Järkyttikö ketään muuta tuo Ville Pusan vaimon kuolema tosi paljon,

mutta teen sellaista työtä ja olen myös kokenut elämässäni monenlaista, joten tiedän vastaavaa tapahtuvan joka päivä. Ei kuolema valitettavasti katso ikää, eikä sairaus sen kummemmin.

Se ehkä on surullisinta, kun se lapsukainen on niin pieni ei muista äitiään. Mutta muuten jokainen kuolee ajallaan.



Utelias kyllä olisin teitämään mihin kuoli?

järkytti. Mietin itsekin että miksi. Ehkä siksi, kun on niin samaa ikäluokkaa kuin itse, ja lapsikin noin pieni. Että voi vain miettiä miten surullista olisi tietää kuolevansa, ja että lapsi jää ilman äitiä...

Minusta olisi aika omituista jos tuo ei järkyttäisi yhtään. Tai en tiedä on "järkyttää" nyt ihan oikea sana, mutta surettaa ainakin.



Ja vaikka kuinka joku olisi sellaisella alalla töissä, että kuoleman kanssa joutuu kasvokkain useinkin, niin silti mielestäni on aika sääli, jos tuollainen ei herätä mitään surettavia tunteita. Aika kovettunut ihminen on kyseessä, ja lähinnä tunnen sääliä sen kaltaista tunteettomuutta kohtaan.



Ja tietenkin tällaisia surullisia juttuja ovat iltapäivälehdet pullollaan, kun joka viikko kerrotaan jos kenenkin kuolemasta. Mutta kyllä silti tällaisia uutisia lukiessa tulee joka kerta surullinen olo.



Sitä enemmän sitä joka kerta arvostaa omaa ja läheistensä elämää ja terveyttä ja osaa olla kiitollinen jokaisesta päivästä.

Vaikka työni kautta näen kuolemaa, nuorienkin.

Ehkä se, että heillä oli niin pieni lapsi ja kuinka nopeasti hän sitten meni.

ja tottakai tuo tuntuu pahalta, mutta ei nyt suorastaan järkyttänyt, koska en heitä tuntenut

Toki pienen lapsen kannalta on surullista jäädä äidittömäksi. Onneksi on isä kuitenkin.

itselleni on kauhea ajatus, että nyt kuolisin, ja lapseni eivät kasvaessaan muistaisi minusta mitään.

ja en ole onnellinen kenenkään kuolemasta. Kyyneliä en siis vuodattanut. Uskon että kyyneleet tulisi jos olisin jossain hänen esityksessään käynyt (oli tanssija) tms.

Pahalta tuntuu tietysti aina nuoren ihmisen kuolema. Kuolinuutisia saa lukea päivittäin, kolareissa menehtyy niin nuoria kuin vanhojakin ja etenkin nuorten kuolema koskettaa.



Ville Pusakaan ei ole tuttu edes musiikin kautta.



Jos ykkösketjun laulaja menehtyy tulen surulliseksi, esim. Juicen ja Kirkan kuolema kosketti kyyneliin saakka.

Varmaankin lähinnä sen takia että heillä on samanikäinen lapsi kuin meillä. Surullista muutenkin, mutta erityisen surullista lapsen takia :(

Ilmeisen eläväinen ja ihailtu nainen oli ja ehti jo luulla selättäneensä taudin. Sitten kun sitä on ehditty bilettää, kerrotaankin, että se tuli takaisin ja tällä kertaa se vie kokonaan. Sitten pidetään jäähyväisbileet tanssistudiolla. Kertomisen arvoinen tarina.

Mutta ei järkytä, tämä nainen ei ollut ensimmäinen ihminen, joka kuolee alle 30-vuotiaana, eikä viimeinenkään.

Eli ei järkytä eikä niin kauheasti suretakaan, kun en näitä ihmisiä ole koskaan tuntenut. Jos tuttavapiiriin osuisi, niin varmasti järkyttyisin ja surisin.



Osanottoni joka tapauksessa Pusalle ja muillle vastaavassa tilanteessa oleville!

On surullista kyllä.



Mutta toisin kuin muut ketjun kirjoittajat, minusta on oikeastaan hyvä, että lapsensa on vielä noin pieni; pääsee helpommalla kun ei ihan ymmärrä koko asiaa, eikä sitten myöhemminkään niin ikävöi. Totta kai läheiset varmasti tulevat kertomaan äidistä, joten ei hän takuulla unholaan jää, mutta siitä ei tule niin surullinen juttu lapselle.

että jos omalle kohdalle sattuisi en saisi nähdä oman lapseni kasvavan isoksi. 1,5v tosiaan vielä on niin pieni, ettei varmaan selvää muistikuvaa jää, eikä ymmärää tapahtunutta. Isommalle olisi paljon suurempi menetys ja järkytys (meillä myös 5v esikoinen).



Mutta surullista se silti on, kyllä se pienikin äitiä tarvitsisi ja kaipaa varmasti isompana. Ja isälle taas iso suru myös siitä ettei voi jakaa lapsen kehitystä ja arkisia pikku asioita juuri äidin kanssa.

Arvostan Pusaa muusikkona ja olen aina pitänyt Pusan biisistä Ingen vinner josta Jore Marjaranta teki karmivan versionsa "Haaveet kaatuu".

ihmisten elämästä, olisin järkyttynyt. Onhan se kauhea sääli, että nuori ihminen kuolee, ja jos vielä jää pieniä lapsia. Mutta ihmiset nyt vaan kuolee joskus myös nuorina, minkäs sille mahtaa?

Itketti ainakin. Viime keväänä näin Pusaa useasti ja mietin kenen luona hän käy. Sitten toisinaan näin tämän naisenkin, ilmeiseti niinä parempina päivinä, kun jaksoi liikkua. Mua kosketti heidän tilanteensa sivustaseuraajana, kun tajusin kuinka nuori nainen on ja varsinkin silloin kun näin pienen lapsen heidän seurassaan. En ehkä saisi sanoa tätä, mutta nyt kun tämä on revitelty jo lehdissä. Jotenkin kun en heitä enää nähnyt ja luin lehdestä Villen näyttelevän kesäteatterissa, joka on komedia halusin kuvitella, että kaikki heidän asiat alkaisivat olla parhain päin.



ja jotkut purkavat vastoinkäymiset muihin, mutta Pusa oli aina ystävällinen ja lähes tulkoon hymyileväinen. Ihailin ja ihailen yhä hänen asennettaan.

Raskaana olen, joten tunteet ovat pinnassa. Lisäksi olen itse samaa ikäluokkaa, tuntuisi niin "turhalta" kuolla näin nuorena.

kun ajattelin että Ville Pusa on kuitenkin vähän vanhempi, en edes tiedä minkäikäinen.

Itkin kaikki suuremmat surun ja epätoivon kyyneleet kun koin elämässäni ensimmäisen kerran läheisen kuoleman 18-vuotiaana. 28-vuotias tätini kuoli jättäen jälkeensä 11- ja 7-vuotiaat serkuni, joiden suru oli lohdutonta.

Sen jälkeen olen läheltä nähnyt monta kuolemaa, mutta kaikki muut kuolevat ovat olleet vanhoja ja valmiita kuolemaan, tosin kuin tätini jonka vaan oli annettava periksi.

Minulle täysin vieraiden ihmisten poismeno ei kosketa. Muutenkin koetan katsoa, minkä asoiden annan vaikuttaa mielialaani. Se ei auta mitään, että suree toisten puolesta - ei se heidän suruaan vähennä.