Mistä sinkkuäidille uusi mies?

Ei mistään. Hanki koira tai kissa.

"Mistä löydän jotain, mitä en edes halua löytää?" 



Voi teitä älypäitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei mistään. Hanki koira tai kissa.

Ja dildo.

Lapset miehellä? 

Mä olen tässä ollu totaaliyhäri liki 2 vuotta ja sitä ennenkin lapsivapaita oli harvakseltaan ja hyvin epäsäännöllisesti. Kyllä niitä miehiä tapaa, ihan mistä vaan. Nettipalstoilta, kapakasta kun sinne jaksaa vääntäytyä, duunipaikalta, seminaarista, konferenssista, kyläilypaikoista, harrastuksista, tutuntuttujen kautta jne jne...

Ongelma ainakin mun kohdalla on pikemminkin se, että ei nappaa, ei sytytä, en jaksa innostua.

Mulla on ollut 3 rakkautta tässä elämässä, taitaa olla kiintiö täynnä. Nyt on tämä viimeisinkin 4 vuoden on-off -rakkaus sitten kuollut ja kuopattu (ainakin minun tunteitteni osalta), ja ihan turhaa on lähteä yrittämään uutta mitään.

Mulle kaverit ja ystävät sanoo, että kyllä se vielä tulee vastaan ja sitten se iskee kun vähiten ootat ja mitä lie niitä kuolemattomia totuuksia onkaan... mutta... kun mua ei huvita enää .

Yksinkertaisesti en jaksaisi enää tutustua uuteen ihmiseen ja käydä sitä koko hemmetin teerenpeliä ja toisen elämän omaan elämään sovittamista läpi. Ei kiitos. Mä tiesin ja tunsin tämän jo parisen vuotta sitten ja hyvälle ystävälleni sanoinkin, että näin tulee käymään. Ei uskonut, vaan pakkopa on varmaan kohta uskoa

Mun energia menee ihan kaikki lapsiin, omaan uraan, läheisiin ihmisiin, taloudenhoitoon ja omaan toipumiseen (ei erosta vaan masiksesta).

Kaiken lisäksi olen huomannut, että on turha kaivata sitä vahvaa olkapäätä itsensä ulkopuolelta; en tunne ketään sitkeämpää ihmistä (tai ainakaan miestä) kuin mitä mä itte oon

Et ole sinkkuäiti vaan epätoivoinen yhäri

Mulla on ilmoitus tinderissä, ja vastauksia sain:

a) Pervoilta

b) Turkkilaisilta

c) Ukkomiehiltä !!!!!!

eli se siitä.

Ma en ole koskaan tavannut baarissa sellaista ihmistä, joka oikeasti kiinnostaisi. Paitsi yhden kerran joskus kun olin 26v - ja seurustelun takia oli pakko vaan antaa olla. Mulla on teoria, että ne miehet, joista ma kiinnostun, eivät ole samoja, jotka tulevat ns. lässyttämään. Ma tykkään niistä, jotka tulee sinne kavereiden kanssa ja on vahan liian ujoja tekemään aloitteita.

Kaveripiiristä. Jonkinlainen perustäyspäisyys ja samanhenkisyys on varsin varmaa, ja jos ei olisi, niin kaveri varoittaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tässä ollu totaaliyhäri liki 2 vuotta ja sitä ennenkin lapsivapaita oli harvakseltaan ja hyvin epäsäännöllisesti. Kyllä niitä miehiä tapaa, ihan mistä vaan. Nettipalstoilta, kapakasta kun sinne jaksaa vääntäytyä, duunipaikalta, seminaarista, konferenssista, kyläilypaikoista, harrastuksista, tutuntuttujen kautta jne jne...

Ongelma ainakin mun kohdalla on pikemminkin se, että ei nappaa, ei sytytä, en jaksa innostua.

Mulla on ollut 3 rakkautta tässä elämässä, taitaa olla kiintiö täynnä. Nyt on tämä viimeisinkin 4 vuoden on-off -rakkaus sitten kuollut ja kuopattu (ainakin minun tunteitteni osalta), ja ihan turhaa on lähteä yrittämään uutta mitään.

Mulle kaverit ja ystävät sanoo, että kyllä se vielä tulee vastaan ja sitten se iskee kun vähiten ootat ja mitä lie niitä kuolemattomia totuuksia onkaan... mutta... kun mua ei huvita enää .



