Onko muita joilla välit poikki sukulaiseen?

Mutta ei ole syyllinen olo, koska itse en välejä poikki laittanut vaan sukulainen, koska kokee että häntä on loukattu.

on loukattu? ja kuinka läheinen sukulainen?

Kahden kanssa ei oikein olla oltu koskaan tekemisissä.



Yhden kanssa meni välit poikki rahan takia.

ap :(

Minulla on välit poikki kaikkiin sisaruksiini.



Vanhempia ei ole, joten en tiedä mitä heille kuuluu. Yhden sukulaisen kanssa olen löysästi tekemisissä ja luulen että hän päivittää kuulumiseni sisaruksilleni.



Minulla ei ole syyllinen olo.

Minusta he kaikki ovat anteeksipyynnön velkaa, ja ison sellaisen. Mutta yksi sisaruksistani olikin sitä mieltä että minun pitää pyytää anteeksi häneltä!



Siis: he loukkaavat minua, minä suutun ja laitan välit poikki ja minun pitäisi sitten pyytää anteeksi että loukkaannun ja suutun siitä, että minua haukutaan?!

Lapsuuden aikaisia asioita ei saa selvittää ja eikä niistä saa puhua - minähän olin pilkan ja haukun, kiusan, kohde jo lapsena etenkin yhden sisareni mielestä, kun olin niin vääränlainein ja idiootti olento - niin näistä ei saa puhua, vanhoja asioita.

Kun aikuisena sitten erään episodin päätteeksi hermostuin ja sanoin, että kiitos ja näkemiin, tämä pitäisi juurta jaksain ja perusteellisesti kerrata ja minun pyytää anteeksi sitä, että loukkaannuin ja ilmeisesti sitäkin että ylipäätään olemassa olen.



Ei kiitos.



Ei tarvitse tulla minun hautajaisiini. Haaskalintua odottavat, milloin mulla menee huonosti, voivat olla iloisia. Mutta onnestani ja iloistani eivät iloitse kanssani. Vähättelevät.



Oloni on enemmänkin surullinen. Etteivät he näe omaa toimintaansa. Etten minä syyttä "tyhjästä" suuttunut. Etten jaksa lopun ikääni sitä pilkatun roolia. Että pelkästään veriside ei ole se, miksi ollaan tekemisissä. Pitäisi kohdella hyvin, nähdä ihmisessä hyvääkin, Ja nähdä, jos on muuttunut.



Voisin olla vaikka kansainvälisen yrityksen menestyvä johtaja, mutta siskoni silmissä olisin pelkkä mitättömyys, ja tasavertainen, kohdattava ihminen hänelle, vasta sitten, kun taloni palaisi tai jotain muuta elämän katastrofia. Tarkoitan, etteivät he näe minussa mitään hyvää.



Mietin, jos tulee joku sukujuhla, meillähän ne hautajaiset olisi, missä sisareni kohtaan. Millainen se kohtaaminen on? Voin kuvitella, miten siskoni tulee arvostelemaan negatiivisella, vihaisella, mitätöivällä, katkeralla äänellä minun ulkonäköäni, vaatteitani, lapsiani, autoani. Riippumatta millaisia ne ovat. Jos auto on hieno ja kallis: "no on sitä rahaa millä mällätä, ei olle köyhiä eikä kipeitä kun tommoseen on varaa... ukkos siivelläkö sinä olet" Jos olen lihonut ja rupsahtanut, siitäkin irvataan.



Se on aika surullista lapsilleni, ettei heillä ole mitään sukua, kun ei ole isovanhempia, mutta ei muutakaan sukua. En halua heidän tapaavan tuollaisia negatiiveja.

Miehen vanhemmat ei halua olla yhteyksissä, koska mieheni ja minä emme ole naimisissa. Olemme siis avoliitossa, jo yli 24v yhdessä.

Mutta miehen vanhempien mielestä tämä on vain väliaikaista, vaikka on yhteinen talo ja pari lasta. Kun esikoinen syntyi, niin miehen vanhemmat olivat sitä mieltä, että jos ei naimisiin mennä, niin he eivät halua olla yhteyksissä. Heidän valintansa. Itse menettävät lapsenlapset.

