Voiko toista lasta ikinä rakastaa niin paljon kuin ensimmäistä?

Viisas ystäväni sanoi aikoinaan odottaessani toista lastamme, että äidinrakkaus on siitä ihmeellinen asia, että sen määrä ei ole vakio, vaan se lisääntyy samaa tahtia lasten lukumäärän kanssa. Viisaasti sanottu!

ja jopa valitettavasti vielä enemmänkin kuin esikoista. En olisi tätä uskonut.

Minä en pelännyt etukäteen tuota. Pidin itsestäänselvänä että rakastan yhtä paljon molempia. Mutta totuus on, että minulla kesti kauan, että rakkaus oli yhtä vahvaa molempia kohtaan. Se heräsi toiseen lapseen hitaammin.



Kun lapset olivat 2 ja 6 vuotiaat, huomasin, että rakastan heitä yhtä lailla ja onnen tunne oli aivan euforinen, kaksi niin ihanaa lasta. Rakkaus oli saavuttanut huippunsa josta ei ole tullut takapakkia.



Kolmanteen lapseen rakkaus syttyi jostain syystä taas yhtä nopeasti kuin esikoiseen.

kanssasi äitinä. Ei katsonut silmiin, ei halunnut tissiä, ei halunnut olla sylissä...



ei varmaan tarvitse paljoa kuvailla, millainen hänestä tuli isona?

ehkä kyse vain siitä, miten itse on ollut lapsen kanssa tämän ollessa pieni, tämän luonteesta ja omasta aikuisuudesta.

Meillä on neljä ihanaa ja upeaa lasta!

Jokasessa on omat luonteensa ja heillä omat juttunsa.



Kaikki lapsemme on yhtä uskomattomia paketteja, olen mahdottoman onnellinen jokaisesta lapsesta ja he täyttää elämän ihanasti!



Ei sisarten kuulu valloittaa toisen sisaren paikasta, eikä se äidinrakkaus pienene.

Kasvaa yhdellä ihanalla lapsella lisää ja pääset jakamaan saman määrän rakkautta toisen lapsen kanssa.



Itse yllätyin miten paljon voi rakastaa kun kakkonen syntyi.

Ja kolmonen, nelosesta olin mykistynyt onnesta.



Ei ole yhtään epäreilua, pelkästään ihanaa!

Ei ole satua, että on helppoja ja haastavia lapsia. Kun se uhmakas, tempperamenttinen jokapäiväinen vastarannan kiiski väsyttää äidin niin, ettei enää tiedä itse, mitä lasta kohtaan tuntee, kannattaa pysähtyä.



Helppoa lasta on mutkatonta rakastaa, hän kyseenalaistaa niin vähän. Haastava sananmukaisesti haastaa vanhempiaan antamaan kaikkensa ja kun sen tekee, huomaa tehneensä kaikkensa - rakkaudesta. Velvollisuus ei anna siihen voimia.

niin kuin meillä, minulla kemiat synkkaa paremmn kuopuksen kanssa ja häntä on "helpompi" rakastaa, esikoinen on isin kanssa samalla aaltopituudella. Molemmat kuitenkin rakkaita, eri tavalla vain

Meillä myös juuri näin!

Jokaista lasta on yhtä helppoa rakastaa. Herrkä ja arka lapsi on aivan yhtä kovan työn takana rakastaa kuin uhmaileva ja itsekkäämpi miinä -henkilö.



Minulle kävi kuten useimmille. Luulin, että toista ei voi rakastaa yhtä paljon kuin ensimmäistä, vaan hän jää vain varjoksi esikoiselle. Kaveriksi hänelle.



Mutta rakkaus kuopukseen syttyi ehkä vähän hitaammin, olin alussa ehkä myös masentunut.



Mutta sen jälkeen kävi kuten useimmille. Että esikoinen jäi jonkin verran varjoon ja kuopus sai enemmän positiivista huomiota, rakkautta ja tuntui läheisemmältä ja rakkaammalta.



Myös oma äitini koki näin. Olen se esikoinen ja tiedän, että minua ei koettu yhtä rakkaaksi eikä läheiseksi eikä äitini nauttinut seurastani samassa mitassa kuin sen seuraavan lapsen. Sitä seuraava taas jäi vähemmälle rakkaudelle, eli se kolmas.



En usko siihen, että rakkaus kasvaa ym. Ei jaksa aina rakastaa, kun on väsynyt. Esikoista jaksoi kun oli ainoa.

Ajattelin, että poika on minun sydämeni lapsi ja omikoon isä sitten tyttären.



Heh heh hee. Rakkaus toiseen lapseen syttyi välittömästi, ja molemmat lapset ovat yhtä rakkaita.



Joten älä huoli. Rakkaus ei lopu rakastamalla - päinvastoin.