Yksinkertaisesti en jaksaisi enää tutustua uuteen ihmiseen ja käydä sitä koko hemmetin teerenpeliä ja toisen elämän omaan elämään sovittamista läpi. Ei kiitos. Mä tiesin ja tunsin tämän jo parisen vuotta sitten ja hyvälle ystävälleni sanoinkin, että näin tulee käymään. Ei uskonut, vaan pakkopa on varmaan kohta uskoa

Mun energia menee ihan kaikki lapsiin, omaan uraan, läheisiin ihmisiin, taloudenhoitoon ja omaan toipumiseen (ei erosta vaan masiksesta).

Kaiken lisäksi olen huomannut, että on turha kaivata sitä vahvaa olkapäätä itsensä ulkopuolelta; en tunne ketään sitkeämpää ihmistä (tai ainakaan miestä) kuin mitä mä itte oon

Oon niin samaa mieltä sun kanssasi. Mäkin olen 2lapsen yh äiti ja ei todellakaan nappais mikään suhde. Erosta jo hyvä tovi aikaa, enkä ole vielä täysin korjannut "mieltäni" ja etsinyt itseäni. Mullakin on masennus josta olen toipumassa ihan kiitettävää tahtia. Jotenkin ahdistaa ajatuskin siitä että olis vielä yksi lisää "huollettavaa".. yksi lisää jonka pyykit pestä, yksi lisää jolle tehdä ruokaa ja yksi lisää jota viihdyttää. Illat on ihania kun lapset on nukahtanu ja saa vain lukea kirjaa/katsoa telkkua ihan rauhassa. Ilman paineita siitä että "pitäisi" keskustella henkeviä jonkun kanssa. Minä en ole niitä jotka juoksee baareissa pokailemassa miehiä. en käy baareissa. Nautin tästä ajasta lasteni kanssa kun ovat vielä niin pieniä. Nautitaan nyt tästä sinkkuudesta ja yksinolosta ihan täysillä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ilmoitus tinderissä, ja vastauksia sain:

a) Pervoilta

b) Turkkilaisilta

c) Ukkomiehiltä !!!!!!

eli se siitä.

Olisi rasisti?

Jos mies lähtee, niin etsitään uusi tilalle. Vähän niin kuin jos auto varastetaan, niin ostetaan uusi tilalle. Ei miestä etsitä, vaan se tulee kohdalle jos on tullakseen. Mihin ylipäätään tarvitset miestä?

Kyllä löytää jos osaa laittaa ne kriteerit sellaisiksi, että löytyy se itselleen sopiva mies, muuten väsyy ja menee liikaa aikaa hukkaan ihmiseen joka ei loppupeleissä vastaa sitä ihmistä kenen kanssa pystyisi elämään loppuelämänsä.Monet miehet alussa esittävät jotain muuta mitä oikeasti olevat ja se kannattaa muistaa.

Innosta.

Liian "panikoiva" haku tarkoituksena väen vängällä ja pian saatavissa olevalla parilla on usein myös lamaannuttavaa. Helposti siinä tunkee ajatus päähän, ettei kelpaa kenellekään.

Elämällä elämää eteenpäin mahdollisimman luontevalla tavalla. Pitää ennenkaikkea taas alkaa pitää itsestään ja rakentaa se itsetuntoa kohdalleen, että voisi vaikka kaupassa iskeytyä juttusille satunnaisten ohikulkijoiden kanssa. Musta jotenkin tuntuu, että tärkeää on "pälättää" mahdollisimman monen erityyppisen kanssa, ettei jumiudu liiaksi omien "toiveiden" vangiksi. Itse löysin sattumalta sillon heti eron jälkeen erään ihmisen, kun laitoin niit ilmoituksia. Oltiin yhdessä, juteltiin ja oltiin lähekkäin. Hieno puhdistava tunne. En ollut silloin valmis yhtään mihinkään ja toisaalta "suojelin" toista. Enhän edes ollut itse kokonainen. Elämä oli niin pirstaleinen. Jälkeenpäin olen tajunnut, että olin kohdannut juuri sellaisen ihmisen, joka todellisesti halusi nauttia seurastani.

