Lasten suosimisesta (ylitse muiden). Miksi me vanhemmat sorrumme tähän?

en suosi kumpaakaan lapsistani toisen kustannuksella. Muita virheitä saatan hyvinkin tehdä. Tässä taitaa olla kyse siitä, että omat virheet tuntuvat vähäisemmiltä, kun uskoo muiden sortuvan samaan.

Silti jokainen ulkopuolelta katsova, on sitä mieltä, että perheemme nuorin on saanut eniten huomiota. Jo ihan sen takia, että on lapsista vaativin. Kiltti esikoinen, joka kantoi kotiin vain hyviä numeroita eikä lainkaan huolia, jäi vähälle, eikä kukaan muistanut koskaan sanoa, että hän on hyvä. Päinvastoin, hänen piti olla hiljaa hyvistä numeroistaan, ettei kuopukselle tule paha mieli ja pelko, että arvostellaan.

Keskimmäinen taiteili siinä välissä ja jäi ehkä kaikista vähimmälle huomiolle. Silti tänäkin päivänä vanhemmat ovat sitä mieltä, että lapsia on kohdeltu tasapuolisesti. Mutta tasapuolisuus ei ole sitä, että kaikki saa saman verran, vaan että kohtelu sovelletaan lapsen luonteen mukaan. Jos yksi lapsista on laskelmoiva ja osaa ottaa hyödyn irti olemalla vaativa ja härski, ja toinen taas antaa paidankin päältään, käy helposti niin, että se äänekkäin ja häikälemättömin saa eniten huomiota.

Meillä ainakin kaikki lapset tunnistaa tän. Olemme jo aikuisia ja nuorinkin on samaa mieltä. Silti vanhemmat edelleen sitä mieltä, että ovat olleet maailman tasapuolisimpia. Ei se ole tasapuolisuutta, että yhden pillin mukaan tanssitaan...

niin se vaan on, aivan varmasti joka perheessä. Ei kukaan täällä voi olla niin täydellinen, että aina pystyy olemaan tasapuolinen lapsilleen.



Mieheni perheessä suosikki on edelleen (vaikka veljekset ovat jo lähes nelikymppisiä) nuorempi veli ja hänen perheensä. Hän on kuopuksena saanut joustoa, koska esikoinen on hänen puolestaan taistellut taistelut kotiintuloajoista ja kaikesta muustakin. Esikoisen tekemiin virheisiin suhtaudutaan aina ankarammin, kuin veljensä samanlaisiin. Nuoremman veljen tekemät virheet pystytään paremmin hyväksymään "koska vanhempikin niitä teki". Ikävin asia on mielestäni se, että mieheni vanhemmat eivät ole ymmärtäneet tukea miestäni esim. harrastuksissa. Mieheni isä on valmentanut molempia poikiaan, mutta kun mieheni vaihtoi toiseen lajiin, hänen matsejaan ei käyty katsomassa, ei kannustettu ja harrastukset piti maksaa omista rahoista. Veljen kalliit pelireissut ja myöhemmin jopa opiskelu ulkomailla maksettiin lähes kokonaan ja häntä kannustettiin kovasti. Mieheni opiskeluja ei ole koskaan kehuttu tai korostettu ja kun hänellä on nyt hyvä työpaikka, siitä puhutaan hyvin vähän, kun veljen tekemisiä raportoidaan kaikille mahdollisille.



Meille syntyi ensin lapsi ja joka kerran kun isovanhemmat lapsellemme jotain ostivat, antoivat mieheni veljelle ja hänen avovaimolleen aina saman verran rahaa...ja joka kerran muistivat sanoa, että meidän lapselle annetut tavarat ja vaatteet pitää säästää ja antaa sitten veljen tuleville lapsille käyttöön jne. Ja mikäs siinä, olemme veljen lapsille antaneet kaikki meillä jo pieneksi jääneet vaatteet ja tavarat, kiertoon ne olisi laitettu muutenkin. Nyt kun veljellä on lapsia isovanhemmat ostavat myös heille lahjat kun tulevat meidän lasten syntymäpäiville, mutta meillä lahjan saa vain syntymäpäiväsankari (mikä on kyllä muutenkin meillä sääntönä).



Mieheni itse on joskus todennut, että vanhemmille taitaa nuorempi veli olla vanhemmille rakkaampi. Veljesten välit ovat kuitenkin hyvät, mutta mieheni ja hänen vanhempiensa välit ovat melko viileät.



Itse olen ainoa lapsi, joten en voi tietää miltä miehestäni on tuntunut, kun omat vanhemmat eivät tule elämän tärkeisiin tapahtumiin osallistumaan ja miten koskee, kun vanhemmat aina muistavat kertoa mitä veljen elämään kuuluu.



