Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin on paljon hyväosaisia, jotka on sitä mieltä, että eivät tarvitse mitään.  Mutta aivan varmasti on myös heitä, jotka tarvitsevat.  Joten siksi tuntuu älyttömältä laittaa hyvää käyttökelpoista tavaraa roskiin, niin kuin kehotetaan.

On olemassa kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja, jonne ne kelvolliset tavarat voi viedä.  

Täällä meilläpäin paloi kerran iso vanha puutalo, jossa oli paljon asuntoja ja niissä asui tällaisia yhteiskunnan vähäosaisia.  Talo paloi kokonaan, onneksi ihmisiä ei kuollut.  Mutta he menettivät aivan kaiken, vaatteensakin.

Järjestettiin iso keräys, ja kummasti sitä ihmisiltä löytyi tavaraa vaikka millä mitalla.  Vein itsekin kaikenlaista kotoa löytyvää, jopa joulukoristeita, koska oli joulu tulossa.  Ja kaikki oli kelvannut.  Ostin kyllä jotain uuttakin, pyyhkeitä ja lakanoita ja jotain

Varsinkin kun kirppareilla pyydetään ihan suolaista hintaa. Kirppiksille viejille sanoisin, että pyydä esineestä sen verran kun olisit itse siitä valmis maksamaan. Tarkoitushan on että tavara kulkee vain yhteen suuntaan. Myytävä määrä kun on suuri niin pienistäkin rahoista tulee ihan mukava potti.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi se on vain tavaraa. Itse en enää tee tavaroihin kiintymys suhdetta vaikka ne olisivat suvun. Olen säästänyt yhden muisto esineen per isovanhempi. Siinäkin tuntuu olevan liikaa.

Koska maailma on muuttunut ja kukaan ei voi raahata säkkikaupalla muiden mielestä arvokasta tavaraa. Maailma hukkuu tavaraan.

On vielä väärin pakottaa omat lapset kantamaan henkistä syyllisyyttä, jos tavaroita ei joku haluakaan itselleen. 

Suosittelen miettimään mitä iloisia asioita haluaa tehdä tärkeiden ihmisten kanssa, ottamaan muistoksi kuvia ja mitä haluaa niistä tärkeistä ihmisistä muistona,  laatuaikaa vai roinakasan.

Niin, ne "roinat" ja (sulle) tarpeettomat tavarat ei ole tehty 2000-luvulla. Eiköhän se turha tavaramäärä johonka maailma hukkuu ole uudempaa. Muistan hyvin lapsuudenkotini. Tavaraa oli vähemmän, mutta se oli laadukasta ja kestävää, ja huonekaluja ja vaatteita ym. huollettiin ja pidettiin kunnossa. Ei meillä mitään mummon piironkeja ollut, ne olivat heillä itsellään ihan käytössä, ne vähätkin.

T:N58

Kun lapset ja lapsenlapset ottivat mitä halusivat myin loput netissä asuinpaikkani netti kirpiksellä. Saamillani rahoilla kävin sitten lomamatkalla kotisuomessa. Itsellä on hyvä mieli ja ehkä myös ostajilla. Toisen roska on toisen aarre.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mistä ne katkerat perintöriidat sitten tulevat? Kyllä kipot ja kupit kuoleman jälkeen kelpaavat!

Idiootit kinaavat jostain arvottomasta koti-irtaimistosta. En ole koskaan ymmärtänyt.

Parhaimmillaan pesässä on jotain arvokastakin, mutta uunoilla on fokus jossain mummuvainaan koruissa tai kipoissa.

Näin se vaan kuule menee! Ihmisten todellinen luonne paljastuu perinnönjaossa.

Nimim. Kokemusta on

20-vuotiaita ei kiinnosta tuollainen romu. 40-vuotiaana se ei ole enää romua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhoja leluja ei kannata säästää. Säästää vain jos joku lelu on ollut erityisen rakas. Siinä vaiheessa kun lelut tulisivat käyttöön niin ne on jo vanhoja ja hauraita. Ei nykyajan muovit kestä enää samalla tavalla kuin ennen. Lisäksi ne aineet mitä nykyään on muoveissa on varmasti kiellettyjä sitten kun ne tulisivat käyttöön.