Ekaa ja tokaa kyllä rakastan, mutta sen verran kovaan kouluun pistivät kasvaessaan, että tuntuu kivalta rakastaa taas rennosti tätä nyt kolmevuotiasta kolmosta.

mutta omasta puolesta voin sanoa, että kyllä voi rakastaa muitakin lapsia kuin ensimmäistä :)

Meillä kolme lasta ja minusta tuntuu, että jokaista rakastan yhtä paljon... jonain päivänä joku tuntuu erityisen ihanalta ja sit taas toisena päivänä toinen. Ekan ja tokan lapsen ikäero on 3v, joten ehdin sitä ekaa rakastaa aika kauan ennen kuin tuli seuraava. Mutta ihan samalla tavalla olen sitä kakkostakin alkanut rakastaa. Ja sit vielä kolmosta. Siitä tunnen ajoittain morkkista, kun tuota nuorimmaista (5v) pitää jotenkin enemmän pikkusena kuin noita isompia... tulee varmasti enemmän pidettyä sylissä yms. Sit tulee huono äiti -fiilis ja pitää tehdä isompien muksujen kans jotain kivaa ja spesiaalia :) Mutta kai tää on ihan luonnollista. Ehkä se nuorin on ikuisesti pikkuinen. Jossain vaiheessahan se varmaan kärsii siitä, kun sen ei anneta tehdä samoja juttuja kun isompien ("kun se on vielä niin pieni").

ja kolmatta ja neljättäkin. ja varmaan jokaista omaa lasta. Esikoisella varmaan kuitenkin säilyy oma asemansa, kun on usein ensimmäisenä eri elämänvaiheissa.

Luulin etten voisi, mutta kävikin niin että toista on helpompi rakastaa. Luonteemme sopivat paremmin yhteen kun esikoisen kanssa tulee herkästi konflikteja.

Ja näin vaikka esikoinen oli toivottu ja suunniteltu silmäterä, älyttömän kaunis lapsi ja kehittyi valtavaa vauhtia ja sai meidät vanhemmat loistamaan ylpeydestä kun neuvolassa aina päiviteltiin että osaa reippaasti vanhemmalta lapselta odotettavia juttuja. Toinen oli minustakin ruma vauva (mikä ei tietenkään ole syy olla rakastamatta) ja on kehittynyt kaikessa normiaikataulussa. Silti toisen kanssa yhteistyö sujuu ja yhdessä oleminen on helppoa ja luonnollista, kun esikoisen kanssa kaikki tuntuu menevän pieleen enkä käsitä hänen reaktioitaan.

Olisin voinut kirjoittaa tämän saman. Esikoinen oli kovassa uhmassa kun toinen syntyi, joka tuntui paljon helpommalta kuin esikoinen.

Kyllä voi, kahta ja usampaakin lastaan. Luulen, että noin ajatellaan melko yleisestikin, vaikka tästä ei juuri puhutakaan. Esikoinen on aina perheen ensimmäinen lapsi ja vanhempien täydellinen rakkauden kohde. Side lapsen ja vanhempien välillä tuntuu esikoisen kohdalla jotenkin erityisen kiinteältä. Onhan esikoinen tietyllä tavalla tienraivaaja perheen muille lapsille. Rakkaus esikoista kohtaan tuntuu usein vanhemmista niin suurelta, että on vaikea uskoa voivansa rakastaa muita, tulevia lapsiaan yhtälailla. Rakkaus ei silti kulu mihinkään, vaikka sitä jakaisikin kaikille lapsilleen. Rakkautta riittää aivan varmasti muillekin lapsille. Näistä tuntemuksista ei kannata mielestäni olla huolissaan. T. kolmen äiti

Rakkautta riitti yhtälailla toisellekin, joskus alkuvaiheessa tuntui, että hetkittäin jopa enemmän kuin ensimmäiselle.

ja jopa valitettavasti vielä enemmänkin kuin esikoista. En olisi tätä uskonut.

Meille on siunaantunut viisi ihanaa, upeaa, mukavaa lasta. Fiksujakin ovat, jokainen heistä. Ja vielä poikkeuksellisen lahjakkaitakin :).



Kyllä toista rakastaa ihan kuin ensimmäistäkin. Ja kolmatta. Ja neljättä. Ja viidettä. Ja olettaisin että siitä seuraaviakin, mutta on kokemusta vain viidestä lapsesta :-).

Meille on siunaantunut viisi ihanaa, upeaa, mukavaa lasta. Fiksujakin ovat, jokainen heistä. Ja vielä poikkeuksellisen lahjakkaitakin :).



Kyllä toista rakastaa ihan kuin ensimmäistäkin. Ja kolmatta. Ja neljättä. Ja viidettä. Ja olettaisin että siitä seuraaviakin, mutta on kokemusta vain viidestä lapsesta :-).

muistan itsekin ajatelleeni joskus noin. kyllä ne kaikki lapset on ihan yhtä rakkaita.