Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (970)
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta jättäisin tavarat omaan kotiini. Siivotkoon joku sitten jälkeeni pois. Joku tulee nyt tietysti väittämään, että jokaisen pitää jättää jälkeensä mahdollisimman vähän, jotta muilla olisi helpompaa, mutta kun ei se laissa ole, niin pakkoakaan ei ole.
Jos muuttaa toiseen asuntoon, niin silloin kannattaa tehdä semmoinen omaisuuden inventaario, jossa käy läpi ne kaikki kaapit, komerot, pöytälaatikot ja varastot mukaan lukien vanhat asiapaperit, vaatteet ja kodinkoneet. Kun pakkaa tavaroita muuttolaatikkoihin ja muovisäkkeihin, niin turhahan sinne uuteen asuntoon on kantaa mukana sellaista tavaraa, jolla ei ole todellista käyttöarvoa eikä mainittavaa tunnearvoa. Joskus sieltä toki voi löytää jonkun vanhan hyvän takin, jota ei ole tullut vain käytettyä moneen vuoteen. Mutta turha sitä asunnon jokaista nurkkaa ja varastoa on täyttää turhalla tavaralla kuten toimimattomilla sähkölaitteilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiertoon vaan tai rahaksi jos kauppa käy.
Henkinen perintö on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Ovatko hopeiset aterimet krääsää?
On ne. Romuhopeasta ei paljoa saa ja e on epäkäytännöliset. Aina saa olla kiillottamssa ja pitää käsin pestä.
Voi, voi, on se ikävää kun kaikkea ei voi tunkea sinne tiskikoneeseen, kun mitään ei viitsitä tehdä 😈!!! Itse kiillota hopeani neljä kertaa vuodessa, ja hopeista riittää.... 😅👍!!! Enkä koe että se on mikään ongelma, tai pestä Arabian 1930- luvun astioita käsin. Enkä edes omista astianpesukonetta, enkä tule omistamaan.... jaksan tiskata käsin !!!
Joo tervetuloa vaan kiillottamaan anopiltani perityt 96 hopeista kahvilusikkaa, 48 haarukkaa, veistä ja lusikkaa, 7 kynttilänjalkaa, 2 sokerikkoa, 2 kermakkoa, sokeripihdit, 5 leivoslapiota, 4 kakkuottimet, hopeinen enkelikoristeinen kulho ja servettiteline. Muiden töiden ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Äitini keräili pitkään kaikkea designesineitä ja kertoi, että saan sitten hänen kuolemansa jälkeen myydä ne. Kieltäydyin kunniasta ja sanoin heitteleväni tarpeettomat kaatopaikalle, koska en yksinkertaisesti jaksa alkaa myymään mitään. Saisihan niistä rahaa, kun eivät ole huonoimmasta päästä, mutta en halua käyttää aikaani mihinkään kirpputorimyyntiin. Onneksi hän lopetti ja nyt vielä vanhempana on herännyt siihen, että kaikkea on muutenkin liikaa.
Kuka edes käyttää pöytähopeita ja kristallia enää nykyään?
Meillä kyllä suuremmissa juhlissa käytetään.
Kuulostaa taas sellaiselta mörskältä ja sekasotkulta että perikunnan kannattaa kieltäytyä perinnöstä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yhden sukupolven kakkulapiokiima on kyllä jotenkin outo ilmiö. Olivat ostamassa kaikille kakkulapiota, elämästä ei kerta kaikkiaan tule mitään ilman sitä.
Haha. Meilläkin on kasa hopeisia kakkulapioita jossain kaapin perukoilla. Alkuperäispakkauksissa käyttämättöminä, kun kakut leikataan sillä kestävällä itse hankitulla teräksisellä.
Ei niissä hopeisissakaan ole hopeista lapio-osaa, höpsö. Vain se kahva on hopeaa, muu terästä.
Vanhoissa myös terät ovat hopeaa. Uudemmissa ei.