No, ei mua haittaa. Ihan hyvä näin.

Isäni käytti seksuaalisesti minua hyväkseen ja äiti oli tästä tietoinen. Näiden syiden takia en ole ollut vanhempieni kanssa tekemisissä sen jälkeen, kun sain oman lapsen. Enkä tule koskaan enää olemaan. Kolme vuotta on menty näin, ja koko ajan tuntuu paremmalta ja paremmalta ratkaisulta. En kaipaa heiltä enää mitään, en edes anteeksi pyyntöä.

Yksi lähisuvusta yritti murskata minut henkisesti ja näiltä muilta ei tIppunut tukea, oman edun takia.

Yleensä tunnen helpotusta. Toisinaan tunnen myös syyllisyyttä siitä, että tilanne on selvittämättä. Mutta ymmärrän kyllä, että selvittämiseen tarvitaan kaksi osapuolta. Ja jos toinen osapuoli ei siihen pysty, niin ei sille itse voi paljoakaan.



Kärsivällinen olen ollut. Liian kauan annoin kohdella itseäni huonosti.



Nyt tunnen vihaa. Pitää mennä yhteisiin sukujuhliin teeskentelemään. Ei ole voimia teeskennellä, että välit on kunnossa. Vastapuoli hakeutuu oikein hakeutumalla seuraan, eikä jätä rauhaan.

koko äidinpuoleiseen sukuun pistin välit poikki. He nostavat itsensä miden yläpuolelle ja arvostelevat ja haukkuvat jos ei tee asioita niinkuin he tekevät. Lapseton tätini myös arvosteli minua ja tapaani hoitaa lasta.



Tahdon vain elää rauhassa ja että lapseni ei tarvitse tuntea oloaan huonommaksi, noiden hullujen päähänpistojen takia..



Olen noin miljoona kertaa onnellisempi kun laitoin välit poikki, koska ei tarvi kuunnella sitä jäkätystä tai saada joka viikko haukkuja siitä kun tekee kaiken väärin.

Ei kiinnosta nähdä alkoholistia joka soitteli vain kännipäissään. Helpompaa on elämä nyt kun ei tarvitse jännitää missä kunnossa tulee lasten synttäreille yms.

ja heidän myötään muutamaan tätiin ja heidän lapsiinsa.



Äitini on lapsuudestani saakka riidan tullen kertonut minulle, että on katunut syntymääni, ja että hänen olisi pitänyt jättää minut erossa väkivaltaiselle isälleni. Hän on ryypännyt (joskus jopa ruokarahat), antanut perheväkivallan jatkua silmiemme alla vuosikausia ja kiristänyt toistuvasti rahat, jotka minä ja siskoni joko saimme sukulaisilta tai ansaitsimme kesätöissä.



Kun tapasin nykyisen mieheni, enkä vielä itsekään tuntenut häntä kunnolla, äitini pummasi häneltä kyytejä ja rahaa minulta salaa. Hän kerrytti velkaa melkoisesti, ennen kuin sain tietää asiasta.



Lapsenlapsia äitini odotti kovasti, ja kun viimein sai niitä, minun piti maksaa bensarahaa, että hän tuli käymään!!! Joskus hän jätti tulematta, kun hänen koiransa tarvitsi häntä (ihan tavallinen ja terve koira).



Kun kerran sanoin, että en anna enää rahaa, koska jatkuva rahan antaminen saa oloni tuntumaan hyväksikäytetyksi, alkoi helvetti. Äitini vaati älyttömiä summia rahaa auton renkaista, joita olimme säilöneet hänelle vuosia talomme kellarissa. Hän ei toistuvista kehotuksista huolimatta ollut hakenut niitä pois. Hän soitti isäpuolelleni, ja kertoi hänelle, että olen hullu ja vaarallinen. Isäpuoleni soitti meille poliisit, koska olin kuulemma uhannut tappaa lapsemme. Siskoni meni äitini puolelle, ja rupesi levittämään huhua, että petän miestäni.



Lopulta äitini laittoi välit poikki, koska olen hullu, itsekäs ja sadisti. Ai niin, ja olen myös eläinrääkkääjä ja huono äiti.



