Voiko toista lasta ikinä rakastaa niin paljon kuin ensimmäistä?

helposti! miten tollai tulee edes mielee?

mulla on 4 lasta,ja jokaista rakastanut yhtä paljon!

varmasti

Esikoinen on aina ollut silmäteräni ja nyt kun kuopus syntyi, tuntuu, etten vain saa samanlaista tunnetta hänen kanssaan.

Tietysti esikoisen kanssa on se tilanne, että tavallaan yritän hyvittää ja korvata hänelle sen, että isä lähti kävelemään jo ennen pojan syntymää eikä ollut mitään keinoa estää sitä. Toista kun ei voi kahlita. Ehkä tietysti nämä tunteetkin muuttuvat, kun kuopus vähän kasvaa, hän on kuitenkin vasta 5kk.

ystäväni vastasi että rakkaus ei ole mikään kakku, josta jaetaan paloja. Ja kyllä molempia rakastan yhtä paljon, riippuen siitä kumpi kiipeilee verhoissa vai menevätkö niihin kilpaa.

Luulin etten voisi, mutta kävikin niin että toista on helpompi rakastaa. Luonteemme sopivat paremmin yhteen kun esikoisen kanssa tulee herkästi konflikteja.



Ja näin vaikka esikoinen oli toivottu ja suunniteltu silmäterä, älyttömän kaunis lapsi ja kehittyi valtavaa vauhtia ja sai meidät vanhemmat loistamaan ylpeydestä kun neuvolassa aina päiviteltiin että osaa reippaasti vanhemmalta lapselta odotettavia juttuja. Toinen oli minustakin ruma vauva (mikä ei tietenkään ole syy olla rakastamatta) ja on kehittynyt kaikessa normiaikataulussa. Silti toisen kanssa yhteistyö sujuu ja yhdessä oleminen on helppoa ja luonnollista, kun esikoisen kanssa kaikki tuntuu menevän pieleen enkä käsitä hänen reaktioitaan.

voi rakastaa ja enemmänkin...



kun se eka tulee uhmaan, ärsyttävään kyselyikään, tappeluikään, ja vaikka mihin ikään, niin todellakin hermot tiukalla, veetuttaa ja ärsyttää ja se pieni kullannuppu vie kaiken huomion, on vain niin suloinen ja ihana :)



ihan oikeesti näin se vain menee!

voi rakastaa ja enemmänkin...

kun se eka tulee uhmaan, ärsyttävään kyselyikään, tappeluikään, ja vaikka mihin ikään, niin todellakin hermot tiukalla, veetuttaa ja ärsyttää ja se pieni kullannuppu vie kaiken huomion, on vain niin suloinen ja ihana :)

ihan oikeesti näin se vain menee!

Mä en olisi ikinä voinut uskoa ennen toisen vauvan syntymää, että joskus voisin tuskailla tällaisenkin ongelman kans, vaan päinvastoin pelkäsin just sitä mitä ap. Mutta tosiaan tuota naama räässä karjuvaa uhmista välillä katsoo ihan epätoivoisena, että mihin meni se mahtava tyttö jota joskus rakastin enemmän kuin elämää... ja sitten mönkii luokse se pienempi taapero leveä hymy naamalla ja antaa märän suukon. Kun se kuopus onkin yllättäen maailman helpoin, tasaisin, valloittavin, rakastettavin, hellyttävin olento, ja esikoinen taas kaikkea muuta, niin arvatkaa kahdesti, kumpaa kohtaan on enemmän lämpimiä tunteita.

Älkää kivittäkö, kukaan ei vois ruoskia mua näistä tunteista enemmän kuin mä itse itseäni, mutta ei tälle mitään voi. En tietenkään pahimpinakaan hetkinä anna esikoisen nähdä mun suhtautumisessa mitään eroa, vaan päinvastoin sylittelen ja halittelen häntä kahta enemmän. Ja onhan niitäkin hetkiä paljon, jolloin tunteet tyttöä kohtaan on ihan ennallaan. Silloin taas muistaa, kuinka pieni se mun iso tyttö oikeasti on, ja kuinka täysin hänen maailmansa on kääntynyt ympäri viimeisen vuoden aikana. Silloin on taas maailman helpointa rakastaa.

Enkä yhtään epäile, etteikö vastaava keikaus vois olla vuorossa, kun kuopus ajallaan tulee uhmaikään. Mutta kummallisten ja kamalienkin tunteiden kanssa sitä äiti-ihminen joutuu kyllä elämään.

olin ihan varma etten ikinä kykene toista lasta niin rakastamaan. Ensimmäinen tuntui niin ihmeelliseltä, ja ihme hän olikin.



Sittemmin, toisen lapsen synnyttyä, huomasin, että häntä rakastaa omana persoonanaan ihan yhtälailla, ehkä jopa enemmänkin kuin ensimmäistä. Ensimmäisen kanssa kaikki oli uutta ja outoa, toisen kanssa tiesi jo mitä tehdään. Hän on myös aivan oma persoonansa, aivan erilailla ihana, upea ja söpö kuin ensimmäinen. Esikoisellani on aina erityisasema, koska hän oli se, joka teki minusta äidin. Kuopukseni taas todennäköisesti tosiaan jää kuopukseksi, mun ikuiseksi vauvakseni, koska hän ei koskaan kasva isosisarukseksi, ja se on hänen erityisasemansa.

paikkansa rakkaudessa, että

1+1 on paljon enemmän kuin 2. :)

niin kuin meillä, minulla kemiat synkkaa paremmn kuopuksen kanssa ja häntä on "helpompi" rakastaa, esikoinen on isin kanssa samalla aaltopituudella. Molemmat kuitenkin rakkaita, eri tavalla vain

Eka lapsi on ihana, upea ja mukava. Söpökin kuin mikä. Meillä on ollut hyvä onni.

Onko minun iinä mahdollista rakastaa toista lastani niin kuin tätä ekaa? Voiko mikään ylittää sitä?

Kauhean epäreilu asetelma sille toiselle.

ja se oli menoa ensisilmäyksestä

Minä syyttelin iotseäni turhaan siitä, että kuopuksen syntymä ei tuntunut samalta kuin esikoisen.



Kuitenkin vain esikoinen synnyttää vanhemmat, joten tunne ei voikaan olla sama.



Vasta kun pääsin syyllisyydestä, huomasin, että rakastan molempia lapsiani yhtä paljon.

Mutta ihan ensimmäisinä viikkoina toinen vauva voi tuntua vielä hieman "tyhjältä" ja rakkaus voi syntyä vähän hitaammin. Esikoista ehti tuijotella tuntitolkulla ja kakkosta väkisinkin tulee vaan nosteltu jonnekin makaamaan, kun esikoisenkin kanssa pitää touhuta (ainakin jos pieni ikäero). Se ensimmäinen lapsi on jo pieni persoona ja siihen on ehtinyt kiintyä... Mutta heti, kun toinen rupesi vähän ottamaan kontaktia ja hymyilemään, niin tajusin, että aivan yhtä rakas on

Minä syyttelin iotseäni turhaan siitä, että kuopuksen syntymä ei tuntunut samalta kuin esikoisen. Kuitenkin vain esikoinen synnyttää vanhemmat, joten tunne ei voikaan olla sama. Vasta kun pääsin syyllisyydestä, huomasin, että rakastan molempia lapsiani yhtä paljon.