Hyvinvointialueille 2.2 miljardia lisää. Yhteensä yli 24 miljardia. Kolmasosa Suomen budjetista
Samalla säästetään lapsilta ja nuorilta. Voitaisiinkohan tehdä jotakin? Hoitajat vuorotyössä kahdella tonnilla ja lääkärit osa-aikaisina pullonkauloina kymppitonnilla. Ihanasti veronmaksajan piikkiin.
Kommentit (4)
Hyvä. Terveys on tärkeintä mitä ihmisellä on ja se ylläpitää työkykyä kaiken muun lisäksi. Ainut hyvä asia tämän hallituskauden aikana tähän mennessä
Ihmisten pitäisi itse alkaa maksaa enemmän terveyspalveluista esim. vakuutusten muodossa. Miten tämä toteutetaan sitten jotenkin järkevästi niin, ettei vähävaraiset kuitenkaan jää ihan heitteille, niin sitä en osaa sanoa.
En kuitenkaan keksi mitään muuta tapaa hoitaa tätä asiaa.
Saksassa on aika hyvä järjestelmä. Se on ihan vakuutuspohjainen järjestelmä. Olisi tietysti aika iso muutos jos Suomessa siirryttäisiin sen kaltaiseen järjestelmään.
Saksassa on kuitenkin huomioitu myös vähävaraiset eli siellä ei jää heitteille kukaan.
Ainakin noita hyvinvointalueita nyt voisi vähentää vaikka johonkin 7 kappaleeseen.
Vierailija kirjoitti:

Toki hintatason annetaan määräytyä markkinaehtoisesti, eiks je?
Edes persut eivät tunnu haluavan tähän koskea, mikä on sinänsä kummallista. Valtionvarainministeriöstä nuo rahat kuitenkin myönnetään.