Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (946)
Varastointi esim Helsingissä on kalllista. Pienikin varasto 300 € kuussa. Pitää olla todella arvokasta , että viitsii varastoida. Lapsilla saa olla oma maku . Jotkut petintöhuonekalut eivät kiinnosta. Astiat, joita ei voi adtianpesukoneessa pestä tai vääränväriset, ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaappeihin ei sovi, niin ei sovi.
Jos ei lapsia kiinnosta, niin ei kiinnosta.
Mutta olisiko sisarusten lapsia? Serkkuni sanoi, ettei halua lapsuudenkodistaan mitään. Minä vietin siellä aikoinaan paljonkin kesiä, ja otin ihan mielelläni keinutuolin ja hienon keittiön kaapin, kun tarjottiin. Ja muutamia astioita myös.
Jos jollain tavaralla on SINULLE tunnearvoa, et voi vaatia ja loukkaantua, kun se ei ole sitä jollekin toiselle. Jokaisella on oikeus päättää mitä kotiinsa huolii.
Omat 50-luvulla syntyneet vanhempani eivät heitä mitään pois, vaikka eivät suurella tavaramäärällä tee yhtään mitään. Kaapit ja varastot pursuavat kaikkea ylimääräistä ja niitä vain säilytetään ihan turhan panttina.
Olen tehnyt päätöksen, että en aio ottaa kontolleni tuon tavarapaljouden taakkaa, kun sen aika koittaa. Muut perheenjäsenet saavat päättää mitä tuolle kaikelle tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Siitä perinnöstä voi myös kieltäytyä. Itse aion tehdä niin. En halua joutua tuohon vankilaan, että olen jumissa vanhan talon kanssa, ja joudun sen takia taloudellisesti kärsimään. Ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Varmasti pääsee eroon kun asettaa hinnan oikein.
Noita ilmoituksia näkee joissa on roikotettu samaa perintötaloa 4-5 vuotta myynnissä. Itketään että kulut juoksee ja aiheuttaa vaivaa ja huolta, mutta silti siitä pitää viisinumeroinen summa saada tai muuten ei voi luopua. Yksi vastaava taloa täälläpäin alkoi jostain 80 000 hinnasta, viimeisen kerra näin myynnissä sen 5 vuoden jälkeen 20 000 tuhannella.
Olisiko tullut halvemmaksi suosiolla luopua vaikka 5000 eurolla?
Tai voihan sen purkaa itse jos niikseen tulee. Ei siihen mitään palokuntia tarvita. Varmasti löytyy maaseudulta traktorimies joka tulee kaveriksi pistämään nurin sen talon kohtuullisella tuntitaksalla.
Oikeastiko noin kuvittelet? Että jonkun vanhan asuintalon voi tosta noin vaan ja nopeasti traktorin kanssa pistää nurin? Yhden tai kahden miehen voimin?
No kokeilepa itse. Voi olla, että itku pääsee.
Lasten mieli muuttuu kun elämä vakiintuu. Nyt alussa muuttavat usein opiskelun ja töiden takia. Sitten kun tulee perhe ja oma isompi talo niin alkaa arvostamaan ja muistelemaan lapsuuttaan ja haluaakin jotain menneisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myytiin kuolinpesä irtaimistoineen. Siinä meni kupit ja kristallit mukana. Muuten olisi ollut järkyttävä työ tyhjentää. Me omaiset emme jaksaneet. Itse aloitin kuolinsiivouksen tämän jälkeen, alle 50-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Siitä perinnöstä voi myös kieltäytyä. Itse aion tehdä niin. En halua joutua tuohon vankilaan, että olen jumissa vanhan talon kanssa, ja joudun sen takia taloudellisesti kärsimään. Ei kiitos.
Jos perintökaaressa on alaikäisiä, he eivät voi kieltäytyä perinnöstä. Jää sitten heille tällainen mukava lahja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen päätyänyt, että myyn eläessäni kaikki sijoitusasunnot ja roinat pois… lapsiani ei kiinnosta.
En jätä edes rahaa, käytän itseeni.
Lapset tekevät omat ratkaisunsa elämässä, näin se on vaan totuus.
Älä heitä menemään sillä mieli saattaa vielä muuttua. Ja jos myöhemmin näyttää siltä että ei kiinnosta, anna jollekin muulle nuorelle sukulaiselle jolle voisi olla tärkeää. Tai heistä seuraaville sukupolville. Se että omat lapset ei arvosta ei tarkoita sitä että joku muu ei arvostaisi. Sisarusten tai serkkujen lapset, lapsenlapset tms tahot voi arvostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne enää arvosta perintöarvoa, suvun historiaa, vanhoja asioita, luulevat että kaikki hyvä on somessa. Käy raukat vähän sääliksi mutta annan vanhat tavarat niille jotka ne haluaa ja arvostavat niitä.
