Lue keskustelun säännöt.
Millainen kirja ärsyttää?
21.04.2024 |
Jätätkö kesken vai luetko väkisin puskemalla loppuun?
Minua ärsyttää epäloogisuudet ja mahdottomuudet. Esim päähenkilö kohtaa tyypin, joka puhuu sujuvasti 7 eri kieltä, elää leveästi kartanossa sen jälkeen kun vammautui sodassa pysyvästi (invalidi-eläkeläisenä siis), soittaa pianoa täydellisesti ja harrastaa tarkkuusammuntaa vaikka on sokea, on naimisissa järjettömän kauniin ihmisen kanssa jne. Ja tällä on tietysti vielä palvelijoita jotka yhtä järjettömillä ominaisuuksilla, koira joka ymmärtää sekin ajatella syy-seuraussuhteet pelkästä päännyökkäyksestä, ja samaten tuo kaunis puoliso on jotain ihan käsittämätöntä, ammatiltaan ja persoonaltaan ja arvoiltaan ym, sellainen jota ei tosielämässä näe missään.
Jätin kesken.
Kommentit (103)
Moralisoiva ja konservatiivinen saarnaaminen. Tylsyys ja tyhjäpäisyys (50 shades of Grey on tästä loistoesimerkki).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen joka jaarittele epäolennaisuuksia ja aliarvioi lukijan älykkyyden, jää kesken. Jos loppuratkaisun tietää jo aloittaessaan lukemista, ei inspiroi jatkaa.
E-kirjoaja kun lainaa, niin matalammalla kynnyksellä voi lopetta huonot kirjat kesken. Ei tarvitse roudata edestakaisin. Hassua kyllä monet huonot kirjat tunnistaa jo käytetystä fontista, erittäin tiheällä rivivälillä.
Vierailija kirjoitti:
ns. lukuromaanit ja romanit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian kliseillä mässäilevät: menestyvä ura mies/nainen jonka hienoa elämää ja ulkonäköä kuvataan pitkästi löytääkin aidon rakkauden vaatimattomasta luonnonlapsesta. Kitkerä mummo tai äiti jonka kanssa välit ihmeen kaupalla korjaantuu kun tytär saa tietää hänen kipeät salaisuutensa. Historialliset romaanit usein hakevat niistä tuhat kertaa kuulluista kauheuksista " helppoa draamaa"
Sellainen josta on revitty viisi viimeistä sivua pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirja jossa on liian huokoinen keltainen paperi, kuin pesusieni. Ohuet kannet, jotka rispaantuvat helposti ja koko kirja hajoaa. Kirja pitäisi kestää käyttöä. Odotus voi olla kova, mutta joidenkin sisältö ei vastaa odotukseen ja etukäteen ei ollut näytteitä kirjasta (tai kattavia arvosteluja). Teksti voi olla tiivistä ja ei välejä. Liian isoa että on kissankokoisia kirjaimia tai liian pientä. Ei kuvia. Myönnän että on vaikea saada kuvia ellei piirrä / maalaa / kuvaa ne tai etsi ne hyvin. Tallennustila vielä kaikelle. Ehkä tylsä mielikuvitukseton selostus saa nukahtamaan, eli ei ole uutta. Etsii mielikuvitusta, näkökulmia ja vinkkejä, niksejä.
Preesensissä kirjoitetut, ihan kuin lukisi näytelmän käsikirjoitusta.
Pituus 2 metriä, paino 25 kg, ikää 22 vuotta, väh. 2 yliopistotutkintoa ja miss ukalapukala arvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suon villi laulu on mielestäni malliesimerkki tällaisesta kirjasta. Ensin kauhea hype, sitten kirja itsessään on täynnä epäuskottava maalailevaa kuvausta, tarina ohut ja täysin ennalta arvattava lopetus Hohhoijaa.
