Lasten suosimisesta (ylitse muiden). Miksi me vanhemmat sorrumme tähän?

minusta tuossa sinun tekstissä ei ole enää suosimisesta kyse. Lähinnä tulee sellanen tunne että vanhempasi ovat olleet välinpitämättömiäkin sinua kohtaan.



Esim tuo tupakan poltto, en kyllä ottais sitä suosimisena, minusta se on törkeetä välinpitämättömyyttä omaa lasta kohtaan. Heille ei sinun terveys ole ollut tärkeä asia!



Tietysti tuo lahjominen ja rahan antaminen on ollut epäreilua ja sitä suosimista.



Minusta tuommoset vanhemmat jotka suosii jotain "kun on parempi koulussa, tai parempi matikka pää." ovat suoraan sanottuna lapsellisia ja aika huonojakin vanhempia.

tulee tunne että kaikki lapset eivät ole heille yhtä arvokkaita kun ovat sen verran huonoja koulussa.:O

Nuo arvosanatkin kun joskus johtuu opettajasta tai ope-oppilas henkilökemioista.





Tulee mieleen oma isä kun joskus toin huonon numeron kotiin kokeesta. Esim enkku 5. Isä etsi kaikki ne mitä olin osannut ja kehui että olin ne osannut. Sanoi myös että hyvinhän sulla meni kun et hylättyä saanut. Tuo kannusti kovasti lukemaan lisää!

Äiti sai taas pikku raivareita väliin "kun et ole taaskaan lukenu mitää"jne. SE taas ei kannustanut.

(taisimpa poiketa jo aiheesta.)

olisi hullua odottaa, että kaikkia lapsia kohdellaan samalla tavalla. Jos yksi on oikein mukava, vastuuntuntoinen ja kiltti, tottakai hänelle voi antaa enemmän vapauksia ja ehkä jotain palkintojakin hyvästä käytöksestä. Ja jos toinen on kamala änkyrä ja kiusanhenki, miksi hänelle pitäisi ostaa ne samat kivat jutut kuin fiksulle lapselle?

On selkeät säännöt, mitä kukin saa tehdä määrätynikäisenä jne..



Mutta..lapsi muistaa niin eri tavalla asioita. Sisarkateus on normaalia. Jopa omasta lapsuudesta muista, kuinka siskoni kanssa olimme kateellisia toisille. Kumpikin koki toisen saaneen enemmän. Nyt kun aikuisena olemme asioista jutelleet, onkin selvinnyt, että kumpikin sai huomiota, mutta kukin muistaa vain enemmän toisen saaman.



Ja inhimillistä on, että esikoinen saa huomiota siinä suhteessa enemmän, että on ainoa lapsi. On aikaa enemmän ja on epävarmempi. Toinen, kolmas jne.. menee jo ihan eri tavalla jo ihan käytännön syistä. Mutta ehkä tähän juuri perustuu tämä nykyinen suuntaus, että esikoinen pannaan hoitoon, että jokainen vauva saisi kokea olevansa ainoa.



On toki vanhempia, jotka rakastaa jotain lasta enemmän. Mutta minusta on normaalia, että jokaista huomiodaan eri tavalla. Enemmän tuke tarvitsevaa, koulukiusattua poikaa pitää tukea eri tavalla kuin hyvin pärjäävää ja suosittua tyttöä. Kumpaakin huomioidaan, mutta huom. kumpikin tarvitsee erilaista tukea. Lapsia ei voi panna samaan pakettiin ja laskea mittatikulla, mitä on antanut heille.



En ymmärrä ap.n asennetta toisaalta. Hän projisoi omia ongelmia myös muihin, helpottaakseen omaa pahaa oloaa. Syyttää muita omasta ongelmasta. Kukaan ei ole kieltänyt sitä, ettei tätä asiaa ajattelisi, mutta toiset ovat tosiaan osanneet asiaa käsitellä aiemmin. Tämä asia ei tule meille muille ehkä ihan uutena oivalluksena.



Asiasta olisi tullut hedelmällisempi keskustelu jos ap olisi asennoitunut asiaan eri tavalla. Samalla tavallahan voisi väittää, että meillä on insestiä, teillä on myös, mutta te ette tunnusta. Sitten vain hyökättäisiin, että asia on tabu ja minä tiedän, että teillä muillakin on, mutta te ette vain suostu myöntämään sitä.