Käyttöön? Kuule eivät vanhat lelut käyttöön mene. Ne menevät keräilijöiden vitriiniin. Kiittävät tavaroidensa hillonneita. Samoin antiikkikauppiaat.

No niinpä niin. Tavis ei halua kotiinsa vitriinejä jotka täytetään leluilla. Tai muilla keräilyesineillä. Keräilijät on asia erikseen. 

...tavikset haluaa kotiinsa tyhjät, valkoiseksi maalatut seinät. No jaa, 75 tuumaisen taulutelkun kyll

Minä haluaisin oikein mielellään seinille tauluja, mutta omassa suvussa ei ole ollut taidekeräilijää. Niitä puhki istuttuja sohvia on, mutta niitä en halua.

Pidä vain tallessa.. jossain vaiheessa nuoria , jotka eivät sitten ole enää nuoria, alkaa kiinnostaa kun on omia lapsia ja ikää alkaa tulla. Sitten kyllä kelpaa kun se oma kuolevaisuus on mielessä..

Vierailija kirjoitti:

20-vuotiaita ei kiinnosta tuollainen romu. 40-vuotiaana se ei ole enää romua. 

20-vuotiaalla on 12 neliön huone soluasunnossa, 40-vuotiaalla on 120-neliöinen omakotitalo. Kuka niitä perintöhuonekaluja säilyttää tuon 20 vuoden välin ajan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.

 

Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä. 

 

Ovatko hopeiset aterimet krääsää?

 

On ne. Romuhopeasta ei paljoa saa ja e on epäkäytännöliset. Aina saa olla kiillottamssa ja pitää käsin pestä.

Voi, voi, on se ikävää kun kaikkea ei voi tunkea sinne tiskikoneeseen, kun mitään ei viitsitä tehdä 😈!!! Itse kiillota hopeani ne

Ei hopea-aterimet suussa metallille maistu. Alpakka eli uushopea kylläkin. Köyhänmiehen hopeaa. Kannattaa tarkistaa leimat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhoja leluja ei kannata säästää. Säästää vain jos joku lelu on ollut erityisen rakas. Siinä vaiheessa kun lelut tulisivat käyttöön niin ne on jo vanhoja ja hauraita. Ei nykyajan muovit kestä enää samalla tavalla kuin ennen. Lisäksi ne aineet mitä nykyään on muoveissa on varmasti kiellettyjä sitten kun ne tulisivat käyttöön.

Käyttöön? Kuule eivät vanhat lelut käyttöön mene. Ne menevät keräilijöiden vitriiniin. Kiittävät tavaroidensa hillonneita. Samoin antiikkikauppiaat.

No niinpä niin. Tavis ei halua kotiinsa vitriinejä jotka täytetään leluilla. Tai muilla keräilyesineillä. Keräilijät on asia erikseen. 

...tavikset haluaa kotiinsa tyhjät, valkoiseksi maa

Minä haluaisin oikein mielellään seinille tauluja, mutta omassa suvussa ei ole ollut taidekeräilijää. Niitä puhki istuttuja sohvia on, mutta niitä en halua.

Voisithan sinä itse hankkia jotain tauluja. Kirppareilta jne saa edullisesti. Ei minullakaan mitään varsinaisesti arvokkaita tauluja ole, sellaisia jotka miellyttää itseä, joihin liittyy joku muisto, ja on kyllä muutamia yhden "julkkiksen" tekemiäkin tauluja. Taidekeräily on asia erikseen, harvalla on varaa joihinkin PekkaHalosiin tms. Jos ei suvussasi ole ollut taiteen keräilijää, ole sinä ensimmäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti tarkastaa, mikä tuo Kerman savi on ja oikein arvasin. Tunkkainen ja raskas astiasarja, sopii ehkä johonkin maalaistaloon tai vanhainkotiin jos sinnekään. Nykyään halutaan raikkautta ja ilmavuutta tai jotain persoonaa tukevaa. Kaikilla eläkeakoilla ja ukoilla oli yhteen aikaan tuollaiset nimikahvikupit.