Kaikki autofiktiivinen tunteiden ja kokemusten mukareflektointi ja pseudosyvällisyys. Useimmiten kaunokirjalliselta tasoltaan hyvin vaatimatonta ja maailnkuvaa vääristävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palkitut, kuten kaikki Finlandia-voittajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaan puskea loppuun, mutta yhden olen jättänyt käytännössä kesken, tai siis en ole lukenut sitä loppuun, vaikka aloitin kuukausia sitten.
Kirja perustuu toisen kirjailijan teoksiin ja hahmoihin. Siinä ei ole mitään omalaatuista. Hahmot ovat huonoja kopioita alkuperäisen kirjoittajan hahmoista ja jokseenkin aivottomia. Kirja keskittyy hehkuttamaan yhden hahmon erinomaisuutta. Kirjan pitäisi olla salapoliisikertomus, mutta syyllinen löytyy jo luvussa neljä ja loppu on mietintää, miten sen saisi kiikkiin. Ellei sitten tule jotain yllättävää koukkua lopussa, mutta veikkaan, että ei, sillä kirjoittajan mielikuvitus ei riittäisi sellaiseen. Bonuksena vielä päälleliimattu romanssi. En ymmärrä, miten tämä roska on päässyt kustantajalta läpi ja vieläpä käännetty suomeksi. Kirjaa lukee kuin kehnoa fanifiktiota.
En ole mikään kohtalotarinoiden ystävä, eli siis sellaisten, joissa seurataan jonkin hahmon elämäntarinaa. Yhden tämmöisen puskin läpi, mutta jatko-osia en enää lukenut. Hahmon elämäkin oli tylsä.
Tympäännyn myös, jos luen mysteeriä/dekkaria, jossa ehtii sivun sata ohi eikä ole vielä tapahtunut mitään, on vaan vatvottu hahmokavalkadia ja näennäisesti asiaan liittymättömiä arkisia tapahtumia. Nyt luvussa peräti kaksi näitä. Tarvon eteenpäin, jos se juoni siitä tiivistyisi. Toinen on kirjoitettu päiväkirjamuotoisesti, mikä ei sekään ole suosikkejani.
Ja joo, ylitäydelliset hahmot ovat myös ärsyttäviä.
Ap, miksi keksit tuollaisen kirjan? Mitään tuollaista kirjaahan ei taida muualla olla olemassa kuin mielikuvituksessasi?
"Autofiktio"
Ihan turha genre. Jos ei omassa elämässä tai mielikuvituksessa ole tarpeeksi aineksia kirjaan niin kannattaisiko tehdä jotakin muuta?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki autofiktiivinen tunteiden ja kokemusten mukareflektointi ja pseudosyvällisyys. Useimmiten kaunokirjalliselta tasoltaan hyvin vaatimatonta ja maailnkuvaa vääristävä.
Täysin auki?
Kaikki fiktio ärsyttää. Joku pelle juo viinaa ja kirjoittaa vintillä fiktiota vuoden tai pari. Sitten joku idiootti kuluttaa elämäänsä lukemalla sitä fiktiota. Kummallakaan ei tule mieleen viettää rajattua elämää paremmin? Hyvin käytettyä elämää?
Minä muodossa kirjoitetut. Pitää olla tosi kiinnostava että ehkä jaksaa lukea. Sellainen jossa rinnakkain kulkee kaksi juonta ja ne vaihtelevat niin ettei pysy kärryillä. Yksi sellainen dekkari on itselläni ja kesken jäi sekaisuuden takia.
Huonosti tehdyt tai epäuskottavat henkilöhahmot, myös erittäin mielenkiinnoton päähenkilö, mihin ei ole mitään tarttumapintaa. Okei, jos juoni on ihan silkkoa tai sitä ei ole, niin en kiusaa välttämättä itseäni lukemalla sellaistakaan kirjaa loppuun, ellei loistava kielellinen leikittely tai muut tekijät kirjassa kompensoi juonen heikkoutta.
Mutta huonot henkilöhahmot on suurin syy jättää kirja kesken.