Mistä saada rahaa kun on työsuhteessa mutta ei saa palkkaa??
Kuulostaa pahan kerran riistolta... Mutta kyllä sun pitäis ainakin sovitettua päivärahaa voida saada jos kerran ei tuloja ole.
Kommentit (19)
käytetty aika kylläkin siirtää työttömyyspäiväraha-aikaa. Eli jos on pitkä työhistoria jonka perään jäänyt useammaksikin vuodeksi ko. vapaille ja sitten työttömäksi, saa kylläkin työttömyyspäivärhaa (ansio- tai Kelan).
Itse esim. olin 4 vuotta lasten kanssa kotona, jonka jälkeen pian työttömäksi ja hyvät päivärahat sain lapsia edeltävien työtulojen perusteella. Nyt kylläkin taas töissä.
vaimo oli viimevuonna samassa tilanteessa, kolme lasta ja töihin oli mentävä, (oli ollut 5v kotona lapsia hoitamassa) No muuta työtä ei tarjolla ollut kuin provisiopalkattua välitystoimintaaa. 3-ekaa kuukatutta pelkkiä menoja autonkäyttökulut ym.. Rahaa alkoi tulla vähissä määrin vasta 4kk:n päästä, no onneksi on nyt muissa töissä. Ja tuossa tilanteessa ei yhteiskunnalta saa mitään tukia, ei tod!!!
Sain työn jonka palkkaus on täysin proviisiopohjainen. Ensimmäisiä provikoita on mahdollisuus odottaa aikaisintaan joulukussa, saako tällaisessa tapauksessa rahaa jostain? Liitolta? Sossusta?
Asumme ok -talossa ja mies tienaa n.2600€ kuussa, lapsia 4. Ei mitään toivoa pärjätä ilman mitään.
tuollaista työtä. Hae jotain muuta, vaikka kaupan kassaksi tai siivoamaan tai jotain. Mutta saisit ainakin rahaa. Mitä järkeä istua päivät jossain tuputushommassa ilman palkkaa, kun kotona 4 lasta. Tai jää vaikka kotihoidontuelle kunnes löytyy parempi, niin saat edes jotain.
...koska mitään muuta kertakaikkiaan ei ollut. Jouduin vanhasta paikasta vain 5kk työssäolon jälkeen pihalle tuotannollisista ja taloudellisista syistä, en voi vaan jäädä kotiinkaan odottamaan.
Ap
mutta sen sijaan ilmaiseksi töissä ja maksaa vielä parhaassa tapauksessa lastenhoitomaksuja jne.? Jep, jep.
En kuulu enää kotihoidontuen piiriin, nuorin täytti heinäkussa 3v ja olen ollut tätä ennen 5v kotona
Ap
Tytöttömyys käytetty eli liiton päiviä 12jäljellä, pakko tehdä jotain!
Sain siis työpaikan toukokuussa mutta tässä paikassa eteen tuli nämä yllätykselliset tuotannolliset ja taloudelliset syyt!
Kysyin saako sossusta tässä tilanteessa?
Ap
tuossakaan tilanteessa saa liitolta tukea. Miksi ajaa itsensä tuollaiseen jamaan - neljän lapsen kanssa!! Äly hoi, älä jätä!
un miehelläsi kuitenkin on niitä tuloja tuonkin verran. Mutta ainahan voit hakea ja kysyä kotikuntasi sosiaalitoimistosta.
Kannattaa ottaa sinne työsopimus mukaan. He voivat selvittää, onko se laillinen ollenkaan.
teillä omistusasunto ja sinulla työsuhde, niin miksi ihmeessä sossun pitäisikään antaa rahaa. Itsehän sinä sen pöllön työsopimuksen olet neuvotellut! Myykää talo, jos ei rahat riitä.
ei vaikuta edes miehen tulot...
Tai miten lie nyt, jos irtisanoudut, saatat saada karenssin.... Mutta sen jälkeen saat sitä tarveharkitsematonta.
Tekevät selvityspyynnön tuosta työsuhteestasi, mutta tuskin saat karenssia, jos et ole saanut palkkaakaan. Uskoisin, että katsovat että palkattomuus on hyvä syy jättää ko. työ.
.harkinnanvaraista tukea, jos on todella hankala tilanne. Mutta tarkempien tietojen takia kannattanee soittaa sossuun.
Ne laskee siellä perheenjäsenten määrän, ja mikä summa teidän perheelle pitää lain mukaan olla kuukaudessa käyttöön. Kaikki mahdolliset tulot lasketaan, ja sitten niistä miinustetaan pakolliset kustannukset, eli päivähoito, sähkölasku ja tietenkin asuminen. Sen jälkeen laskevat jäättekö ns. plussalle vai miinukselle, ja jos on miinusta, saatte ylijäävän osuuden. (Mikä ei ole paljon). Mutta kannattaa soittaa. Tsemppiä!
sillä miehelläsi on kuitenkin suht isot tulot ja lisäksi lasketaan lapsilisät tuloiksi. eikö ole säästöjä tms?