Ennen häälahjaksi pöytähopeita ja astiastoja ja nykyään sitten jotain etelän lomaa josta jää sitten lähinnä jäljelle vain muisto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ihmiset alkaa tehdä kuolinsiivouksia jo viisikymppisinä?? Mitä ihmettä?! Luulis että kannattais mieluummin keskittyä elämiseen tässä ja nyt, ettei mee vahingossa elämä ohi tavaroiden kanssa puljatessa. Huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Romuista sentään pääsee eroon, mutta ajatelkaa niitä onnettomia, jotka perivät vanhoja omakotitaloja syrjäseuduilta.
Kulut ja verot juoksee, mutta myytyä et saa millään. Ainoa toivo, että palokunta polttaa harjoituksena.
Siitä perinnöstä voi myös kieltäytyä. Itse aion tehdä niin. En halua joutua tuohon vankilaan, että olen jumissa vanhan talon kanssa, ja joudun sen takia taloudellisesti kärsimään. Ei kiitos.
Jos perintökaaressa on alaikäisiä, he eivät voi kieltäytyä perinnöstä. Jää sitten heille tällainen mukava lahja.
Itselläni ei ole lapsia, niin hyvällä omatunnolla kieltäydyn. Muut perheessä tekevät kuin parhaaksi näkevät.
Lapset ovat jo aikuisia, heillä omat kodit, mieleiset huonekalut ja astiat.. kaupungissa ei ole aittoja, johon vuosikymmeniksi keräisi tavaraa odottamaan taas seuraavaa sukupolvea. Huomioikaa, että vanhoissa astioissa on voitu käyttää väri- yms muita aineita , jotka nykyään luokitellaan myrskyiksi.
Meillä on äidin asunnon tyhjennys menossa, reilusti heitämme roskiin paljon tavaraa, hyvääkin. Seuraavaksi vaatteiden vieminen uffiin. Melko vähän kukaan meidänkään perillisistä mitään haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat jo aikuisia, heillä omat kodit, mieleiset huonekalut ja astiat.. kaupungissa ei ole aittoja, johon vuosikymmeniksi keräisi tavaraa odottamaan taas seuraavaa sukupolvea. Huomioikaa, että vanhoissa astioissa on voitu käyttää väri- yms muita aineita , jotka nykyään luokitellaan myrskyiksi.
Itseäni juuri ärsyttää se että oma äitini ja tädit nimenomaan käskivät heittämään tavaraa pois sen takia koska heille ei ollut mieluista tavaraa ja liian ”epätredikästä” heidän mielestä. Esim. just jotain vaatteita, mekkoja ja astioita mitkä nyt olis todella trendikkäitä ja kauniita. Isomummoni kahviastiasto ja niin nätit itsetehdyt pitsit. Arvaa että ärsyttääkö!
Lisäksi jos noissa tavaroissa on jotain myrkkyä tms. niitä voi pitää vain koristeena.
Jos tavara ei vie niin paljon tilaa niin miksi heittää sitä pois vaan laittaa sen jonnekin säilöön vaikka itse ei käyttäisi. Ei kaikkea tarvitse kommorittaa pois ja joku seuraavien sukupolvien aikoina voi arvostaa. Kirjoita ylös että kenelle tavarat on kuulunut ja niiden tarina. Oikeasti joku seuraavan 2-4 sukupolven päästä voisi arvostaa.
Isotädiltäni sain hänen anoppinsa tekemän virkkaaman torkkupeiton mitä todellakin arvostan vaikken ole sukua kyseiselle henkilölle. Omille lapsille se ei kelvannut. Ja jos omat serkut tai heidän lapsensa haluavat sen, niin tarjoan tietty takaisin ja pidän hyvää huolta siitä.
Ehkä he vähän vanhempana sitten ovat kiinostuneita perintötavaroista. Luulen, että nämä tavarat ovat sinulle tärkeitä, miksi et pitäisi niitä itselläsi? Ja jos pidät sitä, että sinulla on paljon tavaroita siis, se ei ole laitonta. Minusta on mukavaa nähdä äidin luona vanhoja tavaroita joita en kuitenkaan ikinä ottaisi kotiini. Ehkä sinun lapsistasi myös.
Juo vaikka seuraavat 10 vuotta. Eipä tuo mua haittaa yhtään.