Tuo on kyllä ihan järkyttävän ruma astiasto. 

Töihin olen vienyt itselleni tuollaisen nimikahvikupin, olen saanut sen joskus lahjaksi. Kyllä siitä kahvia juo. Ja jokainen näkee kenen kupista on kyse.

Taidelainaamoista saa usein ostettua tai ensin vaikka vuokrattua tauluja kuukausimaksulla. Tulee siten tuettua taiteilijoitakin. Taidelainaamoita on ihan pienilläkin paikkakunnilla, kannattaa tutustua. Hinnat on tyyliin 5-60€/kk taiteesta riippuen.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä suvussa eräät on "erikoistuneet" kaiken kulahtaneen vaatetavaran dumppaamiseen muille, tai ainakin yrittävät; harvemmin kukaan on ottanut kulahtaneita kertaalleen paikattuja pyyhkeitä (ei vaikka ovat kuinka karkeaa ja kivaa materiaalia), vanhoja haalistuneita pussilakanoita ja lakanoita, vaikka olisivatkin ehjiä tai lähes ehjiä, pöytäliinoja vinot pinot (en käytä lainkaan) erilaisia kaitaliinoja piirongin päälle (ei ole kirjahyllyä tai piironkeja tai senkkejä monellakaan eikä tilaakaan, en ottaisi vaikka olisikin pitsivirkkaukset reunoissa, se kun kuulemma nostaa arvoa).

Tätini oli jättänyt kassillisen 70-l verhoja minulle jokunen vuosi sitten, ne eivät edes sovi näihin pitkiin ikkunoihin ja ovat kulahtaneita sekä täysin eri tyylisiä, mistä pidän. Eipä se auttanut kuin viedä kierrätykseen ja osa roskiin. Sama ihminen tunki aiemmin villamattoja väkisin, joista poikansa oli saanut astm

Robotti-imuri ei mahdu nykysohvien alle. Mutta niitten kippurajalkaisten antiikkisohvien alle kylläkin! Ja sokkelittomien vanhojen piironkien. Siksi itselläni onkin juuri niitä. Osa ostettu antiikki- ja vanhojentavaroiden liikkeistä, osa peritty. Ja niihin piironkeihin mahtuu hyvin ne mummun perintömyrnat :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ap et itsekään tarvitse niitä tavaroita? Miksi lapsesi tarvitsisi?

Ota ne omaan käyttöön äläkä yritä tuottaa muille. Sitä, mitä et itse tarvitse, voit laittaa kierrätykseen.

 

Sitten, kun ikää on tullut ja ne suvun "aarteet"alkaa kiinnostamaan, ihmetellään, että minne ne mummin kristallikruunut ja pöytähopeat on joutuneet. 

Ja tuskin kukaan äiti tarvitsee lapsensa mekkoa, mutta voisi kuvitella, että lasta itseään voisi kiinnosta ihan tunnemielessä jokin pienen pieni mekko, jota on vauvan pitänyt. 

Yleensähän tässä on ongelmana se, että nuo kyseiset asiat ei kiinnosta nuoria ihmisiä, mutta, kun ikää karttuu alkaa jokin vanha suvussa kulkenut hieno mööpeli kiinnostmaan. Siihen mennesä se on tietenkin ehtinyt jo sinne kierrätykseen jonkun toisen iloksi.

 

Jaa no oma alle kolmekymppinen lapseni on jo ilmoittanut mummun piirongista että haluaa sen sitten kun itse haluan - tai joudun - siitä luopumaan. Samoin toinen on ilmoittanut kiinnostuksensa joihinkin astioihin. Ja niihin pellavapöytäliinoihin.

Minun aikuiset lapset ei ole ollut koskaan kiinnostueita mitsään, ja olen suruttä heittänyt pois kaiken sellaisen mitä en enää ole tarvinnut. Jos joku esine tai asia itselle on merkityksellinen, se ei toislele merkitse välttämättä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ap et itsekään tarvitse niitä tavaroita? Miksi lapsesi tarvitsisi?