Meillä taas selvästi esikoinen on alusta asti ollut aivan toisenlaisessa "lyömäasemassa": Kaunis, älykäs, iloinen, temperamenttinen, lahjakas ym. ym. Kuopus taas ei kuulu ns. kauneimpiin lapsiin ja on myös luonteeltaan tyytymättömämpi. Rakastan kumpaakin tietenkin yhtä paljon ja yritn antaa huomiota tasapuolisesti, mutta tiedostan myös ap:n tarkoittaman ongelman meidänkin perheessä. Vaikeimia tilanteita aiheuttavat kuitenkin isovanhemmat, tuttavat, naapurit, toiset lapset ym, jotka kaikki suosivat esikoista.

Et taju yhtään mistä tässä on kyse. Sinulla ei liene omia lapsia?

Ymmärrätkö, että kuri ja siitä tulevat seuraamukset liittyvät lasten tasapuoliseen kohteluun???? Yhtä lailla tasapuolista on se, että kaikki lapset saavat rakkautta ja huomiota saman verran sitten kun rangaistukset on kärsitty ja asioista sovittu.

Totta kai mainitsemasi hyväkäytöksinen lapsi voi saada jotain enemmän. Jos toinen lapsi käyttäytyy jatkuvasti siten kuin ei saisi, niin tietenkin siitä aiheutuu seuraamuksia. Se ON tasapuolisuutta, että yhteisiä, tasapuolisia kodin sääntöjä noudatetaan. Jos joku ei noudata (koskee kaikkia), niin silloin voi jäädä jotain kivaa saamatta ja huonosta käytöksestä on seuraamuksensa.

Ihan niin kuin elämässä on kaikille meille töissä, koulussa, yhteiskunnassa...

olisi hullua odottaa, että kaikkia lapsia kohdellaan samalla tavalla. Jos yksi on oikein mukava, vastuuntuntoinen ja kiltti, tottakai hänelle voi antaa enemmän vapauksia ja ehkä jotain palkintojakin hyvästä käytöksestä. Ja jos toinen on kamala änkyrä ja kiusanhenki, miksi hänelle pitäisi ostaa ne samat kivat jutut kuin fiksulle lapselle?

Ei tietenkään kukaan ole täydellinen, ei tietenkään. Eihän tässä siitä ole kysymys, vaan yleisestä kasvatuslinjasta ja lasten kohtelusta. Jokainen meistä, jolla sisarus on, muistaa lapsuudestaan asioita, joissa kokee tulleensa ei-tasapuolisesti kohdelluksi. Useimmilla nämä ovat normaaleja, itse koettuja pikkuasioita--> esimerkiksi sisarus on päässyt isän kanssa jonnekin, muttei oma lapsen mieli ei muistakaan sitä, että itse on päässyt kanssa jonain toisena kertana.



Olennaista erottaa ja ymmärtää asiat:



Ei kai ole väärin sanoa isommalle lapselle "sinä olet jo iso", jos häntä "vaatii" tekemään jotain, mitä 1-vuotiaalta sisarukselta ei vaadita vielä???



Eri ikäisiltä lapsilta vaaditaan eri asioita monessa kohdin. Silti tietyt säännöt ja vaatimukset ovat samoja kaikille. Ja tärkeintä on tietenkin, että samanikäisenä vaatimukset ovat samoja.



Sen sijaan ON väärin, jos jotain lapsista ei kehuta hyvistä koulunumeroista ja toista kehutaan. Tai että toinen lapsi saa enemmän syliä/huomiota olemalla "äänekkäämpi" tms.



Ei millään pahalla, mutta minun mielestäni tässä asiassa ei edelleenkään ole yhtään mitään epäselvää omalla kohdallani. En kohtele lapsiani epätasapuolisesti enkä myöskään heitä fyysisesti kohtele kaltoin. Ja kyllä, olen näistä asioista varma eikä asia ole tabu. Ihan hyvä, että tästä puhutaan, vaikkei se meillä olekaan ongelma.





T: Se viiskytjotain, joka väittää kohtelevansa lapsiaan tasapuolisesti eikä onneksi ole törmännyt ei-tasapuolisuuteen lähipiirissään.

Onpahan karua tekstiä miehesi perheestä. Tuonko perusteella sitten sanot, että "joka perheessä suositaan jotain lapsista"? Aika härski yleistys.



Juu, ei ole kukaan täydellinen, mutta älä nyt sorru väittämään, että sinun karujen kokemusteni johdosta, tuollainen sortaminen ja suosiminen olisi kovin yleistä?



