Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (970)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti tarkastaa, mikä tuo Kerman savi on ja oikein arvasin. Tunkkainen ja raskas astiasarja, sopii ehkä johonkin maalaistaloon tai vanhainkotiin jos sinnekään. Nykyään halutaan raikkautta ja ilmavuutta tai jotain persoonaa tukevaa. Kaikilla eläkeakoilla ja ukoilla oli yhteen aikaan tuollaiset nimikahvikupit.
Tuo on kyllä ihan järkyttävän ruma astiasto.
Töihin olen vienyt itselleni tuollaisen nimikahvikupin, olen saanut sen joskus lahjaksi. Kyllä siitä kahvia juo. Ja jokainen näkee kenen kupista on kyse.
Tämä Kerman Saven mollaaminen on inhottavaa, minullakin on niitä kahvikuppeja lahjaksi saatuina jokunen. Ihan kivoja astioita ovat. Minäpä juon koko seuraavan kuukauden kahvit, kaakaot ja teet Kerman Saven kupeista, ihan teidän v i haajien "kunniaksi" Mitäs siihen sanotte??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On musiikkia, josta en tykkää yhtään, ruokia joista en tykkää yhtään, ja astioita, joista en tykkää yhtään. Usko tai älä, ei minua haittaa yhtään, jos joku muu tykkää. Kivahan se vain on, että makuja on monia, niin kauan kuin joku ei tule sanomaan, mitä minun pitää tai ei pidä kotonani tehdä. Ja jos syön jotain ruokaa tai kuuntelen jotain musiikkia tai käytän jotain astiaa tai vaihtoehtoisesti jos en syö jotain ruokaa tai kuuntele jotain musiikkia tai käytä jotain astiaa, niin siinä on kysymys ihan vain henkilökohtaisesta mieltymyksestä, ei mistään provokaatiosta tai kostoretkestä.
Vierailija kirjoitti:
On musiikkia, josta en tykkää yhtään, ruokia joista en tykkää yhtään, ja astioita, joista en tykkää yhtään. Usko tai älä, ei minua haittaa yhtään, jos joku muu tykkää. Kivahan se vain on, että makuja on monia, niin kauan kuin joku ei tule sanomaan, mitä minun pitää tai ei pidä kotonani tehdä. Ja jos syön jotain ruokaa tai kuuntelen jotain musiikkia tai käytän jotain astiaa tai vaihtoehtoisesti jos en syö jotain ruokaa tai kuuntele jotain musiikkia tai käytä jotain astiaa, niin siinä on kysymys ihan vain henkilökohtaisesta mieltymyksestä, ei mistään provokaatiosta tai kostoretkestä.
Tämä siis Kerman savi -uhoajalle.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
No juu. En olisi minäkään vastaavaa tavaraa halunnut isovanhemmiltani.
Toki muutamat itse tehdyt liinat, mukit, muutamat verhot, kellot tms. mielellään. Sen verran ehtä yhteen vitriinin mahtuu. Mutta kokonaisia astiastoja? eeh...
Kerman savea, Marimekkoa ja Iittalaa?? Ei varmasti, eikä niillä mitään tunnearvoa meidän sukupolvelle ole. Tehdastuotettua tavaraa jollaista jokainen kirpputori on täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Kristallilasit ja pöytähopeat eivät kyllä ole mitään krääsää. Ovat upeita kauniissa kattauksissa. Mutta sinulla ei taidakaan olla kokemusta aidoista kristalleista tai hopeista.
Voi ne hienoja olla, mutta ei minua ainakaan kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Varmasti pääsee eroon kun asettaa hinnan oikein.
Noita ilmoituksia näkee joissa on roikotettu samaa perintötaloa 4-5 vuotta myynnissä. Itketään että kulut juoksee ja aiheuttaa vaivaa ja huolta, mutta silti siitä pitää viisinumeroinen summa saada tai muuten ei voi luopua. Yksi vastaava taloa täälläpäin alkoi jostain 80 000 hinnasta, viimeisen kerra näin myynnissä sen 5 vuoden jälkeen 20 000 tuhannella.
Olisiko tullut halvemmaksi suosiolla luopua vaikka 5000 eurolla?
Tai voihan sen purkaa itse jos niikseen tulee. Ei siihen mitään palokuntia tarvita. Varmasti löytyy maaseudulta traktorimies joka tulee kaveriksi pistämään nurin sen talon kohtuullisella tuntitaksalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään on kesälomani viimeinen viikonloppu ja ohjelmassa taas vanhemman sukupolven roinakasan siivoamaista. Mitään oikeasti arvokasta ei ole, vaan ryönää, tyyliin ruosteisia työkaluja ja homeisia vaatteita.
