Olisipa kamalaa jos oma onnellisuus riippuisi muista ihmisistä

jos mies mankui että olet syy miksi aamulla nousen tms, ajattelin että en todella haluaisi olla kenellekään syy nousta sängystä tai että joku ihminen olisi ainoa syy miksi nousen sängystä.



Kovin olisi ankea elämä. Kenenkään surua omaisen menetyksestä väheksymättä.

Vaikeahan se on olla onnellinen, jos vaikka mies pettää ja itse halvaantuu kolarissa. Vai mitä ajoit takaa?

että tulen kyllä toimeen ilman miehiäkin, suurimman osan elämästäni näin on ollutkin, mutta kyllä ne silti vain tuo jonkin tarvittavan lisäsäväyksen elämään. Siis jos kaikki miehet katoaisi ikuisiksi ajoiksi maan päältä, niin olisi aika tylsää, vaikka voittaisinkin lotossa sata miljoonaa dollaria ja olisin maailman kuningatar.

siis yksittäinen mies voi kyllä kadota elämästä milloin vaan, mutta yleensä tulee sitten seuraava.

siis yksittäinen mies voi kyllä kadota elämästä milloin vaan, mutta yleensä tulee sitten seuraava.

Läheisriippuvuutta tuo on.

ap:n pointin. Itsekin koen asian olevan niin, mutta toki sattuisi jos ero tulisi tms. ja onnellisuus saisi kolhun, mutta siitä pääsisi yli ja elämä jatkuisi onnellisena aikanaan.

Se aloitushan kertoi siitä, miten ketjun ap ja miehensä ihmettelivät olevatko av:n ainoa pari, jolla ei ole parisuhdeongelmia(pettämistä, hakkaamista, valehtelua, vittumaisuutta, puhumattomuutta, seksittömyyttä) , mistä av:lla puhutaan oikeastaan jatkuvasti.



Nyt joku uskaltaa laittaa aloituksen siitä miten onnellinen on ja ketjuun tulee vastauksia tyyliin olette onnellisia toisen kautta, ette itse.

Ja nyt vielä tämä irrallinen aloitus itsenäisestä onnellisuudesta...

Oletteko te sinkut tai onnettomassa parisuhteessa elävät näin skeptisiä tai kateellisia meille kauan parisuhteissa eläneille, jotka oikeasti olemme onnellisia ukkojemme ja lastemme kanssa?

Miten teidän onnellisuus on parempaa kuin meidän parisuhteesta onnemme ammentavien?

kyllähän se oikeasti on paljon parempi, jos kykenee olemaan onnellinen itsekseenkin. Tunnustan olevani jossain määrin läheisriippuvainen ja kyllä mulle aiheuttaa suurta ahdistusta, kun koko ajan pelkään, milloin mut hylätään ja milloin kaikki kuolee ympäriltä. Koska itsekseni en ole onnellinen enkä tunne olevani olemassa. Siis että jos se pitkä parisuhde syystä tai toisesta päättyy, niin onhan se ikävää, jos loppuelämä on sitten pelkkää synkkää masennusta.

kuulumaan jotakuinkin näin: "olisipa kamalaa jos oma onnellisuus riippuisi muista ihmisistä, tai itsestä"



Toisiin ihmisiin ei kuitenkaan aina voi luottaa (enkä tarkoita pettämisiä) mutta elämässä voi käydä mitä tahansa. Vaikka olenkin todella, todella onnellinen ja kiitollinen esimerkiksi perheestäni, miehestäni ja lapsistani, ei ole mitään takuita että he ovat minulla aina. Sikäli onnellisuuteni riippuminen pelkästään heistä on aika hataraa.



Ja tiedättekö mitä, itseenkään ei voi aina luottaa. Voi sairastua vakavasti, vaikkapa halvaantua, tai voit sairastua mieleltään, uupua, saada burn outin tai ihan "vaan" vaikkapa masennuksen.



Mutta mä olenkin löytänyt jotain/jonkun, johon voin turvata AINA, joka ei petä, ei jätä, ei katoa, voin aina turvata Häneen. Jumalaan ja Jeesukseen siis. Miettikääpä sitä :)

taas niin idealisteja. "Minä olen onnellinen itsenäni ja en tarvitse muita onneani tuottamaan ja ..."

kun mun onnellisuus riippuu esim. rakkaiden ihmisten terveydestä (=muista ihmisistä ja asioista joihin ei voi itse vaikuttaa). Jos esim. lapsi tai sisko sairastuisi vakavasti, niin kyllä siinä onnellisuus kärsisi.