Lue keskustelun säännöt.
Lasten suosimisesta (ylitse muiden). Miksi me vanhemmat sorrumme tähän?
31.08.2008 |
On surullista miten niin monessa perheessä vanhemmat selvästi suosivat jotakuta lapsista ylitse muiden niin, että muutkin lapset sen huomaavat ja ajan kuluessa se vaikuttaa myös siihen millainen itsetunto lapsille muodostuu.
Suositusta lapsesta tulee varsinainen "maailman valloittaja" siinä missä muut oppivat olemaan matalalla profiililla ja pitämään odotuksensa matalalla.
Meilläkin on 2 lasta ja näistä kahdesta kuopus on aina ollut jotenkin extra special - hän saa enemmän huomiota kun esikoinen olemalla paljon vaativampi ja temperamenttisempi lapsi. Esikoinen on kiltti ja mukautuva. Nyt olen alkanut kiinnittää tähän (lasten tasapuoliseen kohteluun) ihan tietoisesti enemmän huomiota ja yritän taistella pois tästä toimintamallista.
Kommentit (63)
ps. ap- älä provosoidu...
jotkut ärsyttävät täällä tahallaan- on huomattu
...kuten myös ap itse. Mutta sitähän ei lasketa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika usein alitajuista. Ajatellaan että lapsi x on nyt vaan tälläinen että sille pitää pitää kovempaa kuria, ja lapsi y:lle sopii hellempi linja... Tietysti lasten temperamenttien ym. ominaisuuksien välillä on eroja mutta usein näistä käsityksistä tulee itseään toteuttavia kehiä, ja eriarvoistuminen tapahtuu pikkuhiljaa. Sitten toisen kanssa vain on enemmän miellyttäviä kokemuksia, ja lapsi tuntuu rakkaammalta / enemmän tukea tarvitsevalta / läheisemmältä... En tarkoita että kukaan vanhempi suunnittelee tälläistä kehityskulkua mutta näin joskus käy.
Esimerkki omasta elämästäni: Mieheni vanhemmat suosivat mieheni pikkuveljeä. Heidän mielestään pikkuveli (nyt siis nelikymppinen uusperheen isä) tarvitsee enemmän tukea, on sosiaalisempi ja avoimempi. Mieheni on heidän mielestään juro vastarannan kiiski. Tältä pohjalta sitten pikkuveljelle lahjoitetaan rahaa, kesämökki, tontti, rakennutetaan talo. Kaikki tämä sovitaan pikkuveljen kanssa ilman että miehelleni vaivaudutaan puhumaan asiasta. Odotetaan vain että mieheni vain hyväksyy kaiken. Jos appivanhempien toimia kyseenalaistaa, erityisesti anoppi käy hyökkäykseen tyyliin " Mitä pahaa XXX on teille tehnyt?" Veljeksillä oli jonkinaikaa välitkin poikki mutta mieheni palasi ruotuun, ts. nieli pahan mielensä. Nyt on kaikki " hyvin" taas, meidänkin kanssa seurustellaan...
Toisaalta yritän ajatella että elämä on tälläistä, epätasa-arvoista, ja me elämme omaa elämäämme emmekä turhaan katkeroidu toisten saamista asioista. Mutta: kyllä sydämestä otti tänään perhejuhlassa katsoa miten anopin kasvoista todella loisti rakkaus kuopustaan ja tämän lasta kohtaan - jotain mitä koskaan ei ole näkynyt suhteessa mieheen. Aina ei riitä vanhemmilta rakkautta kaikille lapsilleen. Tämä vain on totuus mistä ei pääse yli eikä ympäri eikä se muutu ylimääräisellä ymmärtämisellä ja selittämisellä miksikään.
ps. ap- älä provosoidu...
jotkut ärsyttävät täällä tahallaan- on huomattu