Kannattaako se laihduttaminen ihan oikeesti? Paraniko elämä?

Vähentää ainakin terveysriskejä (terveysongelmia sinulla ei ilmeisesti vielä ole).

puntaroida asiaa ainakin :)

Eli olin vielä viimevuonna tähän aikaan n. 100kg ja 170cm. Nyt painan 72 eikä elämä ole oikeastaan muuttunut paljonkaan. Miehen kanssa on samanlaista, kuin aikaisemminkin, jaksan kyllä paremmin juosta, valvoa, leikkiä lapsen kanssa ym. mutta muuta eroa en huomaa. Erilaisia vaatteita voin kyllä pitää mutta pukeuduin kyllä ihan näyttävästi ennenkin :)

AI NIIN!! Tissit! Ne häviää sitten ensimmäisenä..;)

ap:llä mitään terveysjuttuja, ei. Pikkasen on kolesteroli korkeella.



Mä olen sen mallinen, että ekaks lähtee vatsasta, pyllystä ja reisistä. Tisseistä ei koskaan. Eli tikkujalat ja isot rinnat, leveät hartiat. :(

Vuoden kuluttua painaisit yli 100kg kuitenkin.

mutta kyllä suurimpia onnellisuustekijöitä mun elämässä on se, että olen vuosien ponnistelujen jälkeen hoikka.



Saan tosi paljon iloa siitä, että mulla on hoikka, kaunis vartalo ja se lisää itseluottamusta työ- ja muussa elämässä. Tuntuu hyvältä näyttää hyvältä, on kiva käyttää kauniita vaatteita (ihan mitä haluan!) ja mukavaa kun mies ihailee. Naiskaverit kehuu kun on treenattu, sekin on mukavaa.



Jaksan liikkua, juosta pitkiä matkoja, siitä tulee voittajafiilis. Tunnen itseni terveeksi ja kauniiksi.



Ja ensimmäistä kertaa oikein odotan kesää, pikkuisia mekkoja ja sortseja, uusia bikineitä :D Enää ei tarvitse häpeillä itseään! Ihanaa tämä on!

Eli jos elämä on muuten tyhjää ja tätä tyhjyyttä yrittää täyttää laihtumisella, niin hukkaan menee ja pian kilot saattavat tulla kohisten takaisin. Muutoksen on oltava siis kokonaisvaltaista, myös henkisesti. Tietysti terveyden puolesta on plussaa, monien piilevien sairauksien riski vähenee, mutta samalla tavalla rakastatte aviomiehesi kanssa toisianne ja heräät jokaiseen uuteen aamuun olet sitten 100 tai 50 kiloa.

laihdutin silti 5 kiloa, koska vihasin peilikuvaani. Lisäsin liikuntaa ja tarkkailin syömisiä. Itse koen, että elämäni muuttui kovasti. Olen tyytyväinen peilikuvaan ja olen paremmalla tuulella päivittäin. Sohvaperunasta tuli aktiivinen liikkuja ja jaksan tehdä lasten kanssa vaikka mitä. Itsetunto kohosi ja keskityn nykyään paljon positiivisemmin asioihin kuin ennen. päätä ei särje enää kovin usein. Tissit pieneni joo, mutta lihasharjoittelulla myös ne on kauniisti koholla, eikä roiku "polvissa".



Olen myös oppinut syömään oikein, enkä ahda itseäni liian täyteen ruokaillessa. Tämä takaa sen, etten väsähdä ja löydä itseäni sohvan nurkasta ruokailun jälkeen. Vaatteet istuu päälle ja on mukavaa kun ei elä itseinhossa. Tämä kaikki on vaikuttanut myös parisuhteeseemme miehen kanssa. Ja vaikka en mieheni vuoksi tätä elämäntaparemonttia aloittanutkaan, niin on kiva huomata ne ihailevat katseet ja nauttia iloisesta ilmapiiristä kotona.. :)



Minä ainakin suosittelen lämpöisesti laihduttamista, koska oma elämäni ainakin muuttui kertaheitolla parempaan suuntaan. Tietysti jos kokee olevansa "lihavana" kaikkea tätä mitä minä saavutin laihtumalla, niin ei kai sitten ole muuta syytä laihduttaa kuin terveyssyyt, mutta eihän sekään huono syy ole. ;)

on ihan samaa mieltä kuin kasi :)

Kyllä mun mielestä kannattaa. Terveysriskit vaan on suuremmat vaikka nyt juuri ei vaivoja olisikaan.

Mä olen laihduttanut ylipainoisesta normaalipainoon (19 kg pois) ja olen tyytyväisempi itseeni näin. Löytää kivempia vaatteita ja jaksaa liikkua enemmän. Mieli on virkeämpi kun syö terveellistä ruokaa ja suoliston toiminta on tasapainottunut.

Ja toki ulkoinen olemus on tärkeä, kyllä mua ärsytti vatsamakkarat. Joita edelleen on mutta ihan laihaksi en haluaisikaan.

Ja jos se nyt on joku kriteeri jollekulle niin mun tissit ei hävinneet minnekään.

mutta ilman vaatteita olen pahemman näköinen kuin aiemmin ylipainoisena

En enää ikinä vaihda tätä energistä, virkeää, tervettä, aktiivista, iloista ja hyvin nukkuvaa minääni siihen väsyneeseen, turvonneeseen, huonokuntoiseen, päänsärkyiseen sohvaperunaan joka ennen olin.

Kyse oli vain 5 kilosta normaalin painoindeksin sisällä, mutta minun osaltani se kadotti jenkkakahvat ja maharöllön. Ja toi esiin vyötärön kaaren, aikaisemmin oli sellainen terävä syvennys kahden patjan välissä :D



Ulkonäkö vaan parani niin paljon ja sitä mukaa vaatetyyli on erilainen ja itseluottamus parempi.



