole sitten mitään tarkoitusta olla elossa jos hän ei puunaa taloa ja passaa muita.

Ei vois olla rasittavampaa ihmistyyppiä.

"Mun anoppi. Hirvee valitus kun ei ikinä saa kiitosta mistään eikä kukaan tee hänen eteensä mitään, ja jos sanoo että vois auttaa, niin alkaa toinen valitus että eihän hänellä ole sitten mitään tarkoitusta olla elossa jos hän ei puunaa taloa ja passaa muita.

Ei vois olla rasittavampaa ihmistyyppiä."

Juuri näin. Sitten jos yrität keskustella asiasta, niin kahta kauheampi ulina. Ei vaan jaksa. Pakko oli vähentää yhteydenpito aivan minimiin. Siitäkin toki uhriudutaan entistä kovempaan ääneen.

Uhriutuu, ei uhraudu, se tarkoittaa ihan muuta

Vierailija kirjoitti:

Mun edellinen pitkäaikainen työpaikka oli ihan samanlainen ja näitä valittajia oli useampi. Syynä lie ollut se, jos työstä olisi tullut jotakin kiitosta, se kiitos olisi sitten mennyt väärille henkilöille eikä näille rutiskoille ollenkaan. Lisäksi näillä kiireistä valittajilla meni työajasta aika siivu omien asioiden hoitamiseen ja turhaan puhelinrumbaan ja netin tultua sen sisältöön.

Tässä lienee asian ydin. Halutaan itselle huomiota ja sen eteen tehdään vaikka muidenkin työt. Väkisin.