Tuosta on nyt kolmisen vuotta aikaa. Olen kuullut äidistäni ja siskostani vain muutaman kerran, kun he ovat kännissä soittaneet haukkuakseen minua.



Alkuun olin surullinen ja mietin, josko vika kuitenkin on minussa. Jos olisi pitänyt jaksaa ja ymmärtää enemmän. Oli tosi lähellä, etten mennyt taas pyytämään anteeksi jotakin, mitä en ollut tehnyt. Sitten olin vihainen ja katkera. Miksi minulle piti käydä niin, kun suku ja perhesiteet olivat minulla todella tärkeät?!



Nyt elämä menee hyvin näinkin. Olen huomannut, kuinka paljon paremmin voin, kun minun ei tarvitsa maksaa läheisteni "rakkaudesta", eikä kuunnella jatkuvaa väheksyntää. Tietysti toivoisin, että äitini ja siskoni tulisivat järkiinsä, mutta taitaa olla turha toivo.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2011 klo 09:01"]ja heidän myötään muutamaan tätiin ja heidän lapsiinsa.


Äitini on lapsuudestani saakka riidan tullen kertonut minulle, että on katunut syntymääni, ja että hänen olisi pitänyt jättää minut erossa väkivaltaiselle isälleni. Hän on ryypännyt (joskus jopa ruokarahat), antanut perheväkivallan jatkua silmiemme alla vuosikausia ja kiristänyt toistuvasti rahat, jotka minä ja siskoni joko saimme sukulaisilta tai ansaitsimme kesätöissä.


Kun tapasin nykyisen mieheni, enkä vielä itsekään tuntenut häntä kunnolla, äitini pummasi häneltä kyytejä ja rahaa minulta salaa. Hän kerrytti velkaa melkoisesti, ennen kuin sain tietää asiasta.


Lapsenlapsia äitini odotti kovasti, ja kun viimein sai niitä, minun piti maksaa bensarahaa, että hän tuli käymään!!! Joskus hän jätti tulematta, kun hänen koiransa tarvitsi häntä (ihan tavallinen ja terve koira).


Kun kerran sanoin, että en anna enää rahaa, koska jatkuva rahan antaminen saa oloni tuntumaan hyväksikäytetyksi, alkoi helvetti. Äitini vaati älyttömiä summia rahaa auton renkaista, joita olimme säilöneet hänelle vuosia talomme kellarissa. Hän ei toistuvista kehotuksista huolimatta ollut hakenut niitä pois. Hän soitti isäpuolelleni, ja kertoi hänelle, että olen hullu ja vaarallinen. Isäpuoleni soitti meille poliisit, koska olin kuulemma uhannut tappaa lapsemme. Siskoni meni äitini puolelle, ja rupesi levittämään huhua, että petän miestäni.


Lopulta äitini laittoi välit poikki, koska olen hullu, itsekäs ja sadisti. Ai niin, ja olen myös eläinrääkkääjä ja huono äiti.


Tuosta on nyt kolmisen vuotta aikaa. Olen kuullut äidistäni ja siskostani vain muutaman kerran, kun he ovat kännissä soittaneet haukkuakseen minua.


Alkuun olin surullinen ja mietin, josko vika kuitenkin on minussa. Jos olisi pitänyt jaksaa ja ymmärtää enemmän. Oli tosi lähellä, etten mennyt taas pyytämään anteeksi jotakin, mitä en ollut tehnyt. Sitten olin vihainen ja katkera. Miksi minulle piti käydä niin, kun suku ja perhesiteet olivat minulla todella tärkeät?!


Nyt elämä menee hyvin näinkin. Olen huomannut, kuinka paljon paremmin voin, kun minun ei tarvitsa maksaa läheisteni "rakkaudesta", eikä kuunnella jatkuvaa väheksyntää. Tietysti toivoisin, että äitini ja siskoni tulisivat järkiinsä, mutta taitaa olla turha toivo.
[/quote]

Up

Muutin kauas suvusta. Vaihoin puh nron. Osoite on salainen. Helpompaa elää näin.