Yhdessä vaiheessa oli kauhea tarve "löytää". Mutta eihän se niin mene. Haluan ensin tutustua itseeni ja ravistella oikein kunnolla menneisyyden hartioilta. Luulen, että joku "ihanainen" vetää mua magneetin lailla sitten puoleensa, jos kohdalle sattuu. Olen avoin ja vapaa. Kaikelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ilmoitus tinderissä, ja vastauksia sain:

a) Pervoilta

b) Turkkilaisilta

c) Ukkomiehiltä !!!!!!

eli se siitä.

Olisi rasisti?

En ole se kirjoittaja jolta kysyit, mutta voin omasta puolestani. Olen realisti, koska monet turkkilaiset ovat oleskeluluvan perässä. Toki varmaan suomalaiset naisetkin kiinnostaa, tai naiset yleensäkin mut saattaa jotain taka-ajatustakin heillä olla.

Miksi et ota vain suhdetta ja kohtaa henkilöä silloin kuin lapset iskalla?

Ei mistään.

"Oon niin samaa mieltä sun kanssasi. Mäkin olen 2lapsen yh äiti ja ei todellakaan nappais mikään suhde. Erosta jo hyvä tovi aikaa, enkä ole vielä täysin korjannut "mieltäni" ja etsinyt itseäni. Mullakin on masennus josta olen toipumassa ihan kiitettävää tahtia. Jotenkin ahdistaa ajatuskin siitä että olis vielä yksi lisää "huollettavaa".. yksi lisää jonka pyykit pestä, yksi lisää jolle tehdä ruokaa ja yksi lisää jota viihdyttää. Illat on ihania kun lapset on nukahtanu ja saa vain lukea kirjaa/katsoa telkkua ihan rauhassa. Ilman paineita siitä että "pitäisi" keskustella henkeviä jonkun kanssa. Minä en ole niitä jotka juoksee baareissa pokailemassa miehiä. en käy baareissa. Nautin tästä ajasta lasteni kanssa kun ovat vielä niin pieniä. Nautitaan nyt tästä sinkkuudesta ja yksinolosta ihan täysillä."

Ajatukset kuin minulta. Kaiken ajan vie oma työ, ura ja kodinhulto ja tietysti siinä vielä lapsen hyvinvointi, yksin kertaisesti sitä ei JAKSA tutustua uusiin ihmisiin, ja kun tietää et jos toista ei yhtään tunne entuudestaan saattaa tulla ikäviä yllätyksiä. Kukaan kun meistä ei ole helppo tai täydellinen. Itsekkin olen hemaiseva itsestään huoltapitävä äiti, ja harva se päivä töissäkin saan kuulla kummaksuntaa siitä et miten voin olla yksin...helposti. Jos oisin parisuhteessa jäisi entistä vähemmän aikaa huolehtia myös itestään.. Toki, en ole luopunut toivosta että joskus löytyisi ihminen joka tukisi ja olisi ns kaveri. jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Eihän tässä elämässä ole järkeä yksin mitään sinnitellä kun on sitten ainut joka tietää mitä on tehnyt. Kivempi olisi jos joku kiva arvostaisi sitä millainen olen ja miten paljon rakkaitten eteen teen töitä jne. Ravintoloihin ei ole aikaa ja nettipalstoille en alennu.. työpaikalta on liian riskaapelia ketään tapailla...jos menee mönkään on ahdistavaa... Sitäpaitsi se on aina kova rämpiminen taas "kuiville" vesille jos sydämeen sattuu. Itse kävin huonon kohtelun vuoksi jopa terapiassa lapseni isän takia. Itse olen kaikesta selvinnyt ja välillä ihan hämmästelen omia voimavarojani, koska en usko että kovin moni ymmärtää miten iso urakka on pitää koti pystyssä, lapsi terveenä ja onnellisena ja siinä sivussa itse olla iloinen ja tehdä työ niin hyvin että pomotkin on tyytyväisiä... Vaikeata juu, mutta tilanne on nyt tämä ja parempi keskittyä asioihin mille voi jotain kuin haikailla aina jostain paremmasta.

Vierailija kirjoitti:

"En ole innostunut nettideittailusta"

No nyt kannattaa alkaa sitten innostumaan. Jos ei sinulla ole laajat ystäväpiirit, niin muualta on aika hankalaa tänä päivänä löytää. Äläkä myöskään oleta, että suomalaiset miehet lähestyvät sinua.

Jep. Naiset ovat jo vuosikausia korostaneet, ettei heitä saa lähestyä yhtään missään, joten Tinder tms. alkaa olla ainoa vaihtoehto.