Noh noh. Toisen romu on toisen aarre. Ja ruostettako? Vähän crc:tä ja hinkkausta, kyllä se siittä. Homeisia vaatteita...oletko varma että ne edes on homeessa? Nykyajan ihmiset usein luulee näkevänsä hometta joka paikassa. Rivakka puistelu ja hienopesuohjelma pyykkikoneeseen, hyvä niistä tulee.
Mitä luulet, mikä on tuotos-panos-suhde tuollaisesta toiminnasta, jota sinä ehdotat, verrattuna siihen, että kippaan kaiken kaatikselle, säästyneellä ajalla teen ylitöitä ja sijoitan saadut rahat S&P500-indeksiin? Mitä luulet, kummasta omat lapseni
Kuka määrittelee ja millä perusteella, mikä on oikeaa työtä? Lisäksi pörssissä ei tarvitse pelata, vaan voi sijoittaa myös fiksusti tutkimukseen nojaten. En kiitos mene marjastamaan. Sain siitä lapsena tarpeeksi. Ennemin maastopyöräilen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 61v eikä mulla ole yhtä ainutta suvun vanhaa tavaraa kodissani. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Jostain kumman syystä olen kuitenkin elänyt ihan onnellisen elämän itse ostamieni tavaroiden kanssa.
Oletkohan sittenkään ?
Aloittajalla on tavaratauti. Aika moni ankeita aikoja elänyt sairastuu siihen. Alkaa rojun keruu. Tavaroista tulee suorastaan aarteita. He eivät itse tajua mihin psykologiseen loukkuun ovat joutuneet. Muistoja kannattaa vaalia pääkopassa. Sinne mahtuu, eivätkä ole muiden riesana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita mukaan muutamasatatonnia käteistä että voi ostaa talon johon ne mahtuu, niin kyllä ne alkaa kelpaamaan.
Jos mun vanhemmilla olis hyväkuntoisia hyvi vinyylilevyjä niin ottaisin. Ongelma on se että ne eivät ole hyviä levyja ja ovat aivan puhkisoitettuja : - DD
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kuulehan, nykyihmisillä ei edes käy vieraita, kuten ennenvanhaan, eikä heillä edes välttämättä ole niitä ystäviä, joita kutsua!
Jos et tiedä, niin ne, joilla vielä on joku kaveri, kuppilaan kokoontuvat ja jokainen maksaa oman kaffeensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitat lapsillesi ajan, koska voivat tulla hakemaan haluamansa tavarat. Sen jälkeen voit hyvällä omallatunnolla hankkiutua lopuista tavaroista eroon. Se mikä sinulle on muisto ja tärkeää, ei sitä välttämättä lapsillesi ole.
Tämä on erittäin hyvä neuvo! Näin minä myös tekisin. Tavara on vain tavaraa, ei siihen pidä jäädä kiinni. Myy kaikki arvokas ja järjestä vaikka yhteinen juhla rahoilla niin että saatte yhteisiä muistoja krääsän sijaan. Valokuvat on asia erikseen.
Minä Raahasin joskus muutosta toiseen mummon vanhoja kahvikuppeja mukanani. En edes käyttänyt niitä vaan ne olivat kaapissa. Kun eihän niitä voinut pois heittää kun ne olivat mummon.
No lopulta yhdessä muutossa annoin ne pois. Ihan samat muistot mulla on edelleen mummosta vaikka niitä kahvikuppeja ei enää ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Jos hakee rötiskön purkukuntoiseksi, onko pakko maksaa silti veroja? Maa-alasta tietysti mutta muusta.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Vanhat astiastot eivät ole turvallisia. Lyijyä lasitteessa.
Jos ei käytä pöytäliinoja, mitä niillä käsintehdyillä tekee? Tekijä sai ilonsa siitä kirjailityöstään, ei se velvoita muita niitä ikuisesti hautomaan.
Oma äitini on tuollainen sukuromun hautoja. Sillä on vielä se periaate, että romua pitää vain hautoa, ei käyttää. Sydämistyi kun otin vanhoja kotikutoisia pellavapyyhkeitä ja arvatkaa mitä teen niillä: kuivaan niihin. Pyhäinhäväistys käyttää monogrammipyyhettä sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.