Jos jossakin perheessä isä hakkaa äitiä, ei se tarkoita sitä, että kaikissa perheissä olisi näin. Ymmärräthän pointin?



Asia tässä keskustelussa on ihan hyvä ja joissain perheissä suosiminen takuulla on ongelma, mutta nyt kyllä alkaa menemään jo pikkasen yli hilseen....Aivan kuten eivät kaikki muutkaan ongelmat, niin ei tämäkään kosketa kaikkia perheitä. Mikä ihme siinä on niin vaikea tajuta? Omituista mielestäni.

Kyllä se nyt on "kaikki vanhemmat".

Kuuluisa kateuskortti, kun et muuta enää keksi!

Ylipäätään ihmisten keskuudessa (ja itseasiassa eläintenkin ;-)) on ihan luonnollista tulla paremmin juttuun / ts. kokea hengenheimolaisuutta enemmän toisen kuin toisen kanssa - eikö näin ole? On olemassa ns. hyvää kemiaa ihmisten välillä, ja sitten toisaalta taas ihmissuhteita, missä (syystä taikka toisesta) vain jokin tökkii. Ollaan eri aaltopituuksilla? Arvostetaan erilaisia asioita? Kuulostaako tutulta?



Ehkä tässä on vähän samasta asiasta kysymys. Silti pidän sitä tärkeänä, että kaikki lapset olisivat ns. yhtä rakkaita vanhemmilleen - ja varmasti he sitä ovatkin (onhan siinä välillä "äidin / isän rakkaus" kuitenkin), mutta haaste on siinä miten se välittyisi myös niille lapsille.



Uskomatonta on se, miten tämän asian myöntäminen (ensin itselleen!) on näin vaikeata niin monelle! "Ei meillä vaan", "puhu vain itsestäsi", "ei ole minun ongelmani", "minä olen käsitellyt tämän asian jo" jne. kommenttia vain satelee, eikä ymmärretä sitä, että ollaan itsekin (varmasti) vasta matkalla tämän asian suhteen. Aivan kuten tässäkin on monesta viestistä käynyt ilmi - tasa-arvoisuus lasten välillä (vanhempien silmissä) on elämän kestävä prosessi. Ja niin tärkeä ymmärtää lapsen henkisen kehityksen kannalta.



Kiitos kaikille omia kokemuksiaan laittaneille!



Ap.

Oman äitini perheessä, suosittiin kahta nuorempaa sisarusta, jotka esim. sairastelivat melko paljon. Äitini esikoisena joutui aina tekemään paljon kotitöitä, esim. luomaan lumet jne. Aina sanottiin kyllä XX jaksaa, vaikka muutkin olisivat jo olleet riittävän vanhoja.



Äidilläni oli myös hyvä todistus, mutta oppikouluun häntä ei haluttu laittaa, vaan pikkuveli, joka sitten kylläkin keskeytti.



Nykyään äitini on menestynyt ihminen, jolla on rahaa ja omaisuutta jne. Nämä kaksi nuorempaa sisarusta kituuttavat toimeentulotuen varassa. Äitini jaksaa ja osaa edelleen.

Minä kyllä laitan tekstini loppuun merkiksi "ap" - älä siitä huolehdi.



Ja miten pystyisin kirjoittamaan saman aikaisesti kahta eri viestiä? Viestin nro 51 minä kirjoitin, en olisi millään pystynyt kirjoittamaan viestiä nro 49 (tms.).



Hieman tarkkaavaisuutta peliin, kiitos.



Ap. (<- huom.)

Kiitos ap, että otit tämän puheeksi! Tästä ei jutella oikein missään, mutta kuitenkin rankkaakin suosimista näkee ympärillään. Kaikesta mikä vahingoittaa lapsia pitäisi keskustella. Asia tosiaan taitaa olla tabu.

jossa lapset on eriarvoisia. Murrosiässä ongelma on räjähtänyt käsiin. Nämä vähempiarvoiset on murrosiän myötä uskaltaneet tehdä asioita joita aiemmin eivät ja kaikki eivät ole hyviä juttuja.



Yksi on ollut vanhemmilleen ylitse muiden mutta hän on myös ongelmissa, mielenterveys horjuu.



Yksi lapsi on paremmin puettu kuin muut, hienompi pyörä jne. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tällainen kohtelu ei voi johtaa kuin sisaruskateuteen ja katkeroittaa mielen. Luulen kun lapset lentää pesästä näitä muita ei juurikaan entinen koti kiinnosta vaan tekevät pysyvän pesäeron.