Omien lasteni kohdalla huomaan ajoittain sortuvani käyttämään esikoiselle"sinä olet jo iso"-sanontaa, jota suuresti inhoan. Yritän parhaani mukaan kohdella lapsia tasapuolisesti ja onneksi molemmat ovat perusterveitä, tällä tarkoitan sitä että erityislapsi vaatii enemmän vanhempiensa huomiota ja siitä syystä sisarukset voivat kokea eriarvoisuuden tunnetta. Yhden asian olen tehnyt itselleni selväksi. Kumpaakin lasta tuetaan heidän harrastuksissaan (ja elämässään yleensä) ja siitä pidetään kiinni että molemmilla on samat säännöt.

Jokainen meistä on erinlainen. Jokainen lapsi tarvitsee luonteensa mukaisen kohtelun ja kasvatuksen.

Esim. toinen lapsi tarvitsee enemmän syliä kuin toinen.



Vaatimampi lapsi tarvitsee erilaisen kohtelun kuin kiltti lapsi.

Minusta jokaisen vanhemman pitäisi oppia tuntemaan lapsensa hyvin. Ei lapsia voi kohdella samalla tavalla vaan yksilöllisesti.

Ap. on siitä poikkeus että yrittää kiinnittää huomiota asiaan ja olla tasapuolinen. Tosi moni mamma valehtelee itselleen olevansa tasapuolinen, ehkä se tekee vaan liian kipeää tarkastella omaa toimintaansa objektiivisesti.



Tsemppiä ap. ainakin yrität.

Kyllä se toki ihmiseltä jonkin verran vaatii, että pystyy katsomaan omaa toimintaansa kriittisesti ja rehellisesti.



Minä väitän, että ihan varmasti (lähes) jokainen vanhempi, jolla on useampi lapsi, suosii (usein tiedostamattaan!) jotakuta lapsista.



Mutta pitkää harhainen mielikuvanne omasta täydellisyydestänne.



Ap.

Logiikkahan se on tuokin.

Ja olen pyrkinyt siihen niin kauan kuin meillä on ollut enemmän kuin yksi lapsi. Meillä ei todellakaan kukaan kolmesta ole "extra special" muihin verrattuna tai ehkä pitäisi sanoa asia niin, että kaikki ovat meille yhtä "extra special". Silti uskoisin, että aikuisena joku (tai ehkä jopa kaikki) kokevat, että joskus jäivät paitsi jostain tms. Toivon kuitenkin, että pääsääntöisesti kokevat tulevat tasapuolisesti kohdelluiksi. Ainakin olemme yrittäneet tehdä siinä parhaamme!



Tiedän kyllä perheitä, joissa yksi on todellakin ylitse muiden. Mm. exäni oli perheensä tähti (ainoa poika) ja ehkä osittain sen vuoksi onkin ex nyt....Eräässä tuttavaperheessä myös ainoa poika sai aina lahjoja myös tyttöjen syntymäpäivinä (ei tietenkään toisinpäin). Jne. jne.

ap:n kommentissa sitä, että kuopus on extra special, koska on vaativampi ja temperamenttisempi...eli siis oikeastiko kuopus saa esim. enemmän tavaroita ja mukavaa yhdessäoloa vanhempien kanssa vain olemalla hankala?! Tai tarkoititko tuolla extra speciaalilla sitä, että hän saa enemmän haukkuja, kun koko ajan kitisee....?!

Täällä on pitkiä ketjuja miten isovanhemmat suosivat jotain lastenlastaan toisten kustannuksella. Tai anoppi on suosinut miehen sisaruksia miehen sijasta tai oma äiti ei ole ollut tasapuolinen.



Jos et ole vielä valmis arvioimaan omaa käytöstäsi katsopa edes ympärillesi avoimin mielin, saatat yllättyä. Ei tässä väitetty ettet rakasta lapsiasi yhtä paljon, usein lapsia vain kohdellaan erilailla, niiltä vaaditaan eriasioita.



Monella on lopulta myös selitys erilaiseen sisarusten kohteluun, ne on luonteeltaan erilaisia tai niillä on erilaiset tarpeet, ne on eri-ikäisiä yms.



5

että...



meillä on poika ja tyttö ja pidän tyttöä kyllä vähän älykkäämpänä -> vaadin häneltä hieman enemmän kuin pojalta... poikaa pidän söpönä ja ihanana, siis ihan mielettömän rakas, mutta yhtä fiksulta hän ei tunnu :O tavallaanhan se on myöskin hienoa tytölleni, että pidän häntä tosi älykkäänä, mutta toisaalta se voi olla rasite jos haluamattani/tiedostamattani pistän hänet esim joustamaan enemmän. ja toisaalta poika pääsee kuin koira veräjästä... yritän opetella tästä pois. molemmat ovat yhtä rakkaita kyllä ja sen varmasti tietävät, kohtelueroja on.