Tekstiilien säilömisessä on sekin ongelma, että käyttämättömänäkin kuidut kuivettuu ja alkaa pölistä. Niiden elinkaari ei ole kovin pitkä. Silti äiti hautoo esim. Vanhoja kirkkosilkkejä, joita kukaan ei ole kohta 100 vuoteen käyttänyt ja jotka murtuvat laskoksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla on tavaratauti. Aika moni ankeita aikoja elänyt sairastuu siihen. Alkaa rojun keruu. Tavaroista tulee suorastaan aarteita. He eivät itse tajua mihin psykologiseen loukkuun ovat joutuneet. Muistoja kannattaa vaalia pääkopassa. Sinne mahtuu, eivätkä ole muiden riesana.
Ei se ankeista ajoista johdu, on muuten vaan paha mt-ongelma.
Liikkistä kun joku tuossa vouhotti marimekosta ja kermansavesta ja iittalasta kuin olisi suurikin ihme että niitä löytyy kaapeista. Että on oikein arvotavaraa. Ja kristallilasejakin vielä.
Ikään kuin kaikki ei olisi saaneet tuollaista kamaa ihan riittämiin rippi- ja ylioppilaslahjaksi. Ainakin meidän suvussa tytöt hukutettiin astioihin.
Olen yli 50 vuotias jo, enkä todellakaan ymmärrä romun keräämistä siksi että se on ollut suvussa "aina" enkä arvosta vanhoja huonekaluja sen enempää kuin uusia. Minulla on muistot menneistä ihmisistä on muussa kuin tavarassa eikä ole edes hautapaikassa
Kun äitini kuoli ilmoitin hänen avokilleen että haluan sieltä hänen korunsa ja aikoinaan häälähjoina tulleet hopeiset aterimet. Koruista tehtiin minun tulevalle vaimolle vihkisormus ja ne aterimet, joissa minun äidin ja isän nimikirjaimet, nyt ainoat vanhat kamat jotka menevät eteenpäin ainoalle lapsellemme. En tiedä hänen suhtautumistaan hopeisiin aterimiin? Jotenkin tuntuu että tavanomainen kerrostaloirtaimisto, kun meistä aika jättää, on arvotonta kaatopaikkatavaraa. Miniä kun on ulkolainen niin ei tietoa miten hän arvostaa appivanhempien "hyllytavara" kuten vaaseja, maljakoita, kynttilänjalkoja eli kutsuvatko sitten paikalle tyhjennysfirman? Olemme huolehtineet että pojallamme ei tule rahanmenoa loppujärjestelyissä.
Ymmärrän hyvin sinua ap!!! Säilytä toistaiseksi tavarat. Muutaman vuoden päästä lapsesi ehkä arvostavat jotain muutakin kuin "homesweethome-tauluja" tai Ikean shaibaa, jota on joka kodissa. Nuoret ei ole vielä kehittyneitä arvostamaan vanhoja tavaroita. Katselin kirppiksellä huvittuneena, kun joku "omanelämänsäjärjenjuoksu" myi Riihimäen lasia eurolla parilla...
Alue: Aihe vapaa
Mä rakastan vanhoja esineitä ja huonekaluja eikä meillä ole paljoakaan nykyaikaista kalustetta, vaatekaappeja, keittiön-/kylpyhuoneen kaappeja lukuunottamatta. Lapset inhosivat nuorempana kaikkia vanhoja romuja ja halusivat koteihinsa vain uusia huonekaluja Ikeasta. En minä siitä loukkaantunut, jokainen tykkää mistä tykkää ja ymmärrän nuoren tarpeen irrottautua lapsuudenkodista ja muodostaa oman näköisen kodin ja elämän.
Kuitenkin nyt aikuisina, vuosia myöhemmin, toinen lapsista on alkanut arvostaa kierrätystä, käy kirppareilla ja kotonaan on enemmän vanhoja huonekaluja ja tavaroita. Kyselee meiltä myös lainaksi vanhoja astioita juhliin yms. Ei hän tietenkään kaikista samoista asioista tykkää, mutta mieli ja arvot on selvästi muuttunu. Ja kumma kyllä, lapsen nuoret aikuiset kaverit tykkäävät myös meidän kodista ja ihastelevat miten meidän koti on niin kaunis ja kotoisa.
Toinen tykkää edelleen uusista huonekaluista mutta pehmentymistä on tapahtunut ja kierrätystavarat/-vaatteet onkin ihan jees! Voi siis hyvinkin olla että nuori aikuinen ei vielä arvosta, mutta myöhemmin alkaakin kiinnostaa. Tai sitten eivät halua mitään ja tavarat päätyy kierrätykseen. Mua ei kiinnosta mihin mun tavarat päätyy sen jälkeen kun mä kuolen enkä perinnöksi säilö asioita. Nautin niistä itse ja käytän niitä nyt kun elän.