Osa lapsista on kilttejä hiljaisia ja alistuvat kohtaloonsa.

Olisi typerää väittää olevansa jotenkin täydellinen vanhempi tms. Kyllä minä tiedän aika hyvin, että omassa toiminnassani varmasti on kehittämisen alueita vanhempana.



Tämä keskustelu silti hämmentää minua kovasti:



Meillä tai niissä parissa perheessä, joiden elämää kohtuutarkasti pääsen seuraamaan, tämä jonkun sisaruksen suosiminen on täysin vieras asia.

Tämä on vähän sama asia kuin se, että tiedän kyllä osan vanhemmista esimerkiksi fyysisesti kurittavan lapsiaan, mutta meillä näin ei tapahdu.



Tasapuolisuus on lähes yhtä tärkeää. Meillä kummallekin lapselle on kotona samanlaiset säännöt. Kumpikaan ei saa millään ylimääräisellä rutinalla yhtään mitään enempää kuin toinen. Kumpaankin sylitellään tasapuolisesti. Lapsille tasapuolisuus on erittäin tärkeää ja sen huomaa jo hyvin pienestä pitäen.



Totta kai molemmat ovat omia persooniaan ominen piirteineen, ja myös ikiensä puolesta tietenkin lapsia tulee kohdella tietyissä asioissa eri lailla. Se nyt lienee jokaiselle kasvattajalle selvää (siis että 1-vuotiasta ei laiteta jäähylle, mutta 4-vuotias laitetaan jos tekee kielloista huolimatta jotain--> silti säännöt ovat molemmille samat ja kumpaakin kielletään ja asiaan puututaan).



En oikein tiedä miten tähän ap:n kiihkoon pitäisi suhtautua. Asia on periaatteessa oikein hyvä ja varmasti monissa perheissä ei tasapuolisuus toteudu. Silti uskallan väittää, että valtaosassa toteutuu. Se, että valtaosalle asia ei ole ongelma, ja he(me) ovat sen täällä sanoneet, tuntuu olevan ap:lle jotenkin ongelma. Hän edelleen pyrkii väittämään, että tiedostamattaan näissäkin perheissä tasapuolisuuden kanssa on ongelmia. Tätä en tajua, mutta eipä kai minun tarvitsekaan.

miten vaikeaa on tajuta, etteivät omat omanapaiset kokemukset ole yleismaailmallisia!

usein toimivat todella epätasa-arvoisesti, edes asiaa tajuamatta.



Miehen vanhemmat ovat aina suhtautuneet lapsiinsa todella eriarvoisesti. Mies on joutunut olemaan lapsenvahtina nuoremmalleen, ja hoitamaan todella nuoresta kaikki asiansa. Nuorempi sisarus on jo naimisissa, ja elää edelleen vanhempien hankkimassa asunnossa, ja lähes kaikki tehdään yhdessä ja tämän lapsen puolesta. Kun mies muutti opiskelemaan, eivät vanhemmat käyneet edes katsomassa lapsensa asuntoa, nuoremmalle kaikki on hankittu ja ostettu. Ja yhteyttä pidetään paljon tiiviimmin.



Mies on kärsinyt asiasta todella paljon, ja suree asiaa vielä nyt aikuisenakin. Mies on joskus yrittänyt puhua asiasta vanhemmilleen, mutta nämä eivät asiaa pysty käsittelemään. :(

tuon kokoisia lahjoja ei voi antaa ilman että ne aikanaan perinnönjaossa katsotaan yhdelle annetuksi ennakkoperinnöksi! Pitäkää hyvää kirjaa niistä.

Meillä on kaksostytöt, eivät ole identtiset. Joka päivä mietin, että olenko varmasti tasapuolinen molempia kohtaan. Molemmat ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä. Miehelleni toinen lapsista on selvästi läheisempi, vaikkei hänkään tätä varmasti tahalleen tee. Vaikea asia!



Olen itse ollut isovanhemmilleni juuri tuo suosikkilastenlapsi. En huomannut asiaa kuin vasta vähän vanhempana. Serkusten kanssa juteltiinkin tästä, he ovat saaneet lahjoiksi jne. tennissukkia ja syntttärikortteja. Minä sain pyörän, mun synttäreillä käytiin...

Tässä tapauksessa se suosittu lapsi on kasvanut tosi avuttomaksi, eli ei varsinaisesti ehkä elämässään hyödy suosimisesta. Itsetunto ei kehity, kun vanhemmat järjestävät kaiken lapsen puolesta.