Extra special oli ehkä väärin sanottu (ts. sen voi ymmärtää siten täällä netin ihmemaailmassa, että tarkoitan sillä todellakin sanoa, että pidän kuopusta "speciaalimpana" lapsena kuin esikoista - en tietenkään ajattele näin; molemmat ovat omalla tavallaan ihania. Kuopus vain on saanut enemmän osakseen huomiota ja lellintää, koska on vaativampi lapsi.)

ap:n kommentissa sitä, että kuopus on extra special, koska on vaativampi ja temperamenttisempi...eli siis oikeastiko kuopus saa esim. enemmän tavaroita ja mukavaa yhdessäoloa vanhempien kanssa vain olemalla hankala?! Tai tarkoititko tuolla extra speciaalilla sitä, että hän saa enemmän haukkuja, kun koko ajan kitisee....?!

Hän ei todellakaan saa enemmän tavaroita / yhdessä oloa tms. kuin esikoinen - huomiota ylipäätään hän saa enemmän (tietenkin), koska osaa sitä ns. vaatia.

Lisäksi olisiko siinä sekin, että vanhempana haluaa siloittaa sen lapsen elämää ja mahdollisia tulevia hankaluuksia, jonka arvelee kohtaavan elämässään enemmän hankaluuksia / kasvun paikkoja jne. Meillä ainakin kuopus tulee olemaan aikuisena se, jolla on varmasti hankalampaa sopeutua vallitseviin olosuhteisiin kuin esikoisella. Hän ikäänkuin tarvitsee enemmän vanhempiensa tukea.. . En tiedä, vaikea sanoa.

Pääasia kuitenkin on se, että tiedostan asian, ja olen alkanut tekemään sen suhteen parannuksia.

Ap.

Mutta olin itse, ja olen vieläkin, se lellipentu vanhemmilleni. Sain esim. useammin ja enemmän rahaa käyttöön kuin muut sisarukseni. Minulla ei ollut kotiintuloaikoja, "sain" polttaa alaikäisenä tupakkaa ts. mulle ei sanottu siitä mitään, toisin kuin muille sisaruksille. Pääsin discoihin ja sain jäädä niistä kavereille yöksi. Sain olla koko vkl kaverin luona ym. Niin ja isäni lupasi maksaa mulle ajokortin, kaikki muut maksoi itse. En kuitenkaan suostunut siihen, joten en mennyt autokouluun.



Nyt se suominen on siirtynyt minun lapseeni. Vanhempani mm. ostavat huomattavasti kalliimpia lahjoja kuin sisarusteni lapsille. Äitini ottaa mun tyttöä hoitoon useammin kuin muita ja vielä pyytämättä.



En tiedä mistä tuo suosiminen johtui, mutta luulen että siitä kun olin hyvä koulussa ja meistä sisaruksista ainoa jolla oli matikka 10. Isällä on myös hyvä matikkapää ja kai se halusi jotenkin palkita siitä että olin perinyt häneltä jotain.

Rehellinen puheenvuoro, ap. Hyvä kun olet asian huomannut ja ennen kaikkea pyrkinyt muuttamaan sitä. Uskon, että onnistut tavoitteessasi. Nämähän ovat pitkälti omia valintoja, joille voi ja PITÄÄ tehdä jotain.



Kun joku lapsi nostetaan alustalle, samalla painetaan toisia alas. Tilanteesta kärsivät lopulta kaikki. Sääliksi käy erityisesti nämä alistetut, itseään toisia huonompina pitävät lapset.



Suosimisen syyksi tuntuu kelpaavan melkein mikä vaan: jokin erityistaito, sukupuoli, ulkonäkö, luonteenpiirteet.. Perhe ei aina itse huomaa toimivansa väärin. Pahalta tuntuu, jos syrjäytetyn lapsen täytyy erikseen ansaita vanhempansa rakkaus, vaikka olemalla kiltti.



Tälläisesta voi olla seurauksena itsetunto-ongelmia, riippuvuutta, itsekästä käyttäytymistä ja sovinismiakin.



Mutta mitä tehdä, jos perhe ei tilannetta itse näe?

Mutta olin itse, ja olen vieläkin, se lellipentu vanhemmilleni. Sain esim. useammin ja enemmän rahaa käyttöön kuin muut sisarukseni. Minulla ei ollut kotiintuloaikoja, "sain" polttaa alaikäisenä tupakkaa ts. mulle ei sanottu siitä mitään, toisin kuin muille sisaruksille. Pääsin discoihin ja sain jäädä niistä kavereille yöksi. Sain olla koko vkl kaverin luona ym. Niin ja isäni lupasi maksaa mulle ajokortin, kaikki muut maksoi itse. En kuitenkaan suostunut siihen, joten en mennyt autokouluun.

