Muistoja 60-luvulta

Muistan syöneeni.

Kaupoissa käärittiin leivät ohueen paperiin. Samoin makkarat, juustot ja hiivat. Ei ollut muovikääreitä.

Pienemmissä kaupungeissa, puhumattakaan maaseudusta, ei ollut nykyisenlaisia hehtaari-super-maxi-marketteja.

Mutta silti maaseudullakin sai aina kaiken tarvitsemansa, jos ei nyt ihan heti, niin tilauksesta kumminkin.

Musta-valkotelevisiot ja kanavia oli yksi tai kaksi.

Kaupassa myytiin irtovoita. Leipää myytiin myös puolikkaina. Keksejä myytin irtotavarana.

Filmitähti-purukumi.

Pennin kpl nallekarkit. Irtomaitoa myytiin kaupassa omiin astioihin. Kerma oli pienessä ruskeassa pullossa,  pitikö olla vaihtopullo mukana?

Herajoen jogurtteja myytiin neliskanttisissa purkeissa, ja kesän 1969 suosikkimakuni oli pähkinä.

Hedelmät pakattiin paperipusiin ja ojennettiin tiskin yli myyjälle joka punnitsi ne.

Maitoa myytiin josku muovipusseissa joihin oli oma kaadin.

1959 olen syntynyt ja 60-luvusta en muista jostain syystä oikeastaan mitään. Ainoat muistikuvat ovat ne, että minulle tuli Aku Ankka 1966-69 ja leikin Batmania, joka oli suuri suosikkini. Kaikki 60-lukuun liittyvä on jäänyt mieleni vuosikymmeniä myöhemmin tv:n, radion, kirjojen, lehtien ja netin kautta.

Oman vaimon raiskaaminen ei ollut väkivaltaa.

Juustoissa oli vahapinta, mikä piti ensin kuoria pois. Se oli väriltään punainen.  Makkaraa pystyi ostamaan joko palana tai viipaloituna tietyn grammamäärän ja se pakattiin ruskeaan paperiin ja paperinarulla paketti kiinni. 

Ostokset maksettiin rahalla tai kaupassa oli tili, jonne kertyi saldoa mikä maksettiin. Shekit olivat myös käytössä maksuvälineenä.

Kauppojen valikoimat olivat pienet. Silti tuntui että Elovena riitti kaurapuuroksi eikä tarvinnut kymmenittäin muita merkkejä.

Muistan kun saimme eka kertaa nakkeja, oli hyviä. 

Lenkkimakkaraa myytiin asiakkaan haluama pätkä.

Tupakkamiehet osti tupakkaa kartongin tai kaksi.

Autokilpailun TV:ssä esitti Union, nainos alussa.

Huoltoasemia oli BP, Esso, Gulf, Shell ja Union. Moottoriöljyä oli noin 1 litran peltitölkeissä ja 4 l peltikanistereissa.

Postin linja-autoilla pääsi maaseudun kirkonkyliin. Takaosassa oli tupakkaosasto.

Kaupungeissa linja-autoissa oli rahastaja auton takaosassa omassa lokerossaan.

Pienissä kylissäkin oli poliisi ja nimismies.

Kaikki käyttivät kankaisia nenäliinoja.

Tilattiin Anttilasta vaatteita, asuimme maalla. 

Jätkänmakkara oli halvinta lenkkiä - tai hevoshalpa. Herajoen jugurteista ananas oli hyvää, seassa oikeaa ananasta. Kahvi jauhettiin kaupassa sähkömyllyllä, varttikilo pööniä koneeseen ja siitä pakettiin, jonka päälle nelikulmainen pahvi (joissa Pauligilla ne autot, muilla erilaisia kivoja kerättäviä juttuja). Tuoksu oli ihana! Lauantai oli työpäivä ja faijalla tilipäivä. Käytiin maksamassa kaupassa tiliviholle ostetut ruuat ja ostimme tuoreen ranskanleivän tai polakan sekä 100 g lauantaimakkaraa viipaleina - melkoisen ylellistä meillä tuolloin. Maauimalalippu maksoi 20 penniä, nallekarkit pennin. Lasten kirjastokortilla ei saanut lainata aikuisten osastolta. TV meille tuli v. 1962 ja kyllä siitä tulikin katsottua kaikenlaisia ohjelmia, mm. dokumentteja, joita ei aina oikein lapsena ymmärtänyt.

Kun kansakoulussa järjestäjä soitti isolla "lehmänkellolla" välitunnin päättyneeksi, niin oppilaat järjestäytyivät paririviin sisäänkäynnin eteen. Sitten opettaja tarkasti, onko rivit suorat ja antoi nyökkäämällä luvan tulla sisään.

Oppitunneilla istuttiin hipihiljaa, tehtiin tehtäviä, kuuneltiin ja viitattiin, kun opettaja kysyi läksystä. Ja sitten opettaja sanoi oppilaan nimeltä, kuka vastaa. Oppilas nousi pulpetin viereen seisomaan ja vastasi reippaalla ja kuuluvalla äänellä, ja istuutui heti sen jälkeen.

Miten mahtaa olla nykyään?

Aikuisia ja vanhempia ihmisiä kunnioitettiin, ainakin pääsääntöisesti.

Keskiviikkoiltaisin televisiosta tuli Peyton Place.