Ota ne omaan käyttöön äläkä yritä tuottaa muille. Sitä, mitä et itse tarvitse, voit laittaa kierrätykseen.

 

Sitten, kun ikää on tullut ja ne suvun "aarteet"alkaa kiinnostamaan, ihmetellään, että minne ne mummin kristallikruunut ja pöytähopeat on joutuneet. 

Ja tuskin kukaan äiti tarvitsee lapsensa mekkoa, mutta voisi kuvitella, että lasta itseään voisi kiinnosta ihan tunnemielessä jokin pienen pieni mekko, jota on vauvan pitänyt. 

Yleensähän tässä on ongelmana se, että nuo kyseiset asiat ei kiinnosta nuoria ihmisiä, mutta, kun ikää karttuu alkaa jokin vanha suvussa kulkenut hieno mööpeli kiinnostmaan. Siihen mennesä se on tietenkin ehtinyt jo s

Niin niitä astioita ja liinoja olen jo antanutkin. Piironki ei nuoren asuntoon vielä mahdu. Itselle sillä on vielä käyttöä niin että saa sen sitten joskus tulevaisuudessa jos vielä haluaa.

On surullista, että lapsesi eivät halua periä kotoaan tavaroita. Minä olen surullinen, että äitini jakeli selkäni takana pois liki kaikki vanhat leluni ja kirjani. Jäljellä on vain muutama enemmän tai vähemmän repaleinen kirja ja yksi rikkinäinen nukke, josta en välittänyt koskaan, sekä iso nalle, joka lienee vanhimpia lelujani ja jonka sain isotädiltäni joululahjaksi ollessani kai 5-vuotias. Isoisältäni ja enoiltani perin astioita, aterimia sekä huonekaluja, joista olen tosi iloinen. Ne sitovat minut osaksi sukupolvien ketjua.

Vanhoihin tavaroihin tarttuu energioita ja ainakin lapsuuden perheen energioita en halua kotiini viedä. Samoin en osta kirpputoreilta kenenkään muunkaan tavaroita.

Ennen kehuttiin, että meillä ollaan säästäväisiä, eikä heitetä käyttökelpoista tavaraa roskiin vain siksi, että tekee mieli ostella uutta.

Nyt kehutaan, että meillä ei hamstrata, vaan heitetään käyttökelpoista roskiin, jotta saadaan "nykyaikaista" ja oman maun mukaista, yleensä kiinalaista krääsää, tilalle.

Ajat muuttuu.

Sitten vielä noi jälkimmäiset kehuu, että he eivät kiinny tavaraan ja ymmärtävät, että tavaroitahan ne vain on. Kuitenkin se tavaran tyyli on heille niin tärkeää, että jopa opiskelemaan lähtiessä pitää ostaa uudet tavarat, kun vaikka vanhempien ylimääräiset astiat eivät ole "omaan makuun". Itse kun lähdin opiskelemaan, niin todellakin otin kotoa kaiken, mitä sain, vaikka ei olisi ollut just omaan makuun, kunhan oli käyttökelpoista. Koska tavaroita ne vaan on, ja oman maun mukaisia ehtii hankkia sittenkin, kun kotoa saatuihin tulee jotain oikeaa vikaa ja on varaa ostaa laadukasta eikä jotain Temu-roinaa.

Asun 50-luvun asunnossa, eikä se tietääkseni ole yhtään pienentynyt sitten 50-luvun. Hyvin sinne myös tyylillisesti sopii vanhat huonekalut ja astiat, vaikka eivät just 50-luvulta olisikaan. Juuri mitään en ole joutunut ostamaan ja niistä vähistäkin uutena vain sängyn. Rahat voi sitten käyttää elämiseen ja harrastuksiin. Ne tukevat minusta omaa persoonaakin paremmin kuin uuden tavaran ostelu.

Eikö muumimukis kelvannut pennuilles.....