Vierailija kirjoitti:
Kun tyttäremme valmistui yliopistosta ja sai tyopaikan, hän muutti omaan asuntoonsa. Me olimme samaan aikaan muuttamassa suuresta talosta pienempään. Tytär sanoi kai pitää mennä Ikeaan ostamaan huonekalut joten sanoin ota meiltä mitä haluat. Niin hän otti Alvar Aallon huonekalut, mummon vanhan kaapin, arabian Teema astiaston, Iittalan klassikkolasit, Raimo Kanervan litografit, mummun kapiokirstun jne. Osti sitten vain mitä tarvitsi lisää ja kun muutti seuraavaan asuntoon poisti ne käytöstä. Nyt hänellä on ihana koti jossa kerroksellisuutta ja muistoja kun samanikäisillä kavereilla on kaikki persoonatonta Ikeaa.
Me vanhukset käytämme jokapäiväisenä astiastona Villeroy & Bosch, joka oli aikaisemmin parempana astiastona. Laseina kristallilasit ja aterimina perintöhopeat. Ihanaa arjen luksusta. Win win situation kaikille!
Ai että oikein Villeroy & Bosch!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Minä väitin että pöytähopeat oli ennen pienempiä. Hienoa, että sinä olet perinyt käyttökelpoisen kokoista hopeaa, itse en ollut niin onnekas. Ihan pääruoka-aterimina ne minulle annettiin, kuulemma joulupöydässä sitten käytettäväksi. Ihan perus chippendalea, tällaisia olivat https://tavararahaksi.fi/tuote/chippendale-hopea-aterimet-66-kpl-h830/ ja nuo ainakin ovat pienempiä kuin meidän tavalliset aterimet. Olivat peräisin varmaan jostain 50-l tienoilta. En tiedä sitten onko edeltävät sukupolvet syöneet juhlaruokansa jollain hedelmäaterimilla vai millä, mutta eipä se ole minun ongelmani eikä enää noi meille liian pienet aterimetkaan"
Pituuden ja painon perusteella aterimesi ovat Suomen hopeateollisuus Oy:n Finlandia chippendale-mallistoa. En tiedä, onko niitä ollut myynnissä muualla kuin E-liikkeissä keräilykupongeilla noin parikymmentä vuotta sitten, sillä huutokaupoissa ei näy muuta kuin nuo jälkiruoka-aterimien kokoiset haarukat, veitset, lusikat ja kahvilusikat.
Ihmiset eivät yleensä tiedä muodollisesta kattauksesta paljoakaan. Kunnon hopeamallistoista löytyvät yleensä pääruoka-, jälkiruoka-, kala-, voileipä- ja hedelmäaterimet. Niiden lisäksi ovat vielä pihvi- ja rapuveitset sekä paljon muuta. Kaikilla on suurin piirtein sama pituus, mutta valmistajasta riippuen samojen aterimien pituuksissa ja painoissa on jonkin verran eroja, joten keräilyssä saa olla tarkkana, että ostaa aina saman valmistajan tuotteita.
Kannattaa googlata Kultakeskus chippendale ja sieltä linkki Chippendale-sarjaan kuuluvat osat. Niitä osia on nykyisin 200 kpl, ja malli ja koko ovat pysyneet samana aina 1930-luvulta lähtien, jolloin Auran Kultaseppä Oy alkoi valmistamaan niitä.
Kummitätini chippendalet olivat kookkaammat ja painavammat kuin anoppini vastaavat - anoppini aterimet olivat ilmeisesti edullisempaa jälkiruokakokoa.
Paitsi, että esim. Pentikin Vanilja-sarja kiinnostaa keräilijöitä kuin myös Iittalan Wirkkalan lasituotteet ja Festivo-kynttilänjalat. Eivät ole mitään tusinatavaraa tai roskaa. Pentik tai Iittala ei yleensäkäänn ole. Eivät myöskään edusta mummolatyyliä.
Alue: Aihe vapaa
Joku saattaa arvostaa enemmän vanhoja kirjoja etenkin jos harrastaa lukemista. Ehkä joillekin kahvikupeilla ja lautasille voisi olla käyttöä jos on kyse ns. köyhästä opiskelijasta. Jos lapsia eivät nuo vanhat astiastot kiinnosta, niin voisit kokeilla myydä niitä netin kautta tai muualla tavoin. Yleensä ihmisille riittää tietty määrä käyttöastioita, ruokailuvälineitä, kattiloita ja paistinpannuja, ja niistä ylimääräisistä voi hyvin luopua tavalla tai toisella.