Mitä muistatte pappojenne sotakertomuksista?
Minä muistan tarinat, että mentiin tahallaan väärään junaan viivästystarkoituksessa.
Muistan myös, kun veteraanikaverit kävi kylässä ja mummo halusi häätää ne hiiteen. Ei jaksanut kuunnella sotajuttuja.
Kommentit (95)
Ei pappa puhunut sodista yhtään mitään,ei kuulemma edes isän lapsuudessaan koskaan. Eikä käynyt missään veteraanitapahtumissa,tms.
Mitä luultavammin sai sodista tarpeeksi aikoinaan ihan riittävästi
Se mummo oli joskus hyvännäköinen nainen, kuten sinäkin.
Sen kuinka listi kuusi ruskirottaa konepistoolilla kun meni tarkastamaan jotain latoa jossa olivat piilossa ja heillä vartiomies torkkui, rukiverh johti tulitaisteluuun. Viimeinen ehti ampua häntä reiteen mutta voimat riittivät listimään senkin kunnes pimeni. Muut suomalaiset juoksivat paikalle, pikaensiapu, JSPlle ja sieltä sotasairaalaan toipumaan.
No ei aivan kymmentä vastannut mutta kuutta ainakin.
Pappa syntyi vasta sodan jälkeen. Eli ei kertonut sota juttuja
Ukki ei pystynyt puhumaan. Mummi kertoi.
Meni hevonen ja poika. Äitee harmaantui yössä.
Ei ne puhuneet nuoremmille,muille veteraaneille kyllä.
En mitään. Keksin kuitenkin itse päästäni kunnon sankaritarinoita papastani ja kerroin totena kavereilleni, jotka nyökytteli mutta ei oikeasti uskoneet.
Minun ukkini sanoi, että vierestä kuoli sotilas. Hän sanoi myös rauhan aikana sodanhehkuttajille, että ne ihmiset puhuvat sodasta, jotka eivät ole siellä olleet.
Ei puhunut sodasta. Mummo muisteli kuinka kotiin palannut tyhjään tuijottava luuranko piti ensin majoittaa miltei viikoksi pihan perälle saunaan täiden hävittämiseksi ja rauhoittumaan.
Pappa muisteli kuinka venäläinen sotilas oli kiivennyt puuhun tähystämään. Pappa lasautti kiväärillä ja niin pyörähti ukko kuin koppelo oksalta maahan. Muut venäläiset vain rupesivat nauramaan ja nauru paljasti sijainnin minne oli helppo suunnata kranaattikeskitys.
Ei kai ollut rintamalla vaan ajeli autoa jossain kasarmilla. Ei ollut kerrottavaa. Mummu sen sijaan päivitteli milloin mitäkin.
Kuoli joten ei ollut mitään kertomuksia
Toinen papoistani kuoli syöpään jo silloin, kun en ollut vielä edes syntynyt. Toinen pappani taasen inhosi lapsenlapsiaan, eikä oltu oikeastaan missään tekemisissä.
Karmein sotakokemus oli se, kun riuku katkes.
V 1918 tapahtumista kertoivat että valkoiset tulivat ja ampuivat lapsiakin selkään pakoon juostessa.
Vierailija kirjoitti:
Sen kuinka listi kuusi ruskirottaa konepistoolilla kun meni tarkastamaan jotain latoa jossa olivat piilossa ja heillä vartiomies torkkui, rukiverh johti tulitaisteluuun. Viimeinen ehti ampua häntä reiteen mutta voimat riittivät listimään senkin kunnes pimeni. Muut suomalaiset juoksivat paikalle, pikaensiapu, JSPlle ja sieltä sotasairaalaan toipumaan.
No ei aivan kymmentä vastannut mutta kuutta ainakin.
Saattoi olla mun isoisä. Se haki loukkaantuneita vaikeissa tilanteissa perääntymisvaiheissa.
Vierailija kirjoitti:
V 1918 tapahtumista kertoivat että valkoiset tulivat ja ampuivat lapsiakin selkään pakoon juostessa.
Ja tänään niiden lapsenlapset on hallituksessa.
Isoisäni taisteli Lapin sodassa. Hän yllätti yhden natttsipartion tulitikut kädessä Torniossa ja laski konepistoolin lippaan siihen porukkaan. Mölisevä natttsiläjä jäi siihen. Kuusi kaatunutta. Yksi haavoittui, hänet isoisä kuljetti housut kintuissa komentopaikalle. Majuri taputti olkapäälle ja antoi kersantinnatsat ja vapaudenristin.
Isä eli sota-aikaan. Tarkisti onko taloissa valot päällä vai pimeänä. Kertoi ajasta jolloin oli hevosia kadulla Tampereella. Ei sotajuttuja juuri kertonut muuten, jokunen valokuva saattaa olla siitä ajasta lähisukulaisella. Äidin isä olisi tiennyt enemmän rintama-asioista, vaan kuoli nuorena.