Avioliittoa tuolla ei pelasta, mutta ainakin itsellä nätimpi kroppa antaa potkua seksielämään. Miehen suhtautuminen on aika sama.

Kannatti!

Oli ihana olo!!



Sitten tuli pari lasta lisää ja kiloja 20 ja nyt uusi urakka edessä, no 5 on takana.



Itse tiedostan että laihtuakseen monia kymmeniä kiloja, pitää tehdä elämänmuutos. Ja minä haluan loppuelämän olla kevyempi MUTTA myös nauttia elämästä ja ruuasta.



Jos tätä ei sisäistä niin ei voi odottaa että laihtuminen onnistuu ja että lopputulos pysyisi. Meinaisitko laihtumisen jälkeen taas mässätä?

Että oma lihominen raskauksien jälkeen oli siitä että ennen raskauksia olin innostunut liikkumaan, olin lopettanut tupakanpolton ja sitten kun tulin raskaaksi, lopetin liikkumisen (vaarallinen laji raskaudelle) ja söin entisellään. Siis kaloreissa tapahtui mahtava erotus. Nyt taas lisään liikuntaa ja harkitsen aloittavani taas harkoissa.

ja tullut tulokseen että olen onnellinen tälläisenaan.



Liikun vähintään 3 kertaa viikossa ja kuntoni on hyvä ja olen notkea.



Peilikuva ei aina miellytä, mutta olen kaunis ja mulla on parempi itsetunto kuin mun rimpulakavereilla yhteensä.



Olenkin päätänyt nauttia elämästä, syön silloin kun huvittaa ja mitä huvittaa, enkä yritä laihduttaa. Liikuntaa harrastan koska siitä tulee mahtava olo!



Mies, lapset, muu perhe ja kaverit rakastavat minua tällaisenään, miksi siis haluaisin muuttaa itseäni kun viihdyn itsessäni näinkin?

Olo on aivan toista kuin ennen (98kg 170cm)



Jaksaa paremmin, oma peilikuva ei ällötä, elämä on muutenkin paljon paremmin ruodussa, ainakin tuntuu siltä.



Mutta parasta on se, mitä tietää saavuttaneensa. ITSE, minä itse tein tämän itselleni omalla sinnikkyydelläni ja olen syystäkin itsestäni ylpeä.



Tahdonvoimaa sinulle, se on sen arvoista!

Lukioikäisenä olin päässyt lihomaan silloisen poikaystävän kanssa sohvassa pussaillessa. :D Aloin todella inhota itseäni, olin hurjan onneton. Laihdutin tuolloin painonvartijoissa 8kg ja sen jälkeen vielä kymmenen itsekseen. Olin sitten jotain bmi 23 paikkeilla.



Sitten elin useamman vuoden siinä painossa. Hiljakseen aloin unohtaa ruokailuohjeita, aloin ajatella että "ei nyt YKSI jogurtti mitään tee". Sitten ei haitannut satunnainen pitsa, eikä satunnainen suklaapala, eikä oikeastaan levykään. Paino alkoi varkain hiipiä takaisin ylös. Samoihin lukemiin ei noussut, mutta kuitenkin aika lähelle.



Nyt olen kymmenen vuotta laihdutuksen jälkeen bmi 27 kutakuin. Lapsia on tehty ja imetän nyt kuopusta. Jahka imetys on ohi, aion laihduttaa normaalipainoon. Olen onnellinen ja tyytyväinen nyt sekä olooni että ulkonäkööni (paitsi mahamakkara on tosi löysä, ja varmaan asettuisi vaatteisiin paremmin jos olisi pienempi vaikka silti löysä), jaksan juosta ja touhuta ja kaikki arvot on tosi hyvät. Silti haluan normaalipainoon, koska onhan se tutkitusti tulevaisuuden riskejä vähentävä tekijä. Lisäksi siinä on henkinen ero: saa sanoa olevansa normaalipainoinen.



Juu pointti vähän katosi. Sitä meinasin sanoa, että laihduttaminen kannattaa, jos sen ottaa oman itsen hyvinvoinnin eteen pienien askelien ottamisena. Pieniä päivittäisiä tekoja ja pysyviä muutoksia. Pussikuuri ei kannata.

ihanaa, juuri tuollaisia kokemuksia halusinkin kuulla. Yhteenvetona voisi sanoa, että laihduttaminen kannattaa kaikin puolin! Niin henkisesti kuin fyysisesti.



Mun ongelma ei ole mässäily vaan se, että syön totallisen väärää ruokaa. Eli sokeria, pullaa, karkkia, keksiä. Määrällisesti en syö paljon, sillä sokerista tulee äkkiä täysi olo.



Pussikuurit sopii mulle siksi, että mun ei tarvitse miettiä mitään, senkun vaan vetelen pirtelöä nassuun. Olen pariin otteeseen laihduttanut, ensin 102-> 94 kg, pidin painon helposti siinä puoli vuotta, sitten 94->90, siitä tullut pari kiloa takaisin. Tiedän, et jos nyt laihdutan vaikka 92->82, niin paino pysyy siinä kutakuinkin. Ja sitten taas esim. puolen vuoden kuluttua uusi rykäisy. Tää sopii mulle ja joku toinen tapa jollekin toiselle.



Mulla on erittäin fyysinen työ, ja en meinaa millään jaksaa siellä tällä painolla seistä tuntikausia, ja vatsa tuntuu olevan tiellä koko ajan. Eli nyt sitten vaan tuumasta toimeen ja täytyy päättää toi päivä, jolloin aloitan.



Kiitos kaikille ja tsemppiä teille!!