Taitaa olla jo yli 10 vuotta kun olen saanut olla rauhassa. Oli oikea ratkaisu, en kadu enkä toivo mitään pahaa kuitenkaan tälle ihmiselle. Kunhan pysyy vain kaukana ja elämme molemmat rauhassa omaa elämäämme.

Meni välit poikki rahan ja pahansuopuuden takia. Mutta ei tarvitse enää harjoittaa ruokailu- ja majoitustoimintaa.

Vierailija kirjoitti:

ja heidän myötään muutamaan tätiin ja heidän lapsiinsa.

Äitini on lapsuudestani saakka riidan tullen kertonut minulle, että on katunut syntymääni, ja että hänen olisi pitänyt jättää minut erossa väkivaltaiselle isälleni. Hän on ryypännyt (joskus jopa ruokarahat), antanut perheväkivallan jatkua silmiemme alla vuosikausia ja kiristänyt toistuvasti rahat, jotka minä ja siskoni joko saimme sukulaisilta tai ansaitsimme kesätöissä.

Kun tapasin nykyisen mieheni, enkä vielä itsekään tuntenut häntä kunnolla, äitini pummasi häneltä kyytejä ja rahaa minulta salaa. Hän kerrytti velkaa melkoisesti, ennen kuin sain tietää asiasta.

Lapsenlapsia äitini odotti kovasti, ja kun viimein sai niitä, minun piti maksaa bensarahaa, että hän tuli käymään!!! Joskus hän jätti tulematta, kun hänen koiransa tarvitsi häntä (ihan tavallinen ja terve koira).

Kun kerran sanoin, että en anna enää rahaa, koska jatkuva rahan antaminen saa oloni tuntumaan hyväksikäytetyksi, alkoi helvetti. Äitini vaati älyttömiä summia rahaa auton renkaista, joita olimme säilöneet hänelle vuosia talomme kellarissa. Hän ei toistuvista kehotuksista huolimatta ollut hakenut niitä pois. Hän soitti isäpuolelleni, ja kertoi hänelle, että olen hullu ja vaarallinen. Isäpuoleni soitti meille poliisit, koska olin kuulemma uhannut tappaa lapsemme. Siskoni meni äitini puolelle, ja rupesi levittämään huhua, että petän miestäni.

Lopulta äitini laittoi välit poikki, koska olen hullu, itsekäs ja sadisti. Ai niin, ja olen myös eläinrääkkääjä ja huono äiti.

Tuosta on nyt kolmisen vuotta aikaa. Olen kuullut äidistäni ja siskostani vain muutaman kerran, kun he ovat kännissä soittaneet haukkuakseen minua.

Alkuun olin surullinen ja mietin, josko vika kuitenkin on minussa. Jos olisi pitänyt jaksaa ja ymmärtää enemmän. Oli tosi lähellä, etten mennyt taas pyytämään anteeksi jotakin, mitä en ollut tehnyt. Sitten olin vihainen ja katkera. Miksi minulle piti käydä niin, kun suku ja perhesiteet olivat minulla todella tärkeät?!

Nyt elämä menee hyvin näinkin. Olen huomannut, kuinka paljon paremmin voin, kun minun ei tarvitsa maksaa läheisteni "rakkaudesta", eikä kuunnella jatkuvaa väheksyntää. Tietysti toivoisin, että äitini ja siskoni tulisivat järkiinsä, mutta taitaa olla turha toivo.

Minulla on hieman samankaltainen tarina. Tarina on niin epäuskottava, että en kehtaa puhua siitä juuri kenellekään. On mennyt paremmin kun etäisyyttä on saanut hieman otettua.

Mulla meni välit poikki serkkuuni, mutta en luekkaan häntä lähisukulaiseksi. Hyvä näin. Eipähän ole enää kerjäämässä minulta palveluksia ja änkeämässä yökylään. Kuvittelin että olemme läheisiä, mutta emme tainneetkaan olla.

Tein viime viikolla viimeisen vierailun kotipaikkakunnalla. Samaa ivallista meininkiä siellä kuten aina. Päätin,että en enää tuhlaa rahojani sinne matkustamiseen. Pahan mielen saa vaan aina. Eli minulle suku on nyt sama kuin hyvän päivän tutut. Eli it s not my family.

Ei kai suvun kanssa pakko ole olla tekemisissä?