Nyt se suominen on siirtynyt minun lapseeni. Vanhempani mm. ostavat huomattavasti kalliimpia lahjoja kuin sisarusteni lapsille. Äitini ottaa mun tyttöä hoitoon useammin kuin muita ja vielä pyytämättä.

En tiedä mistä tuo suosiminen johtui, mutta luulen että siitä kun olin hyvä koulussa ja meistä sisaruksista ainoa jolla oli matikka 10. Isällä on myös hyvä matikkapää ja kai se halusi jotenkin palkita siitä että olin perinyt häneltä jotain.

Mutta (kuten kuvasta näkyy) ongelman olemassa oloa ei olla halukkaita myöntämään - se minua ainakin hieman hirvittää, että kuinka paljon tälläistä suosimista suomalaisissakin perheissä tapahtuu ilman, että vanhemmat olisivat kykeneväisiä ajattelemaan omaa toimintaansa kriittisesti ja muuttamaan käytöstään.

Kiitos, kun jaoit kanssamme tämän lapsuuden kokemuksen!

Ap.

Rehellinen puheenvuoro, ap. Hyvä kun olet asian huomannut ja ennen kaikkea pyrkinyt muuttamaan sitä. Uskon, että onnistut tavoitteessasi. Nämähän ovat pitkälti omia valintoja, joille voi ja PITÄÄ tehdä jotain.

Kun joku lapsi nostetaan alustalle, samalla painetaan toisia alas. Tilanteesta kärsivät lopulta kaikki. Sääliksi käy erityisesti nämä alistetut, itseään toisia huonompina pitävät lapset.

Suosimisen syyksi tuntuu kelpaavan melkein mikä vaan: jokin erityistaito, sukupuoli, ulkonäkö, luonteenpiirteet.. Perhe ei aina itse huomaa toimivansa väärin. Pahalta tuntuu, jos syrjäytetyn lapsen täytyy erikseen ansaita vanhempansa rakkaus, vaikka olemalla kiltti.

Tälläisesta voi olla seurauksena itsetunto-ongelmia, riippuvuutta, itsekästä käyttäytymistä ja sovinismiakin.

Mutta mitä tehdä, jos perhe ei tilannetta itse näe?

Olet täsmälleen oikeassa - siksi tämä surullinen kierre olisi hyvä katkaista mahdollisimman nopeasti ja lisätä vanhempien tietoisuutta tästä asiasta.

Ap.

jos esikoinen on ollut heidän mielestään tärkeämmässä asemassa, he suosivat enemmän omia kuopuksiaan. Isompi lapsi ärsyttää ja heidän on helpompi samaistua kuopukseen. Sekään ei ole oikein, mutta ei välttämättä edes kovin tiedostettua.

eli alat huomioimaan jotain lasta enemmän, älä samaan aikaan vähennä huomiotasi toiseen lapseen. Älä ryhdy vahingossa toiseen ääripäähän olemalla yhtäkkiä tylympi, koska se ei hyödytä ketään. Mutta aina voit antaa jollekkin enemmän eikä sen tarvitse olla toiselta pois. Muista myös että ihmiset ovat erilaisia ja tarvitsevat siten erilaista huomiota. Et voi kasvattaa kaikkia lapsiasi samalla tavalla, sillä eri luonne vaatii erilaista panostusta vaikka säännöt olisivatkin kaikille samat.

en suosi kumpaakaan lapsistani toisen kustannuksella. Muita virheitä saatan hyvinkin tehdä. Tässä taitaa olla kyse siitä, että omat virheet tuntuvat vähäisemmiltä, kun uskoo muiden sortuvan samaan.

Siis esikoiselta on vaadittu enemmän jo silloin kun hän oli samanikäinen kuin kuopus nyt. Jotenkin kuopus on jäänyt perheen vauvaksi vaikka onkin jo leikki-ikäinen. Yritän olla tasapuolinen, mutta aina havahdun siihen, että komennan esikoista ankarammin. Näyttää siltä, että toistan tahtomattani vanhempieni käyttäytymismallia, ainakin oma isosiskoni väittää, että hänelle ollaan oltu ankarampia kuin minulle ja nuorimmalle sisarukselle.

Mutta itse asiaan. Totta ihmeessä jokaista lasta kohtelee eri tavalla kun jokainen on oma persoonansa. Ei kaikkia voi köntässä samalla tavalla hoitaa.